100% polyester

Kuinka monen hääpuku on ollut/tulee olemaan 100% polyesteriä? Eurokankaassa väittivät erään 100% polyesteriä olevan kankaan olevan suosittua hääpuvuissa, mitä itse kyllä rohkenen epäillä. Itse voisin kuvitella, että kyseinen kangas voisi olla yleinen hamekangas (kaksiosaisissa hääpuvuissa),jos sitäkään, mutta kuinka moni pukeutuu kauluksesta helmaan 100% polyesteriä olevaan morsiussatiiniin? Toki myös vuorikangas vaikuttaa asiaan, mutta kuitenkin...
31561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Avioiduin ensimmäisen kerran 80-luvulla. Silloin ei morsiuskauppoja juuri ollut, eikä pukuihin paljoa satsattu. Isoilla tavarataloilla oli ns morsiusosasto, jossa roikkui muutamia pukuja muovipusseissa.

Ostin kuvailemaasi kangasta kun oikein muutakaan ei löytynyt ja tein (olen artesaani) siitä puvun. Lisäksi valoverhokangasta pitsiksi. Oli inhottavan hikinen ja jokseenkin halvan näköinen puku. Säästelin sitä häiden jälkeen joitain vuosia, mutta sitten heitin mokoman rievun menemään, kun ajattelin etten kyllä ainakaan haluaisi nähdä sitä kenenkään yllä toista kertaa.

Toisella kerralla ostin parempaa (kohokuvioitua silkkiä), vaikka en nytkään onnistunut löytämään niin laadukasta kangasta kuin olisin halunnut.

Äänestä
  • Yleisesti ottaen lähes valtaosa markkinoilla olevista hääpuvuista on 100% polyesteriä. Silkki on selkeästi kalliimpaa kuin satiini. Satiini taas ei käytössä juuri rypisty, kun taas silkki rypistyy. Silkki hengittää paremmin kuin tekokuituinen satiini, mutta toisaalta
    satiinissakaan ei ole tukala olla.

    Satiini tarkoittaa kankaan kudontatyyppiä eikä varsinaista materiaalia. Satiinista puhuttaessa tarkoitetaan yleisesti polyesteristä valmistettua satiinia.

    Äänestä

Itse en halunnut mitään halpis pukua, koska aion mennä naimisiin vaan kerran. Halusin päivän olevan erityinen joten päädyin ostamaan kankaat silkkikimikosta ja siskoni (artesaani) ompeli niistä puvun silkkikimikon ohjeiden mukaan. Puku on siis täyttä silkkiä ja oli aivan ihana päällä. Voin olla varma ettei kellään ole samanlaista.

Uniikki pukuni on muuten myynnissä juhlitaan.net sivuilla. Siellä on ihan hyvät markkinat vaikka sielläkin suurin osa on polyesteriä.

Silkkipuvuissa on vaan se ongelma että kun polyesterpuvuissa hintahaarukka on 100-700€ niin silkkipuvuissa 500-1200€ tai enemmän. Itse maksoin 800€ vain kankaista, valmiina pukuni olisi maksanut 1200€. Siihen kun laskee vielä kymmenet tunnit, jotka siskoni ja minä vietimme puvunompelussa niin hinta on melkoinen mutta sen arvoinen. Lisäksi täytyy miettiä että pukuun tarvitsee ehkä tyllin, kengät, laukun ja hunnun. Ostin tyllin käytettynä halvalla hääliikkeen loppuunmyynnistä.

Kannattaa aloittaa hankkiminen tosi aikaisin niin ei tarvitse olla hirveästi rahaa kerralla! Kannattaa myös tarkkailla alennusmyyntejä, niissä voi säästää paljon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka yleistä? kirjoitti:

Kuinka monen hääpuku on ollut/tulee olemaan 100% polyesteriä? Eurokankaassa väittivät erään 100% polyesteriä olevan kankaan olevan suosittua hääpuvuissa, mitä itse kyllä rohkenen epäillä. Itse voisin kuvitella, että kyseinen kangas voisi olla yleinen hamekangas (kaksiosaisissa hääpuvuissa),jos sitäkään, mutta kuinka moni pukeutuu kauluksesta helmaan 100% polyesteriä olevaan morsiussatiiniin? Toki myös vuorikangas vaikuttaa asiaan, mutta kuitenkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu