Intian junapommit!

6745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Intiassa tuhoisa räjähdys junassa
(suoraan ylen sivuilta)

Ainakin 66 ihmistä on kuollut matkustajajunassa sattuneessa räjähdysmäisessä tulipalossa Intiassa. Lisäksi kymmeniä loukkaantuneita on viety sairaalahoitoon. Viranomaisten mukaan kyse on sabotaasista.
Tulipalo sattui Intian ja Pakistanin väliä kulkevassa junassa noin 80 kilometriä Delhistä pohjoiseen. Suurin osa uhreista on pakistanilaisia, mutta joukossa on myös intialaisia.

Palon epäillään saaneen alkunsa kahden pommin räjähdyksestä. Tapahtumapaikalta on lisäksi löydetty kaksi laukkua, joissa oli ilmeisesti räjähtämättä jääneitä kotitekoisia pommeja.

Intian rautatieministerin Lalu Prasad Yadavin mukaan tekijöiden tarkoituksena oli selvästi vahingoittaa Intian ja Pakistanin suhteita. Myös Pakistanin ulkoministeriö on tuominnut iskun, jota se pitää terrorismina.

Palo sattui vain päivää ennen kuin Pakistanin ulkoministerin oli tarkoitus saapua vierailulle Intiaan. Pakistanin mukaan vierailu toteutuu suunnitelmien mukaan. Delhissä ja muualla Pohjois-Intiassa on maanantaina kiristetty turvatoimia rautatieasemilla ja junissa uusien iskujen varalta.

Intian viranomaiset näkivät tapauksessa yhtäläisyyksiä Mumbaissa viime heinäkuussa tehtyihin pommi-iskuihin, joissa kuoli 185 ihmistä. Intia syytti paikallisjunissa sattuneista räjähdyksistä Pakistanin tukemia muslimikapinallisia.

Musharraf: Rauhanprosessi jatkuu

Pakistanin johtaja Pervez Musharraf vakuuttaa, että rauhanprosessi Intian kanssa jatkuu junapalosta huolimatta. Musharrafin mukaan isku vain vahvistaa tahtoa kestävän rauhan aikaansaamiseksi.

Intialla ja Pakistanilla on pitkä keskinäisen vihanpidon historia. Ne ovat käyneet kolme sotaa viime vuosisadan puolivälistä lähtien ja viimeksi naapurukset olivat sodan partaalla viisi vuotta sitten. Maiden välit ovat kohentuneet muutaman viime vuoden aikana, mutta kiistassa Kashmirin alueesta ei ole saavutettu mainittavaa edistystä.

Äänestä

matkustaa junalla? Joulukuussa oli Goan alueella myös pommiuhka, mutta ei siellä sitten mitään tapahtunut. Helikopterit lensivät normaalia useammin pitkin rantaa.

Äänestä

Intiaan tai niihin lähimaihin. Toi uskonnon sotiminen on aina vakava juttu. Niiden tarkoitus on vahingoittaa yleensä ulkopuolisia, turisteja saadakseen asiansa kuulluksi. Tämä eilinen tieto ei kuulostanut mukavalta.Etenkni kun nyt se juna ja löytyi useita laukkuja pommeilla, niin mihin ne iskevät seuraavaksi..? Ehkäpä Goan aturistialueelle, sehän on laaja ja siellä saavat varmasti näkyvyyttä. Varoitan teitä alueelle menijöitä. Olkaa valppaana, älkää kulkeko ominpäin..siellä ei nyt taida olla turvallista.

Toivotan teille kuitenkin turvallista matkaa!

Äänestä
  • Eiköhän nykymailmassa ole jokapaikassa vähän turvatonta? Ei pidä liikaa pelätä, eihän sitä voi sitten mihinkään matkustaa.
    Toki varovaisuutta ja tarkkaavaisuutta matkassa mukana.

    Äänestä

  • matkailija2007 kirjoitti:

    Eiköhän nykymailmassa ole jokapaikassa vähän turvatonta? Ei pidä liikaa pelätä, eihän sitä voi sitten mihinkään matkustaa.
    Toki varovaisuutta ja tarkkaavaisuutta matkassa mukana.

    mutta järjen kanssa liikuttaessa voi pahimman välttää. Kuka sitä pahimpaan sotaloukkoon olisi menossakaan. Kyllä matkanjärjestäjätkin jotain ottaa huomioon. Samantien voi jäädä kotimaahan ja silti sattua jotai nitsestä riippumatonta.

    Äänestä

  • on vaaransa, kirjoitti:

    mutta järjen kanssa liikuttaessa voi pahimman välttää. Kuka sitä pahimpaan sotaloukkoon olisi menossakaan. Kyllä matkanjärjestäjätkin jotain ottaa huomioon. Samantien voi jäädä kotimaahan ja silti sattua jotai nitsestä riippumatonta.

    Pommi voi räjähtää vaikka tammelan torilla puol 8 aikaan aamulla tapolan mustamakkarakojussa. Kun lähtö tulee niin se tulee...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voih kirjoitti:

Että tämmöstä kivaa just ennen reissua.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2007/02/505747

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu