HAAVEITA

Minkälaisia haaveita meillä on? Joku viisas on sanonut, että ihmisellä pitäisi aina olla haaveita. Minulla on tällä hetkellä haave muuttaa 'ihmisten ilmoille' täältä korvesta. Ei se niin haavekkaan ole enää sillä katselen ETU-ovella joka päivä, että missä se minun oveni on. Kertokaa mistä te haaveilette.
441827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Haaveilen että minulla olisi aikaa kirjoitella ja RAUHAA, siis kirjoitusrauhaa

Äänestä
  • En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta ainakin minun iässäni on jo pitkään ollut aikaa kirjoittaa ja kirjoitusrauhakin.
    Kummini, joka oli kirjailija, sanoi kerran, että jos tilaisuutta ja inspiraatiota odottaa, saa odottaa loppuikänsä. Hän itse aloitti vaatehuoneessa kuulonsuojaimet korvillaan.

    Haaveillessani eläkepäivistä, jolloin olisi aikaa kirjoittaa, tulivat eläkevuodet yhtäkkiä eteen. Silloin aloin haaveilla, että tulisi inspiraatio.
    Sitä odotellessani istuin tuijottamassa tietokoneeni leijuvia ikkunoita, kunnes kummini lausahdus muistui mieleen ja kirjoitin ensimmäisen lauseen. Se oli se piru, jolle annoin pikkusormeni, ja nyt olen sen verran kirjoitellut, että oikeastaan haaveeni on totetunut.
    Siis itsestä se on kiinni ja tarpeen vaatiessa kuulonsuojaimista! Lykkyä tykö!

    Äänestä

Minulla on haaveita vaikka toisille jakaa.
Samanlaisia haaveita asunnon vaihtamisesta niinkuin sinullakin.

Sota-aika tuhosi ystävä piirinikin, ja arka ja hidaspuheinen kun olen uusia suhteita luomaan niin olen jäänyt yksin.

Katselen kun ihmiset kulkevat useimmiten toistensa seurassa lenkkeilyllä olleessaankin, minä kuljen omassa seurassani. Haaveilen sellaisesta kaverista jonka kanssa "synkkaisi".

Koska kotonakaan juttujani ei kukaan noteeraa, niin haaveilen että olisi joku sellainen paikka jossa minutkin otettaisiin tasavertaisena huomioon.

Ja tietenkin haaveileen siitä suuresta lottopotista.... pitäisi vain alkaa lottoamaan.

Lopeta tuo ikuinen valitus, sanoisi entinen Ellumari. Lopetanhan minä ja terveisiä lähetän Merimonalle. Missä lienet , vai lienetkö uuden nikin takana. Hih, hih:-)))

Äänestä
  • Kaikilla kai niitä jonkunlaisia haaveita on, kyllä minäkin haaveilen juttukaverista kotona tai vaikkei kotona niin jossain lähellä, voisi soittaa että lähdetäänkö kävelemään tai tuletko kahville olisi niin paljon puhuttavaa ja on ihan eriasia pohtia asioita omaikäistensä kanssa kuinpuolta nuorempien kyllä ne ajatukset on erilaiset ja me jotka on nähty jo paljon elämää on erilaista viisauttakin jos nyt näin voi sanoa,
    en minä niinkään haaveile rahasta ei niin että sitä olisi viljalti vaan kohtuullisesti eläen mutta se juttukaverin ja ajtustenvaihdon puute vaivaa joskus, siksipä tämä palsta onkin niin kovin tärkeä korvaahan se jotenki sen oikean kaverin.

    Äänestä

  • pipla***** kirjoitti:

    Kaikilla kai niitä jonkunlaisia haaveita on, kyllä minäkin haaveilen juttukaverista kotona tai vaikkei kotona niin jossain lähellä, voisi soittaa että lähdetäänkö kävelemään tai tuletko kahville olisi niin paljon puhuttavaa ja on ihan eriasia pohtia asioita omaikäistensä kanssa kuinpuolta nuorempien kyllä ne ajatukset on erilaiset ja me jotka on nähty jo paljon elämää on erilaista viisauttakin jos nyt näin voi sanoa,
    en minä niinkään haaveile rahasta ei niin että sitä olisi viljalti vaan kohtuullisesti eläen mutta se juttukaverin ja ajtustenvaihdon puute vaivaa joskus, siksipä tämä palsta onkin niin kovin tärkeä korvaahan se jotenki sen oikean kaverin.

