Koirani on kiltti,tottelevainen ja mainio kaveri..mutta vain toisinaan.Lenkillä nähdessään toisen koiran(Tuli takaa tai edestä)se käy maahan makaamaan ja odottamaan että koira on kohdalla.Sen jälkeen riippuen toisesta koirasta,minun kaveri alkaa räksyttämään tai pyrkii leikkimään.Jos koira tulee takaa,en saa koiraani kauniisti kulkemaan eteenpäin.Muutenkin koira on ylikiinnostunut esimerkiksi omilla pihoillaan touhuavista ihmisistä.Olen kokeillut ohittamiseen tv:stä näkemääni neuvoa,kun havaitsen vastaantulevan koiran ennen omaa koiraani,teenkin jotain yllättävää(käännyn esim.takaisin päin) ja olen yrittänyt herkuilla saada sen mielenkiinnon minuun..ei hyödytä.
Toinen ongelma on koiran vapaana ollessa,mikäli ympärillä muita koiria.Oma koirani ei kuuntele ainuttakaan käskyä,vaikka kahdestaan ollessamme tottelee kyllä.Luokse tulossa käytän naksutinta mutta sekin kiinnostaa vain muita koiria.Muutenkin se on nyt keksinyt "poikien jutut"ja on kovasti innokas hieromaan itseään tyttökoiran pisuun,vaikka kovasti seuraan sitä niin välillä se ehtii jo pyörimään siihen.Ihana tuoksu taitaapi olla..
Muuten koira osaa temput jos mitkä ja oppii nopesti,eikä palkkion tarvitse olla kummoinen.Koirani palkitsen pienillä makupaloilla,lelut ovat yhdentekeviä.En enää keksi mitään,joten jos neuvoja on niin hienoa!Tiedän että virhe ehkä on tapahtunut sen ollessa pentu kun olen antanut sen tutustua hihnassa vastaan tuleviin kiltin oloisiin koiriin ja kun se aloitti räksytyksen olen käyttänyt kovempaa kuria,eli ajattelee että tämä on tosi paha juttu kun tuo tuossa myös riehuu niin tätä haukkumista pitää jatkaa.
Jos voisitte auttaa minua saamaan koirasta niin hienon kuin tiedän sen voivan olla,että se saisi mamin vielä ylpeämmäksi itsestään!Kiitos jo etukäteen!
Toinen ongelma on koiran vapaana ollessa,mikäli ympärillä muita koiria.Oma koirani ei kuuntele ainuttakaan käskyä,vaikka kahdestaan ollessamme tottelee kyllä.Luokse tulossa käytän naksutinta mutta sekin kiinnostaa vain muita koiria.Muutenkin se on nyt keksinyt "poikien jutut"ja on kovasti innokas hieromaan itseään tyttökoiran pisuun,vaikka kovasti seuraan sitä niin välillä se ehtii jo pyörimään siihen.Ihana tuoksu taitaapi olla..
Muuten koira osaa temput jos mitkä ja oppii nopesti,eikä palkkion tarvitse olla kummoinen.Koirani palkitsen pienillä makupaloilla,lelut ovat yhdentekeviä.En enää keksi mitään,joten jos neuvoja on niin hienoa!Tiedän että virhe ehkä on tapahtunut sen ollessa pentu kun olen antanut sen tutustua hihnassa vastaan tuleviin kiltin oloisiin koiriin ja kun se aloitti räksytyksen olen käyttänyt kovempaa kuria,eli ajattelee että tämä on tosi paha juttu kun tuo tuossa myös riehuu niin tätä haukkumista pitää jatkaa.
Jos voisitte auttaa minua saamaan koirasta niin hienon kuin tiedän sen voivan olla,että se saisi mamin vielä ylpeämmäksi itsestään!Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kirjoitin äsken omista hyväksi havaitsemistani keinoista ketjuun Hovawart, tässä vähän alempana.
...
''Olen kokeillut ohittamiseen tv:stä näkemääni neuvoa,kun havaitsen vastaantulevan koiran ennen omaa koiraani,teenkin jotain yllättävää(käännyn esim.takaisin päin) ja olen yrittänyt herkuilla saada sen mielenkiinnon minuun..ei hyödytä.''
Jatka samaan malliin, sitkeästi. Itse katsoin myös tuon jakson TV:stä, en ole kuitenkaan tarvinnut käytännössä.
Periaate on saada koiran mielenkiinto pois vastaantulevasta johonkin muuhun.
Jos koiria tulee paljon vastaan, on melkoisen rasittavaa kävellä edes takaisin, mutta pikku hiljaa koira oppii, että kohtamisissa ei lähdetä tervehtimään muita.
Kun talutushihnassa menee maahan toisen koiran tullessa vastaan, käske ylös, ja kun nousee, kehu ja anna palkkio ( taputtele ja kehu kovasti).
