asiakaspalvelusta

kun on ollu juttuu jo näistä riksun kaupoista nii missä on ollu parasta palveluu ja missä huonointa.. miksi??
183860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

CM Merkoksessa asioimisen jälkeen on aina paskan maku suussa. Jostain syystä siellä koetaan asiakkaat ärsyttäviksi häiriötekijöiksi. Yhteen aikaan siellä oli infossa sellainen vanhempi eukko, jolla oli tapana lausua solvauksia ja ilkeitä kommentteja ohi kulkevista asiakkaista, mikä latisti ostohalut jo kauppaan tullessa. Lisäksi jatkuvasti puolityhjät hyllyt eivät anna menestyvää kuvaa yrityksestä. En tiedä onko myytävien tuotteiden määrää rajoitettu vai tilauksiin on pantu suitset, mikä on merkki talousvaikeuksista.

S-marketissa sen sijaan homma toimii ja hintataso on selvästi edullisempi. Henkilökunta on ok ja mikä tärkeintä siellä on palveleva lihatiski, jota on näin varttuneena pihvinsyöjänä oppinut arvostamaan. Haittana on asiakkaiden suuri määrä ja jatkuvasti täynnä oleva parkki paikka, mutta onneksi tähän tulee muutos uuden prisman myötä.

Veikkaan, että CM Merkos nykymuodossa katoaa parissa vuodessa ja Kesko siirtää painopisteensä takaisin keskustaan. Nykyinen K -kontio on lievästi sanottuna väsähtänyt verrattuna aikaan, jolloin siinä oli tavaratalo. Siirtyminen kaupungin laidalle on selvä virhe Keskolta, koska moottoritieltä ei todellisuudessa poiketa markettiin. Pian Merkoksen paikalla on suuri kirpputori ja kauppaketjujen, markkinaosuus -kilpailusta seurannut suuruuden hulluus on kohdannut tiensä pään.

Äänestä
  • Kaipa tollasestakin ilmapiirinpilaajasta ja asiakkaankarkottajastakin vois vähän antaa palautetta kauppiaalle. Pistää sitten tollasen johonkin varaston perille purkaan laatikoita tai jotain jollei osaa olla asiakaspalvelussa tilanteen vaatimalla tavalla.
    Eipä ajattele arvostelija sitä kuka sen palkan loppupeleissä maksaa...

    Äänestä

  • kaikenlaista kirjoitti:

    Kaipa tollasestakin ilmapiirinpilaajasta ja asiakkaankarkottajastakin vois vähän antaa palautetta kauppiaalle. Pistää sitten tollasen johonkin varaston perille purkaan laatikoita tai jotain jollei osaa olla asiakaspalvelussa tilanteen vaatimalla tavalla.
    Eipä ajattele arvostelija sitä kuka sen palkan loppupeleissä maksaa...

    Joidenkin myyjien on vaikea käsittää käytöksen merkitys suhteessa asiakkaisiin. Kuvitellaan, että kyllähän noita asiakkaita riittää. Tämä on illuusio, sillä Riihimäki lähialueineen on hyvin rajallinen markkina-alue, jossa jokainen asiakas on tärkeä.

    Syykin on ilmeinen; nimittäin yksi huonosti palveltu asiakas ja sen vuoksi menetetty kauppa kostautuu katteen vähenemisenä toiseen, jopa kolmanteen potenssiin, koska tieto asiasta ei jää asiakkaaseen, vaan kulkeutuu tämän perhe- ja työ- sekä ystäväpiiriin. Tätä ei moni kauppias ja myyjän reppana ymmärrä ja se kostautuu yleensä firman toiminnan vähenemisenä ja loppumisena sekä myyjän työttömyytenä.

    80 – luvun alussa käväisi eräässä riihimäkeläisessä, kirjoituskoneita myyvässä liikkeessä pitkähiuksinen kaveri kyselemässä tietokoneita. Olisi halunnut niitä kahdeksan. Siihen aikaan yksi kone maksoi 20–40 000mk eli kyseessä olisi ohjelmistoineen ollut jopa puolen millin kauppa. Kate oli tuohon aikaan huikea, joten kauppa olisi tuottanut vähintään 50 000mk eli euroissa inflaatio mukaan lukien n. 40 000€!

    Ja arvatkaa mitä myyjä teki! Ajoi pitkätukan ulos! Kyseessä oli erään menestyvän Etelänsuomalaisen metallialan yrityksen toimitusjohtaja. Sen tehtyään kauppias tuhahti, että ”kaiken maailman hippejä sitä on liikkeellä” ja jatkoi 5mk:n arvoisen kirjoituskoneen korjausaineen myymistä toiselle asiakkaalleen, jolla ei ollut pitkiä hiuksia.

    Kuulin, että pari vuotta sitten Riihimäellä piti ulkomaalaistaustainen joukko baaria, jossa heillä oli tapana naureskella asiakaita ja pilkata näitä aivan kuin asiakkaita olisi ollut täällä loputtomiin. Nämä kaverit itse osasivat hädin tuskin lukea ja kirjoittaa. Muutenkin heidän tietonsa maailmasta oli hankittu lähinnä TV:n katselulla. Se asiakkaita halventava ja ylimielinen tanssi jäi lyhyeen. Konkurssi tuli ja toi ulosottajan, joka vei kaiken.

    Näitä huonoja esimerkkejä on Riihimäen historia täynnä. Useimpia yhdistää yksi yhteinen tekijä; asiakkaan aliarvostaminen ja töykeä, usein asiaton käytös.