    Tuota samaa haaveilen minäkin. Kivaa olisi lenkkikaveri/ystävä, ikäiseni ihminen jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia. Mieheni pitkän sairauden aikana, lähellä asuvat ystävät kaikkosivat.
    Jäimme kaksin, mikä lähensi meitä entisestään. Pahalta tuntuu nyt kun häntä ei enää ole.

    Muutama ystävä on jäljellä, eivät kuitenkaan asu tällä paikkakunnalla. Viikoittain kyllä soitellaan ja jutellaan pitkät tovit, minä yleensä olen kuuntelijan osassa. Onko se iästä kiinni, jotenkin tuntuu siltä, että heillä kaikilla on kova tarve puhua juuri siitä omasta elämästään, sairauksista, huolistaan ja itselleen juuri nyt tärkeistä asioista. Ajatusten vaihtoa syntyy ainoastaan siitä näkökulmasta.
    Onneksi on netti ja koira. Koiralle voi puhua ja koiraa kävelyttäessä tulee juttukavereita.

    Äänestä

Sinäpä sen sanoit, tuon muuton upouuteen. Pitäisi pienentää, kun menee huhuiluksi. Toisaalta tämä paikka ei paremmaksi tule, mutta tulevat vanhuusvuodet voisi asua tästä ½ km länteen, siis puolimatkaan S-ruokamarketiin ja toriin nähden.

Toinen haave on iso multakuorma mökille. Vihdoinkin.Kompostista ei kerry riittävästi. Perennat ja pensaat vaativat.

Kolmas haave on saada kirjoitettua suvun vaiheet ja oma elämä muotoon, jota jälkipolvet voivat muokata ja jatkaa siihen omia vaiheitaan.

Äänestä
  • Sain viime äitienpäivälahjaksi rekkakuorman eli 13 kuutiota ihanaa Kekkilän multaa, josta ehdin viime kesänä hyödyntää vajaan puolet. Odotan kevättä multasormet syyhyen.Kirjoittaminen minuakin kiehtoo, on vuosikymmenten lokikirjat, kalenterit , kirjeenvaihto ja matkapäiväkirjat odottamassa työstämistä.

    Äänestä

  • Likka321 kirjoitti:

    Sain viime äitienpäivälahjaksi rekkakuorman eli 13 kuutiota ihanaa Kekkilän multaa, josta ehdin viime kesänä hyödyntää vajaan puolet. Odotan kevättä multasormet syyhyen.Kirjoittaminen minuakin kiehtoo, on vuosikymmenten lokikirjat, kalenterit , kirjeenvaihto ja matkapäiväkirjat odottamassa työstämistä.

    Liikuntasi on taattu mullan kärräämisessä. Ystävätär sai syntymäpäivälahjaksi luonnon muovaileman tasaisen pöydänkokoisen pihakiven nimilaattoineen. Pitää osata esittää toiveita.

    Kirjenvaihtoa aloin lajitella vuosia sitten eri laatikoihin. Tuli vieraita ja pikasiivous, laatikot pois hyllyihin ja siellä ovat vieläkin.
    Kalenterit, viikkomuistiot ym muistia virkistävä seisoo tiukasti niputettuna. Ripeyteni hiipuu.
    Tätini aikoinaan tallentama kirjeenvaihto on siirtynyt haltuuni. Samoin yli 92 vuotiaan anopin 20 päiväkirjaa. On omat mökkipäiväkirjat ja ties mitä.
    Aino Selinin hiljattain ilmestyneet kirjat "Korkokengistä kumisaappaisiin" ja "Kiitävi aika" ovat mielenkiintoiset lukea. Kirjailija täyttää 95 v. kuukauden kuluttua.

