Euroviisut jo hävitty

Niin taas kävi kuten aiemminkin -paitsi viime vuonna- että Suomi ei pääse Euroviisuissa edes loppuryhmään. Ainut mieleenjäävä melodia -yksinkertaisuudessaakin mainio- olisi ollut "Cinnamon" ja Jann Wilde & Rose Avenue. Se näistä viisuista, eipä tarvi jännittää Suomen puolesta tällä kertaa.
4382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

et viime vuoden voittaja on automaattisesti loppu ryhmässä

Äänestä

Suomalaisten oma vika kun valitsevat aina vaarat biisit edustamaan suomea. Historia olisi jo todistanut(viitaten HIM yhtyeeseen) etta Lovex olisi parjannyt edes jollain tavalla.
Hyvin saman tapainen yhtye kuin HIM ja olisi kerannyt varmasti pisteita. Hannan biisi tavattoman tavallista massaluokkaa. Sanoitukset ei mene taatusti kansainvaliseen yleisoon. Nyyhkya!
Pitaisi valita biisit aanestajien mukaan eika suomalaisen yleison mukaan jos haluaa sijoittua.
Hanna varmasti suomessa parjaa mutta sori, ei tosellakaan ulkomailla. No odotellaan taas seuraavat 40 vuotta:))

Äänestä
  • Lordistakin ettei pärjää ja kerätiin kansalais adresseja että Lordin valinta edustajaksi mitätöitäisiin ettei koko suomen kansa joutuisi ikuiseen häpeään MUTTA kun Lordi voitti oltiin niin ylpeitä ,niin ylpeitä......

    Äänestä

Suomihan siis tällä kertaa poikkeuksellisesti pääsee automaattisesti loppuryhmään Lordin jättipotin ansiosta - mutta se, että kantaako Hannan esitys 10:n parhaan joukkoon jotta niin kävisi myös vuonna 2008 onkin jo sitten asia erikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohitisme kirjoitti:

Niin taas kävi kuten aiemminkin -paitsi viime vuonna- että Suomi ei pääse Euroviisuissa edes loppuryhmään. Ainut mieleenjäävä melodia -yksinkertaisuudessaakin mainio- olisi ollut "Cinnamon" ja Jann Wilde & Rose Avenue. Se näistä viisuista, eipä tarvi jännittää Suomen puolesta tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu