Munarakkuloiden koko?

Hei, te kaikki, jotka olette olleet IVF-hoidossa. Kerrotteko, minkäkokoisia munasolunne ovat olleet viimeisessä ultrassa, kun on päätetty, että annetaan pregnyl-irrotuspistos? Käsittääkseni munasolujen oikea keräysaika on ratkaisevan tärkeää. Epäilen, että itselleni keräys tehty liian myöhään eli päivää ennen pregnyl-pistosta suurimmat follikkelit olivat jo 22mm ja kun itselläni kasvat n.2mm vuorokaudessa eli punktiossa tuo suurin ollut jo n.25-26mm ja tuntuu liian isolta ja kypsältä. Johtofolli voi kuulemma pilata pienemmät, kun alkaa erittää lutenisoivaa hormonia ja pienemmät tästä kärisvät eli niiden laatu menee pilalle. Suurkiitos, jos voitte vastailla!
48519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

josta munasolut kerätään siis imetään nesteineen päivineen. Ei munasolua tietääkseni voi paljain silmin nähdä vaikka se onkin ihmisen suurin solu. Mulla on ollut viikkoa ennen punktiota jotain 14-16mm. Kai se keräys vaiheessa olisi hyvä olla jotain 20mm paikkeilla.

Äänestä
  • Punktiopäivä päätettiin perjantaina ultrassa, punktiopäiväksi varmistui tiistai. Isoimmat munarakkulat olivat tuolloin muistaakseni n.17-18 mm. Samalla tuolloin pe ultrassa pienennettiin mun annosta reippaasti, n. 1/3 siitä mitä olin aiemmin pistellyt (tämän siis pistin vielä la ennen pregnyliä, joka oli vuorossa su illalla)

    Lääkäri seurasi tarkkaan kohdun limakalvon paksuutta, hänen mukaansa se kertoo myös siitä milloin oikea hetki punktiolle. Lisäksi minulla oli jo aiemmin aloitettu orgalutran, joka estää munarakkuloiden karkaamisen ennen punktiota. Onko sinulla tämä käytössä?

    Äänestä

  • Yikru kirjoitti:

    Punktiopäivä päätettiin perjantaina ultrassa, punktiopäiväksi varmistui tiistai. Isoimmat munarakkulat olivat tuolloin muistaakseni n.17-18 mm. Samalla tuolloin pe ultrassa pienennettiin mun annosta reippaasti, n. 1/3 siitä mitä olin aiemmin pistellyt (tämän siis pistin vielä la ennen pregnyliä, joka oli vuorossa su illalla)

    Lääkäri seurasi tarkkaan kohdun limakalvon paksuutta, hänen mukaansa se kertoo myös siitä milloin oikea hetki punktiolle. Lisäksi minulla oli jo aiemmin aloitettu orgalutran, joka estää munarakkuloiden karkaamisen ennen punktiota. Onko sinulla tämä käytössä?

    Hei, kiitti vastauksesta. Jarrulääke on ollut käytössä, iselläni vain toinen merkki kuin orgalutran. Tuntuu oudolta, että jos sinulla pe. ollut follikkelit jo 18mm, että punktio tehty vasta seuraavana tiistaina, tuolloinhan ne ovat olleet 26mm about, koska kasvu on yleisesti 2mm vuorokaudessa. Eli miksei sinulle tehty punktiota jo ma tai su?(tietty klinikat kiinni)Itselleni lääkäri sanoi, että jos itse keräyksessä follin koko on 18mm on se jo kypsä ja voidaan hedelmöittää. Ongelmahan on se, että jos lyhyessä hoidossa viikonloppu sattuu väliin, ei keräystä voida tehdä optimaaliseen aikaan,vaan sitten tulee kompromissi. Miten sinulla kävi noiden follien kanssa, hedelmöittyivätkö ja paljonko saitte kerättyä? Olivatko ylikypsiä ym? Vain oletko vasta menossa punktioon? Itselläni saalis oli 24, mutta kato oli kova ja vain 8 hedelmöittyi ja 2 siirrettiin eikä pakkaseen mitään ja lopputulos negaa. Jos viikonloppu ei olisi sattunut väliin, oma punktioni olisi pitänyt mielestäni tehdä ainakin päivää aiemmin, olisi ehkä lopputuloskin ollut toinen.

    Äänestä

  • yhä kirjoitti:

    Minulla tuli hirvittävä määrä rakkuloita, yhteensä 42 kpl. Niissä 27 munasolua, joista osa oli raakoja. Haasteena mulla oli se, että mulla tuli niin paljon rakkuloita, ja sitten piti mennä sen isoimman populaation mukaan, seassa siis luultavasti oli sekä raakoja että ylikypsiä?!
    Hedelmöittyneitä oli ainakin 12, voi olla että oli enemmänkin (en tarkkaan tiedä) Näistä sitten 5 oli hyvää, joista 1 siirrettiin ja 4 pakkaseen.

    Mulla jälkitarkastus ja PAS hoidon suunnittelu parin viikon päästä, silloin tartteekin kysyä tästä tarkemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kertokaa ihmeessä? kirjoitti:

Hei, te kaikki, jotka olette olleet IVF-hoidossa. Kerrotteko, minkäkokoisia munasolunne ovat olleet viimeisessä ultrassa, kun on päätetty, että annetaan pregnyl-irrotuspistos? Käsittääkseni munasolujen oikea keräysaika on ratkaisevan tärkeää. Epäilen, että itselleni keräys tehty liian myöhään eli päivää ennen pregnyl-pistosta suurimmat follikkelit olivat jo 22mm ja kun itselläni kasvat n.2mm vuorokaudessa eli punktiossa tuo suurin ollut jo n.25-26mm ja tuntuu liian isolta ja kypsältä. Johtofolli voi kuulemma pilata pienemmät, kun alkaa erittää lutenisoivaa hormonia ja pienemmät tästä kärisvät eli niiden laatu menee pilalle. Suurkiitos, jos voitte vastailla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu