Kysymys tiiteille

Minkä vuoksi te transvestiitit änkäette väenväkisin, lupaa sen pahemmin kyselemättä, vuosi toisensa jälkeen samoihin porukoihin transsukupuolisten kanssa ja haluatte samaistaa itsenne transsukupuolisiin. vaikka teidän juttunne on täysin erilainen kuin transsukupuolisten ja vaikka teille joka vuosi tehdään yhtä selväksi, että teidän juttunne on eri kuin meidän?

Te olette sukupuoli-identiteetiltänne miehiä. Me taas, joilla tämä juttu menee miehestä naiseksi, olemme naisia, enkä usko yhdenkään naisesta mieheksi -transsukupuolisen samaistavan itseään teihin. Naispuolisia transvestiittejä taas ei ole olemassakaan.

Kyse ei ole puhdasoppisuudesta eikä fanaattisuudesta, vaan kyse on aivan puhtaasti siitä, että meidän juttumme on lääketieteellinen issue ja teidän juttunne on larppi.

Jos me teeässät koemme itsemme hyvin vaivautuneiksi ja täysin alieneiksi teidän seurassanne, se ei johdu snobismista eikä ylimielisyydestä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meidän juttumme ovat erilaiset ja niitä ei voi käsitellä samalla tavoin.

Teillä on oma Dreamwear Clubinne. Meillä on Trasek. Älkää tuppautuko trasekin puolelle, jos teitä ei erityisesti pyydetä sinne. Sen verran pitäisi olla empatiankykyä aikuisella ihmisellä, että ymmärtäisi hiukan hienotunteisuutta ja osaisi ajatella, mitä toisesta ihmisestä mahdollisesti tuntuu, kun hänen seuraansa tuppaudutaan lupaa pyytämättä väkisin.
647302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Minkä vuoksi te ts:t änkeätte väenväkisin, lupaa sen pahemmin kyselemättä, kerta toisensa jälkeen haukkumaan ja solvaamaan meitä tiittejä? Vaikka teidän juttunne on täysin erilainen kuin transvestiittien ja vaikka teille joka kerta tehdään yhtä selväksi, että teidän juttunne on eri kuin meidän?

Te olette sukupuoli-identiteetiltänne naisia tai miehiä. Me taas olemme yleensä miehiä, enkä usko yhdenkään tiitin samaistavan itseään teihin. Naispuolisia transvestiittejä on, mutta he eivät erotu.

Kyse ei ole puhdasoppisuudesta eikä fanaattisuudesta, vaan kyse on aivan puhtaasti siitä, että meidän juttumme on aivan yhtä tärkeä yksilötasolla kuin teidänkin. Kansantaloudellisesti meidän juttumme on 100 kertaa tärkeämpi, koska meitä on 100 kertaa enmmän.

Jos me tiitit koemme itsemme hyvin vaivautuneiksi ja täysin alieneiksi teidän seurassanne, se ei johdu snobismista eikä ylimielisyydestä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meidän juttumme ovat erilaiset ja niitä ei voi käsitellä samalla tavoin.

Teillä on oma Trasekinne. Meillä on Dwc. Älkää tuppautuko dwc:n puolelle, jos teitä ei erityisesti pyydetä sinne. Sen verran pitäisi olla empatiankykyä aikuisella ihmisellä, että ymmärtäisi hiukan hienotunteisuutta ja osaisi ajatella, mitä toisesta ihmisestä mahdollisesti tuntuu, kun hänen seuraansa tuppaudutaan lupaa pyytämättä väkisin.    

Pienillä muokkauksilla tällainen vastine. Onneksi pian pääsen taas tyttöilemään, eheyttämään taas kerran omaa identiteettiäni kaiken kansan pariin.
      
Äänestä
  • Tuo ei ollut vastaus. Tuo oli pelkästään aivan puhdasta vittuilua. No, paras tapa kohdella peräreikiä on pyyhkiä ne.

    Mutta yhden asian se ainakin teki selväksi: mitään transihmisiä ei ole olemassakaan, on vain transsukupuolisia, jotka kärsivät vakavasta lääketieteellistä väliintuloa vaativasta anomaliasta, ja sitten on olemassa transvestiittejä, joille koko juttu on pelkkä live-roolipelaamiseen rinnastettava elämäntapa.

    TS:t pääsääntlöisesti eivät ole änkemässä DWC:n puolelle. Koska ts:st eivät koe, että heillä olisi mitään yhteistä tiittien kanssa, ei heillä ole mitään intressejä DWC:nkään puolelle. Ne ovat aina poikkeuksetta tiitit, jotka ovat [lupaa kysymättä] änkemässä TSien puolelle.

    Mene vain tyttöilemään. Mutta pysy varmuuden vuoksi neljän seinän sisällä. Voi nimittäin olla, että 3D:ssä saat vittuilua osaksesi tai sinulle vedetään turpaan. Toivottavasti saat kunnon orkut niistä hepenistäsi.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    Tuo ei ollut vastaus. Tuo oli pelkästään aivan puhdasta vittuilua. No, paras tapa kohdella peräreikiä on pyyhkiä ne.

    Jopas jotakin, ärhäkkä vastaus... Osoitin vain, että miltä tuollainen likasankoviesti näyttää ulkopuolisen silmin ja käänsin sen päälaelleen - niin koira älähti kun kalikka kalahti!

    Mikä ihmeen vimma teillä on tuosta turpiinsaamisesta tai -antamisesta? Liikun ulkona hymyillen, sekä miehenä että joskus tyttönä. Kukaan ei koskaan ole edes uhitellut saati tullut turpaan mätkimään... Missä väkivallan maaailmassa sinä oikein elät, ainakin erilaisessa kuin minä.

    Ja mikään lakihan meitä ei neljän seinän sisälle saa, kuten hyvin tiedät. Ihmetyttää vain tuo asenteesi vaatia itselle kaiki etuudet ja kieltää toisilta kaikki.

    No onneksi voimme taas pian vaikuttaa asioihin, eduskuntavaalipäivään on 28 päivää aikaa. Voimme itse kukin äänestää ehdokasta, joka ajaa meidän asiaamme.

    Äänestä

  • Nuori tiitti kirjoitti:

    Ei kannata haastaa riitaa vanhojen ämmien kanssa. Siinä voi käydä nuoren tiitin vielä huonosti.

    Jutuistasi tuntuu, että olet elänyt hyvin etuoikeutettua ja suojattua elämää. Sinulle on kaikki mennyt hienosti, sinun ei ole koskaan tarvinnut elää pelossa, sinun ei ole koskaan tarvinnut kantaa asetta eikä sinua ole koskaan uhkailtu, saati vedetty turpaan, raiskaamisesta puhumattakaan. Veikkaanpa, ettet olei ikinä saanut edes potkua munillesi.

    Monet transsukupuoliset joutuvat väkivallan kanssa tekemisiin lähes viikottain. Eivätkä pelkästään transsukupuoliset, vaan myös isokokoiset ja vähän normaalia romuluisemmat luomunaisetkin saavat mölyapinoiden vihan niskaansa.

    Miksi? Siksi, että nuo sedät kekkaloivat mekossa ja tekevät itsestään naisen irvikuvan - ja luovat tahtomattaan samalla huonon imagon myös teeässille. Sana "travesty" ei turhaan tarkoita irvikuvaa. Tämä maailma on hyvin kova, julma, ilkeä ja paha paikka ja naiivit ja lapselliset sotketaan asfalttiin armotta.

    Ei toki mikään laki kiellä sinua palloilemasta meikit ja mekko päällä ulkoilmassa miten haluat, mutta ns. terveen järjen pitäisi sanella, mikä on viisasta ja soveliasta ja mikä ei. Minä en itse vaadi itselleni mitään muita etuuksia kuin sen, että saan asiallista hoitoa anomaliaani ja että minut tunnustetaan naiseksi kaikkine velvollisuuksine ja oikeuksineen - ja vastineeksi siitä itse pyrin integroitumaan yhteiskuntaan niin naisena kuin kykenen enkä ala elämöimään asialla.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    Tuo ei ollut vastaus. Tuo oli pelkästään aivan puhdasta vittuilua. No, paras tapa kohdella peräreikiä on pyyhkiä ne.

    Mutta yhden asian se ainakin teki selväksi: mitään transihmisiä ei ole olemassakaan, on vain transsukupuolisia, jotka kärsivät vakavasta lääketieteellistä väliintuloa vaativasta anomaliasta, ja sitten on olemassa transvestiittejä, joille koko juttu on pelkkä live-roolipelaamiseen rinnastettava elämäntapa.

    TS:t pääsääntlöisesti eivät ole änkemässä DWC:n puolelle. Koska ts:st eivät koe, että heillä olisi mitään yhteistä tiittien kanssa, ei heillä ole mitään intressejä DWC:nkään puolelle. Ne ovat aina poikkeuksetta tiitit, jotka ovat [lupaa kysymättä] änkemässä TSien puolelle.

    Mene vain tyttöilemään. Mutta pysy varmuuden vuoksi neljän seinän sisällä. Voi nimittäin olla, että 3D:ssä saat vittuilua osaksesi tai sinulle vedetään turpaan. Toivottavasti saat kunnon orkut niistä hepenistäsi.

    Esimerkiksi Dwc:n puolivuosittaisessa viikonloppukokoontumisessa Hauholla on monia ts:iä ollut paikalla, ja kaikki me ollaan nätisti sovittu saman katon alle ja viihdytty yhdessä.

    Mikä ihme siinä on, että yksi vähemmistö ei kykene sulattamaan toisen olemassaoloa? Suvaitsevaisuutta peliin, Ämmä-hyvä!

    Se, että jaksat vetää hernettä nenään transvestiiteista ja jauhaa älyttömyyksiä tällaisilla foorumeilla tuntematta selvästikään kovin hyvin transvestismin taustoja, minun nähdäkseni merkitsee pelkästään sitä, että et itse ole kovinkaan SINUT oman transsukupuolisuutesi kanssa. Itsensä kanssa rauhassa olevat ihmiset yleensä pystyvät suvaitsemaan myös muunlaisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    Ei kannata haastaa riitaa vanhojen ämmien kanssa. Siinä voi käydä nuoren tiitin vielä huonosti.

    Jutuistasi tuntuu, että olet elänyt hyvin etuoikeutettua ja suojattua elämää. Sinulle on kaikki mennyt hienosti, sinun ei ole koskaan tarvinnut elää pelossa, sinun ei ole koskaan tarvinnut kantaa asetta eikä sinua ole koskaan uhkailtu, saati vedetty turpaan, raiskaamisesta puhumattakaan. Veikkaanpa, ettet olei ikinä saanut edes potkua munillesi.

