Miksi helkkarissa täällä vuokralaiset on huolissaan asuntovelallisten lainoista ja koronnousuista yms?
No siksi tietenkin koska ovat katkeria omaan elämäntilanteeseen.
Ovathan he huomanneet että korkojennousun myötä heiltä on mennyt lopullinenkin mahdollisuus omaan kämppään. Hinnathan eivät ole pudonneet vaan päinvastoin.
Pankitkin tsekkaavat aiempaa tarkemmin kenelle lainaa antavat, onneksi.
No siksi tietenkin koska ovat katkeria omaan elämäntilanteeseen.
Ovathan he huomanneet että korkojennousun myötä heiltä on mennyt lopullinenkin mahdollisuus omaan kämppään. Hinnathan eivät ole pudonneet vaan päinvastoin.
Pankitkin tsekkaavat aiempaa tarkemmin kenelle lainaa antavat, onneksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Maksuongelmien syy on Vesalan mukaan hyvin yksinkertainen. Osalla suomalaisista on liikaa lainaa maksukykyyn nähden. Pienetkin koronnousut voivat aiheuttaa vaikeuksia.
Apulaisjohtaja ei anna puhtaita papereita pankeillekaan, mutta hän peräänkuuluttaa myös asiakkaan vastuuta.
- Ihmisten pitää itsekin huolehtia, että elämiseen jää kylliksi rahaa lainojen maksun jälkeenkin. Pankeilla ei ole keinoja tarkastaa asiakkaan kokonaisvelkaantumista, jos hän ei sitä kerro.
Vesalan mukaan pankit peräävät lainoille pääsääntöisesti varsin hyvin vakuuksia, mutta kovassa kilpailutilanteessa ihmisille voidaan antaa maksukykyyn nähden liian suuria lainoja. Etenkin vakuudelliset kulutusluotot ovat kasvaneet viime aikoina nopeasti asuntolainojen ohella.
- Ylilyöntejä on tapahtunut. Pankkien pitäisi painottaa enemmän myös asiakkaiden maksukykyä vakuuksien riittävyyden rinnalla.
rommauspelleille ei edes asuntojen hinnat mitenkään kuulu.
Jos ei kerran pysty ostamaan itselleen asuntoa, niin mitäpä niistä on kiinnostunut. Pysyy sitten vaan vuokralla ja elää sitä ihan omaa vuokralaisen elämää.
Meillä oli ennen kollikissa, jonka nimi oli Matti.
Matilta oli leikattu munat.
Matti lähti kuitenkin maaliskuussa kylille, vaikka ei siitä suvunjatkoon ollutkaan.
Sanoimme, että Mattipa lähti konsultoimaan, kun kissa häipyi omille teilleen.
Niin ovat palstan vuokralaisetkin samanlaisia konsultteja.
Ensiasunnoton, joka iloitsee koronnousuista on lopullisesti pelinsä menettänyt ikuvuokralainen.
Tämän keskustelupalstan nimi on:
Asuntojen hinnat!
Jos tämän palstan nimi olisi esim.
Autot>Ford niin totta helvetissä siellä
keskusteltaisiin Ford merkkisistä autoista.
Onko nyt vielä jotain epäselvää?