Haastattelu!!

1. Mies, 38

2. Esikoinen 1991, sen jälkeen kolme keskenmenoa
-> Väestöliittoon tutkimuksiin, hoitokeinoina hormonihoidot, sitten lisäksi inseminaatiot. Ei tulosta. Hoitoaika noin kaksi vuotta.

3. Taloudellista tukea ei mistään, henkistä seurakunnasta. Siunasimme kuolleista lapsistamme ne, joille olimme ehtineet nimet keksiä.

4. Parisuhde tuosta kärsi, stressiä kun siitä aiheutui. Seksi tuntui puurtamiselta ja raskauden alettua pelkäsimme keskenmenoa. Kun sitten toinen lapsemme oli ohittanut ne raskauden kriittiset alkuviikot, siskontyttö kuoli kymmenenviikkoisena (kätkytkuolema). Pelkotilat olivat mahtavat. Onneksi lapsemme syntyi täysaikaisena ja terveenä.

5. Kolmas lapsemme syntyi r-viikolla 25, s-paino 570 g. Ikää nyt kolme vuotta ja kaikki hyvin.

Lapsettomuudesta kärsiville siis tiedoksi, että toivoa on.

No minä olen 30 vuotias *hiljan täyttänyt* ja mieheni on 33.

Lasta olemme yrittäneet kohta kolme vuotta. Ensin aluksi vuosi meni niin, ettei käyty missään hoidoissa. Ajateltiin, että kyllä se sieltä tulee, jos on tullakseen. Mutta, kun lasta ei alkanut kuulumaan, lähdimme hakemaan apua.
Tässä vaiheessa tuli se ensimmäinen kompastuskivi, että mistä sitä apua nyt sitten oikein saa. Toki olin kuullut esim AVA-klinikasta Tampereella, mutta ajatus oli ensin saada sitä apua jostain lähempää.(Asumme Etelä-Pohjanmaalla)
Ensin hakeuduin yksityiselle naistentautien ja synnytysten lääkärille vuonna 2000 ja siitä tämä kaikki sitten alkoi. Ensin tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin kaiken olevan siltä osin kunnossa. Tässä vaiheessa minulle määrättiin Terolut-kuuri, jonka kerrottiin auttavan. Tämä käynti maksaoi markoissa 350. Vuoden söinkin näitä Terolutteja, eikä niistäkään ollut apua. Seuraavaksi taas kontrollikäynillä sain pulittaa uudet 350Mk ja ei kun tabletteja lisää. Terolutia ja Clomifenia. Tässä vaiheessa sain jo sitten passituksen naistentautien poliklinikalle. Ajattelin, että no nyt. Nyt alkaa tapahtumaan. Mitä vielä, aikaa sain odottaa puolisen vuotta, ennenkö pääsin sisälle. Koko tämän ajan söin tabletteja ja ihmettelin, että mistä tää johtuu, kun nämä ei tehoa ja muilla ne auttaa. Koko ajan oli mielessä, että onko minussa sittenkin jotain vialla....

Lopulta pääsimme tutkimuksiin ja ensimmäisenä alettiin tutkimaan miestäni, että hänellä on kaikki ok. Ihmettelivät vain, että miksi häntä ei ole jo aiemmin tutkittu... Niin, kait siinä säästettiin...
No miehessä ei todettu vikaa, joten lähtöpisteessä taas oltiin. Seuraavaksi minut laitettiin verikokeisiin ja tähän mennessä rahaa oli palanut jo 40€. Pelkisä käynneistä, kun saat sanoa käsipäivää ja samantien pois.

Nyt ollaan sitten jo siinä tilanteessa, että ensimmäinen IUI eli keinohedelmöitys on tehty ja se tapahtui 6.3.3003. Nyt vain odotellaan, että onko tärpännyt. Kaikkein kamalinta näissä hoidoissa on juuri tämä odottaminen ja kun tuntuu, että mitään ei tapahdu!!!!
Mitä tämä kaikki on sitten vaikuttanut meidän suhteeseen. Voi kuulkaa, jos jollakin lailla. Välillä toisen naama ärsyttää niin että oikein pahaa tekee ja taas välillä ollaan niin rakastuneita, niin rakastuneita. Toisin sanoen mielialat menevät laidasta laitaan. Pahinta tässä oli aluksi se, että mieheni syytti itseään, vaikka aivan selvät tulokset oli ettei hänessä ollut sitä vikaa. Alkoi jopa höpöttämään vehkeensä pienuudesta, niinkuin siinä nyt olisi ollut se syy!!! Seuraavaksi hänellä alkoi se rankka ns. työstövimma. Minun olisi pitäny olla koko ajan jalat levällään, että hän nyt saa työstää. Meinas, että se oli nyt siitä kiinni. Hän ei vain jotenkin voi hyväksyä sitä, että minussa on jotain vialla. Hän ei ole sisäistänyt tätä tilannetta itselleen, eikä ole suostunut näkemään todellisuutta. Siitä olenkin päätellyt, että tämä lapsettomuusaihe on miehelleni vielä vaikeampi kuin minulle. Vaikka itsekkin olén monet kerrat toivonut kuukautis´ten ollen myöshässä, että ihanaa, no nyt. Mutta kun menkat ovat alkaneet, on raivon ja vihan tunteet tulleet taas pintaan. Vihan ja raivon tunteet omaa itseään kohtaan. MIKSI MINUN PITÄÄKIN OLLA VAJAVAINEN TÄSSÄ ASIASSA. MIKSI KAIKKI MUUT SAAVAT LAPSIA, JOPA ALKOHOLISTIT JNE. MISTÄ MINUA OIKEIN RANGAISTAAN!!!!
Kysymyksiä kysymysten perään, sitä tämä on. Toivoa paremmasta ja itkua siinä välissä, kun saa taas kerran pettyä.

Toivottavasti tämä vastaus antoi teille jotain.
Mukavaa keväänjatkoa teille. T: cata