Tuo maahanmeno on koirankieltä, mutta hihnan päässä kävellessä sitä ei siis saa tehdä (oppii kyllä).
Koira on selvästi nuori ja innokas. Kun tapaa muita, haluaa leikkiä koirakavereiden kanssa - siinä käskyt menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pikku hiljaa harjoittelette, kehu aina, kun toimii oikein.
''ja kun se aloitti räksytyksen olen käyttänyt kovempaa kuria,eli ajattelee että tämä on tosi paha juttu kun tuo tuossa myös riehuu niin tätä haukkumista pitää jatkaa.''
Sen mitä näistä olen lukenut (mm. Koiramme-lehdestä) tuo mitä kirjoitit, pitää paikkansa.
Ole rauhallinen ja käännä huomio muualle, älä komenna, älä 'riehu'. Kehu ja kehu, kun koira ei hauku ja kävelee kauniisti vierellä.
Jos makupalat tehoavat, pidä makupalaa kädessä, niin että haistaa sen. Huomio kiinnittyy siihen ja ohitus sujuu. Sitten kehut ja palkitset.
Sitkeällä yrittämisellä koira pikkuhiljaa oppii luottamaan siihen, että ohitustilanteissa ei ole mitään vaaraa.
Ymmärtäähän sen, että sosiaalisena luonteena haluaisi tutustua vastaantulijoihin, mutta koiralle itselleenkin on parempi, että tutustuu muussa tilanteessa. Vastaantulija voi olla uros, joka ei voi sietää nuorempaa urosta, joka tulee lähelle. Kaikkien kemiat eivät sovi yhteen, ei ihmisten, ei koirien.
Minusta lähtökohtaisesti noita tilanteita EI harjoitella silloin kun se toinen koira on siinä jo mukana. Totta kai siihen päädytään mutta ei ole mitään järkeä joka kerta yrittää miljoonaa eri tapaa kun loppujen lopuksi nuo tilanteet päättyvät aina samalla tavalla.
Kaikki lähtee siitä että koiran on koettava että sinähän se parempi tyyppi olet kuin se vastaan tuleva koira. Sellaisen suhteen rakentaminen alkaa ihan kotona, sitten omalla pihalla rauhassa, sitten vieraassa paikassa niin että koirat ovat kaukana, sitten lähellä jne.
Leikkimistä, temppujen opettelua, koiran innostamista suullisesti eikä vain makupaloilla, palkkaa sille AINA kun se hakee kontaktia. Vaikka sitten tungetaan ne ilta ja aamuruuat taskuun ja annetaan niitä lenkillä. Pääasia että kaikin tavoin tehdään koiralle selväksi kuka se paras tyyppi. Ja kaikki tämä suurella sydämellä eikä millään puoliteholla.
Usein näkee nuoria kouluttajia jotka eivät vain uskalla heittäytyä sinne leikkiin ja supisevat niin hiljaa että koira ei edes jaksa kuunnella.
jos koira ei kerta kaikkiaan kiinnostu minun tarjoamasta herkusta noissa tilanteissa?herkuksi tarjoan jotain sen suurinta herkkua,jonka eteen tavallisesti tekee mitä vain(kuivattua possun keuhkoa..).Olen joka kerta iloisella ja korkeammalla äänellä kehunut ja muutenkin innostanut koiraa tilanteissa joissa näen ettei se ole aivan varma.Yritän näyttää toisen koiran tullessa vastaan että hätää ei ole,mutta ilmeisesti koirani ja minun välillä ei ole riittävää luottamusta,vaikka muuten olemme loisto tiimi.
Sitä tulee vain itselleen epäonnistunut olo,kun ei enää keksi mitään keinoja.Lohduttavaa on kuitenkin nähdä lenkkipoluilla kokeneitakin koiraihmisiä joilla on samoja ongelmia(maahan meno ja tottelemattomuus).
Olen leikkinyt itsetuntoa kasvattavia leikkejä,kannustanut..nykyään pyrin siihen että menemme reilusti tien sivuun,mahdolisimman etäälle,jotta oma koirani voi rauhassa seurata ohi menevää koiraa tuntematta itseään uhatuksi,palkitsen suurin kehuin AINA kun koirani on kiltisti.Silti sekään ei auta,vaikka monet ovat kehuneet tätä hyväksi menetelmäksi.
