Lapseni on alkanut pohtia enkeleihin, Jumalaan ja taivaaseen liittyviä asioita, myös päiväkodissa, kun en ole pitänyt häntä pimennossa näiden asioiden suhteen. En ole myöskään aktiivisesti "uskontokasvattanut". Minusta olisi väärin uteliasta ja pohdiskelevaa lasta kohtaan sivuuttaa nämä kysymykset. Ja onneksi löytyy ihmisiä myös päiväkodista, jotka keskustelevat ja pohtivat, vastailevat, miten ajattelevat.
Mutta kauhean arastellen sitten kerrotaan päiväkodistakin palautetta tähän asiaan liittyen, vähän kuin häpeillen tuodaan esiin, että on puhuttu enkeleistä ja "älä nyt vaan luule meitä miksikään hörhöiksi, jos lapsi puhuu vielä kotonakin" -tyyliin. Mitä ihmeen häpeämistä siinä on, jos lapsi kyselee elämää suurempia kysymyksiä ja ihmiset puhuvat niihin liittyen avoimesti, pohtivat mukana? Puhutaanhan tontuista ja menninkäisistäkin ihan sujuvasti.
Mutta kauhean arastellen sitten kerrotaan päiväkodistakin palautetta tähän asiaan liittyen, vähän kuin häpeillen tuodaan esiin, että on puhuttu enkeleistä ja "älä nyt vaan luule meitä miksikään hörhöiksi, jos lapsi puhuu vielä kotonakin" -tyyliin. Mitä ihmeen häpeämistä siinä on, jos lapsi kyselee elämää suurempia kysymyksiä ja ihmiset puhuvat niihin liittyen avoimesti, pohtivat mukana? Puhutaanhan tontuista ja menninkäisistäkin ihan sujuvasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
joku vanhemmista kilahtaa aiheetta!
olisin halunnut hakea lapsilleni paikkaa NNKY:n päiväkodista juuri siksi, että olemme kristitty perhe ja haluaisimme lapsemme saavan uskontokasvatusta myös päiväkodissa. kuinka ollakaan tuo yksityinen päiväkoti lopetettiin viime keväänä ja kaupungin palvelusopimukseen vedoten kunnallisissa päiväkodeissa tulee välttää kaikkea uskontokasvatusta :-(
ei varmasti ole helppoa miellyttää kaikkia, mutta miksi uskottomilla on oikeus uskonnonvapauteensa, mutta uskovilla ei.
Uskonnonvapaus pyrkii takaamaan kaikille kaksi vapautta: vapauden uskomiseen ja vapauden uskomisesta. Eli toisin sanoin: pyritään takaamaan, että ihmisillä olisi a) vapaus uskoa mihin haluaa ja b) vapaus olla uskomatta mihin haluaa. Näin siis sivistyneissä ja suvaitsevaisissa yhteiskunnissa.
Suomen erikoisuus maailmassa ovat laajat tapauskovaismassat, jotka nimellisesti ovat erään etuoikeutetun uskonnollisen järjestön jäseniä, mutta joitten suhtautumista edes tämän nimenomaisen järjestön oppien mukaiseen uskonnonopetukseen on mahdoton ennakoida. Uskon, että päiväkotihenkilökunnalla on oikeasti tasapainoilemista näissä asioissa. Eiköhän se selitä varovaisen ja anteeksipyytelevän otteen uskonasioista vanhempien kanssa puhuttaessa.
Kiinnostaisi tietää kysytäänkö päivähoitoon hakeuduttaessa lapsen (ja siis perheen) kuulumista johonkin uskontokuntaan. Hyvä kuitenkin kuulla, että kunnallinen päivähoito on ainakin nimellisesti tunnustuksetonta.
Mannanna voisi jatkossa erottaa toisistaan sanat uskonnoton, jolla tarkoitetaan uskontokuntaan kuulumatonta, ja uskoton, jolle on käyttöä enemmän tuolla Parisuhde ja seksi -palstoilla.
Ihan se sama uskonnonvapaus on toki myös uskovilla. Sinulla ja lapsellasi on oikeus uskoa kuten parhaaksi katsotte. Se sama oikeus pitää olla myöskin muilla päivähoidon asiakkailla, joten siksi mitään uskontoa, sen enenpää kuin uskon puutettakaan, ei saa korostaa ylitse muiden. Jos lapsille ruvetaan antamaan uskontokasvatusta päiväkodissa, niin silloinhan se on pois toisella tapaa uskovien uskonnonvapaudesta, eikös?
Lorditkin on monien vanhempien mielestä ihan hyväksyttäviä hahmoja. Pienet lapset varsinkin pitävät niitä oikeina. Ja pikku pojat kuvittelevat olevansa itse jotain actionmaneja tai bionicklesankareita ja vastaavia.
Onkos se jotenkin hyväksyttävämmin oikeaa, mikä näkyy, mutta missä ei ole totuuden häivääkään?
Mikäs siinä on, että ei sitten lapsena saisi pohtia rauhassa myös aikuisten kanssa jotain sellaista voimahahmoa, mitä ei näe, mistä ei ole näkyviä todisteita, onko vai eikö, mutta mitä aika monet aikuisetkin jossain elämänsä käänteessä miettivät? Onko parempi, että lapsi kuvittelee turvaksensa jonkin robotin tai supermanin mieluummin, kuin Jumalan tai enkelin?
näitä asioita on mielestäni hyvä pohtia ihan pienestä asti, mutta nimenomaan pohtia. Ei siis niin että vanhemmat ja muut aikuiset aivopesevät lapsen uskomaan johonkin tiettyyn. On lapsillakin uskonnonvapaus. Uskontokasvatus pitäisi olla vanhempien ja uskontokunnan vastuulla, ei kunnan laitosten. Vai mitä sanotte, jos lapsenne pakotettaisiin vaikkapa islamin mukaisiin hartauksiin päiväkodissa?
Uskonto irti valtiosta!
että lasta ei voi pakottaa jonkin uskontokunnan mukaiseen ajatteluun. Mutta kyllä toivon, että lapseni oppii joitakin perusasioita omaan kulttuuriimmekin aika tavalla vaikuttaneesta uskonnollisesta arvopohjasta. Uskonto on meillä sekoittunut kulttuuriperinteeseen. Enkä toivo, että lapseni kohdalla tulee katko tämän kulttuuriperinteen jatkamisen suhteen ja sen tyhjän kohdan täyttää sitten vaan esimerkiksi länsimaisen kulutuskulttuurin mukainen arvomaailma vaikkapa telkkarin kautta.
Jos eläisin maahanmuuttajana jossakin islamilaisessa maassa, ymmärtäisin kyllä, että tuovat oman kulttuurinsa myös uskonnon kautta eri tilanteissa esille. Ja minusta olisi kyllä siinä tilanteessa aika mielenkiintoista antaa lapsenikin kokea sitä kulttuuriperinnettä ja oppia siitä.