    Äänestä

  • aupA kirjoitti:

    Katsoin , mitä Aino Selinistä kerrotaan netissä. Nämä ovat siis hänen ainoat teoksensa ja noin korkealla iällä kirjoitetut. "Kiitävi aika" taitaakin olla tietokirja."Korkokengistä kumisaappaisiin" on mainio kirjan nimi, siinähän ne naisen roolit kiteytyvät.Katselen niitä ensi kerran kirjastoreissulla.
    Oma tähänastinen elämäni on ollut kovin tavanomaista ja tasaistakin.Eipä siinä aineksia kirjaan olisi. Kuulun suuriin sodanjälkeisiin ikäluokkiin ja tuntuu, että olen kaikessa keskivertotapaus. Veneilystä tekisi mieli kirjoittaa ja siihen laittaa perheen historiaa. Ensimmäisessä veneessä lapsemme olivat vauvoja, nyt pidämme usein lapsenlapsia meriretkillä mukana. Kolmessakymmenessä vuodessa veneet ovat huimasti kasvaneet kokoa, luonnonsatamat joutuneet antamaan tilaa mökkirakentamiselle, vierassatamien palvelut laaajentuneet, ulkolaisia on valtavasti nykyisin. Sinilevälautatkin ovat vallanneet alaa.Olemme aina pitäneet tarkkoja lokikirjoja säätietoineen, polttoainekulutuksineen. Lapset ovat myös kirjoittaneet ja piirtäneet, on valokuvia ja piirroksia muista veneistä, eläimistä, kasveista . Olemme tarkasti kirjanneet myös ruokalistat ja juomat.Jos sattuisi tulipalo, pelastaisin tavaroista ensimmäisenää varmaan nuo lokikirjat.

    Molemmat osat ovat yhtä mielenkiintoisia. Luettuasi ajattelet toisin omaa elämää kuvaavasta kirjoittamisesta. Alat ehkä ahnaasti kirjoittaa.
    Suurin osa lukijoista ovat keskivertotapauksia. Sehän on sitä oikeaa elämää, josta voi kiinnostua. Dokumentit ovat rautaa.

    Äänestä

Voi, Onkkelis! Hienoa, että olet jo etuovelle päässyt! Minä reilu vuosi sitten toteutin oman haaveeni. Muutin kerralla kunnolla eli 700 km:n päähän.

Ihmisten ilmoilla kai minä Helsingissäkin olin, mutta nyt olen pirskatin mukavien ihmisten ilmoilla. Nämä täällä puhuvat samaa kieltä kuin minä.

Montakohan kertaa olen tälläkin palstalla julistanut, että se oli elämäni paras päätös. Myös Sinä olet nyt varmaan elämäsi parhaan päätöksen kynnyksellä. Onnea!

Äänestä

Sitten, kun on sen aika.

Äänestä
  • Olipas sulla Reino mieltäpiristävä toive !
    EttäKö ihan saappaat jalassa meinasit meidät jättää. Kerro nyt kuitenkin, mitä haluaisit ennen sitä tehdä. Siis vaikka tänään, huomenna, ylihuomenna. Tai kerro miten päiväsi kuluvat. Kuuntelen mielelläni ( oik. luen)

    Äänestä

  • onkkeli kirjoitti:

    Olipas sulla Reino mieltäpiristävä toive !
    EttäKö ihan saappaat jalassa meinasit meidät jättää. Kerro nyt kuitenkin, mitä haluaisit ennen sitä tehdä. Siis vaikka tänään, huomenna, ylihuomenna. Tai kerro miten päiväsi kuluvat. Kuuntelen mielelläni ( oik. luen)

    ...pyhänä kaunis ilma. Ja vielä, että rullatuolistani ei koskaan puhkeis kumi.

    Reino

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    ...pyhänä kaunis ilma. Ja vielä, että rullatuolistani ei koskaan puhkeis kumi.

    Reino

    Pyydän anteeksi vitsailuani kumisaappaista, mutta ymmärtänet vanhan sanonnan. Toivon valoa päiviisi ja ystäviä ympärillesi. Kirjoittele meille täällä

    Äänestä

  • onkkelis kirjoitti:

    Pyydän anteeksi vitsailuani kumisaappaista, mutta ymmärtänet vanhan sanonnan. Toivon valoa päiviisi ja ystäviä ympärillesi. Kirjoittele meille täällä

    Terveisin

    Reino

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Terveisin

    Reino

    Kirjoitit, R, sivuja sitten, muistaakseni,
    kylähulluista. Nyt vois taas jatkaa keskustelua siitä asiasta. Sehän on aina ajankohtainen, sillä meitä on monia ns.'tavallistenkin' ihmisten joukossa, jotka sopisimme sen otsikon alle . Minä kantaisin sitä titteliä ihan mielelläänkin

    Äänestä

Haaveeni olisi saada remontti loppuun tässä mökissäni...ja voisi paneutua puutarhaan...jotka näen vasta sieluni silmin valmiina...Vähän kerralla..ja koiran otan sitten myös..

Äänestä

Paljon olen haaveillut, ja paljon toteutumattomiakin haaveita ollut, mutta minusta tuntuu, että viisi toteutunutta haavettani ovat ollet ne tärkeimmät.
Yksi on jäljellä, ja se on sen ensimmäisen toteutuneen kanssa yhteinen: että voisimme näinkin hyväkuntoisina vielä pitkään kulkea käsi kädessä jakaen ilot ja surut ja tämän tavallisen arjen.

Vaikka olenkin "jalat maassa" en silti ole lakannut uneksimasta monenlaisista asioista. Ilman unelmia ja hulluja haaveita elämä varmaankin olisi aika harmaata. Sitä paitsi muutaman kerran on käynyt niin, että täysin mahdotonkin haave on toteutunut. Ne tosin eivät kuulu noihin viiteen tärkeimpään, mutta ovat siitä huolimatta elämäni unohtumattomia kokemuksia.

Äänestä
  • Oli mullaki nuaruuressa yks haave. Kuivalaisen kanssa taluteltiin Remanterskaa sillon ku se ei viälä ollu Remanterska. Mää haaveilin että siittä tulis. Kuivalainen haaveili että siittä tulis Kuivalaiska. Kuivalainen oli nin saamatoin miäs ettei se sitä tulevaa Remanterskaa saannu. Mutta mun haave totteutu.
    Yhresä ollaa aina vaa. Ja mikäs meitin on ollessa.

    Äänestä

Minä olen jonkun verran matkustellut, mutta aina on unelmia uusista matkoista.
Kävin tänään katselemassa matkoja ja luin matkakertomuksia. Etupäässä ne olivat, että oletteko käyneet jossakin ja millaista siellä on.
Mutta oli siellä pari oikeaakin. Terveisiä vaan tältäkin saitilta tutulle kirjoittajalle. Voisit kertoa lisää vaikkapa täällä!
Se toinen oli myös hyvä ja sai minut haaveilemaan matkustamisesta Goaan.
Että haaveita riittää.

Äänestä
  • Minä uneksin että joskus tulee aika, jolloin minulle tulee uni silloin kuin toisillekin.
    Ei tämä unettomuus niin mukavaa ole. Jos ei nyt vakavaakaan, kun ei enää ole aikaista herätystä.

    Äänestä

  • Yön vartija kirjoitti:

    Minä uneksin että joskus tulee aika, jolloin minulle tulee uni silloin kuin toisillekin.
    Ei tämä unettomuus niin mukavaa ole. Jos ei nyt vakavaakaan, kun ei enää ole aikaista herätystä.

    Yönkuhkijoita, kummajaisia meitä on monenlaisia, minäkin oikeastaan haluaisinkin öisin vain kirjoitella. Silloin tuntuu olevan ajatuksetkin ihan eri tasolla kuin päivisin. Jospa se onkin oma minä joka silloin paremmin tulee esille kuin päivän hyörinässä.
    Ai niin minun yksi haaveeni on:
    tanssia hidasta valssia vielä joskus yhden Ismon kanssa, kuin silloin ennen. Sellaista hitaan valssin taitajaa ei toista ole kohdalleni sattunut

    Äänestä

Haaveilen vielä löytäväni 'sielunsiskon', joka olisi samalla aaltopituudella kanssani, joka ymmärtäisi kaikenlaiset vouhkaukseni ja jonka kanssa olis hauskaa.
Minulla oli sellainen sisko, mutta mies muutti hänet . Hänestä tuli tosi tylsä.

Äänestä

Punaruskea kissanpentu. Sellaisesta olen haaveillut. Laittaisin sen nimeksi 'Tarja'.

Äänestä
  • Vaalean kisun haluaisin, nimeksi laitan Tanja.

    Äänestä

Haaveilen siitä, että edes kerran elämässäni näkisin Remanderin käyttäytyvän arvokkaasti julkisella paikalla.

Äänestä
  • Toive kuitenkin on, että katsotaan ensin onko sopivaa aloitusta ennen kuin tehdään samasta asiasta uusi aloitus.

    Äänestä

  • toisennikki kirjoitti:

    Toive kuitenkin on, että katsotaan ensin onko sopivaa aloitusta ennen kuin tehdään samasta asiasta uusi aloitus.

    Tulen aina surulliseksi toisten toteutumattomista unelmista.
    Tuskin toiveesikaan toteutuu, mutta lohduttaudu sillä, eittei se toivomuksena hullumpi ole.

    Äänestä

  • Minä haaveilen siitä, että mieheni edes kerran ottaisi vähän rennommin.
    Muuten hyvä mies mutta kovakalloinen. Hän ei yli 30 yhteisen vuotemme aikana ole oppinut mitään ja pelkää minun käyttäytyvän sopimattomasti.
    Joskus leikittelen ajatuksella, että toteutan hänen pelkonsa ja sopimattomassa seurassa pamautan, että älä aina viitsi olla noin passssskantärkeä!

    Äänestä

Haaveilen siita, etta saan syntymapaivalahjaksi Suomesta ostetun tietokoneen.

Äänestä
  • Onneks olkoon! onko se päivä tänään? Kerro meille toteutuuko toiveesi. Oletko itse Suomessa?

    Äänestä

saisi laskea verkot vetehen ja hauen aamulla nostaa ylös,siitä haukisoppa kerman ja voinkanssa höystettynä voi mikä nautinto.Nainen vain minäkin,haaveilla kain saan.

Äänestä
  • Yksi olisi,että edes vähän olisi onnellinen
    olotila.Minusta tuntuu,että en osaa yhtään rentoutua..Jos olen vaan ,vaikka tässä koneella,niin tulee semmoinen olo ,että teen jotain väärin,,että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä..oikein sydän alkaa pamppailemaan kiivaasti. Sama ,jos luen kirjaa ja sitä teen usein,niin oikein tuntuu ,kuinka
    semmoinen stressi iskee.Siis ,,toivon ,että osaisin
    olla vaan,enkä kärsisi tuollaisista ajatuksista.
    Haaveilen yhdestä ystävästä,että hänellä olisi aikaa minulle joskus..Olisi mukava käydä yhdessä lenkillä,ettei aina tarvitsisi ihan yksin tallustella..Tällaisia pieniä juttuja,jotka ovat kuitenkin tärkeitä minulle..ajatukset jätti Irkku

    Äänestä

  • irkku-37 kirjoitti:

    Yksi olisi,että edes vähän olisi onnellinen
    olotila.Minusta tuntuu,että en osaa yhtään rentoutua..Jos olen vaan ,vaikka tässä koneella,niin tulee semmoinen olo ,että teen jotain väärin,,että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä..oikein sydän alkaa pamppailemaan kiivaasti. Sama ,jos luen kirjaa ja sitä teen usein,niin oikein tuntuu ,kuinka
    semmoinen stressi iskee.Siis ,,toivon ,että osaisin
    olla vaan,enkä kärsisi tuollaisista ajatuksista.
    Haaveilen yhdestä ystävästä,että hänellä olisi aikaa minulle joskus..Olisi mukava käydä yhdessä lenkillä,ettei aina tarvitsisi ihan yksin tallustella..Tällaisia pieniä juttuja,jotka ovat kuitenkin tärkeitä minulle..ajatukset jätti Irkku

    Oikeastaan odotan , että saan tavata ystäviäni pitkästä aikaa. He asuvat lähes 400km päässä,joten emme voi kovin usein tavata. Tekstiviestit kulkevat ja joskus soitellaan ,mutta kyllä tapaaminen on kuitenkin
    tärkeää. Olemme viimeksi nähneet syyskuun alussa.