Olen nyt ymmärtänyt sen että koirani ei huvikseen hauku,vaan takana on oltava itsepuolustaminen ja kun on ns."pituutta vailla"ollessaan itse kovin pieni,se pyrkii tekemään itsestään suuremman koska on peloissaan..räksyttää ja nousee "seisomaan" siksi.Olenko oikeassa? Kaikki neuvot tervetulleita,niin ohi-käskyn toteuttamiseen ja koiran itsetunnon ja luottamuksen kasvattamiseen.
se vaatii, joskus kuukausikaupalla. Itse olen toteuttanut seuraavaa kaavaa:
Yhdenkään koiran kanssa ei enää hihnassa tutustumista. Ei ainakaan ennen kuin koira osaa varmasti ohittaa ilman ongelmia ja sittenkin enää vain ehkä paria kaverikoiraa. Ei uusia tuttavuuksia. Se tilanne on koiralle hurja stressinpaikka.
Kun ohitukset ei vielä suju, niitä tehdään aina etäämmältä. Ei mennä suoraan kohti (normaalitilanne kadulla) toista, eikä niin, että toinen tulee suoraan kohti. Vetäydytään sivummalle, mennään niin pitkälle kuin tarve on, jotta ohi päästään. Jos ei ole tilaa, tehdään mieluummin täyskäännös. Sinä päätät suunnanmuutoksesta, joten siinä ei ole mitään epäilyttävää.
Jos koiran huomio on kiinnittynyt ohitettavaan koiraan, ei kannata rauhoitella tai "yrittää tehdä tilanteesta vähemmän pelottavaa". Se nimenomaan tekee tilanteesta koiralle pelottavan.
Koiran huomio pitää saada ohjaajan puoleen jo ennen kuin koira ehtii alkaa tuijottaa toista. Useimmiten koiran huomiota ei saada "irti" toisesta, koska joko ohjaajalla ei ole riittävästi auktoriteettia tai koira pitää ohjaajaansa totaalisen tylsänä. Eli koira hakee aktiviteettia ja kivaa leikkikaveria toisesta koirasta. Jos koira rähisee toisille, se joko itse pelkää tai puolustaa ohjaajaansa...
Mieti, mikä leikki koirastasi on huippuhauska, onko se taisteluleikki tai pallon haku jne. Itse etsitän nameja, leikin köysilelulla, pallolla, piilottelen leluja, teen kontaktiharjoituksia jne. joten koirani on alkanut selkeästi useammin pitämään minua mielenkiintoisempana, koska koirani ei tiedä, mitä seuraavaksi on tulossa. Siis touhuan koiran kanssa paljon muutenkin, kuin vain ohituksissa. Jos se yrittää lähteä toisen luo, kiellän tiukasti ja kun se vilkaisee minuun, tulee kehua kontaktista ja leikkiä.
Muutenkin ulkona koiran aktivointi auttaa suhteenne paranemiseen ja koira kiinnostuu ohjaajastaan enemmän. Joka tapauksessa, kun päätät miten asiassa aiot edetä, pidä siitä kiinni ja jatka jatka ja jatka. Älä vaihtele tapoja jatkuvasti (ensin käskytät ohi, sitten houkuttelet sen huomiota itseesi, välillä annat mennä maahan jne.), se vain osoittaa koiralle, ettet tosiaan tiedä miten asiassa toimia. Ja joka kerta pyrit siihen, että ohi mennään, vältä pysähtymistä ja sitä, että koira saa tuijottaa ohi kulkevaa. Silloinkin se on jo "voittanut" ja saanut sen, mitä haluaa, kontaktin toiseen koiraan. Kun sen pitäisi pitää kontakti sinussa.
"jos koira ei kerta kaikkiaan kiinnostu minun tarjoamasta herkusta noissa tilanteissa?"
Minä juuri kirjoitin että se harjoittelu lähtee rauhallisesta paikasta ja siitä sitten vähitellen lisätään häiriötä jne.
Ei siltä koiralta voi heti vaatia huomiota tilanteessa jossa se pitää jotain muuta asiaa kiinnostavampana kuin sinua.
Jos et saa siihen mitään positiivista kontaktia ei sinulle jää käteen muuta kuin niin vahva pakote että koira sen vuoksi lopettaa sen ja tätä en suosittele jos teidän suhde ei ole mielestäsi kunnossa. Eikä se kyllä varmasti olekkaan jos koira vähät välittää sinusta.
On todella hyvin vaikea netin välityksellä kertoa että miksi koirasi tekee niin kuin tekee. Onko se epävarma vai haluaako se vain oikeasti mennä leikkimään.
Loppujen lopuksi sama ratkaisu pätee eli se kontakti. Mutta se vaatii todella töitä ja sinun pitäisi luultavasti mennä johonkin kunnon koirakurssille oppimaan perusteita koiran koulutuksesta.
Ole nyt tarkkana sen oman käytöksen kanssa. Kerroit että menet aina tien sivuun. Mitä se viestii koiralle jos se kerta on arka? Juuri sitä mitä pitää välttää eli vastaantuleva koira ei ole yhtään sen kummallisempi kuin postilaatikko tien risteyksessä. Jos väistät sivulle ja vielä puhut koiralle rauhoittavia siellä on sillä täsmälleen sama vaikutus kuin sillä että alat rähjäämään. Se vahvistaa sen koiran käytöstä.
tien sivuun menemisellä,että menemme siinä vaiheessa kun itse huomaan vastaantulijat ennen omaa koiraani,pitkälle esim."tutkimaan"muutaman metrin päähän mitä siellä on,sitten juttelen koiralle niin kuin ennenkin,jotta tilanne olisi normaali sille.En siis tietenkään ala mitään hössöttämään vaan mielestäni toimin sentään siinä asiassa oikein.Samalla tavalla minäkään en osaa kirjoittaa näihin viesteihin tarkalleen sitä miten hoidamme tilanteet ja mitä niissä tapahtuu,kuten sinäkään et pysty minua täysin neuvomaan,mutta kiitos kovasti yrityksestä:)
Tänään tapasimme labbiksen,jolle koirani ei ärähtänytkään ja olin oikein tyytyväinen.
Juuri olen koko päivän etsinyt paikkakunnaltani jotain koirakurssia mutta eipä tällä tuppukylällä sitä järjestetä.Sen takia olisikin kiva kun olisi joku todella kokenut koiraihminen ystävänä,joka voisi ohjeistaa minua.Neuvot ovat edelleen tarpeen.
haluaisi aina mennä myös toisten koirien luokse.
11kk vanha iso poika 40kg, säkä vähän yli 70cm :)
Ollaan käyty koirakoulussa säännöllisesti ,ja sielläkin alussa hirvee tynky päästä moikkaa tuttuja.
Kun on käynyt tuttujen luona sitten pikkuhiljaa rauhoittuu ja koulutuskin menee hyvin ja kentällä kaikki ohituksetkin.
Ei pelkää yhtään koiraa eikä rähise kellekkään mutta
jos sille rähistää niin antaa heti takaisin.
Ollaan yritetty tota ohitusta vaikka miten paljon ja käytetty makupaloja ja kaiken maailman leluja mutta ei auta.
Mukava ois jos kadullakin ohitukset menisivät nätisti eikä alkaisi se hirvee toisen koiran kyttäys,sen verran päästy etiä päin,kun päästään koiran ohi niin ei se sit enää välitä siitä koirasta.
Ainut ongelma on se kohtaaminen, vielä kun sen sais aisoihin niin hyvin menis :)
Itse tehtiin pentuaikana virhe kun päästettiin toisten luo ja kuviteltiin että tulee sosiaalinen koira. Tulihan siitä sosiaalinen mutta liikaa :)
Meillä kans on sama ongelma kun teillä.Kun minä kuljen meijän koiran kanssa se rupee vetämään kauheasti.Mutta kuitenkin aina kun se vetää pysähdy ja kutsu se viereesi ja kun se istuu viereesi niin kehu paljon.
Oletko opetellut naksuttimen käytön kirjoista tai kurssilla vai miten, sillä tietääkseni se ei sovellu luoksetulon opetteluun.
Jos koira osaa asioita ja temppuja vain yksin ollessaan (ilman häiriötä), se ei vielä osaa niitä.
Koiran voi sanoa osaavan jotain, kun se osaa toimia myös häiriössä.
Eli palaa harjoitteluissa alkuun, eli ensin kotona, sitten lisäten häiriötä vähän kerrallaan, kunnes koira osaa toimia pienessä häiriössä (esim. vieras paikka) ja sitten vasta lisää häiriötä (esim. kaukana kulkeva auto tai ihminen). Toinen koirakko on jo iso häiriö.
Ja aina häiriötä lisätessä aloitetaan koulutus kaikkein helpoimmasta ja edetään ihan pikkuasia kerrallaan.
Remmirähinään voisit kokeilla ohittaa koirat todella kaukaa, eli käänny jo ennen kuin koirasi huomaa muita ja etenet ihan pikkuhiljaa lähemmäksi. Jos koirasi reagoi rähinällä, niin olette liiaan lähellä ja kannattaa palata harjoittelussa taaksepäin.
En huomannut viestissäsi koirasi ikää.
Oma koirani on melkein kaksi, ja vieläkin harjoitellaan ohitusta, eli ollaan harjoiteltu sitä kaiken aikaa, jo yli puolitoista vuotta.
Eli aikaa ja pinnaa pitää varata, eikä pidä vaatia koiralta liikaa.
Mitä enemmän onnistuneita harjoituksia saat läpivietyä, sen paremmin pääsette etenemään, siksi on tärkeää pitää riittävän suuri etäisyys niihin häiriötä aiheuttaviin muihin koiriin.
Jos ohitus menee pieleen, eli koira yrittää jäädä makaamaan tai rupeaa räksuttämään, on turha enää kiinnitää sihen huomiota, silloin vaan mennään reippaasti pois.