Valitusta

Olen harkitsemassa aloittaa siivousalan työt, mutta kun olen jonkin aikaa seurannut tätä palstaa, niin tuntuu, että te siivoojat olette aika hermostunutta joukkoa! Johtuuko se siitä, että työ on niin älyttömän raskasta teillä joillakin, vai hakeutuuko tälle alalle äkkipikaisia ja helposti ärsyyntyviä ihmisiä? Olen joskus kysynyt aivan asiallisia siivousalaan liittyviä kysymyksiä, ja vastaukset eivät mitenkään liittyneet kysymykseen, vaan alettiin sättiä kysymyksen laatijaa:) Kummastuttaa vain ja alkaa tuntua siltä, että tuollainenko minustakin saattaa kehkeytyä tulevan ammatin myötä:) Myönteistä ajattelua kaikille näin kevättä odotellessa.
5803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei, taidan sopia tälle alalle, sillä valitanhan nyt itsekin;)

Äänestä

jotka voivat päteä vain tällaisten palstojen kautta.

Toiset saattavat tulla purkamaan aggressioitaan tänne, kun sitä ei kuitenkaan voi töissä tai kotona tehdä.

Keskivertosiivooja ei varmaankaan ole sellainen ilkeämielinen pikku piru - vaikka onkin ylityöllistetty ja alipalkattu, ja kenties tuntee olevansa nalkissa.

Äänestä

Kyllä löytyy työhönsä tyytyväisiä siivoojia myös ( kuten esim. minä)mutta he eivät viitsi kirjoitella täällä. Mielestäni täällä majailee luuserijoukko. Kirjoitan sinulle siksi että et näiden ihmisten takia muuta mieltäsi. Siivoustyö on ainakin minulle sopinut vaikka palkka ei päätä huimaa. Tervetuloa tyytyväisten siivoojien joukkoon!

Äänestä
  • Kyllä aina löytyy valittamista, jos haluaa etsiä. Mielestäni tämä on asennekysymys. Itse olen tyytyväinen siivooja; kohde on mukava, asiakkaat ystävällisiä ja pomo asiallinen. Palkkaanikin olen ihan tyytyväinen, mutta pidän saamiani palkankorotuksia aiheellisina ja omina ansioinani. Ihmetyttää, että esim. kesälomatuuraajani ovat haukkuneet firman ja pomot, asiakkaan ja kohteen. Ei mikään kuulemma toimi ja työaika ei riitä mihinkään. Itse kyllä ehdin pitää reilut kahvi- ja ruokatunnit ja asiakas on tyytyväinen työsuoritukseen. Sijaisten työstä sen sijaan tulee aina sanomista, vaikka lomien aikaan on paljon asiakkaitakin lomalla ja itse huolehdin jaksottaisten töiden tekemisestä niin, etteä loma-aikanani niitä ei tarvitse tehdä. Outo juttu. Ehkä kyse on ammattitaidosta, vaikka sitä ei halutakaan myöntää, koska kaikkihan osaavat siivota...

    Äänestä

tarvitsemme nuorta ja uutta verta, vaikkemme spr:ssä olekaan =)

Eli, vuosia tätä työtä tehneenä, ei pahemmin kukaan töissä noteeraa muuten, kuin asiakkaiden johtaja nalkuttaa koko ajan, vaikka tiedän itse, että parempaan en pysty. Edellisissä paikoissa minusta tykättiin, työn jälki oli hyvä myös heidän mielestä. Ihminen laantuu, kun koko ajan haukutaan.
Jos siihen totut, ja yhä tykkäät siivota, niin olet juuri sopiva tälle alalle.

Nenä pystyyn, ja moppi heilumaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


????????? kirjoitti:

Olen harkitsemassa aloittaa siivousalan työt, mutta kun olen jonkin aikaa seurannut tätä palstaa, niin tuntuu, että te siivoojat olette aika hermostunutta joukkoa! Johtuuko se siitä, että työ on niin älyttömän raskasta teillä joillakin, vai hakeutuuko tälle alalle äkkipikaisia ja helposti ärsyyntyviä ihmisiä? Olen joskus kysynyt aivan asiallisia siivousalaan liittyviä kysymyksiä, ja vastaukset eivät mitenkään liittyneet kysymykseen, vaan alettiin sättiä kysymyksen laatijaa:) Kummastuttaa vain ja alkaa tuntua siltä, että tuollainenko minustakin saattaa kehkeytyä tulevan ammatin myötä:) Myönteistä ajattelua kaikille näin kevättä odotellessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu