Apuuva

Mitä tehdä kun makuuhuoneesta otetussa villanäytteessä suuria määriä sädesientä, mutta kosteutta ei löytynyt. Mistä sen tietää missä sitä kosteutta olisi että saisi kämpän korjattua ja kolme mukulaa pääsis takaisin kotiin. En tajuu näitä homejuttuja.
2590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensimmäiseksi on selvitettävä mistä seinä on saanut kosteutta. Yleensä seinän kostumiseen löytyy syy perustuksista, kuten esimerkiksi piilosokkeli, maasto muotoiltu siten että sadevedet valu pois seinivierestä, sadevesikaivot puuttuvat ja salaojat eivät joko toimi tai puuttuvat kokonaan.
Meillä löytyi kaikki nuo virheet sokkelista ja lisäksi sokkelin väliin oli laitettu eristeeksi kovavilla, joka oli paikoitellen läpimärkää.
Suurimmat sienipitoisuudet löytyivät meilläkin sellaisista kohdista joka oli jo kuivunut.
Joten sinun täytyy selvittää, mistä johtuu villojen kostuminen ja sitten korjata vian aiheuttaja ja vaihtaa kaikki sienikasvustolle altistuneet villat.
Voihan villat olla kastuneet jo rakennusvaiheessa, tai sitten höyrysulussa on jotakin vikaa tai ne puuttuvat kokonaan.

Äänestä

tossa aikaisemminkin todettiin, niin se kosteuden etsiminen ei ratkaise mitään. Kaikki voi olla kuivaa ja silti homeessa. Syy siihen homehtumiseen pitäisi selvittää ja korjata se ja poistaa kaikki homehtunut materiaali.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reino kirjoitti:

Mitä tehdä kun makuuhuoneesta otetussa villanäytteessä suuria määriä sädesientä, mutta kosteutta ei löytynyt. Mistä sen tietää missä sitä kosteutta olisi että saisi kämpän korjattua ja kolme mukulaa pääsis takaisin kotiin. En tajuu näitä homejuttuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu