Voiko näön heikkeneminen aiheuttaa huimausta ja epätodellista oloa?
Tai mitä muita oireita?
Minkä perusteella itse epäilitte/menitte näkötarkastukseen/saitte silmälasit (lukuunottamatta sattumalta normaalissa näkötarkastuksessa)?
Itseäni huimaa jo kolmatta päivää, ja jotenkin tuntuu että erityisesti näyttöpäätteelle katsominen on vaikeaa. Mutta ihan muutenkin tuntuu, että olo on aivan outo..."poissaoleva" tai jotenkin. Huippaa ihan ulkona kävellessä.
Ajattelin vain, kun sulkee silmät, niin olo helpottaa EHKÄ HIEMAN.
Myös väsyttää..tai pikemminkin on unelias olo, tekisi vain mieli sulkea silmät ja käydä makaamaan/rojahtaa nojatuoliin.
Vai mitä muuta tämä voisi sitten olla? Jännitysniska? Tai aivokasvain?? PELOTTAA.
Tai mitä muita oireita?
Minkä perusteella itse epäilitte/menitte näkötarkastukseen/saitte silmälasit (lukuunottamatta sattumalta normaalissa näkötarkastuksessa)?
Itseäni huimaa jo kolmatta päivää, ja jotenkin tuntuu että erityisesti näyttöpäätteelle katsominen on vaikeaa. Mutta ihan muutenkin tuntuu, että olo on aivan outo..."poissaoleva" tai jotenkin. Huippaa ihan ulkona kävellessä.
Ajattelin vain, kun sulkee silmät, niin olo helpottaa EHKÄ HIEMAN.
Myös väsyttää..tai pikemminkin on unelias olo, tekisi vain mieli sulkea silmät ja käydä makaamaan/rojahtaa nojatuoliin.
Vai mitä muuta tämä voisi sitten olla? Jännitysniska? Tai aivokasvain?? PELOTTAA.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=huimaus&p_artikkeli=dlk00221
Niskajumi. Itselläni meni joskus tasapainoaisti täysin sekaisin (mm. oksettava olo) ja kohtaus kesti monta tuntia. Sitä ennen oli juuri kuvailemasi kaltaista oloa useita viikkoja. Hoitona fysioterapia.
vastauksesta!
Minulla onkin koko ajan kova tarve venytellä/hieroa/niksautella...juuri sellanen olo, että tarvitsisi jotain kiropraktikkoa/fysioterapiaa!
Mitä fysioterapeutti sinulle sitten tarkalleen ottaen teki?
ja mitä itseasiassa se niskajumi tarkoittaa? siis jos osaat kertoa "anatomisesti"?
Niin ja vielä sitä, että oliko sulla myös kädet/jalat joskus "heikot"? tai sellaset oudot. (Todella vaikea selittää!)
Kymmenisen kertaa kävin hierojalla. Lääkäri ja hierojakin totesivat silloin alussa että niska-hartijaseutu oli täysin jumissa. Lihakset kuin kiviä. Jollakin syvälämpösysteemillä (sellainen ultraäänivekotin) ja kuumalla pyyhkeellä tms. "sulattelivat" auki niitä jumeja ennen hierontaa ja sitten sen päälle niska-hartija-selkäseudun hieronta. Noin 45 minuuttia per kerta. Hoidon aikana olo saattoi ajoittain jopa pahentua, esimerkiksi käsien puutumista, huonoa oloa yms. oli, mutta kyllä se kuitenkin lopulta helpotti.
Kuitenkin se alunperin oireena ollut hyvin äkillinen tasapainon menetys ei ollut mitenkään mukava kokemus. Kaikki pään liike tuntui kuin se olisi ollut 10x vahvistettua, oli kuin olisi karustellissa ollut. Ainoastaan makuulla pystyi olemaan ja silloinkin ainoastaan toisella kyljellä. Siinä sitä ehti muutaman tunnin miettiä, pystyykö enää edes kävelemään.
Nykyään pyrin harrastamaan säännöllistä liikuntaa, siitä hyvästä että sain vielä mahdollisuuden liikkua normaalisti.
Ai niin, sellainen tuosta kohtauksesta jäi että tivoliin tai huvipuiston värkkeihin ei voi enää mennä, tulee huono olo joka kestää monta päivää. Jotakin jälkiäkin tuosta siis jäi, koska aiemmin kestin tuon sorttista "linkousta" vaikka miten.
Huimaukseen tosiaan löytyy useita syitä, mistä voi johtua.Jos todella huimaa niin kannattaa mennä tarkistuttamaan lääkäriin.
Mulla on tullut monesti kaupassa hirveän epätodellinen olo ja muuallakin. Ja nyt veikkaan, että se johtuu siitä, koska en näe kauas. Aion kokeilla nyt lasejen kanssa kaupassa käyntiä ja luulisin että se auttaa. Joskus myös silmät väsyvät aivan hirveästi. Mutta, luulen, että huono näkö aiheuttaa epätodellisen olon, koska näkee epäselvästi ja alkaa pelottamaan, että tapahtuuko jotain.
Toivottavasti saat apua ongelmaan! =)
Itse muistan lapsena kärsineeni satunnaisesti tuosta "hassusta" olosta. Nyt keväällä tuli samanlainen pitkästä aikaa ja kyllä ahdisti. Ymmärsin, että en näe nykyisillä silmälaseillani juuri mitään ja reissu optikolle. Samaan aikaan oikean korvan tinnitukseeni etsittiin syytä hammaslääkäristä ja kävi ilmi, että viisaudenhammas on kireyttänyt huomaamattani koko kasvojen seudun ja siksi poistettava. En tiedä, johtuuko olotila laseista vai lihasjäykkyydestä, muuta nyt nämä uudet lasit auttoivat olotilaan jo parin päivän käytön jälkeen (vaikkakin uusien lasien oma tottumistila vastaakin paljon tuota "epätodellista" oloa). Hampaan poisto kuukauden päästä. EIvätköhän juurikin näkö ja lihakset ole yleisimmät aiheuttajat oireelle. Vamaan kummankin tekijän summa.