Hoitajan valitus

Miten te hoitajat jaksatte vuodesta toiseen tehdä työtä, joka on puolet iltavuoroa ja toinen puoli aamuvuoroa? 4-5 työpäivän jälkeen saa yhden vapaapäivän ja joka toinen viikko kaksi vapaapäivää peräkkäin. Normaalia työpäivää tekevä saa joskus 3 päivää lomaa peräkkäin, viime jouluna jopa 4 päivää. Vuorotyötä tekevä hoitaja ei voi sellaisesta vapaasta edes uneksia. Palkka on kuitenkin todella pieni, eikä ne lisät paljon lohduta.

Miten sellaista jaksaa? Onko työ niin palkitsevaa?
5890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Empä osaa vastata kysymykseesi, koska itsellä ihan toisenlaiset vuorot. Kerran 6 viikossa viikonloppu töitä, muuten melkin aamuvuoroa 8-16 ja silloin tällöin iltavuoroa 13-21. Ei yövuoroja. juhlapyhät ovat melkein aina vapaat. Ikinä en ole jouluja ja juhannuksia joutunut vielä töissä olemaan. Viime joulukin meni lomaillessa välipäivien ja uuden vuodenkin ollessa lomapäiviä. Palkalla tulee täälläpäin ihan hyvin toimeen, vielä kun mies tienaa reilut 2 kertaa enemmän:) Joten eipä työt paljon vapaa-aikaa haittaa!

Äänestä

itseni oli pakko löytää päivätyö, onneksi semmoisen löysin. Minulla on ihan fyysinen/psyykkinen syy miksi lääkärikin suositteli vain päivätyötä. Nyt on ma-pe töitä 8-16,pyhät vapaat ja todellakin lisät eivät ole sen arvoista,että jaksaisin 3-vuorotyötä. Nyt saan saman verran palkkaa käteen kuin vuorotyöstä.Työ oli kyllä haasteellista ja kivaa, mutta pidän enmmän nykyisestä työstäni enemmän.Toiset ei varmaan vaihtais millään 3-vuorotyötä pois.

Äänestä

Kotihoito voisi olla,katsos siellä eräät sommittelevat niitä tiimivuoroja ym. ja sijaiset tekevät ns. kaiken.Paperihommia ja erityis-sairaanhoitoa on ns paljon varsinkin jos on vähän alemmin koulutettu...ihmettelen itsekin

Äänestä
  • Voi voi, etkö ole päässyt itse tiimivastaavaksi, kun pitää noin katkera olla? Voi sinua..

    Äänestä

jaksakaan. Trust me. Ainakaan tunnollisimmat, rimanalittajilla ei liene niin suurta kuormitusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaksamaton kirjoitti:

Miten te hoitajat jaksatte vuodesta toiseen tehdä työtä, joka on puolet iltavuoroa ja toinen puoli aamuvuoroa? 4-5 työpäivän jälkeen saa yhden vapaapäivän ja joka toinen viikko kaksi vapaapäivää peräkkäin. Normaalia työpäivää tekevä saa joskus 3 päivää lomaa peräkkäin, viime jouluna jopa 4 päivää. Vuorotyötä tekevä hoitaja ei voi sellaisesta vapaasta edes uneksia. Palkka on kuitenkin todella pieni, eikä ne lisät paljon lohduta.

Miten sellaista jaksaa? Onko työ niin palkitsevaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu