virtsarakon tulehdus?

Harrastin tuossa seksiä aika runsaasti poikakaverin kanssa viikonloppuna. Nyt tuli sitten viime yönä sellainen tunne että kokoajan olisi pissahätä, vaikka juuri olisi käynyt vessassa. Lisäksi kun pyyhin, niin paperille tuli hieman punertavansävyistä virtsaa ja kirveli hiukan. Mikähän mahtaa nyt olla? :(
3463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Virtsatietulehduksen oireilta nuo kuulostavat. Eli ehdottomasti lääkäriin labran kautta. Veri virtsassa viittaa usein virtsarakkoon edenneestä tulehduksesta. Tosin kerran itselläni mitä ilmeisemmin seksi aiheutti virtsatieinfektion oireet, eli jatkuvan pissahädän, kirvelyä vessassa käydessä, polttavan kivun alavatsaan ja oli myös verta pissassa, mutta labratuloksista selvisi kuitenkin, että kyseessä ei ollut mikään bakteeritulehdus, vaan luultavasti virtsaputki oli vaan ärtynyt pahasti. Kannattaa siis kuitenkin käydä lääkärissä, ettei mahdollinen tulehdus pääse leviämään ja tuottamaan lisää harmeja.

Äänestä
  • Joo tuota... tyhmä kysymys, mutta saavatko he selville siellä että on ollut yhdynnässä? Näin kun olen vasta aika nuori ja en halua että tieto leviää vanhempien korviin...

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    Joo tuota... tyhmä kysymys, mutta saavatko he selville siellä että on ollut yhdynnässä? Näin kun olen vasta aika nuori ja en halua että tieto leviää vanhempien korviin...

    pissanäytteestä selville yhdynnästä, pelkästään että onko tulehdus vai ei ym.

    virtsanäyte johon otetaan (virtsaputken ulkosuun puhdistamisen jälkeen) vain virtsaamisen keskivaiheella tullutta virtsaa (alussa ja lopussa tullut virtsa hylätään)
    pitäis olla ollut pissaamatta 4 tuntia ennen näytteen ottoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Harrastin tuossa seksiä aika runsaasti poikakaverin kanssa viikonloppuna. Nyt tuli sitten viime yönä sellainen tunne että kokoajan olisi pissahätä, vaikka juuri olisi käynyt vessassa. Lisäksi kun pyyhin, niin paperille tuli hieman punertavansävyistä virtsaa ja kirveli hiukan. Mikähän mahtaa nyt olla? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu