joskus lukemassa 80 juttuja. Siellä kirjoittaa meitin isoisät ja mummit. Joskus pistää todella ajatteleen että täällä naristaan turhasta. Jos mummi hakee ystävää vuodelta 1944 tai jos pappa kertoo kuinka määrättiin tappamaan koiratkin jostain kylästä joskus 1940-luvulla, häh. Me - varsinaiset vellihousut kun ei kestä pieniä sulkeisia - kuvitellaan että näin on ollut ja tulee olemaan voitaisiin joskus kuunnella/lukea mitä oikeasti vaati se että voidaan tosiaan olla vellihousuja.
Käykää
-LCF-
1191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siellä sitä nuortuu ihan silmissä (hyppää narua).
Sulle kanssa aamukeksi (domino).