    Äänestä

  • Mie ihan ite kirjoitti:

    Kylähulluksi haaveilen pääseväni,
    ei sen suurempia toiveita mulla

    Äänestä

  • sualas kirjoitti:

    Kylähulluksi haaveilen pääseväni,
    ei sen suurempia toiveita mulla

    Toivoisin jotakin. Jospa se täällä toiveiden palstalla vaikka onnistuisikin. Iloa elämään, mukavia ihmisiä , uusia ajatuksia , uutta kiinnostusta. Jospa oppisinkin jotain uutta

    Äänestä

  • Vieras mies kirjoitti:

    Toivoisin jotakin. Jospa se täällä toiveiden palstalla vaikka onnistuisikin. Iloa elämään, mukavia ihmisiä , uusia ajatuksia , uutta kiinnostusta. Jospa oppisinkin jotain uutta

    Vaan tiedätkö, mitä minä jännäilen? No sitä, milloin rupeat laittamaan viimeiseen lauseeseesikin pisteen. Vai kuuluuko tuo sinun persoonalliseen tapaasi - aika metka! :) Eikä suinkaan häiritsevä, pois se meistä...
    Iloa elämään, kyllä.

    Äänestä

  • Aika tuttu kirjoitti:

    Tätähän jäit kaipaamaan.Piste
    Iloa vain päivääsi Sinunkin..............

    Äänestä

  • Vieras mies kirjoitti:

    Toivoisin jotakin. Jospa se täällä toiveiden palstalla vaikka onnistuisikin. Iloa elämään, mukavia ihmisiä , uusia ajatuksia , uutta kiinnostusta. Jospa oppisinkin jotain uutta

    Saitko iloa, vieras"mies"? Onko nyt mielesi parempi?Oliko tuo kaiken vaivan arvoista, olitko uutta luomassa vai toisilta lainaamassa? - Det är synd om människa.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Tätähän jäit kaipaamaan.Piste
    Iloa vain päivääsi Sinunkin..............

    Tulihan niitä, kiitos! Roppakaupalla ja piisaavat pitkäksi aikaa. :)))

    Äänestä

Tänään taas haaveilen erakko-mökistä. Se voisi olla ihan merenrannalla mieluiten vielä saaressa.
Voisi olla kesä tai talvi. Haaveistani jätän pois myrskyt,sairaudet ja pimeänpelot, sillä nehän ovat todellisuutta. Huomenna kerron haaveeni toisessa muodossa

Äänestä
  • On monia asioita joista haaveilen.Että päästäisi hotellilomalle,ja irtautumaan arjesta.

    Että maailma olisi oikeudenmukainen ja rikolliset joutuisivat vastaamaan teoistaan sellaiset jotka vahingoittavat ja kiusaavat lähimmäisiään.

    Että säiluisi elämän ilo ja halu eikä alkaisi tuntua samantekevältä.

    Äänestä

  • mutta pääsky kirjoitti:

    On monia asioita joista haaveilen.Että päästäisi hotellilomalle,ja irtautumaan arjesta.

    Että maailma olisi oikeudenmukainen ja rikolliset joutuisivat vastaamaan teoistaan sellaiset jotka vahingoittavat ja kiusaavat lähimmäisiään.

    Että säiluisi elämän ilo ja halu eikä alkaisi tuntua samantekevältä.

    Ja sen haaveen toteutan heti tämän jälkeen, mutta on minulla toinenkin haave: Uneksin siitä, ettei minun jonkin päivänä tarvitse tapella yrittäessäni päästä selailemaan näitä palstoja tai kirjoittelemaan niille!

    Lopettaisin koko touhun, ellen olisi aikoinani sureksinut sitä, ettei maantienvärinen koskaan harmaannu.
    Tämä on ehdoton konsti toteuttaa unelma harmaista hiuksista!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

onkkelis kirjoitti:

Minkälaisia haaveita meillä on? Joku viisas on sanonut, että ihmisellä pitäisi aina olla haaveita. Minulla on tällä hetkellä haave muuttaa 'ihmisten ilmoille' täältä korvesta. Ei se niin haavekkaan ole enää sillä katselen ETU-ovella joka päivä, että missä se minun oveni on. Kertokaa mistä te haaveilette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu