Onko välttämätöntä omistaa metsästyskortti,kuulua ampumaseuraan,tai saada työnantajan todistus aseentarpeesta työtehtävässä saadakseen aseluvan.Voiko siis tavallinen pälliäinen saada aseluvan ihan vaan kertomalla lupaviranomaiselle aikovansa aloittaa uuden harrastuksen.
miten on?
harrastelija
5361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Maaseudulla asuvalla maanomistajalla on mahdollisuus saada ampuma-ase lupa kertomalla harrastavansa tarkkuusammuntaa omalla maallaan ja esimerkiksi metsästävänsä pelkkiä rauhoittamattomia eläimiä.
Mikään noista ei ole välttämätön, mutta edesauttavat asiaa. Aseluvan saamiseksi sinun on osoitettava viranomaiselle, että harrastat tai aiot harrastaa jotain ampumalajia ja että sinulla on paikka, jossa sitä harrastat. lisäksi sinun on oltava elämäntavoiltasi kunnollinen ihminen. Useilla paikkakunnilla on ratoja, joille voi korvausta vastaan mennä ampumaan kuka hyvänsä, vaikkei kuuluisi rataa ylläpitävään seuraan. Tällöin ainakin paikkapuoli on kunnossa.
Josko kerrot tarkemmin, millaisesta aseesta ja kiinnostuksesta on kyse, niin voin neuvoa tarkemmin. Jos kuitenkin haluat aseen vain itsetunnon jatkeeksi, niin neuvon, että unohda koko juttu.
Appiukko kuoli pari vuotta sitten ja jätti anopille pienoiskiväärin.Nyt lupaviranomainen lähestyi kirjeellä ja käski hankkia luvan tai luovuttaa ase valtiolle.Ase on vanha venäläinen.Kiinnostaisi vain saada se itselle.En ole harrastanut ammuntaa enkä aktiiviharrastajaksi aiokaan.Millaisen säilytyspaikan ko. ase vaatii jos luvan saan.
Taitaa vielä riittää, kunhan on lukittava kaappi, tai ase on purettu toimimattomaksi ja osat säilytetään erillään pois näkösältä.
Toimimaton tarkoittaa, että siitä on lukko poistettu, jota säilytetään eri paikassa.
Patruunat on syytä myös olla lukitussa tilassa.
Kuitenkin suosittelen oikeaa asekaappia, se on hyvä säilytyspaikka muillekkin arvotavaroille, kuin aseelle ja patruunoille.
Aseen hankintaperusteeksi riittää tarkkuusammunta harrastus.
Tuota kriteeriä käyttäissäsi sinun on esitettävä paikka, jossa aiot ampumista harjoittaa.
Ampumaseuran tai metsästysseuran jäsenyyden puuttuminen ei ole kelvollinen syy hylätä hakemustasi.
Myös anoppisi voi saada aseelle luvan "säilytysluvan", tarkoittaa tuo sitä, että hän saa aseen omistaa ja pitää, joka ei kuitenkaan oikeuta asetta käyttämään ja näin ollen hänellä ei ole oikeutta hankkia eikä omistaa patruunoita.
Näin on usein, jos ase on arvokas ja sillä on suvulle merkittävää tunnearvoa.
Säilytysluvan haltijankin on osoitettava kelvollinen säilytyspaikka.
Tunnen hyvinkin raskaasti aseistettuja leskiä.
Tosin Venäläinen pienoiskivääri ei kovin arvokampe ole, mutta ensi harjoitteluaseena se mainiosti käy. Maksoivat 60- luvulla 120 mk.
Viranomaisten kirje on siinä mielessä virheellinen, että tuossa tapauksessakaan asetta ei tarvi lahjoittaa valtiolle, vaan sen voi jättää poliisille myötäväksi.
Myös anopillasi on oikeus myödä ase kelle vain, kunhan ostajalla on siihen vaadittava ostolupa.
Edellinen kirjoittaja jo aika hyvin vastailikin. Käytännössä lupaperusteita on kaksi. Muistoesine, jolloin tulee ampumakielto. Tämä lähinnä anoppia tai ehkä vaimoasi koskien. Tai sitten tarkkuusammunta. Laissa ei tarkkaan määritellä, miten syvällistä ampumaharrastuksen on oltava, jotta aseen saisi hankkia. Kilpailemista ei kuitenkaan voida vaatia. Sinulla on myös oltava ampumapaikka. Ellet omista itse sopivaa maata, sinun kannattaa tiedustella paikalliselta ampuma- tai metsästysseuralta mahdollisuutta käyttää heidän rataansa. Pienoiskivääreihin lupia myönnetään kuitenkin kohtuullisen helposti. Arvoa tuollaisella vanhavenäläisellä tuskin on paljon yli sataa euroa, vaikka olisi hyvässäkin kunnossa. Jos päädytte siihen, että ette pidä asetta suvun piirissä, se kannattaa myydä joko aseliikkeeseen tai yksityiselle. Turha antaa valtiolle rahan arvoista tavaraa.