    Äänestä

  • je rahan tulo lakkaa kirjoitti:

    Itse muistan, kun edesmennessä Sokkarissa oli 70 -luvulla partasuinen miesmyyjä, joka heitteli meitä nössejä ovesta kadulle, kun norkoilimme tavaratalossa hyppytunnilla.

    Silloin oli ihan normaalia, että aiakkaisiin käytiin käsiksi ja vedettiin tarvittaessa turpaan. Muistan, kun eräs kaverini laski liukuportaiden kaidetta alas, sai nyrkistä naamaan samalta miesmyyjältä. Kukaan ei paheksunut asiaa, sillä sitä pidettiin ihan normaalina.

    Minut esin hakkasi muksuna moni ihminen ja paras oli kun kävin varuskunnassa, niin kaksi kapiaista, lihava ja haiha hakkasivat minut komppanijan edessä, koska siviilit eivät saa hiihdellä pururadalla. Olin silloin 11 vuotias.

    Paljon ovat ajat näistä ajoita muuttuneet.

    Äänestä

  • missä prismat ja cm:t kaupungeissa pääsääntöisesti sijaitsevat?????????? Eivät kaupunkien keskustassa jo lähin esimerkki hämeenlinna!!!

    Äänestä

  • Järkyttävää mustamaalausta!!!
    Taidat olla s-marketissa töissä???
    Itse olen saanut cm:stä pelkkää hyvää palvelua, etenkin elintarvikepuolella myyjät ovat asiansaosaavia ja ammattitaitoisia ja halukkaita auttamaan!!
    paljon nuoria ja hymyä ja palvelualttiutta riittää!!!

    Äänestä

Itse en enää astu jalallanikaan riihimäen pentikille. henkilökunta yrmeää ja katsovat asiakkaita nenänvartta pitkin. itse ostelin sieltä paljonkin ettei ole siitä vain kysymys että olisi liikkeessä vain katselemassa... tiedän myös monia muita jotka lopettaneet kyseisessä liikkeessä samasta syystä asioinnin niin pentikin kuin lankojen ostajista, ja siirtyneet naapurikaupunkeihin asioimaan.
s-marketissa saa riihimäellä hyvää palvelua, kassat vetää kivasti ja henkilökunta reipasta.

Äänestä
  • s-marketeissa on tajuttu, että toimivat kassat ja sujuva kassapalvelu on iso plussa kaupalle. Merkoksessa saa usein jonottaa useita minuutteja.

    Äänestä

Aivan ylihuonoa asiakaspalvelua saa kyllä osakseen Riksun suutarilta Hämeenkadulta. Taitaa varmaan olla ainoa täällä kun on varaa olla niin töykeä.

Äänestä
  • Kaamea pulju! Jos on pakko asioida siellä, yritän katsoa, milloin varsinainen puljun pitäjä on lounaalla, silloin siellä on ihan ihmismäinen ihminen.

    Harmi, että toinen suutari lopetti.

    Äänestä

  • OMMK kirjoitti:

    Kaamea pulju! Jos on pakko asioida siellä, yritän katsoa, milloin varsinainen puljun pitäjä on lounaalla, silloin siellä on ihan ihmismäinen ihminen.

    Harmi, että toinen suutari lopetti.

    Millä ihmeellä se suutari pysyy hengissä. Luulis, ettei siel asiakkaat riitä. Ei se ainakaan asiakaspalvelusta tiedä hevonhittoo. Mä olen 2 kertaa asioinu siel (vieny ja hakenu eukon kengät). Ei tarvii enää mennä.

    Äänestä

  • joo jokusen kerran on tullu asioitua riksun suutarilla.. ja joka kerta vannon et oli viimenen kerta, on ne vastaukset niin ylimielisii ja halveksuvia ettei pahemmin taida asiakaspalvelu kiinnostaa..
    hyvää palvelua oon saanu pikku s-marketissa vaikka onkin valikoimiltaan pieni mutta henkilökunta on iilosta ja juttua riittä kiireeestä huolimatta muutenkin mukava asioida.

    Äänestä

  • mulla seisoo jo kolmet kengät vailla suutaria, kun se äijä on niin epämiellyttävä!!! En käsitä kuin tänne ei rantaudu toista suutaria, joutuu pentele menenään toiseen kaupunkiin...

    Äänestä

...palvelu ollu Sportiassa!! Kokemusta ja osaamista löytyy, tulee aina ostettua aiottua enemmän...

Äänestä
  • ei siis ole mainos....?

    Äänestä

Hyvää ja ammattitaitoista palvelua saa K-market Vuoriselta.Hymy ja muutama sanakin irtoaa myyjältä.toista tälläistä ruokakauppaa en ole vielä löytänyt Riihimäeltä.S-marketissa myyjä huitasi kädellä,että tuolta löytyy eti sieltä,kun kysyin mistähän löytäisin erään tuotteen.

Äänestä
  • Peltsin Valintatalo on todella hyvä! Henkilökunta on melkein kuin perhetuttuja. Parasta mahdollista palvelua! Käykää vaikka katsomassa ja kadehtimassa!

    Äänestä

  • Mikäs on Vuorisella hymyillessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysymys??? kirjoitti:

kun on ollu juttuu jo näistä riksun kaupoista nii missä on ollu parasta palveluu ja missä huonointa.. miksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu