unista

onko mitään keinoa saada lasta nukkumaan pidemmän ajan? kuulostaa mahdottomalta. eihän ketään voi pakottaa nukkumaan. mutta kun meillä nukutaan vain puoli tuntia- tunti kerrallaa (lapsi 9kk) ja tämä on ollut aina. joskus harvoin lapsi saattaa nukkua pidempään ja yleensä silloin hänestä huomaakin sen, että on nukkunut hyvin. nyt kun nukkuu lyhyitä päikkäreitä hän on alkanut itkemään herätessään ja on unisen oloinen. jos nukkuisi enemmän olisi paremman tuulinenkin.

ja mikä auttaisi yö heräilyihin? sain jätettyä yö maidon pois n. viikko sitten. hän heräsi sen yhden kerran yössä syömään (yleensä), mutta sen jälkeen kun tämä lopetettiin hän on alkanut heräämään kaksi kertaa. hän saattaa valvoa puoli tuntia- tunnin ja kieriskellä ja hiukan välillä itkeskelläkkin. ei auta vaikka kuinka silittelisi ja hyssyttelisi, hän nukahtaa sitten kun nukahtaa. itselle on vain hieman rankkaa, kun ei koskaan saa nukkua kunnolla. päiväunetkaan kun eivät ole pitkät, niin se ei kovin paljoa piristä.
olen joutunut joka yö nostamaan hänet viereeni, kun siinä saa unesta sitten kiinni. nukkui paljon vauva aikana vieressäni (3kk saakka nukkui lähes joka yö), että ehkä tämä on jäänyt tottumukseksikin?
6334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi!

Meillä on 11kk ikäinen vauveliini. Vieläkin syödään kaksi kertaa yössä. Se ei johdu ehkä vauvasta vaan nykyisestä asunnosta. Asunnossamme on huono huoneilma. Ostin ilmankostuttimen vauvan huoneeseen ja se auttoi vauvaa nukkumaan pitempiä jaksoja. Yökylässä nukutaan aina paremmin ja syödään enintään kerran yössä. Olisiko teilläkin kuiva huoneilma, joka haittaa lapsesi unia? Tiedän kyllä, mitä on valvominen lapsen takia!

Äänestä

Tekee tosi rikkonaiset unet ja nukahtaminen voi olla vaikeaa, päivälläkin voi olla tarve olla aina äidin lähettyvillä ja jopa iholla.

Meillä auttoi vain, että otin pojan meidän sänkyyn keskelle saman peiton alle. Sai läheisyyttä ja turvaa, heräsi enää vain pari kertaa yössä tuttia hamuamaan. Päiväunilla meillä on aina ollut tuo 1/2 h max. yksin kun jättää, mutta kömmipä lapsosen viereen ja ota torkut itsekin, niin meillä ainakin nukkuu vaikka 3 h äidin vieressä, väliin vain tarraa käteen kiinni tai herää varmistamaan, että äiti on vielä siinä.

Äänestä
  • olen kyllä nukkunut päikkäreitä lapsen vieressä, mutta siltikin hän nukkuu sen saman ajan. joskus on onnistunut puolitoista tuntia nukkumaan, kun on heti hänen inahdettuaan antanut tutin suuhun. nyt ei ole enään pitkään aikaan sekään tepsinyt.

    Äänestä

  • tuota... kirjoitti:

    olen kyllä nukkunut päikkäreitä lapsen vieressä, mutta siltikin hän nukkuu sen saman ajan. joskus on onnistunut puolitoista tuntia nukkumaan, kun on heti hänen inahdettuaan antanut tutin suuhun. nyt ei ole enään pitkään aikaan sekään tepsinyt.

    Nukutatko ulkona? Meidän vauva nukkuu ulkona n. 3 tunnin päikkärit paitsi kovalla pakkasella nukutan tietysti sisällä, mutta laitan kuitenkin toppavaatteet päälle ja ikkunan auki. Olen huomannut että jos on nukkunut lyhyet päikkärit niin se vaikuttaa myös yöuniin ja on levoton. Mutta kun nukkuu päivällä hyvin niin nukkuu myös yöt hyvin.

    kun poika alkoi liikkuun, otin heti kädestä kiinni tai painoin kämmentä selkää vasten. Tai sit on samanlainen vähäuninen kuin meillä. Tosin meillä tehonnut sekin, että nukkuu paljon pitempiä unia vaippasillaan. Vaikka olisi pelkkä body päällä, on herätessä ihan kuuma, mutta vaippasillaan nukkuun 1/2 tunnin sijasta jopa 2,5 tuntia.

    Äänestä

  • sipuli kirjoitti:

    Nukutatko ulkona? Meidän vauva nukkuu ulkona n. 3 tunnin päikkärit paitsi kovalla pakkasella nukutan tietysti sisällä, mutta laitan kuitenkin toppavaatteet päälle ja ikkunan auki. Olen huomannut että jos on nukkunut lyhyet päikkärit niin se vaikuttaa myös yöuniin ja on levoton. Mutta kun nukkuu päivällä hyvin niin nukkuu myös yöt hyvin.

    nukutan joo, mutta ei auta. nukkuu ihan saman ajan kuin sisälläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyttävää kirjoitti:

onko mitään keinoa saada lasta nukkumaan pidemmän ajan? kuulostaa mahdottomalta. eihän ketään voi pakottaa nukkumaan. mutta kun meillä nukutaan vain puoli tuntia- tunti kerrallaa (lapsi 9kk) ja tämä on ollut aina. joskus harvoin lapsi saattaa nukkua pidempään ja yleensä silloin hänestä huomaakin sen, että on nukkunut hyvin. nyt kun nukkuu lyhyitä päikkäreitä hän on alkanut itkemään herätessään ja on unisen oloinen. jos nukkuisi enemmän olisi paremman tuulinenkin.

ja mikä auttaisi yö heräilyihin? sain jätettyä yö maidon pois n. viikko sitten. hän heräsi sen yhden kerran yössä syömään (yleensä), mutta sen jälkeen kun tämä lopetettiin hän on alkanut heräämään kaksi kertaa. hän saattaa valvoa puoli tuntia- tunnin ja kieriskellä ja hiukan välillä itkeskelläkkin. ei auta vaikka kuinka silittelisi ja hyssyttelisi, hän nukahtaa sitten kun nukahtaa. itselle on vain hieman rankkaa, kun ei koskaan saa nukkua kunnolla. päiväunetkaan kun eivät ole pitkät, niin se ei kovin paljoa piristä.
olen joutunut joka yö nostamaan hänet viereeni, kun siinä saa unesta sitten kiinni. nukkui paljon vauva aikana vieressäni (3kk saakka nukkui lähes joka yö), että ehkä tämä on jäänyt tottumukseksikin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu