on mainio kulkuväline. Vein sillä aikoinani lapset hoitoon. Toinen oli kelkassa ja toinen pulkassa, joka oli kiinni kelkan kahvassa. Lillehammerissa oli kisojen aikaan paljon kelkkoja, kun vain toinen puoli jalkakäytävästä oli hiekoitettu. Onko vastaavaa Suomessa jossakin?
Potkukellkka
"haaralainen"
3300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tietä hiekoitetaan niin harvoin, ettei siitä potkukelkkailulla ole monastikaan haittaa.
Tosin ei noita kelkkailijoitakaan näe, kuin muutaman kerran vuodessa.
Lillehammerin kisat tosiaankin toivat potkukelkan
maailman tietoisuuteen.
Ruudussa sitä esiteltiin ja moni näki moisen kulkupelin ensimmäistä kertaa.
Meikäläiselle potkukelkka toi muistoja lapsuudesta.
Vieläkö Suomessa potkitaan?
ollenkaan ole potkukelkkailu. Luin juuri Koti-lehdestä, että maailmanmestaruuskisat ovat Multialla maaliskuussa, on potkukelkkaseuroja. Luopioisissa on osittain hiekotetut kulkuväylät ja kelkkailijoille on oma liikennemerkki. Muistui mieleeni, että ylioppilaskirjoitusten välillä tein kelkkaretkiä yli 10 km:n päähän jäisillä teillä kauan sitten. Olisi kiva kokeilla modernia kickspark-kelkkaa.