avunpyyntö digipoksin uudelleenasennukseen

alikulkumies

Minulla on ollut digiboxi vuoden verran. Se on toiminut.Sitten koira söi digipoksin kaukosäätimen.
Menin ostamaan uutta kaukosäädintä, mutta sitä ei kuulemma ollut enää saatavilla. Ankaran painostuksen jälkeen minulle se kuitenkin hankittiin (maksoi 40€).
En kuitenkaan onnistunut saamaan sitä toimivaksi.
Menin takaisin huoltoliikkeeseen ja otin mukaani digipoksin ja säätimen. He saivat minuutissa digipoksin toimimaan liikkeen televisioon.
Palasin onnellisena kotiin ja ryhdyin uudelleen laittamaan digiboksia paikalleen. En onnistunut asennuksessa. En saa diditaalista kuvaa televisioon. Ostin uuden skart-johdon. Ei auttanut. Olen nyt toista viikkoa kokeillut erilaisilla ideoilla, mutta mikään ei ole auttanut.
Ajattelen että seuraavaksi nostan television (tosin se on aika iso) ja digipoksin ynnä kaukosäätimet autoon ja ladon ne huoltoliikkeen tiskille. Jos vaikka sillä ongelma korjaantuisi.
Se kuitenkin tuntuu jotenkin hävettävältä, kun ongelmaksi kuitenkin paljastuu minun hölmöyteni ja yksinkertaisuuteni (vaikka sekin on joskus terveellistä kohdata).
Silti ajattelin kysyä ensiksi neuvoa tältä palstalta. Televisio on tavallinen Finlux Sky Line SN71Z2 ja digiboxi Sony VTX-D800N.

6

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Autan jos voin !

      Terve !

      Jaa-a et kertonut viestissä saitko mitään näkymään tv:stäsi eli esim. digiboxin valikoita jne. eka homma olisi katsoa tv:n liitännät jos useampi scart eli ottaako kuvaa sisään, katso tv:n valikoista sisääntuleva liitäntä sen jälkeen digiloota scartkaapelilla siihen liitäntään ja kun käynnistät lootan niin pitäisi näkyä asennuksen ikkuna tai jotain vastaavaa ja eikun virittämään. Jos et saa kuvaa näkymään niin ota vaikka video tai dvd doitin jolla voit liitännän ensin kokeilla toimivaksi ja sitten taas se digiperke... kiinni jne.

      • alikulkumies

        Koetan nyt iltamyöhällä paneutua uusin voimin digiboksin ihmeelliseen maailmaan. En todellakaan saa edes aloitusvalikkoa näkyviin (ktso toinen vastaukseni). Tarkistan vihjeesi mukaisesti skart-liitännän toimivuuden. Katsotaan miten onnistuu.

    • ukkeliko

      Ota digiboksin pistotulppa pois pistorasiasta, anna hetken olla irti, tee tehdasasetusten palautus ja aloita aivan alusta..

      • alikulkumies

        Kiitos vihjeestä. Tuntuu järkevältä. Mutta, mutta, ei pelkkä tepselin vetäminen seinästä vaikuta mitään digiboksin käyttäytymiseen (on poissaoleva).
        Onko siis olemassa jokin erityinen keino, jolla päästään tehdasasetuksiin, vai pitäisikö se asettua vain tällä tempulla. Ilmeisesti ei.

        Ongelma on siis se, etten saa televisioruudulle mitään digiboksiin tai digitaalisuuteen liittyvää. Aloitusvalikko ei tule näkyville.

        Olen säätänyt digiboksin kaukosäätimen ohjekirjan mukaisesti. Kaukosäätimellä saa vaihdettua digiboksin merkkivalon punaiseksi tai vihreäksi, muttei mitään muuta tapahdu.

        Ohjekirjassa ei mainitä mitään tehdasasetuksiin pääsemisestä. Löysin kuitenkin Sonyn tukilinjan puhelinnumeron. Täytynee ilmeisesti soittaa sinne.

      • ukkeliko
        alikulkumies kirjoitti:

        en tunne ko. merkin toimintaa. Mutta yleisohjena noissa häiriössä on annettu, ota töpseli pois seinästä, sillä kaukosäädin ei katksise kaikkia virtoja. Tehdasasetusten palautuksen voit kysyä sieltä puhelinneuvonnasta. Itselläni oli samantyyppinen vika ja jouduin tekemään ne palautukset kolme kertaa peräkkäin ennenkuin sain boksin toimimaan.

      • alikulkumies kirjoitti:

        Kiitos vihjeestä. Tuntuu järkevältä. Mutta, mutta, ei pelkkä tepselin vetäminen seinästä vaikuta mitään digiboksin käyttäytymiseen (on poissaoleva).
        Onko siis olemassa jokin erityinen keino, jolla päästään tehdasasetuksiin, vai pitäisikö se asettua vain tällä tempulla. Ilmeisesti ei.

        Ongelma on siis se, etten saa televisioruudulle mitään digiboksiin tai digitaalisuuteen liittyvää. Aloitusvalikko ei tule näkyville.

        Olen säätänyt digiboksin kaukosäätimen ohjekirjan mukaisesti. Kaukosäätimellä saa vaihdettua digiboksin merkkivalon punaiseksi tai vihreäksi, muttei mitään muuta tapahdu.

        Ohjekirjassa ei mainitä mitään tehdasasetuksiin pääsemisestä. Löysin kuitenkin Sonyn tukilinjan puhelinnumeron. Täytynee ilmeisesti soittaa sinne.

        Vaikuttaa siltä kytkennät ei ole oikein television ja digiboksin välillä.
        Jos digiboksissa on kaksi scartliitintä, kytke televidsiion menevä scartkaapeli boksin scarttiin, jossa lukee TV.
        Jos televisiossa on myös kaksi scarttia, kokeile myös sitä toista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      144
      4160
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      4014
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      47
      2269
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2251
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2144
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1806
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1449
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1268
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1203
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1139
    Aihe