Rainer Frimania haastateltiin n.pari viikkoa sitten lehdessä. Hän mainitsi, että hän aina jännitti hirvittävästi levytystilannetta. Vaikka nykytekniikalla pystytään tekemään kaikua muuta juttua, Raikku väitti tilanteen olevan niin paljastavan kaikkine virheineen. Live jutut keikoilla on ihan eri tilanne, siinä pystyy pettämään yleisöä. Kun kävin kuuntelemassa Tapsaa YOUtubessa, tuli tämä haastattelu mieleen. Livenä Tapsa kuulostaa upealta ja ääni komealta, mutta levytyksissä ääni on aika ohut ja soinniton. Samoin Tapsa on laulanut keikoilla lopuksi Anniinan ja Akselin ja Elinan Häävalssin, mutta levyllä ei kyllä kuulosta läheskään niin hienolta. Rainer Friman on varmaan oikeassa. Oletteko huomannut saman?
Levytykset
Raikun kertomaa
4280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis lyhyesti: Tallenne on vuodelta 1982 Tapsalla. Löytyy siis albumilta Muuttuvat laulut. Varmasti on Tapsan ääni ja myös tekniikka kehittynyt. Silti tämä tallenne on paras, mitä tässä maassa on tehty.
Mikä tallanne ja mitä siinä on? Kirjoitat sekavasti.
Siis tuo äänite YouTubessa on Tapsan albumilta Muuttuvat laulut, joka on ilmestynyt vuonna 1982. Ei sen kummempaa.
Minun mielestäni kylläkin live-esiintymisessä laulajan todelliset taidot tulee paremmin esiin, kuin levyllä. Monet artistit kuulostavat levyllä paljon paremmilta, kuin livenä. Aina ei meinaan edes samaksi artistiksi tunnistaa, kuin laulu kuulostaa livenä niin paljon huonommalta, kuin levyllä, joihin ääntä voidaan korjailla ja miksailla paremmaksi ( autotunea apuna käyttäen yms.)
Tapani Kansan laulu kuulostaa levyllä komealta, mutta vieläkin komeammalta se kuulostaa ihan livenä.