    Monet transsukupuoliset joutuvat väkivallan kanssa tekemisiin lähes viikottain. Eivätkä pelkästään transsukupuoliset, vaan myös isokokoiset ja vähän normaalia romuluisemmat luomunaisetkin saavat mölyapinoiden vihan niskaansa.

    Miksi? Siksi, että nuo sedät kekkaloivat mekossa ja tekevät itsestään naisen irvikuvan - ja luovat tahtomattaan samalla huonon imagon myös teeässille. Sana "travesty" ei turhaan tarkoita irvikuvaa. Tämä maailma on hyvin kova, julma, ilkeä ja paha paikka ja naiivit ja lapselliset sotketaan asfalttiin armotta.

    Ei toki mikään laki kiellä sinua palloilemasta meikit ja mekko päällä ulkoilmassa miten haluat, mutta ns. terveen järjen pitäisi sanella, mikä on viisasta ja soveliasta ja mikä ei. Minä en itse vaadi itselleni mitään muita etuuksia kuin sen, että saan asiallista hoitoa anomaliaani ja että minut tunnustetaan naiseksi kaikkine velvollisuuksine ja oikeuksineen - ja vastineeksi siitä itse pyrin integroitumaan yhteiskuntaan niin naisena kuin kykenen enkä ala elämöimään asialla.

    "Ei kannata haastaa riitaa vanhojen ämmien kanssa. Siinä voi käydä nuoren tiitin vielä huonosti. "

    Ai riitaako?

    No juu, olen kulkenut ehkä eri polkuja kuin sinä eli lukio, yliopisto jne.. portaalta portaalle, ylöspäin pikku hiljaa.

    Tuo väkivaltakuvio on hauska, en ole nähnyt väkivaltaa 20 vuoteen muualla kuin televisiossa ja elokuvissa. En ehkä hakeudu tiettyihin paikkoihin tiettynä aikana tai tietynlaisten ihmisten seuraan.

    Olen hyvin sinut itseni kanssa, enkä nytkään aio haastaa kanssasi riitaa, ihmettelen vain sitä, että sen kerran kun täällä elämme, miksi ehdoin tahdoin pitää tehdä se vaikeimman kautta, voihan sitä kokeilla niitä ruusunpunaisia lasejakin edes välillä.

    Hymyillään....

    Äänestä

  • änkeröinen kirjoitti:

    Esimerkiksi Dwc:n puolivuosittaisessa viikonloppukokoontumisessa Hauholla on monia ts:iä ollut paikalla, ja kaikki me ollaan nätisti sovittu saman katon alle ja viihdytty yhdessä.

    Mikä ihme siinä on, että yksi vähemmistö ei kykene sulattamaan toisen olemassaoloa? Suvaitsevaisuutta peliin, Ämmä-hyvä!

    Se, että jaksat vetää hernettä nenään transvestiiteista ja jauhaa älyttömyyksiä tällaisilla foorumeilla tuntematta selvästikään kovin hyvin transvestismin taustoja, minun nähdäkseni merkitsee pelkästään sitä, että et itse ole kovinkaan SINUT oman transsukupuolisuutesi kanssa. Itsensä kanssa rauhassa olevat ihmiset yleensä pystyvät suvaitsemaan myös muunlaisia ihmisiä.

    Kieltämättä aika vastaansanomaton pointti sinulla.

    Äänestä

  • Minä puolestani toivon kaikesta sydämestäni, että
    sinä löydät itsellesi turvallisen hoitopaikan. Et selvästikään ole mieleltäsi terve kun toiselle tuollaista kohtaloa toivot.

    Äänestä

  • old_profile_28044 kirjoitti:

    Minä puolestani toivon kaikesta sydämestäni, että
    sinä löydät itsellesi turvallisen hoitopaikan. Et selvästikään ole mieleltäsi terve kun toiselle tuollaista kohtaloa toivot.

    on potentiaalinen raiskaaja.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    on potentiaalinen raiskaaja.

    "Jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja."

    Huh, huh... Eipä sitten ihme, että muutkin mielipiteesi ovat mitä ovat, ja täysin oikeasta elämästä vieraantuneen mielipiteitä.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    on potentiaalinen raiskaaja.

    Myös naiset raiskaavat.

    Äänestä

Pikainen googlaus olisi kertonut monista dokumentoiduista naispuolisista tiiteistä.

Itse olen sitä mieltä että kaikkien ihmisten elämät ovat usein vain larppia. Luomuihmiset larppaa, TSt larppaa ja TVt larppaa...

Itse TSänä ainakin törmää rajoittuneisiin ja ylimielisiin asenteihin nimenomaan joidenkin TSien taholta, joiden sukupuoliajattelu tuntuu olevan pari sataa vuotta jäljessä.

TVt ovat omalta kannalta harmittomia, antaa heidän puuhata miten haluavat - eivät tiititkään ole kertomassa miten TSien pitää tehdä tai identifioitua.

Äänestä
  • Naispuoliset tiitit ovat kuin pieru Saharassa - hukkuvat niin totaalisesti massaan, ettei kukaan huomaa. Siksi on täysin oikeutettua puhua tiiteistä 100% miehinä.

    Koska kyseessä ei ole samalla tavoin anomalia tai sairaus kuten transsukupuolisuus, kyseessä on joko elämäntapa tai perversio. Kutsuessani transvestismia larppaamiseksi, olen kohtelias. Voisinhan kutsua sitä perversioksi.

    Jutun juju on siinä, että riippumatta siitä, miten vasemmistolaisesti sinä suhtaudut sukupuoliin, biologia sanelee että nisäkkäilä on täsmälleen kaksi sukupuolta ja ne ovat koiras ja naaras. Kaikki muut ovat joko anomalioita tai sitten tavalla tai toisella epäonnistuneita koiraita. Se on aivan puhdasta biologiaa. Sosiaaliset sukupuoliroolit puolestaan rakentuvat biologian päälle eli miehet ja naiset ovat sellaisia kuin ovat siksi että biologia sanelee heidän olevan koiraita ja naaraita. Sukupuoliroolit puolestaan muotoutuvat niin, että ne kykenevät parhaimmin vastaamaan ympäristön niille asettamiin haasteisiin. Sukupuoliroolit eivät rakennu abstraktioille, uskonnolle tai taikauskolle, vaan biologian päälle. tätä vasemmistolaiset eivät suostu myöntämään. Heille biologia ja luonnontieteet ovat kirosana.

    200 vuotta sitten naiset olivat nyrkin ja hellan välissä, ja miehet olivat ruoskan ja märssyraa'an välissä. Silloin kun naiset uupuivat kotona, miehet tekivät mahtavaa uraputkea purjelaivoilla, tehtaissa, pelloilla, kaivoksissa ja kuolivat kolmekymppisinä onnettomuuksiin ja ammattitauteihin. Tähän mennessä yksikään sukupuolitilittäjä ei ole ottanut puheeksi sitä, millainen oli miehen osa silloin kun naisen osa oli olla nyrkin ja hellan välissä.

    Kaikki "kolmannet sukupuolet" jne eivät ole mitään muuta kuin pelkkiä keinotekoisia sosiaalisia konstruktiota ilman mitään biologista funktiota ja pohjaa. Mielenkiintoista sinänsä, nämä "kolmannet sukupuolet" ovat aina genotyypeiltään koiraita. Sama suomeksi: koiras, joka ei kykene olemaan mies, ottaa ns. sosiaalisesti hyväksytyn luuserin roolin itselleen saadakseen edes jonkinlaisen paikan yhteiskunnassa.

    Transsukupuoliset ovat lääketieteellisiä anomalioita. He kuuluvat tuohon luokkaan "anomaliat" yhdessä intersukupuolisten kanssa. Luonnossa anomalioiden kohtalo olisi joutua petojen saaliiksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa heidät voidaan hoitaa yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. Tästä on kyse.

    Tiitit voivat olla yksilöinä harmittomia ja yleensä ovatkin, mutta heidän niputtamisensa transsukupuolisten kanssa yhteen "transihmisiksi" on transsukupuolisille katastrofi. Kyse on siinä, että tiitit ovat sukupuoli-identiteetiltään miehiä, he identifioivat itsensä miehiksi, ja ulkopuoliset näkevät heissä pelkästään sedän mekossa. Syy on siinä, että useimmat tiitit eivät ole läpimeneviä eivätkä he edes yritä mennä läpi naisena (ulkonäkö, eleet, luonteva pukeutuminen, puhetapa, alitajuiset signaalit jne).

    Nyt jos joku sattuu näkemään ei-niin-hyvin läpimenevän transsukupuolisen, hän identifion välittömästi "transihminen" -> "transu" -> "setä mekossa" -> "perversio" -> "vedetään turpaan". Meille kyse ei ole larppaamisesta eikä elämäntavasta, vaan meille kyse on paljon vakavammasta asiasta. Transsukupuoliset (mtof) identifioivat itsensä naisiin ja heille kyse ei ole elämäntavasta vaan arkielämästä. Useampi kuin yksi transsukupuolinen on pahoinpidelty tai jopa tapettu, kun häntä on pidetty tiittinä (lue: perversiona).

    Voit tietysti sanoa, että on yhteiskunnan suvaitsemattomuuden vika jos meikäläisiä pahoinpidellään tai tapetaan, mutta sinä et voi vaatia yhteiskuntaa muuttumaan. Se on samaa kuin menisit huutamaan myrskyävälle merelle että nyt tyynnyt niinkuin olisi jo. Ainoa, mitä itse voit tehdä, on sopeutua ja yrittää mennä läpi naisena niin hyvin kuin kykenet. Tässä maailmassa kuitenkin eletään sen ympäröivän yhteiskunnan säännöillä, ei sinun eikä minun säännöillä.

    Ja siksi tämä pesäero. Kyse ei ole sen vähemmästä kuin hengissäpysymisestä. Tietysti jos haluat olla setä mekossa ja 200 vuotta off-contemporary, niin mikä siinä.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    Naispuoliset tiitit ovat kuin pieru Saharassa - hukkuvat niin totaalisesti massaan, ettei kukaan huomaa. Siksi on täysin oikeutettua puhua tiiteistä 100% miehinä.

    "Pieru Saharassa
    Kirjoittanut: Vanha Ämmä 18.2.2007 klo 13.39

    kyseessä on joko elämäntapa tai perversio. Kutsuessani transvestismia larppaamiseksi, olen kohtelias. Voisinhan kutsua sitä perversioksi."

    Minusta kysymys on perversion polaarisesta vastakohdasta. Perversio satuttaa ulkopuolisia, transvestiitit korkeintaan itseään. Ihmettelen 1950-luvun pukeutumiskliseiden draginomaista toistamista (Jotkut nuoremmat ovat poikkeus). Huono omatuntoko vaiko masokismi pakottaa pukeutumaan kaikista mahdollisista sukupuolirooleista vanhoillisimpaan ja ahdasmielisimpään?

    "Kaikki "kolmannet sukupuolet" jne eivät ole mitään muuta kuin pelkkiä keinotekoisia sosiaalisia konstruktiota ilman mitään biologista funktiota ja pohjaa."

    Ne ovat akateemisia kokeiluita vailla elinkelpoisuutta luonnossa. Vähän niin kuin säteilytetyt banaanikärpäset.

    "Sama suomeksi: koiras, joka ei kykene olemaan mies, ottaa ns. sosiaalisesti hyväksytyn luuserin roolin itselleen saadakseen edes jonkinlaisen paikan yhteiskunnassa. "

    Olen eri mieltä tästä. Transvestiitit pärjäävät siviilielämässä oikein hyvin, ovat varakkaita, keskiluokkaisia ja perheellisiä. Tuskin itärajan yksinelävistä alkoholisoituneista poikamiehistä kovin moni on transvestiitti.

    Minusta tuntuu, että tuolla varakkuus/turvallisuustasolla heillä on VAPAUS hieman pelleillä, olla luova ja kokeilla. Terve lapsi leikkii.

    En minä ole kademielellä, mutta transvestiittien olisi hyvä tiedostaa tämä.

    Itse rupesin leikkimään sukupuolella ja olin pian työtön, koditon, eronnut ja ilman työ -ja oleskelulupaa. Näin kohdellaan ihmisiä minun sosiaaliluokassani.

    "Luonnossa anomalioiden kohtalo olisi joutua petojen saaliiksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa heidät voidaan hoitaa yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. Tästä on kyse. "

    Elämme siis luonnossa.

    "Kyse on siinä, että tiitit ovat sukupuoli-identiteetiltään miehiä, he identifioivat itsensä miehiksi, ja ulkopuoliset näkevät heissä pelkästään sedän mekossa."

    Joskus kahvi-illassa oli transvestiitti alusvaatteisillaan. Mihin muuhun tilaisuuteen voi mennä alusvaatteisillaan.
    Vaikka transvestiitit ovat etuoikeutettuja miehiä, niin sopisi ajatella muitakin. Itse asiassa korvien välistä kastrointi sattuu eniten, eli tulee käsitys siitä ettei muut ole meitä varten vaan että me olemme täällä palvelemassa muita.

    "Useampi kuin yksi transsukupuolinen on pahoinpidelty tai jopa tapettu, kun häntä on pidetty tiittinä (lue: perversiona). "

    Siksi koska transvestiitit haluavat tuntea olevansa erinomaisia. "Katsokaa minua kun minä olen nätti", se ainoa naisen asia, mitä ei ole miehille suotu (eikä kaikille meistäkään). Transvestiitit tuntevat että heillä on oikeus, koska he ovat etuoikeutettuja miehiä ja että heidät hyväksytään olivat he kuinka naurettavia tahansa. Ei onnistu. Ei ole oikeutta. Eikä sinua edes ihailla. Parhaimmassa tapauksessa olet ruma akka. Ihailetko itse rumia akkoja? Usko minua, minä olen nähnyt paljon naisia saunassa: eivät ole kauniita, eivät herätä ihailua.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    Naispuoliset tiitit ovat kuin pieru Saharassa - hukkuvat niin totaalisesti massaan, ettei kukaan huomaa. Siksi on täysin oikeutettua puhua tiiteistä 100% miehinä.

    Koska kyseessä ei ole samalla tavoin anomalia tai sairaus kuten transsukupuolisuus, kyseessä on joko elämäntapa tai perversio. Kutsuessani transvestismia larppaamiseksi, olen kohtelias. Voisinhan kutsua sitä perversioksi.

    Jutun juju on siinä, että riippumatta siitä, miten vasemmistolaisesti sinä suhtaudut sukupuoliin, biologia sanelee että nisäkkäilä on täsmälleen kaksi sukupuolta ja ne ovat koiras ja naaras. Kaikki muut ovat joko anomalioita tai sitten tavalla tai toisella epäonnistuneita koiraita. Se on aivan puhdasta biologiaa. Sosiaaliset sukupuoliroolit puolestaan rakentuvat biologian päälle eli miehet ja naiset ovat sellaisia kuin ovat siksi että biologia sanelee heidän olevan koiraita ja naaraita. Sukupuoliroolit puolestaan muotoutuvat niin, että ne kykenevät parhaimmin vastaamaan ympäristön niille asettamiin haasteisiin. Sukupuoliroolit eivät rakennu abstraktioille, uskonnolle tai taikauskolle, vaan biologian päälle. tätä vasemmistolaiset eivät suostu myöntämään. Heille biologia ja luonnontieteet ovat kirosana.

    200 vuotta sitten naiset olivat nyrkin ja hellan välissä, ja miehet olivat ruoskan ja märssyraa'an välissä. Silloin kun naiset uupuivat kotona, miehet tekivät mahtavaa uraputkea purjelaivoilla, tehtaissa, pelloilla, kaivoksissa ja kuolivat kolmekymppisinä onnettomuuksiin ja ammattitauteihin. Tähän mennessä yksikään sukupuolitilittäjä ei ole ottanut puheeksi sitä, millainen oli miehen osa silloin kun naisen osa oli olla nyrkin ja hellan välissä.

    Kaikki "kolmannet sukupuolet" jne eivät ole mitään muuta kuin pelkkiä keinotekoisia sosiaalisia konstruktiota ilman mitään biologista funktiota ja pohjaa. Mielenkiintoista sinänsä, nämä "kolmannet sukupuolet" ovat aina genotyypeiltään koiraita. Sama suomeksi: koiras, joka ei kykene olemaan mies, ottaa ns. sosiaalisesti hyväksytyn luuserin roolin itselleen saadakseen edes jonkinlaisen paikan yhteiskunnassa.

    Transsukupuoliset ovat lääketieteellisiä anomalioita. He kuuluvat tuohon luokkaan "anomaliat" yhdessä intersukupuolisten kanssa. Luonnossa anomalioiden kohtalo olisi joutua petojen saaliiksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa heidät voidaan hoitaa yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. Tästä on kyse.

    Tiitit voivat olla yksilöinä harmittomia ja yleensä ovatkin, mutta heidän niputtamisensa transsukupuolisten kanssa yhteen "transihmisiksi" on transsukupuolisille katastrofi. Kyse on siinä, että tiitit ovat sukupuoli-identiteetiltään miehiä, he identifioivat itsensä miehiksi, ja ulkopuoliset näkevät heissä pelkästään sedän mekossa. Syy on siinä, että useimmat tiitit eivät ole läpimeneviä eivätkä he edes yritä mennä läpi naisena (ulkonäkö, eleet, luonteva pukeutuminen, puhetapa, alitajuiset signaalit jne).

    Nyt jos joku sattuu näkemään ei-niin-hyvin läpimenevän transsukupuolisen, hän identifion välittömästi "transihminen" -> "transu" -> "setä mekossa" -> "perversio" -> "vedetään turpaan". Meille kyse ei ole larppaamisesta eikä elämäntavasta, vaan meille kyse on paljon vakavammasta asiasta. Transsukupuoliset (mtof) identifioivat itsensä naisiin ja heille kyse ei ole elämäntavasta vaan arkielämästä. Useampi kuin yksi transsukupuolinen on pahoinpidelty tai jopa tapettu, kun häntä on pidetty tiittinä (lue: perversiona).

    Voit tietysti sanoa, että on yhteiskunnan suvaitsemattomuuden vika jos meikäläisiä pahoinpidellään tai tapetaan, mutta sinä et voi vaatia yhteiskuntaa muuttumaan. Se on samaa kuin menisit huutamaan myrskyävälle merelle että nyt tyynnyt niinkuin olisi jo. Ainoa, mitä itse voit tehdä, on sopeutua ja yrittää mennä läpi naisena niin hyvin kuin kykenet. Tässä maailmassa kuitenkin eletään sen ympäröivän yhteiskunnan säännöillä, ei sinun eikä minun säännöillä.

    Ja siksi tämä pesäero. Kyse ei ole sen vähemmästä kuin hengissäpysymisestä. Tietysti jos haluat olla setä mekossa ja 200 vuotta off-contemporary, niin mikä siinä.

    Onko muka niin vaikeaa tehdä ero sukupuolen sosiaalisen esittämisen ja pervoilun välille yhteiskunnan taustaa vasten? Naisen on hyväksyttävää ottaa miehen roolia, joten "hukumme massaan". Miesten ei ole hyväksyttävää ottaa naisen roolia, joten kaiken maailman ämmät tulkitsevat miehen naiseksi pukeutumisen pervoiluksi. Otas jo ne silmälaput pois ja koita katsoa asioita kulttuurikonteksti havaiten.

    Niin ja ""kolmannet sukupuolet" ovat aina genotyypeiltään koiraita" - ks Jugoslavian valantehneet neitsyet, noin esimerkiksi.

    Äänestä

On uskomatonta, millaista tietämättömyyttä täällä
edelleen viljellään. Olin luullut, että TS:t jos ketkä ovat perillä sukupuoli-identiteettiin liittyvistä asioista mutta näköjään ei. Rinnastat transvestismin larppaamiseen, roolipelaamiseen eli leikkimiseen. Jos edes hieman perehtyisit aiheeseen huomaisit, että transvestiitin tarve ilmentää vastakkaista sukupuolta liittyy nimenomaan hänen sukupuoli-identiteettiinsä. Eli siihen, että hän kokee eriasteisesti olevansa molempia sukupuolia. Tunne vaihtelee, se on sellaista aaltoliikettä.
Jos tämä olisi jotain roolipelaamista, tämän varmaan voisi lopettaa tai vaihtaa johonkin
muuhun mutta kun ei voi lopettaa ilman henkistä pahoinvointia pitemmän päälle. Ymmärrän täysin tavallisen kaduntallaajan tietämättömyyden mutten
monien TS:ien saarnaamista täällä. En ole koskaan sanonut yhtään poikkipuolista tai arvostelevaa sanaa transsukupuolisia kohtaan, joten on kurja saada täällä päivittäin lokaa niskaan vaikkei se sinänsä minuun henkilökohtaisesti kohdistukaan.

Äänestä
  • jos rinnastaisin transvestismin parafiliaan tai perversioon?

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    jos rinnastaisin transvestismin parafiliaan tai perversioon?

    Minun puolestani voit rinnastaa ihan mihin tahdot. Minä pukeudun naisten vaatteisiin, meikkaan ja laittaudun sydämeni kyllyydestä; ei sinun mielipiteesi siinä paljon paina. Tältä foorumilta olen saanut monia kivoja ystäviä toisista tiiteistä ja se on upeaa. Ennen kunnioitin transsukupuolisia ihmisiä todella paljon ja eräitä kunnioitan vieläkin. Yleisesti ottaen, kaltaisesi katkerat vanhat ämmät ovat saaneet minut tarkistamaan kantaani viime aikoina. Monilla teistä on tuo sama natsimentaliteetti, joka ei salli variaatioita. Puhdas diagnosoitu transsukupuolinen on lunastanut olemassaolon oikeutuksensa mutta muille sitä ei suoda.

    Äänestä

  • Vanha Ämmä kirjoitti:

    jos rinnastaisin transvestismin parafiliaan tai perversioon?

    Miksi sinun pitää rinnastaa transvestismi noihin? Etkö voi olla syyttämättä, haukkumatta tiittejä? Luulisi, että kaltaisesi ihminen tietää paremmin, mutta ei vähääkään sitä kaipaamasi empatiaa, eikä ymmärrystä jota edellytät muilta itseäsi kohtaan. Miksi tunnet noin suurta vihaa ja katkeruutta? Miksi kuvittelet, että mielipiteesi on edes kovin tärkeä. Painoarvoa mielipiteilläsi ei ole enää tuollaisten purkausten jälkeen. Entä mihin rinnastaa korjausleikkaukset? Itsensä silpomiseenko? Asiat voivat olla niin kuin ne haluaa tulkita. Miltä kuulostaa niin suuri mielenhäiriö, että sen korjaamiseksi pitää leikellä itseään? Sekö on ihan tervettä, mutta transvestismi sairautta? Sinulta nyt on turha kysyä mielipidettä, koska se jo tiedetään.

    Äänestä

  • "Ymmärrän täysin tavallisen kaduntallaajan tietämättömyyden mutten
    monien TS:ien saarnaamista täällä. En ole koskaan sanonut yhtään poikkipuolista tai arvostelevaa sanaa transsukupuolisia kohtaan"

    Täällä on yksi TS, joka aktiivisesti arvostelee tiittejä ja esiintyy kahdella nimimerkillä Sari_ ja Vanha Ämmä. Mutta jos puhut että on *monta* TS:ää täällä syyllistyt todellakin ts:ien mustamaalamiseen.
    On meitä halveksuvaa, ettemme näkisi moisen läpi. Luopukaa ylemmyydestänne, se tekee teistä vakuuttavampia!

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    "Ymmärrän täysin tavallisen kaduntallaajan tietämättömyyden mutten

    "Täällä on yksi TS, joka aktiivisesti arvostelee tiittejä ja esiintyy kahdella nimimerkillä Sari_ ja Vanha Ämmä. Mutta jos puhut että on *monta* TS:ää täällä syyllistyt todellakin ts:ien mustamaalamiseen. "

    Heh, heh. Kyllä kolmois-S on täällä kuten muuallakin harrastanut samaa parjaamista kuin tuo Vanha Ämmä. Hassua takinkääntämistä... Ettei vain olisi SSS:n sivupersoonat asialla.

    "Mutta jos puhut että on *monta* TS:ää täällä syyllistyt todellakin ts:ien mustamaalamiseen."

    Kun tämän palstan kommentteja lukee enenmmän tai vähemmän satunnaisesti, niin kuinka voi erilaisista rekkaamattomista nimmareista tietää jos ne on kirjoittanut yksi ja sama? Jatkuvasti täällä kirjoittelevat varmaan oppivat tunnistamaan toisensa kirjoitustyylistä tms.

    Tätä palstaa lukiessa tulee se mielikuva, että TS:t ovat TV:itä vastaan, johtuneeko sitten siitä, että yleensähän paikan ilmapiiri muodostuu sen eniten äänessä olevan tai kovimpaa huutavan mukaan. Jos täällä on vain yksi TV-vastainen TS, niin ainakin hän on onnistunut saamaan aikaan sen vaikutelman, että kaikki TS:t halveksivat TV:itä, kun vastakkaisiakaan mielipiteitä ei juuri ole esiintynyt.

    Äänestä

  • satunnainen lukija kirjoitti:

    En erityisemmin osaa suhtautua tiitteihin tunteella. En rakastaa enkä vihata. Sen enempää kuin raitiovaunua tai paloautoa. Tunnen pari tiittiä, jotka on mukavia ihmisiä. Sen laajempaa käsitystä mulla ei ole.
    Mutta siinä yhdyn edellisiin kohtalotovereihin, ettei meillä sinänsä ole paljoa yhteistä, paitsi tuo jonkun keksimä trans-etuliite.

    Äänestä

  • Toinen takinkääntäjä kirjoitti:

    "Täällä on yksi TS, joka aktiivisesti arvostelee tiittejä ja esiintyy kahdella nimimerkillä Sari_ ja Vanha Ämmä. Mutta jos puhut että on *monta* TS:ää täällä syyllistyt todellakin ts:ien mustamaalamiseen. "

    Heh, heh. Kyllä kolmois-S on täällä kuten muuallakin harrastanut samaa parjaamista kuin tuo Vanha Ämmä. Hassua takinkääntämistä... Ettei vain olisi SSS:n sivupersoonat asialla.

    niin tehdään selväksi pari asiaa:

    1) Tiittien ja TS:ien riidat Trasekissa juontavat 1990-luvun alkuun ja Trasekin sisäiseen valtataisteluun. Siellä oli silloin kaksi puolta, "xxxläiiset" ja "zzzläiset", jotka juonivat toinen toistensa päänmenoksi. Lopputulos oli, että Pirkkis, suomalaisen transsukupuolisuuden grand old mama, ärjähti oikein kunnolla. Lopputulos oli Trasekin ero Setasta ja liittyminen Potilasliittoon. Jos Vanha Ämmä oli mukana kuvioissa 10-15 v sitten eli silloin kun asia oli minulle itselleni akuutti, hän tietää varmasti, mistä oli kyse.

    2) Itse en myöskään koe, että tiiteillä ja TS:illä olisi muuta yhteistä kuin tuo trans-etuliite, mutta me kaikki olemme kai ihmisiä ja sellaisina yksilöitä. Eli vaikkemme olisikaan kaikki samasta muotista, voinemme kai olla yksilöinä ystäviä?

    3) Tiittien ja TSien ristiriidan tärkein syy on sukupuoli-identiteetti. Tiitti on mies, kun taas naisesta mieheksi -TS on nainen. Tiitit liian usein näkevät TS:t jonkinlaisina transvestismin äärimuotoina tai 24/7 -tiiteinä tai jonkinlaisen jatkumon ääripäinä, kun taas TS:t näkevät tiitit lähinnä sukupuolikarikatyyreinä, pilkantekona itsestään tai naisen irvikuvina. Sinänsä vertaus live-roolipeliin on hyvä: roolipelitkin ovat itsensä ilmentämistä roolihahmon kautta.

    4) Transvestismi ei ole transsukupuolisuuden esiaste eikä kyseessä ole jatkumo. Itselläni ei ole pukeutumistaustaa vaan olen tullut "homoreittiä" eli luulin aluksi itseäni homo-orientoituneeksi bi-mieheksi (nyt tiedän olevani hetero-orientoitunut bi-nainen). Myöskään momoseksualismi ei liity sen enempää tiitteilyyn kuin TS-juttuihinkaan. Tämä on syytä muistaa. Porukassa, missä on sekaisin tiittejä ja M2F-TS:iä, transsukupuoliset on helppo pointata - he ovat pukeutuneet farkkuihin ja yksinkertaisiin vaatteisiin.

    5) Mitä asialle voisi tehdä? TS:iä ottaa pannuun se, että tiitit turhan usein todella ovat Vanhan Ämmän sanoin "setiä mekossa" eli äijiä, jotka ovat pukeutuneet naisten vaatteisiin. Sensijaan että tuon "LARP:in" kautta todella ilmennettäisiin femmepuolta - ja yritettäisiin luoda sekä itselle että varsinkin muille todella mukiinmenevä mielikuva naisesta, liian usein tuloksena on kamala parodia naisesta - tyylitajuton, överiksi vedetty, miehen äänellä puhuva ja elehtivä otus, jota ei voisi luulla naiseksi sadan metrinkään päästä. Eli läpimeno on asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota - TS.ille se on elinehto. Väitetään, että TS on läpimenevä vasta kun hän menee läpi farkuissa, T-paidassa, ilman meikkiä ja tukka laittamatta naisena. Tämä on asia, johon myös tiitin kannattaisi pyrkiä - ei vain ulkonäöksellisesti, vaan myös puhetavalta, eleiltä, käytökseltä jne. Vastaavasti TS:iltä voisi odottaa samalla tavoin ymmärtämystä tiittien asialle ja sen muistamista, että myös miehet ovat ihmisiä.

    Äänestä

  • satunnainen lukija kirjoitti:

    "Mutta jos puhut että on *monta* TS:ää täällä syyllistyt todellakin ts:ien mustamaalamiseen."

    Kun tämän palstan kommentteja lukee enenmmän tai vähemmän satunnaisesti, niin kuinka voi erilaisista rekkaamattomista nimmareista tietää jos ne on kirjoittanut yksi ja sama? Jatkuvasti täällä kirjoittelevat varmaan oppivat tunnistamaan toisensa kirjoitustyylistä tms.

    Tätä palstaa lukiessa tulee se mielikuva, että TS:t ovat TV:itä vastaan, johtuneeko sitten siitä, että yleensähän paikan ilmapiiri muodostuu sen eniten äänessä olevan tai kovimpaa huutavan mukaan. Jos täällä on vain yksi TV-vastainen TS, niin ainakin hän on onnistunut saamaan aikaan sen vaikutelman, että kaikki TS:t halveksivat TV:itä, kun vastakkaisiakaan mielipiteitä ei juuri ole esiintynyt.

