Ehdotan Suomi 24 areenan pitäjille uudenlaista keskusteluryhmää. Sellainen tulisi perustaa ''personare -naamarinsa'' riisuneille sekä sellaista aikoville. Ns. ''normaalien'' kanavien keskuudessa tämän keskustelun käyminen on perin vaikeaa ja muita häiritsevää.. Niitä asioita kun ei ymmärrä millään ihmisten eikä enkeleitten kielellä muut kuin ne jotka ovat asian omakohtaisesti kokeneet. Mitä tarkoitan, ilmenee oheisesta kirjeestä.
Naispappi kuule
Ennenkö tulit Suomi24 kirkkokahvilaan, kävimme mielenkiintoisen debaatin nimimerkki nymfopojan kanssa. Hän kertoi kokeneensa vuoden 1997 aikana suuren METAMORFOOSIN , eli puhdistumisen entisistä harhakuvista ja liukumisen uuteen, entistä syvempään identiteettiin.. Hän sanoi sen olleen pelottavakin kokemus siksi että hän insinööripuolen koulutuksen saaneena tutkijana joutui miettimään että länsimainen lääketiede leimaisi hänet OITIS skitsofreenikoksi , lykkäisi suonet täyteen kemiaa , jos kokemuksistaan puhuisi...Ei ollut kenen kanssa tuota kokemusta jakaa..Kun yritti, ystävät hylkäsivät.
Hän sanoi tietävänsä saman kuin minä, että Suomessa on muutamia todellisen uudestisyntymisen tulen kokeneita, mutta suurin osa ajautuu tähän prosessiin massapsykoosin omaisena , yhäaikaisena vyörynä aivan lähiaikoina. Ennusmerkit tästä on nähty monien eri maiden selvännäkijöiden ja profeettojen joukossa... Tuo mies sanoi jäävänsä Suomeen opastamaan muita, jotka eivät ymmärrä mistä on kyse.. Varoitin omiin kokemuksiini perustuen häntä siitä vakavasti , on parempi paeta, koska psykoosiin ajettu suuri joukko repii projisointimekanismin takia kappaleeksi juuri sen, joka on puhtain. Herätetyt paskapäät näkevät oman tuskansa syyn sellaisessa ''valkokankaassa '' ja syyttävät tätä omasta pahasta olostaan. Myös sinä näet minussa ajoittain jonkun pelottavan pirun joka uhkaa ryöstää turvalliset naamarisi. Toisaalla sinussa on aistittavissa rohkea uteliaisuus siitä tiestä josta olen puhunut..Rohkenit jo tänään myöntää julkisesti olevasi hullu..
Kermasusi eli kahvilan nimimerkki sydän kertoi eilen omalla tavallaan tuosta naamareitten riisumisesta ja hänen kokemuksensa oli kuvauksista päätellen ollut rauhallisempi.. Aiemman esimieheni dipl .ins Ensio Miettisen mukaan teknisen koulutuksen muokkaaman mielen ''vapauttaminen'' on erittäin kivulias prosessi, johon hän itsekkään ei täysin uskaltautunut... Yritti opetella miesparka uimaan kuivalla maalla sätkytellen ja sysäten minua '' laiturilta alas ''.
Nymfopojan kokemukset viittavat tuohon teknokraatin angstiin , joskin hän on nuorempi, herkempi ja notkeampi kuin tuo upporikas tehtaanjohtaja. Sensijaan ''sydämen'' kokeman mukaan se voi olla pelkästään miellyttävää... En tiedä onko hän asiasta samaa mieltä mutta minusta olisi todella hienoa jos voisimme tämän riisuuntumisen kokeneiden kesken vaihtaa luottamuksellisesti mielipiteitä .. Tätä foorumia ''salaa seuraavat'' voisivat saada sitten sitä tietoa mitä Nymfopoika ajatteli oman henkensä uhalla jäädä Suomeen jakamaan.. Tuo keskustelu voitaisiin asiaa tuntevien kesken käydä ilman että haukkuisimme toisiamme koko ajan hulluiksi, kuten näillä muilla Suomi24 linjoilla tapahtuu..Syö poika pillerisi, ota kemiaa, lääkettä naamaan ne sanovat kaikelle mikä menee suomalaisten jääkiekkomöllien kapean tajunnan ylitse...
Hullu leiman saantia leimaa Suomessa yleensä pelätään, koska ''normaaleiden'' paskapäiden lauma pelkää omaa piilevää hulluuttaan ja suhtautuu oirehtimisensa aloittaneeseen tai naamarinsa riisuneeseen eristävästi ja kaikin puolin hämmästyttävän vihamielisesti.. He ovat heti valmiina aloittamaan massaprojisointinsa ja ties mitkä kodinhävitysoperaatiot jos poikkeaa tiukasta ruodusta.. Nymfopoika sanoi että jos hän kertoisi mitä hän tietää tai tuntee metamorfoosinsa jälkeen , hänet torjuttaisiin ja laimattaisiin hulluksi. Tiesin hyvin mitä hän puhui koska minut itsenikin leimattiin Suomessa mielipuoleksi HENGELLISTEN KOKEMUSTEN TAKIA.. Kyse on uskonnon vapauteen liittyvästä sorrosta ja vähän salaa toivon että rohkenisit ottaa tämän puheeksi kirkon sisällä ja hankkisit jonkun tutkijan ottamaan selvää mikä mies minä olen. Se tutkimus kannattaisi tehdä mutta rohkeus kirkon sisällä ei riitä.... Helsingin Tuomiokapituli eikä kotiseurakuntamme Kallio ole mitenkään vastanneet lukuisiin tähän liittyviin kyselyihin, mistä syystä olen ajautunut niinkin kovan linjan puolesta puhujaksi kuin mitä on kuvattu osoitteessa www.box55.pp.fi kirje Bin Ladenille.
Se linja ei ole minun valitsemani, olenpahan vaan suomalaisena miehenä antanut sille SUOSTUMUKSENI..
Strasbourgin oikeus on panemassa Suomen kirkkoa oikeuteen JA SIKSI ASIASTA OLISI NYT KUULE SYYTÄ RUVETA VÄHITELLEN PUHUMAAN .. Todisteiden mukaan Suomessa on LAITONTA tulla uskoon , siis siinä aluperäisessä mielessä joka ei tarkoita uskomista mekaanisiin dogmeihin , vaan ''re-ligioitumista'' jälleen eheytymistä, Pyhän Ristin Johanneksen kuvaamaa illuminaatio- unitio prosessia, jonka myötä subjekti ja objekti, kokija ja kokemuksen kohde tulivat samaksi ja dualismin harha loppuu....Kun kahtiajako loppuu ja tulee eheys, silloin loppuvat viha ja sen veli pelko..Saatana haluaa pitää yllä erillisyyttä , ettei sen touhut paljastuisi.
Vaan nyt on aika paljastaa Babylonin Portto ja siinä tehtävässä minä maailmalla liikun. SS- järjestelmä eli Saatanan Systeemi on saatava kumoon ennenkö se tappaa meidät kaikki...
Myös lääkärit ovat systeemin vartioita, kuten nymfopoika väitti... he eivät salli että joku paranisi siitä yleisestä harhaunesta, jossa enemmistö makaa...He eivät halua myöntää että se mitä hänelle ja minulle on tapahtunut , ei ole sairautta vaan paranemista.. Itse asiassa kyse oli skitsofrenian vastakohdasta , siitä sairaudesta paranemisesta jossa koko Porvoo niminen kaupunki ja minut virheellisesti diagnosoineet lääkärit elelevät. Ensto konsernin omistaja ja pääjohtaja sanoi minun sinne tullessani ja minuun tutustuttani että tuhatpäisestä henkilökunnastamme kaikki ovat hulluja... Sinä sekä Allan Paulin olette MELKEIN terveitä ja sinusta voitaisiin terve saada... Hän valmensi minua paranemiseen eli '' systeemistä karkaamiseen '' usean vuoden ajan henkilökohtaisesti lähes päivittäin ja lähetti minua hyvin monipuoliseen lisäkoulutukseen nähdäkseen mitä nuorelle lahjakkaalle miehelle tapahtuu kun hänen identiteettinsä sosiaalinen kuori riisutaan paljaaksi..Itse Miettinen ei siihen uskaltautunut , mutta ''tie taivasten valtakuntaan, joka on meissä sisäisesti '' kiinnosti häntä teoreettisesti..
Tämän prosessin yhteydessä tuli todistetuksi aikamoisia ihmisoikeusrikoksia mm se että Suomen terveydenhoidon lainsäädäntö tulkitsee aina hengellisen kokemuksen saamisen skitsofreniaksi.
MUTTA MINKÄ TAKIA SUOMEN VALTION KANSSA YHDESSÄ TOIMIVA KIRKKO, sekä tässä tapauksessa myöskin työnantaja OPETTAA IHMISIÄ SAAMAAN HENGELLISIÄ KOKEMUKSIA , JOS NIIDEN SAANEET IHMISET OLLAAN SITTEN TOISAALLA VALMIITA DIAGNOSOIMAAN PARANTUMATTOMIKSI SKITSOFREENIKOIKSI , JOTKA sysätään lain turvan ja terveyspalvelujen ulkopuolelle, koska kukaan ei uskalla tällaista miestä ruveta analysoimaan...
Siitä samasta syystä sinäkin minua pelkäät , mutta minä kehoittaisin rauhottumaan... En uhkaa henkeäsi enkä terveyttäsi .. Sinussa oleva VALO haluaa tulla esiin niin että et ole mekaaninen pappi vaan elävän sanan elävä julistaja joka voi parantaa myös sairaita..Sanoisin sulle Mussukka Jeesuksen sanoin TULE ALAS PUUSTA , teorian puusta pois koska kalevalan mädäntynyt tammi kohta kaatuu.. Näin eduskuntavaalien alla kehoitan pakenemaan etenkin koe alueeksi valitun Suomen valtasysteemin läheltä taakseen katsomatta kuten Sodomasta ja Gomorasta aikanaan tehtiin.
Sanoessani päivällä että minusta on kovaa vauhtia tulossa Saksan, Tsekinmaan ja Puolan kuuluisin parantaja, totesit ettei sinulta ainakaan itsetuntoa puutu..Et ymmärtänyt asiaa.. Minulla ei ole sosiaalista itsetuntoa OLLENKAAN noiden Porvoon tapahtumien jälkeen, enkä kerskaa itsestäni... Se voima jonka varassa toimin on Jumalasta, eikä se ole minun ansiotani kun sairaat paranee käsissäni. Miksi tämä kuuluisuus kasvaa, johtuu siitä että ko. maiden parhaat ja voimakkaimmat parantajat ( jotka työskentelevät täälläpäin sairaaloissa, virallisen lääketieteen apuna ) ovat todenneet voimani ainutlaatuisen isoiksi, ja että minä voisin parantaa myös parantajia. Näissä piireissä sana leviää nopeasti.
Se menetelmä mitä käytän työssäni ei ole salaisuus ja olen kouluttanut suuria määriä ihmisiä tekemään samoin. Panen toisen käden parannettavaan kohteeseen , toisen kämmen avoimena kohti taivasta ja mutisen näin : Sinä Jeesus Nasaretilainen joka liikuskelit 2000 vuotta sitten Isralissa ja paransit ihmisiä Pyhän Hengen voimallasi , pyydän nöyrimmästi , tule käsieni kautta, ime tästä ihmisestä pois kaikki paha, sairas, kuollut , saatanallinen ja lähetä se energia Kiasman mustaan museoon sekä Unionin pimeimpään ja saatanallisimpaan kaupunkiin, Porvooseen. Sen paikalle pyydän nöyrimmästi että lataat maksimaalisen annoksen parantavaa, eheäksi tekevää Pyhää Henkeä. Muutaman minuutin aikana käsistäni tulee voimakas kuumuus ja ällistyttävän usein vaikeatkin vammat paranevat... Kun he kiittävät hämmästyksestä kiljuen minua , korjaan asiaa ettei se voima tullut minusta vaan Jumalasta.
Tämä voima on alkanut viiime aikoina valtavalla vauhdilla kasvaa . Nyt on semmoinen aika käsillä että samalla kun kaikki hyvät voimat leviävät valtavalla vauhdilla, myös tuhon enkelit hiovat veitsiään ja väittävät tekevänsä sitä Jumalan nimissä..Kaikki maailman pikku pikku pullamössöuskovaiset luottavat Babylonin Porttoon ja kaatuvat sen mukana aivan kuten ilmestyskirjan 18 luvussa sanotaan. .. Usan epädemokraattisesti valittu pressa puhuu:
Emme tarvitse kenenkään lupaa sodan aloittamiseen… Vapaus on lahja Jumalalta, hän sanoo samaan henegenvetoon .. Tuo kahjo väittää aivan pokkana että rakkauden Jumala muka antaa vapauden tappaa viattomia ihmisiä ja vaarantaa koko maailmanrauha..Ja tällainen kusetus menee Suomessa lävitse koska lähes kaikki nukkuvat ja seuraavat usa nimistä rosvovaltiota lojaalimmin kuin yskikään muu kansa. Ota asia saarnoissasi esiin naispappi ja muut Suomen kirkon työntekijät , olkaa yhtä rohkeita kuten liittokansleri Schröder !
kuka uskaltaa ?
9
437
Vastaukset
- Arttur88
Aika rajua tekstiä.
Voisitko kertoa enemmän tuosta mitä tuossa kerroit. On mielenkiintoista saada tietää tästä lisää.
Kuulostaa aika vakuuttavalta ja järkevältä puheelta, vaikka isoista asioista on puhe.- Simeon
Tämä naamarinsa riisunut ei kerro nimeään. Vaikka kertoo pyytäneensä suomen kirkkoa tutkimaan hänen vilpittömyytensä ja hänestä välittyvän mahtinsa. Eli ei ihan puhtaat jauhot taida tällä henkilöllä pussissa olla.
Tarpeeksi rohkeita ja suuri valheita niin täydetä menee...pikkupoikiin...
Eli naamari on ja vieläpä pikaliimalla päässä kiinni! Kolmen väkiluvultaan suomea suuremman maan kuuluisin parantaja=DDD, mahtavin parantaja ja Porvoo on kadotuksessa...=DDD
Nukkumaan nyt kaikki vähäksi aikaa, se selvittää ajatuksia, laissa pitäisi olla myös kohta paikkakuntaan kohdistuvasta herjauksesta ja paikkakuntarasismia kohtaan. Sillä leimataan joka ikinen Porvoolainen, varmasti siellä asuu ihan oikeita, rehellisiä ja hyviäkin ihmisiä. Ei se mikään Sodoma ole jossa lyödään parru pers...een kun menet sinne.
Turkulaisia kohdellaan julkisuudessa täysin samoin, mutta varmasti suomen kaupungeista se turmeltunein on Helsinki, siellä tehdään kaikki sairaat päätökset joihin on tyytyminen asui missä asui, rikos ja huumetilastoissa myös kärjessä. Jo pelkästään väkiilukunsa takia joka Hressa on noin 120 kertaa suurempi kuin omalla paikkakunnallani. - moi
olen se sama mies jonka kanssa joskus juttelit.. ystävämme firnfalas ja muutama muukin on selvillä että nyt on rajujen muutosten aika.. siksi puhumme rajuja.. Äläkä pelkää jos muut pelkäävät vaan ryhdy soturiksi..
lue alussa oleva juttuni viimeinen tuomio.. - et ymmärtänyt
Simeon kirjoitti:
Tämä naamarinsa riisunut ei kerro nimeään. Vaikka kertoo pyytäneensä suomen kirkkoa tutkimaan hänen vilpittömyytensä ja hänestä välittyvän mahtinsa. Eli ei ihan puhtaat jauhot taida tällä henkilöllä pussissa olla.
Tarpeeksi rohkeita ja suuri valheita niin täydetä menee...pikkupoikiin...
Eli naamari on ja vieläpä pikaliimalla päässä kiinni! Kolmen väkiluvultaan suomea suuremman maan kuuluisin parantaja=DDD, mahtavin parantaja ja Porvoo on kadotuksessa...=DDD
Nukkumaan nyt kaikki vähäksi aikaa, se selvittää ajatuksia, laissa pitäisi olla myös kohta paikkakuntaan kohdistuvasta herjauksesta ja paikkakuntarasismia kohtaan. Sillä leimataan joka ikinen Porvoolainen, varmasti siellä asuu ihan oikeita, rehellisiä ja hyviäkin ihmisiä. Ei se mikään Sodoma ole jossa lyödään parru pers...een kun menet sinne.
Turkulaisia kohdellaan julkisuudessa täysin samoin, mutta varmasti suomen kaupungeista se turmeltunein on Helsinki, siellä tehdään kaikki sairaat päätökset joihin on tyytyminen asui missä asui, rikos ja huumetilastoissa myös kärjessä. Jo pelkästään väkiilukunsa takia joka Hressa on noin 120 kertaa suurempi kuin omalla paikkakunnallani.ei sosiaalista identiteettiä, kotia, kotimaata.. minulla on vain tie... jahka rohkenet itse sille tielle ymmärrät mitä tarkoitan... uimaan oppii van veteen menemällä... mitä tulee porvoon pimeyteen se on tieteellisesti tutkittu juttu... astuko porvoossa itse vain mikä keljuttaa ? Jos haluat lisää sitä fiilistä, lue alussa oleva artikkeli viimeinen tuomio
- Arttur88
moi kirjoitti:
olen se sama mies jonka kanssa joskus juttelit.. ystävämme firnfalas ja muutama muukin on selvillä että nyt on rajujen muutosten aika.. siksi puhumme rajuja.. Äläkä pelkää jos muut pelkäävät vaan ryhdy soturiksi..
lue alussa oleva juttuni viimeinen tuomio..Mä vähän epeilinkin että se olit sinä=)
En oo pitkään aikaan kuullut susta.
Mites sun elämä?
Mulla kaikki ookoo ja en pelkää=) - Arttur88
moi kirjoitti:
olen se sama mies jonka kanssa joskus juttelit.. ystävämme firnfalas ja muutama muukin on selvillä että nyt on rajujen muutosten aika.. siksi puhumme rajuja.. Äläkä pelkää jos muut pelkäävät vaan ryhdy soturiksi..
lue alussa oleva juttuni viimeinen tuomio..moi...=)
Mä vähän epeilinkin että se olit sinä=)
En oo pitkään aikaan kuullut susta.
Mites sun elämä?
>..Mulla kaikki ookoo ja en pelkää=)..< - Mastah (f)
Arttur88 kirjoitti:
Mä vähän epeilinkin että se olit sinä=)
En oo pitkään aikaan kuullut susta.
Mites sun elämä?
Mulla kaikki ookoo ja en pelkää=)Huh huh jätkät..! Oon lukenut tässä viime aikoina Arttur88:n ja kirjoitelmia..esim. "Planetaariset muutokset" ym. oli aika rankkaa tekstiä..sitten löysin vielä tämän nim.merk. "naamarit pois" -tyypin kirjoitelman, ja nyt olen ihan sekaisin.
Olen koko ikäni kantanut maailmaa harteillani ja asettanut tavoitteeni sellaiseksi, että pääsisin asemaan, jonka avulla voisin lopulta vaikuttaa asioihin maailman pelastamiseksi. Olen pienen ikäni aikana kokenut jos jonkinnäköistä omituista, ja jos kertoisin niistä väärille henkilöille, niin minut leimattaisiin oitis skitsoksi ja suljettaisiin pehmustettuun huoneeseen. Tiedän kuitenkin etten ole hullu, sillä olen tavannut muitakin, jotka tietävät saman kuin minä. En kuitenkaan haluaisi ryhtyä nyt näin julkisesti julistamaan, että millaista se hallussani olevani tieto on..
Anyway, se mikä minua nyt häiritsee teidän puheissanne on se, että se kyseenalaistaa elämäntyöni. Pyrinkö turhaan hengellisyyteen ym, jos totuuden hetki/"Uusi Vaihe" koittaa kuitenkin väistämättä piakkoin..kuten hienovaraisesti..*kröhöm*..vihjaisitte..? :) Damned..pitää perua muuttosuunnitelmat Tiibettiin... - Arttur88
Mastah (f) kirjoitti:
Huh huh jätkät..! Oon lukenut tässä viime aikoina Arttur88:n ja kirjoitelmia..esim. "Planetaariset muutokset" ym. oli aika rankkaa tekstiä..sitten löysin vielä tämän nim.merk. "naamarit pois" -tyypin kirjoitelman, ja nyt olen ihan sekaisin.
Olen koko ikäni kantanut maailmaa harteillani ja asettanut tavoitteeni sellaiseksi, että pääsisin asemaan, jonka avulla voisin lopulta vaikuttaa asioihin maailman pelastamiseksi. Olen pienen ikäni aikana kokenut jos jonkinnäköistä omituista, ja jos kertoisin niistä väärille henkilöille, niin minut leimattaisiin oitis skitsoksi ja suljettaisiin pehmustettuun huoneeseen. Tiedän kuitenkin etten ole hullu, sillä olen tavannut muitakin, jotka tietävät saman kuin minä. En kuitenkaan haluaisi ryhtyä nyt näin julkisesti julistamaan, että millaista se hallussani olevani tieto on..
Anyway, se mikä minua nyt häiritsee teidän puheissanne on se, että se kyseenalaistaa elämäntyöni. Pyrinkö turhaan hengellisyyteen ym, jos totuuden hetki/"Uusi Vaihe" koittaa kuitenkin väistämättä piakkoin..kuten hienovaraisesti..*kröhöm*..vihjaisitte..? :) Damned..pitää perua muuttosuunnitelmat Tiibettiin...Se on hyvä että sinä pyrit siihen ja sinun pitäisi jatkaa pyrkimistä.
Se on hyvin tärkeää ja kaikille ihmisille hyödyks eikä suinkaan turhaa.
Minä ja jotkut muut on puhunu täällä tulevista katastrofeista ja vaikeista ajoista, mutta ei se tarkota sitä ettei sen jälkeen olisi hyviä aikoja.
Päin vastoin, juuri se että kokoajan suureneva määrä niitä ihmisiä jotka pyrkivät hengellisyyteen, mahdollistaa sen että vaikeuksien jälkeen tämä maailma tulee olemaan täynnä rakkautta ja iloa.
Tiibettiin muuttaminen ois ihanaa, mutta itse en nyt kyllä tekisi sitä, koska voi olla että lähiaikoina Kiinan sotilaat rupee riehumaan siellä.
- henryroth
Minkälaisia rajuja muutoksia firnfalas ennustaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778