Mitkä ovat seuraukset jos muutan esikuulusteluissa antamaani lausuntoa ? Siis kirjallisessa vastauksessa oikeudenkäyntiä varten.
Esikuulustelut
Rikollinen
5736
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saattaisi vastata, että esitutkintapöytäkirjat ja kirjallinen vastine oikeudelle on kaksi eri asiaa ja näin myös on. Onhan toki eduksi mikäli vastauksesi on saman kaltainen samaan asiaan aina. Toisaalta Suomalainen oikeuslaitos tukee mielummin omaa politiikkaansa kuin lakia. Käytännössä siis tietyissä asioissa sinun pitää vollottaa huonoa lapsuutta, tunnusta rikos jota et ole tehnyt, katua syntymääsi ja "tekosiasi" jne.. jotta pääsisit lakien määräämien rangaistuksien puitteissa asiastasi.
Jos lukisit lehtiä, niin huomaisit tällaisen olevan konnien keskuudessa enemmän sääntö, kuin poikkeus.
Konnien lusmuilu ei kuitenkaan oikeutta hämää ja se otetaankin huomioon rangaistusta mitattaessa.
Tarkoitan siis vastausta oikeudelle, jossa myönnän/kiistän esikuulusteluissa myöntämäni rikokset. Joudunko oikeuden eteen tai mahdollisiin uusintakuulusteluihin ?
Kun poliisi on toimittanut pöytäkirjan syyttäjälle, niin syyttäjä johtaa asian käsittelyä sen jälkeen. Syyttäjä voi toki pyytää poliisilta lisätutkintaa.
Kyseessä ei näytä olevan kirjallinen menettely, sillä siinähän sinä olisit myöntänyt syytteen.
Kirjallinen vastauksesi tietysti luetaan oikeudessa ja se aiheuttaa ainakin syyttäjän taholta kysymyksiä. Tällöin konna yleensä menee sekaisin selityksissään tai ainakin puhuu pahasti ristiin. Seuraus, ettei lusmuilu sittenkään kannattanut.
saat puhua aivan mitä haluat, ainoa seuraus on, että oikeus ei pidä sinua luotettavana.
Jos olet todistaja tai asianomistaja, sinun on pysyttävä totuudessa ja voit saada rangaistuksen mikäli jäät kiinni valehtelelusta.
Suomessa oikeudenkäynti on suullista.