    Sari aka Vanha Ämmä puhuu vain omasta puolestaan. Minusta tiitit ovat puoliksi samassa veneessä kuin me ts:t. Noin niinkuin pelkistettynä.

    Lisää transviidakon sanontoja: transsukupuoliset käyvät läpi helvetin - transvestiitit elävät siellä.

    Äänestä

  • 3025A kirjoitti:

    Missähän helvetissä muka transvestiitit elävät?

    Äänestä

  • Toinen takinkääntäjä kirjoitti:

    "Täällä on yksi TS, joka aktiivisesti arvostelee tiittejä ja esiintyy kahdella nimimerkillä Sari_ ja Vanha Ämmä. Mutta jos puhut että on *monta* TS:ää täällä syyllistyt todellakin ts:ien mustamaalamiseen. "

    Heh, heh. Kyllä kolmois-S on täällä kuten muuallakin harrastanut samaa parjaamista kuin tuo Vanha Ämmä. Hassua takinkääntämistä... Ettei vain olisi SSS:n sivupersoonat asialla.

    Te kovin usein korostatte, että olette tiittejä "leikkimielellä", mutta sitten ärähdätte jos joku uskoo tuon. Ette te minusta kovin leikkisiltä vaikuta. Pikemminkin valehtelijoilta.

    Sinulla ei ole yhtään todistetta minun TV-vastaisista mielipiteistäni sanotaanko viimeisen viiden vuoden ajalta. Kerran kerroin TV-vastaisen mielipiteen jonka eräs TOINEN traseklainen oli minulle sanonut.

    Valehtelu ei anna teistä hyvää kuvaa, lopettakaa ajoissa!

    Etkös itsekin ärähdä, jos päällesi syljetään?

    Äänestä

  • vetää kirjoitti:

    Etkös itsekin ärähdä, jos päällesi syljetään?

    Me emme väitäkään olevamme tässä transasiassa leikkimielellä, emmekä leikkimielisiä.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Me emme väitäkään olevamme tässä transasiassa leikkimielellä, emmekä leikkimielisiä.

    Mielestäsi siis ihmisen on hymyiltävä ja oltava iloinen, vaikka turpiin tulee, kun kerran on mennyt galleriansa kuvaukseen kirjoittamaan, että on iloinen?

    Tämän logiikan mukaan itsemurhaa hautoneiden hoidot ovat ihan hukkaan heitettyä vaivaa, sillä hehän vain hautovat sitä itsemurhaa jatkossakin, sillä mikäänhän ei saa kerran ilmaistua mielipidettään muuttaa.

    Tämän palstan mukaan kun kukaan ei ole oikea TS, jos ei ole edes kahteen kertaan yrittänyt itsemurhaa.

    Äänestä

  • kukaan? kirjoitti:

    1. On hienoa, jos joku jaksaa olla iloinen - kunhan sille iloisuudelle löytyy katetta eikä se ole pelkkää naiivia haihattelua.

    2. Mikäli ihminen on hautonut itsemurhaa ja hän on TS, itsemurha-ajatukset yleensä häviävät silloin, jos ne johtuvat sukupuoli-identiteetin konfliktista. Mikäli ne johtuvat jostakin muusta, ne tulee hoitaa erikseen.

    3. Se, että ihminen on yrittänyt sukupuoli-identiteettikonfliktin takia itsemurhaa, on osoitus siitä, että hän tiedostaa asian ja on vakavissaan eikä vain kuvittele. Tietenkin on tragedia, jos dysforian pitää todella mennä niin pitkälle - aikaisemminkin saa hakeutua hoitoon, ja apua saa hakea dysforiaan muualtakin kuin Bilteman köysiosastolta. Kyse on vain siitä, onko aito tapaus vai muka-TS.

    Äänestä

  • Sari_ kirjoitti:

    niin tehdään selväksi pari asiaa:

    1) Tiittien ja TS:ien riidat Trasekissa juontavat 1990-luvun alkuun ja Trasekin sisäiseen valtataisteluun. Siellä oli silloin kaksi puolta, "xxxläiiset" ja "zzzläiset", jotka juonivat toinen toistensa päänmenoksi. Lopputulos oli, että Pirkkis, suomalaisen transsukupuolisuuden grand old mama, ärjähti oikein kunnolla. Lopputulos oli Trasekin ero Setasta ja liittyminen Potilasliittoon. Jos Vanha Ämmä oli mukana kuvioissa 10-15 v sitten eli silloin kun asia oli minulle itselleni akuutti, hän tietää varmasti, mistä oli kyse.

    2) Itse en myöskään koe, että tiiteillä ja TS:illä olisi muuta yhteistä kuin tuo trans-etuliite, mutta me kaikki olemme kai ihmisiä ja sellaisina yksilöitä. Eli vaikkemme olisikaan kaikki samasta muotista, voinemme kai olla yksilöinä ystäviä?

    3) Tiittien ja TSien ristiriidan tärkein syy on sukupuoli-identiteetti. Tiitti on mies, kun taas naisesta mieheksi -TS on nainen. Tiitit liian usein näkevät TS:t jonkinlaisina transvestismin äärimuotoina tai 24/7 -tiiteinä tai jonkinlaisen jatkumon ääripäinä, kun taas TS:t näkevät tiitit lähinnä sukupuolikarikatyyreinä, pilkantekona itsestään tai naisen irvikuvina. Sinänsä vertaus live-roolipeliin on hyvä: roolipelitkin ovat itsensä ilmentämistä roolihahmon kautta.

    4) Transvestismi ei ole transsukupuolisuuden esiaste eikä kyseessä ole jatkumo. Itselläni ei ole pukeutumistaustaa vaan olen tullut "homoreittiä" eli luulin aluksi itseäni homo-orientoituneeksi bi-mieheksi (nyt tiedän olevani hetero-orientoitunut bi-nainen). Myöskään momoseksualismi ei liity sen enempää tiitteilyyn kuin TS-juttuihinkaan. Tämä on syytä muistaa. Porukassa, missä on sekaisin tiittejä ja M2F-TS:iä, transsukupuoliset on helppo pointata - he ovat pukeutuneet farkkuihin ja yksinkertaisiin vaatteisiin.

    5) Mitä asialle voisi tehdä? TS:iä ottaa pannuun se, että tiitit turhan usein todella ovat Vanhan Ämmän sanoin "setiä mekossa" eli äijiä, jotka ovat pukeutuneet naisten vaatteisiin. Sensijaan että tuon "LARP:in" kautta todella ilmennettäisiin femmepuolta - ja yritettäisiin luoda sekä itselle että varsinkin muille todella mukiinmenevä mielikuva naisesta, liian usein tuloksena on kamala parodia naisesta - tyylitajuton, överiksi vedetty, miehen äänellä puhuva ja elehtivä otus, jota ei voisi luulla naiseksi sadan metrinkään päästä. Eli läpimeno on asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota - TS.ille se on elinehto. Väitetään, että TS on läpimenevä vasta kun hän menee läpi farkuissa, T-paidassa, ilman meikkiä ja tukka laittamatta naisena. Tämä on asia, johon myös tiitin kannattaisi pyrkiä - ei vain ulkonäöksellisesti, vaan myös puhetavalta, eleiltä, käytökseltä jne. Vastaavasti TS:iltä voisi odottaa samalla tavoin ymmärtämystä tiittien asialle ja sen muistamista, että myös miehet ovat ihmisiä.

    "liian usein tuloksena on kamala parodia naisesta - tyylitajuton, överiksi vedetty, miehen äänellä puhuva ja elehtivä otus, jota ei voisi luulla naiseksi sadan metrinkään päästä."

    Minkäs teet, jos kengän koko on 47, lantion leveys 50 senttiä, hartioiden väli metrin ja vyötärön ympärys puolitoista ja lisäksi vielä karvankasvu kuin lampaalla ja kallon perusmuoto kuutio ja ääni matala kuin Wärtsilän laivadieselin jytinä?

    Millä ilveellä tuosta muokkaat läpimenevän naisen, kun joku 'sisäinen ääni' vaatii mekkoa päälle vetämään? Pakko vain yrittää jotain laittaa päälle. Kun 'transvestismi ei mitään hoitoja kaipaa', tuloksena on pakostakin jonkinmoinen karikatyyri.

    Ääntä ja elehdintää toki voisi kehittää, mutta niihinkin tarvittaisiin ulkopuolista opastusta. Äänipuoleen käsittääkseni TS:lle on tarjolla hoitoja. Kun yleisen käsityksen mukaan TV ei tälläisia tarvitse, niin pitää tyytyä siihen mitä kukin TV pystyy itsekseen saamaan aikaiseksi, ja se ei monestikaan käytännössä ole paljon. Eli nykykäsityksen mukaan TV:t saavat olla 'naisen parodioita', kukin kykyjensä mukaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

    Yhdyn toki siihen mielipiteeseen, että ainot yhteiset tekijät transsukupuolisten ja transvestiittien välillä ovat sukupuoliristiriita (hyvin eriasteinen/laatuinen tosin, sukupuolivähemmistöjä kuitenkin molemmat) ja trans-alkuinen nimitys.

    Äänestä

  • REdd kirjoitti:

    Missähän helvetissä muka transvestiitit elävät?

    Vaikka tämmöisessä:
    "Toivon kaikesta sydämestäni, että sinut joskus raiskattaisiin tai pahoinpideltäisiin oikein kunnolla ja saisit kunnon potkun munillesi. Se olisi sinulle niin hyvä opetus ihmisyydestä ettei ole tosikaan."

    Kuten Sari_ tuolla ylempänä esittää.

    Äänestä

  • naisesta kirjoitti:

    on mahdollista oppia ihan ilman opastusta ja hoitoja, jos vaan motivaatiota ja sitkeyttä riittää. Tietysti täysin kaappiutuneelle tiitille se voi olla mahdotonta, jos ei voi harjoitella äänenkäyttöä missään.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "Tietysti täysin kaappiutuneelle tiitille se voi olla mahdotonta"

    Ei kaapissaoleva transvestiitti mitään ääniharjoittelua tarvitse - mihin tarvitsisi kun ei julkisesti esiinny.
    Varsin harva transvestiitti ihan oikeasti liikkuu katukuvassa. Ne, jotka liikkuvat eivät yleensä liiaksi pistä silmään. Heillä on tyylitajua sekä kykyä laittautua.

    Äänestä

  • naisesta kirjoitti:

    "liian usein tuloksena on kamala parodia naisesta - tyylitajuton, överiksi vedetty, miehen äänellä puhuva ja elehtivä otus, jota ei voisi luulla naiseksi sadan metrinkään päästä."

    Minkäs teet, jos kengän koko on 47, lantion leveys 50 senttiä, hartioiden väli metrin ja vyötärön ympärys puolitoista ja lisäksi vielä karvankasvu kuin lampaalla ja kallon perusmuoto kuutio ja ääni matala kuin Wärtsilän laivadieselin jytinä?

    Millä ilveellä tuosta muokkaat läpimenevän naisen, kun joku 'sisäinen ääni' vaatii mekkoa päälle vetämään? Pakko vain yrittää jotain laittaa päälle. Kun 'transvestismi ei mitään hoitoja kaipaa', tuloksena on pakostakin jonkinmoinen karikatyyri.

    Ääntä ja elehdintää toki voisi kehittää, mutta niihinkin tarvittaisiin ulkopuolista opastusta. Äänipuoleen käsittääkseni TS:lle on tarjolla hoitoja. Kun yleisen käsityksen mukaan TV ei tälläisia tarvitse, niin pitää tyytyä siihen mitä kukin TV pystyy itsekseen saamaan aikaiseksi, ja se ei monestikaan käytännössä ole paljon. Eli nykykäsityksen mukaan TV:t saavat olla 'naisen parodioita', kukin kykyjensä mukaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

    Yhdyn toki siihen mielipiteeseen, että ainot yhteiset tekijät transsukupuolisten ja transvestiittien välillä ovat sukupuoliristiriita (hyvin eriasteinen/laatuinen tosin, sukupuolivähemmistöjä kuitenkin molemmat) ja trans-alkuinen nimitys.

    Kyllä transvestiittikin pystyy "opiskelemaan" läpimeneväksi. Kosmeettisilla keinoilla pystyy tekemään paljon. Pystyin minäkin elämään naisena täyspäiväisesti miehen hormoneilla ennen kuin hormonihoito aloitettiin. Kun vielä vaatetuksen valitsee oikein, siten ettei pistä silmään muiden naisten joukosta, ollaan jo melko pitkällä. Hyvänlaatuinen peruukki päähän jos ei halua/pysty kasvattamaan naisellista tukkaa. Jos haluaa olla läpimenevä myös puhuessa, ohjeita äänen muokkaamiseen löytyy netistä. Niillä ohjeilla minäkin lähdin alkuun. Mutta monella transvestiitilla into loppuu tähän vaiheeseen ja sitten ollaan joko mykkiä tai outtaannutaan.

    Äänestä

  • naisesta kirjoitti:

    "liian usein tuloksena on kamala parodia naisesta - tyylitajuton, överiksi vedetty, miehen äänellä puhuva ja elehtivä otus, jota ei voisi luulla naiseksi sadan metrinkään päästä."

    Minkäs teet, jos kengän koko on 47, lantion leveys 50 senttiä, hartioiden väli metrin ja vyötärön ympärys puolitoista ja lisäksi vielä karvankasvu kuin lampaalla ja kallon perusmuoto kuutio ja ääni matala kuin Wärtsilän laivadieselin jytinä?

    Millä ilveellä tuosta muokkaat läpimenevän naisen, kun joku 'sisäinen ääni' vaatii mekkoa päälle vetämään? Pakko vain yrittää jotain laittaa päälle. Kun 'transvestismi ei mitään hoitoja kaipaa', tuloksena on pakostakin jonkinmoinen karikatyyri.

    Ääntä ja elehdintää toki voisi kehittää, mutta niihinkin tarvittaisiin ulkopuolista opastusta. Äänipuoleen käsittääkseni TS:lle on tarjolla hoitoja. Kun yleisen käsityksen mukaan TV ei tälläisia tarvitse, niin pitää tyytyä siihen mitä kukin TV pystyy itsekseen saamaan aikaiseksi, ja se ei monestikaan käytännössä ole paljon. Eli nykykäsityksen mukaan TV:t saavat olla 'naisen parodioita', kukin kykyjensä mukaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

    Yhdyn toki siihen mielipiteeseen, että ainot yhteiset tekijät transsukupuolisten ja transvestiittien välillä ovat sukupuoliristiriita (hyvin eriasteinen/laatuinen tosin, sukupuolivähemmistöjä kuitenkin molemmat) ja trans-alkuinen nimitys.

    Se on monella TS:llä aivan sama juttu. Ei meikäläisistäkään moni ole mikään balleriina, ja silti läpi on mentävä vaikka itkien.

    Jos kengän koko on 47, kannattaa suosia unisex-kenkiä, kuten bootseja, sandaaleja, purkkareita tms. Korkkarit tai piikkarit luovat karmean vaikutelman.

    Jos hartioiden väli on metri, on todennäköistä, että sinulla on ns. yläkolmiovartalo. Tällöin kannattaa suosia - vaatteita, jotka korostavat pitkiä jalkoja ja kapeaa lantiota: poikittaisraitoja, alaspäin suuntautuvia kauluksia, farkkuja, vajaamittaisia housuja ja bermudoita, pitkiä huiveja (ah, nuo ihanat 80-luvun fritsuliinat!) ja erilaisia- riipuksia ja ketjuja. Kenkien osalta ehdottomasti matalat korot, ja pyri rikkomaan värilinjat vöillä, vaakaraidoilla jne.

    Vältä mm. hartialinjan korostamista olkatoppauksilla, suurilla kauluksilla, raidoilla tms. tiukkoja vaatteita kuten pyöräilyshortseja, reisistä leveitä, alaspäin kapenevia housunlahkeita ja hyvin kapeita housuja (pystyraidat ja leggarit ovat out).

    http://www.yhteishyva.fi/yhteishyva/pukeutuminen/pukeutumisoppaat/pukeutumisopas_naisille/fi_FI/pukeutumisopas_naisille/

    Nykypäivänä oikeastaan kukaan nainen ei mekkoile, vaan kyllä ne ovat paitiksia, suoria housuja, farkkuja ja jakkupukuja, mitä naiset käyttävät. Yritä pukeutua kuten ikäisesi nainen tekee. Älä yritä leikkiä femmempää kuin olet, sillä silloin outtaannut varmasti.

    Karvankasvu kuin lampaalla? Joe Blasco peittää vaikka palovammat. Jos pitää spaklata, Blasco on ehdotonta tavaraa. Sääret kannattaa ajella riittävän usein. Pohjalle kannattaa panna halpaa punaista huulipunaa, se peittää karvat. Tämän jälkeen spakkeli rakennetaan kerros kerroksittain, koko ajan vaaleampaan päin. Päälle ehdottomasti ihonvärinen puuteri niin, että se tasoittaa sävyerot.

    Jos kallon perusmuoto on kuutio, kannattaa suosia sellaista tukkamuotoa, joka peittää linjoja mahsollisimman hyvin eikä tuo leukaa esiin. Jos et ole kaljuuntunut, kampaa tukka taaksepäin - otsatukka on ehdottoman out.

    Ääni kuin Värtsilän meridiesel? Treeniä, treeniä, treeniä. Päivittäin aamuin illoin. Yritä saada ääni resonoimaan rinnan ja kurkun sijaan pään luustoon. Älä puhu falsettia, vaan yritä siirtää resonanssi (tunnet sen tärinänä kun painat kättä rintaa, kurkkua tai päätä vasten) koko ajan ylöspäin, kunnes se on pään sisällä. Pehmennä puhetapaasi ja yritä saada se kuulostamaan feminiiniseltä.

    Itse en ikinä sanut mitään ääni- enkä puheterapiaa, vaan kaikki piti oppia kantapään kautta. Eli jos minä sen itse opein, niin miksei tiittikin?

    Äänestä

  • kuten täällä kirjoitti:

    Vaikka tämmöisessä:
    "Toivon kaikesta sydämestäni, että sinut joskus raiskattaisiin tai pahoinpideltäisiin oikein kunnolla ja saisit kunnon potkun munillesi. Se olisi sinulle niin hyvä opetus ihmisyydestä ettei ole tosikaan."

    Kuten Sari_ tuolla ylempänä esittää.

    Ei kun 'Vanha Ämmä'hän se olikin, ei Sari_ kun noita pahoinpitelyitä toivoi.

    Tuli laitetua sanoja väärään suuhun, anteeksi.

    Äänestä

  • kuten täällä kirjoitti:

    Vaikka tämmöisessä:
    "Toivon kaikesta sydämestäni, että sinut joskus raiskattaisiin tai pahoinpideltäisiin oikein kunnolla ja saisit kunnon potkun munillesi. Se olisi sinulle niin hyvä opetus ihmisyydestä ettei ole tosikaan."

    Kuten Sari_ tuolla ylempänä esittää.

    Onko tuo sun mielestä helvettiä, jos joku laukaisee typerän kommentin tälläisellä ei niin kovin vakavasti otettavalla palstalla?
    Nettiä lukemalla voi todellakin rakentaa helvetin, jos se kerran niin onnistuu.

    Äänestä

  • Sari_ kirjoitti:

    Se on monella TS:llä aivan sama juttu. Ei meikäläisistäkään moni ole mikään balleriina, ja silti läpi on mentävä vaikka itkien.

    Jos kengän koko on 47, kannattaa suosia unisex-kenkiä, kuten bootseja, sandaaleja, purkkareita tms. Korkkarit tai piikkarit luovat karmean vaikutelman.

    Jos hartioiden väli on metri, on todennäköistä, että sinulla on ns. yläkolmiovartalo. Tällöin kannattaa suosia - vaatteita, jotka korostavat pitkiä jalkoja ja kapeaa lantiota: poikittaisraitoja, alaspäin suuntautuvia kauluksia, farkkuja, vajaamittaisia housuja ja bermudoita, pitkiä huiveja (ah, nuo ihanat 80-luvun fritsuliinat!) ja erilaisia- riipuksia ja ketjuja. Kenkien osalta ehdottomasti matalat korot, ja pyri rikkomaan värilinjat vöillä, vaakaraidoilla jne.

    Vältä mm. hartialinjan korostamista olkatoppauksilla, suurilla kauluksilla, raidoilla tms. tiukkoja vaatteita kuten pyöräilyshortseja, reisistä leveitä, alaspäin kapenevia housunlahkeita ja hyvin kapeita housuja (pystyraidat ja leggarit ovat out).

    http://www.yhteishyva.fi/yhteishyva/pukeutuminen/pukeutumisoppaat/pukeutumisopas_naisille/fi_FI/pukeutumisopas_naisille/

    Nykypäivänä oikeastaan kukaan nainen ei mekkoile, vaan kyllä ne ovat paitiksia, suoria housuja, farkkuja ja jakkupukuja, mitä naiset käyttävät. Yritä pukeutua kuten ikäisesi nainen tekee. Älä yritä leikkiä femmempää kuin olet, sillä silloin outtaannut varmasti.

    Karvankasvu kuin lampaalla? Joe Blasco peittää vaikka palovammat. Jos pitää spaklata, Blasco on ehdotonta tavaraa. Sääret kannattaa ajella riittävän usein. Pohjalle kannattaa panna halpaa punaista huulipunaa, se peittää karvat. Tämän jälkeen spakkeli rakennetaan kerros kerroksittain, koko ajan vaaleampaan päin. Päälle ehdottomasti ihonvärinen puuteri niin, että se tasoittaa sävyerot.

    Jos kallon perusmuoto on kuutio, kannattaa suosia sellaista tukkamuotoa, joka peittää linjoja mahsollisimman hyvin eikä tuo leukaa esiin. Jos et ole kaljuuntunut, kampaa tukka taaksepäin - otsatukka on ehdottoman out.

    Ääni kuin Värtsilän meridiesel? Treeniä, treeniä, treeniä. Päivittäin aamuin illoin. Yritä saada ääni resonoimaan rinnan ja kurkun sijaan pään luustoon. Älä puhu falsettia, vaan yritä siirtää resonanssi (tunnet sen tärinänä kun painat kättä rintaa, kurkkua tai päätä vasten) koko ajan ylöspäin, kunnes se on pään sisällä. Pehmennä puhetapaasi ja yritä saada se kuulostamaan feminiiniseltä.

    Itse en ikinä sanut mitään ääni- enkä puheterapiaa, vaan kaikki piti oppia kantapään kautta. Eli jos minä sen itse opein, niin miksei tiittikin?

    TS:llä ja TV:llä on jonkin verran eri tarpeet äänen suhteen. TS haluaa pysyvän muutoksen loppueämäkseen. TV tarvitsee toisen sukupuolen ääntä vain ajoittain, liiallinen muokkaus voi aiheuttaa ongelman erkielämän kanssa, esimerkiksi naisellinen ääni ei kuulosta kovin vakuuttavalta miehellä. Tuo tarve käyttää kahta eri äänilajia tuonee oman vaikeutensa äänen harjoitteluun. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, osa TS:stä ei harjoittelun jälkeen pysty enää kunnolla tuottmaan 'alkuperäistä' ääntään, harjoittelu on tuottanut pysyvän muutoksen.

    Äänestä

  • vielä. kirjoitti:

    Kun harjoittaa ääntään, se voi todellakin muuttua pysyvästi. Minä en enää "löytänyt" vanhaa ääntäni, kun puheterapeutti olisi halunnut kuulla sitä. Jotkut TS:t pystyvät kylläkin siihen, mutta tarvitaan keskittymistä, eikä se yleensä onnistu tuosta vain vaikkapa samassa lauseessa. Olen kyllä kuullut netistä esimerkkejä kuinka ääntä muutetaan "vauhdissa".

    Ehkäpä TV:t eivät siksi yritäkään puhua naisellisesti, ettei normaaliääneen tule virheitä joka outtaisi ao. henkilön "siviilielämässä".

    Äänestä

Parahin "Vanha Ämmä". Minua ottaa päähän tuo
sinun kysymyksen yleistävyys. Me tiitit tuppau-
dumme ...? Minä en ole koskaan ollut enkä tule
olemaan teidän Trasekin jutuissa. En tosin halua
myöskään DwC:n juttuihin kovin innokkaasti.
Jos jossain käyn, niin HeSetan Genderblender
jutuissa. Se riittää minulle.

Minä tunnen kullä muutaman Trasekin ihmisen,
MtoFm ja FmtoM, mutta silti en ole tulossa
tapahtumiinne. En ehkä vaikka kutsuisivat vie-
railemaan.

Minulle ei transvestiittiys ole kyllä mikään
larppi. Ehkä joku alkaa järjestää sellaisiakin
jossa tiittiys on "aiheena", vois olla suosittu.
Vai olenko ymmärtänyt larppauksen väärin?

Sovitaanko että seuraavalla kerralla otat
käyttöön sanat: "jotkut tiitit", sillä ei
kaikki tee niin kuin väität.

Äänestä

Sitä ollaan niin TS:sää että... Helpottaako se jotenkin oloasi, kun lajittelet ihmisiä heidän taipumustensa perusteella. Eikö olisi mukavampaa olla suvaitseva. Kirjoituksesi tuo mieleeni liian yleisen tavan ylentää itsensä; polkemalla muita.
Toki kaikki saavat avautua täällä ja hoitaa siten psyykettäänkin mutta eikö oltaisi vain ihmisiksi, jooko :)

Äänestä

Lainaus:
"Teillä on oma Dreamwear Clubinne. Meillä on Trasek. Älkää tuppautuko trasekin puolelle, jos teitä ei erityisesti pyydetä sinne."

Pitipä käydä katsomassa mitä tuo Trasek itse kertoo:
"Potilasyhdistys Trasek ry on Suomen Potilasliitto ry:n jäsenjärjestö ja ajaa erilaisten _sukupuolivähemmistöjen_ oikeuksia."

Edellä sanan 'sukupuolivähemmistöjen' kohdalla on linkki, josta löytyy seuraava lista:
Intersukupupuolisuus
Transsukupuolisuus
Transgender
She-male
Transvestisuus
Ristiinpukeutuminen
Drag queen
Drag king
Homeovestiitti
Gender blending
Gender fuck
Trans-suuntautuneisuus?
Femme

Eli Trasek ajaa oman kertomuksensa mukaan kaikkien edellä mainittujen ryhmien oikeuksia, joskin transsukupuolisten asiat ovat ykkössijalla:
"Ensisijaisia meille ovat sekä trans- että intersukupuolisten asiat, mutta meihin kuuluu koko sukupuolipaletin laaja kirjo kaikkine sävyineen."

Jos tuonne ei haluta muita kuin transsukupuolisia, niin eikö se olisi reilua kertoa jo etuovella eikä vasta, kun on jo 'tuppautunut' sisään?

Äänestä
  • Molempien yhdistysten nimikin jo osoittaa jossain määrin mistä on kyse. Potilasyhdistyksenä Trasek keskittyy potilasasioihin ja niiden eteenpäin ajamiseen. Koska transvestiitit ja hyvin suuri osa näistä muistakin mainituista ihmisryhmistä eivät tarvitse hoitoja, ei heillä ole tarvettakaan Trasekin palveluille. Silloin taas DWC on parempi osoite, josta saa tarvittavat palvelut.

    Äänestä

  • Ennen haluttiin pystyttää raja-aitoja, nyt ei säännöissä haluta rajata ketään ihmisryhmää pois. Jos esimerkiksi tv:ksi identifioituva kiinnostuu ts:yydestä, hän voi liittyä Trasekiin ja käyttää Trasekin palveluita ja tietoutta hoidoista ilman paineita lähteä prosessiin.

    Äänestä

  • Ja minuahan sieltä ei löydy lainkaan, koska olen transseksuaali. No lohtu on, että kuulun laajepaan kansainväliseen ryhmään, enkä vain piskuisen Suomen porukkaan.

    Muutenkin tuo "listaus" kaipaisi remonttia transukupuolisen, trnsgenderin ja she-malen osalta.

    Transgenderiä pidetään koko sukupuolikäsitteistön katto-,sateenvarjokäsitteenä, jonka alle kuuluvat muut kategoriat, transseksuaalit, transvestiitit, she-malet ynm.

    Hieman koomista on juttu siitä, että she-malet pyrkivät saamaan rintoja punttisaliharjoitelulla. Jokainen, joka vähääkään on harrastanut alan liikuntaa, tietää, että rinnat kehittyvät, jos kehittyvät, aivan erilaisiksi kuin naisen rinnat.

    Ja muutakin...

    Äänestä

  • näkyy olevan kirjoitti:

    Ja minuahan sieltä ei löydy lainkaan, koska olen transseksuaali. No lohtu on, että kuulun laajepaan kansainväliseen ryhmään, enkä vain piskuisen Suomen porukkaan.

    Muutenkin tuo "listaus" kaipaisi remonttia transukupuolisen, trnsgenderin ja she-malen osalta.

    Transgenderiä pidetään koko sukupuolikäsitteistön katto-,sateenvarjokäsitteenä, jonka alle kuuluvat muut kategoriat, transseksuaalit, transvestiitit, she-malet ynm.

    Hieman koomista on juttu siitä, että she-malet pyrkivät saamaan rintoja punttisaliharjoitelulla. Jokainen, joka vähääkään on harrastanut alan liikuntaa, tietää, että rinnat kehittyvät, jos kehittyvät, aivan erilaisiksi kuin naisen rinnat.

    Ja muutakin...

    Eri kielissä termit tarkoittavat eri asioita. Transgender on englanninkielisissä maissa kattonimitys kaikille, kuten Suomessa transihmiset. Transeksuaali on vanha käännösvirheestä johtunut nimitys, joka on ollut vielä toistaiseksi lääketieteellisenä terminä. Se korvataan lähiaikoina virallisesti transsukupuolinen-termillä. Lakitekstiin se taitaa jäädä vielä kummittelemaan. Ainahan termejä viilataan. She-malelle ei kylläkään ole löydetty kelvollista suomennosta, vaikka usein puhutaankin tyttöpojista, mutta silläkin tarkoitetaan hieman eri asiaa. Eikä vastinetta monelle muullekaan termille ole olemassa, siispä joudutaan käyttämään joskus kankeaakin kieltä.

    Äänestä

  • Suomessa! kirjoitti:

    Onko trans suomenkieltä? Minulla on vähän huono suomi...

    Toisaaltaan transsukupuolinen on suomenkieltä ja siitä se varmaan juontaa tuo transsu sanakin. Siis transsukuopuolinen...transsu ku puolinen. Se on vähä niin ku meillä.

    Jos aivan suomenkielistä sanaa etsii korvaamaan transsexual sanaa, niin silloin trans tulee myös korvata suomenkielen sanalla.

    Esim. siirto-, poikki-, halki-, vastasukupuolinen.

    Ei ku mietintämyssyt päähän ja tuumaamaan aivan suomenkielistä vastinetta.

    Ja sitä paitsi sex pitäisi kaiketi suomentaa biologiseksi sukupuoleksi...male/female...uros/ naaras sanaksi.

    Esim. vaikka vastanaarassukupuolinen.

    Upeeta, mahtavaa...

    Äänestä

Transvestiiteille se on joku roolipeli juttu, kun teille transseksuaaleille se on totisinta totta. Transvetiitit ottaa sen koko naiseksi pukeutumisensa huumorilla. Vähän niin kuin jossain jenkki komediassa. Sitten pistävät jonkun "räikeän" kuvan itsestään naisen vaatteissa näkyville. Kuten vaikka tuo denier rumilus ja pari muuta täällä. En jaksa nikkejä kaivella, tietävät keitä ovat.

99,9% transvestiitit kumminkin nauttivat siitä miehenä olosta. Mitä nyt tykkäävät pitää omissa oloissaan silloin tällöin pienet naamiaiset ja tuijottelevat itseään peilistä kunnes saavat taas tarpeekseen. Sitten taas farkut jalkaan ja partaa kasvattamaan.

Äänestä
  • "Transvestiitti kokee itsensä mieheksi, mutta haluaa ajoittain eläytyä naisrooliin."
    (http://www.seta.fi/transtukipiste/transvestisuus/ttp0307.php )

    Jos miespuolinen transvestiitti ei nauti miehenä olosta ollenkaan, niin hän ei olekaan enää transvestiitti vaan transsukupuolinen.

    Ulkonäköön en ota kantaa, ihminen on sen näköinen kuin on. Kaipa sinä joutoaikoinasi istuskelet ostarissa arvostelemassa ihmisten ulkonäköä ("tuokin mummo on semmoinen rumilus, että nauruksi pistää").

    Äänestä

  • jäljille kirjoitti:

    "Transvestiitti kokee itsensä mieheksi, mutta haluaa ajoittain eläytyä naisrooliin."
    (http://www.seta.fi/transtukipiste/transvestisuus/ttp0307.php )

    Jos miespuolinen transvestiitti ei nauti miehenä olosta ollenkaan, niin hän ei olekaan enää transvestiitti vaan transsukupuolinen.

    Ulkonäköön en ota kantaa, ihminen on sen näköinen kuin on. Kaipa sinä joutoaikoinasi istuskelet ostarissa arvostelemassa ihmisten ulkonäköä ("tuokin mummo on semmoinen rumilus, että nauruksi pistää").

    Tämän ihan mun näkemys.
    Transvestiiteillehan juuri vaatteet ovat se mielihyvän juttu ja usein niiden pitää vielä olla ylinaisellisia, Ts:lle puolestaan tärkeintä on fyysisen ulkonäön saavuttaminen siihen pisteeseen ettei tarvitse selitellä kenelläkkään mitään. Käytti sitten vaikka toppahaalareita koko loppu iän. Että tässä mielessä TV:llä ja TS:llä ei ole mitään yhteistä.

    Äänestä

  • RedSonja kirjoitti:

    Mä olen transtaustainen nainen ja hamefriikki. Tunnen oloni itsekseni vain hameessa. Sopeutuisin pitkänä likkana paremmin porukkaan farkuissa, mutta kun en tykkää...

    Äänestä

  • ja teeässä kirjoitti:

    Luulenpa ettet ole yksin.

    Usein kuitenkin elämän realiteetit sanelevat pukeutumisen. Omassa tapauksessani ruumiinrajenteeni on sellainen, että näyttäisin kolholta ja tiittimäiseltä mekossa, mutta luontevalta urheilukuteissa. Ihmiset eivät ajattele. Jos sinulla on pattia käsivarressa etkä ole mikään kynäniska niin sinun oletetaan viihtyvän urheilukentällä enemmän kuin tanssilavalla.

    laske itseäni hamefriikiksi, mutta käytän kyllä hametta keskimääräistä naista enemmän. Näin talviaikana joudun kylläkin käyttämään farkkuja tai muita pitkiä housuja, vaikkakin joskus liikunkin hameessa ja paksuissa sukkahousuissa. Kesällä kuljen enimmäkseen hameessa. Joka tapauksessa vaatetukseni valitsen oman makuni ja tyylini mukaan ja olen tästä saanut jo monelta taholta positiivista palautetta.

    Äänestä

  • ja teeässä kirjoitti:

    Mä olen transtaustainen nainen ja hamefriikki. Tunnen oloni itsekseni vain hameessa. Sopeutuisin pitkänä likkana paremmin porukkaan farkuissa, mutta kun en tykkää...

    Hameet kuuluvat muuttolinnuille :)

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    Hameet kuuluvat muuttolinnuille :)

    Nojuu...mä olen kyllä tänäänkin farkkuhameessa, paksuissa Tampellan sukkiksissa ja 235 euron saappaissa.

    Äänestä

  • jateeässä kirjoitti:

    Nojuu...mä olen kyllä tänäänkin farkkuhameessa, paksuissa Tampellan sukkiksissa ja 235 euron saappaissa.

    mun suklaalevy makso 1,80 e

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Luulenpa ettet ole yksin.

    Usein kuitenkin elämän realiteetit sanelevat pukeutumisen. Omassa tapauksessani ruumiinrajenteeni on sellainen, että näyttäisin kolholta ja tiittimäiseltä mekossa, mutta luontevalta urheilukuteissa. Ihmiset eivät ajattele. Jos sinulla on pattia käsivarressa etkä ole mikään kynäniska niin sinun oletetaan viihtyvän urheilukentällä enemmän kuin tanssilavalla.

    "Usein kuitenkin elämän realiteetit sanelevat pukeutumisen."

    Näinhän se on tiiteilläkin, arkena pukeudutaan siihen fyysisen sukupuolen mukaiseen asuun ja sitten sopivan tilaisuuden tullen siihen toiseen. Tilaisuuksien ollessa harvassa niistä haluaa sitten ottaa enemmän irti, mikä ulkopuolisesta sitten näyttää ylipukeutumiselta ja 'karikatyyriltä'.

    Äänestä

Mitäs jos kertoisin, että en todellakaan pukeudu tytöksi vain siksi, että saisin siitä seksuaalista mielihyvää? Itseasiassa seksuaalinen tyydytys siitä on hyvin minimaalista ja uskon sen lähinnä olevan vain henkisen mielihyvän aiheuttamaa. Se vaan tuntuu mukavalle ja koen olevani enemmän oma itseni tytön roolissa. Pyrinkin mahdollisimman paljon toteuttamaan itseäni tyttönä ja toivon, että joskus vielä löydän miehen joka minut sellaisena haluaa. Syitä miksi en pidä itseäni TSsänä on monia, mutta yksi on niistä, että en koe olevani nainen, mutten toisaalta mieskään vaan kumpaakin. Minulle tyttönä olo on kyllä hyvinkin monimutkainen juttu ja siihen liittyy monia asioita. Minun on hankala sitä länsimaisella termistöllä kuvata, mutta Thaimaalaiset ladyboyt ovat lähinnä sitä minä olen. Minä en kyllä ole koskaan tuppautunut mihinkään seuraan pakolla, mutta koin tarpeeksi kertoa, että minunkilaisia on. Itse en käytä nykyään edes sukupuolijakoa vaan olen todennut, että on karkeasti jaoteltuna naisia, miehiä ja niitä jotka ovat kumpaakin. Se miten he pukeutuvat tai mikä heidän fyysinen sukupuolensa, ei merkkaa. Olen sitä mieltä, että tulisi siis hyväksyä naisena olevat miehet kuin myös miehenä olevat naiset riippumatta heidän pukeutumistyylistään tai oikeasta sukupuolestaan. Se on vain minun oma näkemykseni asiasta ja eikä tarkoituksena ole loukata ketään.

Äänestä
  • feminiinisesti suuntautunut transgender, kun et tunne itseäsi kokonaan naiseksi. Transvestiitit eivät yleensä haekaan seksuaalista tyydytystä pukeutumisesta. Jos joku hakee seksuaalista tyydytystä pukeutumisella, niin hän on transvestiittinen fetisti ja he taitavat keskustella enemmänkin tuolla seksipalstalla.

    Äänestä

  • Transgender-käsite on suomessa vähän uusi, eikä transtutkimuksissakaan ole vielä monta TG-diagnoosia annettu, mutta ainakin nykyisin tunnustetaan että on tosiaan ihmisiä jotka eivät ole naisia eivätkä miehiä, ja sikäli eivät sen enempää transvestiittejä kuin transsukupuolisiakaan. Tuo transgender-nimikin on hankala koska sillä voidaan tarkoittaa samalla kaikkia sukupuolivähemmistöjä. Joskus oli käytössä suomalainen vastine "välisukupuolinen", en tiedä miksi se sitten unohtui.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vanha Ämmä kirjoitti:

Minkä vuoksi te transvestiitit änkäette väenväkisin, lupaa sen pahemmin kyselemättä, vuosi toisensa jälkeen samoihin porukoihin transsukupuolisten kanssa ja haluatte samaistaa itsenne transsukupuolisiin. vaikka teidän juttunne on täysin erilainen kuin transsukupuolisten ja vaikka teille joka vuosi tehdään yhtä selväksi, että teidän juttunne on eri kuin meidän?

Te olette sukupuoli-identiteetiltänne miehiä. Me taas, joilla tämä juttu menee miehestä naiseksi, olemme naisia, enkä usko yhdenkään naisesta mieheksi -transsukupuolisen samaistavan itseään teihin. Naispuolisia transvestiittejä taas ei ole olemassakaan.

Kyse ei ole puhdasoppisuudesta eikä fanaattisuudesta, vaan kyse on aivan puhtaasti siitä, että meidän juttumme on lääketieteellinen issue ja teidän juttunne on larppi.

Jos me teeässät koemme itsemme hyvin vaivautuneiksi ja täysin alieneiksi teidän seurassanne, se ei johdu snobismista eikä ylimielisyydestä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meidän juttumme ovat erilaiset ja niitä ei voi käsitellä samalla tavoin.

Teillä on oma Dreamwear Clubinne. Meillä on Trasek. Älkää tuppautuko trasekin puolelle, jos teitä ei erityisesti pyydetä sinne. Sen verran pitäisi olla empatiankykyä aikuisella ihmisellä, että ymmärtäisi hiukan hienotunteisuutta ja osaisi ajatella, mitä toisesta ihmisestä mahdollisesti tuntuu, kun hänen seuraansa tuppaudutaan lupaa pyytämättä väkisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu