huima hetki

M33

Oli ihana aamupäivä. Aurinko lämmitti, voimakkaat tuulenpuuskat riepottivat puita ja pitivät kovaa suhinaa kuusissa. Lehtipuut olivat vielä paljaat. Olin juoksulenkillä poluilla, joita risteili siellä täällä korkeiden kuusten varjoisassa katveessa. Alkulenkillä oli tullut eräs nainen vastaan koiransa kanssa, muuten ei ollut näkynyt
ketään. Johtuen osaksi keväästä tai testosteronin liikaerityksestä alkoi vatsanpohjassani tuntua sitä tiettyä kutinaa. Yritin sysätä ajatuksen syrjään mutta minkäs teet, verkkareiden sisällä alkoi olla jo liikettä. Jalassani oli pelkät verkkarit. Pikkarit olivat "unohtuneet" kokonaan, joten jos joku olisi tullut vastaan, olisi hän varmasti kiinnittänyt huomiota housuissani heiluvaan irtonaiseen esineeseen. Jatkoin vielä
vähän matkaa juoksemista, mutta eihän siitä enää mitään tullut. Jälleen kerran hormonitoiminta teki tepposet.

Edessäni oli loiva kaarre oikealle, juoksupolku teki lenkin, kiertäen oikealla kulkevan harjun päältä. Tiesin, että pieni lähes käyttämätön
polku jatkoi suoraan, yhtyäkseen taas puolen kilsan päässä pääreittiin. Päätin jatkaa suoraan tälle pienelle polulle, joka oli myös hyvin
näkösuojassa isojen puiden ja pienten mäen nyppylöiden lomassa. Hetken juostuani huomasin valtavan suuren siirtolohkareen polun vasemmalla
puolella. Siirryin sen taakse vatsa täynnä perhosia. Nojasin selkä kiveä vasten ja jalat hieman levällään. Tungin käteni verkkarien sisään ja tavoitin puoliksi jäykistyneen kaluni. Iloisesti hypähtäen kaluni tervehti kättäni. Aloitin kevyellä sivelyllä ja pian kullini seistä
jöpötti terhakkaana ja täynnä odotusta. Siirsin käteni alemmas ja tavoitin kivekseni. Ne ovat todella pienet, eivätkä juuri koskaan roiku vaan ovat pienessä pussissaan pippelini juuressa. Siirsin käteni lanteilleni ja liuutin niitä alaspäin ja kohta housuni valahtivat kokonaan
alas paljastaen juhlakuntoisen värkkini, jonka päässä oleva reikä osoitti suoraan ylöspäin. Otin kiinni kaksin käsin varresta. Vasemmalla kädellä
juuresta ja oikealla keskeltä. Terska jäi vielä kokonaan näkyviin ja kun puristin voimakkaasti käsilläni, niin terskan päähän ilmestyi suuri kirkas pisara. Levitin etusormellani tämän pisaran terskani ympärille ja ihanat väreet kulkivat lävitseni. Siinä sitten nautiskelin, vuoroin hitaasti runkaten ja vuoroin levitellen tätä kirkasta mettä paisuneen terskani ympärille.
Yhtäkkiä avatessani silmäni, huomasin noin 10 askeleen päähän ilmestyneen nuoren naisen. Säpsähdin, kun huomasin, etten olekaan yksin. Nainen oli polulla ja selin minuun, eikä ollut huomannut minua. Hänellä oli musta lippalakki ja sen takaa aukosta tuli hartioille asti ylettyvä ruskea poninhäntä. Hänellä oli vaalea t-paita päällään ja tiukat pyöräily shortsit. Hän teki joitain venyttelyliikkeitä ja pyöritti lantiotaan. Kapea uuma korosti lantion pyöreyttä. Kapeat reidet olivat treenattujen lihasten muotoiset. Kuin tilauksesta hän taivutti itseään eteenpäin, jolloin märkien ja tiukkojen shortsien alta näkyi selvästi pimpan ääriviivat. Näky sai minut aivan sekaisin. Seuraavan hetken tunnen koko lopun ikäni sisälläni, oli se niin järisyttävä. Sydämeni alkoi hakkaamaan hulluna ja pulssi alkoi tuntua myös peniksessäni. Se oli jäykistynyt ihan kivikovaksi. Terskaani pakotti, eikä nahka enää liikkunut penikseni päällä. Toinen kiveksistäni oli noussut ylös, kokonaan pois pussista. Onneksi terska oli liukas esilämmittelyni jäljiltä ja sitä liukastetta tuli koko ajan lisää oikein norona. Käteni eivät enää totelleet, mutta liikkuivat kuitenkin penikseni liukkaalla pinnalla tuoden uskomattomia tuntemuksia kipeänä pakottavasta sykkivästä elimestäni. Seurasin samalla tuota ihanaa neitoa, joka jatkoi lantion pyörittämistä ja tunsin, kuinka aloin saavuttamaan huipun. Siinä samassa ilmestyi toinen tyttö edellisen luo. En pystynyt enää ajattelemaan muuta kuin että "oi ei", ja tunsin kuinka sisälläni olevat nesteet liikahtivat. Enää ei ollut paluuta. Samalla kun suunnaton kuohu kävi sisälläni, alkoi naisia tulla koko ajan lisää, ainakin kymmenen jos ei enemmän ilmestyi nuoria neitosia ruskeaverikön luokse. Yritin pitää suuni kiinni, ettei olisi tullut kovin äänekkäitä voihkaisuja, mutta minkä siinä itselleen voi, sellaisella hetkellä. Jalkani pettivät ja putosin polvilleni maahan ja sisältäni syöksyi varmasti kaikki mehut, mitä sieltä vain voi tulla. Siinä olin kontillani, käsi penikseni ympärillä, lantio nytkähdellen ja
odotin hetkeä jolloin ympärilläni olisi naisjoukkue ihmettelemässä tekemisiäni. Kävi kuitenkin niin, että naiset jatkoivat matkaansa. Pitivät sen verran meteliä keskenään, että eivät olleet kuulleet voihkaisujani. Kukaan heistä ei ollut sattunut katsomaan minuun päin. Viimeisten orgasmin nytkähdysten aikana seurasin, kuinka
viimeinen ihana naisen peppu ja valtoimenaan liehuvat valkoiset hiukset katosivat metsään. Kesti hetken, ennenkuin jalat kantoivat ja pystyin jatkamaan matkaani.

0

5485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        43
        7417
      2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        54
        3693
      3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        47
        3556
      4. Millaista läheisyyttä

        Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
        Ikävä
        62
        3308
      5. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

        Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
        Savonlinna
        52
        3030
      6. 51
        3004
      7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        34
        2819
      8. Antifasismi - mitä se on?

        Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
        Maailman menoa
        30
        2484
      9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

        "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
        Maailman menoa
        193
        1881
      10. Heräsin taas ikävään

        Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
        Ikävä
        47
        1551
      Aihe