Osaako kukaan neuvoa vanhojen 50-60-lukujen keittiön kaappien maalaamisessa? Kuulin, että kaapit voisi viedä automaalaamoon,jossa ruiskumaalaavat ovet komeiksi ja kiiltäviksi. Kuulostaako ihan hölmöltä?
vanhojen kaappien
maalaus automaalaamossa
2395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on paras tapa saada tasainen maalipinta. Kysy myös hionnasta (esim. hiekkapuhallus), niin säästyt siltäkin työläältä vaiheelta.
Tuli tuossa tammikuussa tehtyä yksiön keittiöön pienen budjetin pintaremontti, tämä on ainakin halpa ja nopea tapa saada keittiöön uutta ilmettä.
Kyseessä oli vanhat 60-luvun lopun puukaapit. Edellinen maali oli jo kulahtanutta ja alkoi rapisemaan. Suunnittelin aluksi että otan kaapit irti ja mahdollisesti ruiskumaalaan, homma kaatui siihen että saranat oli maalattu vuosien saatossa muutamaan kertaan läpi eikä ruuvit enää liikkuneet minnekään joten ajanpuutteen vuoksi päädyin maalaamaan ne paikallaan. Vanhoille kahvoille annoin tappotuomion ja sain uudet varsin huokeaan 20e hintaan. Aluksi hioin ja kittasin vanhat reiät umpeen. Pohjamaalasin lakkamaalilla kädensijojen kohdat sekä tiskialtaan alapuolen. Sitten vetelin lyhytkarvaisella telalla pariin kertaan ja asensit uudet kahvat paikalleen. Monestikaan ei telaa kuule käytettävän tämmöiseen tarkoitukseen mutta ajattelin tehdä mieluummin vaikka hieman rosoisen mutta yhtenäisen jäljen kuin katsella pensselin jälkiä. Tela muuten tasoittui oikein hyvin tasaiselle pohjalle.
Vaikka itse sanonkin niin tuli ihmeen hyvän näköinen, pelkästään uudet kahvat muuttavat ilmettä melkoisen paljon. Eikä rahaa mennyt kuin n.40 euroa. En kehdannut tuon kummemmin tehdä kun tuskin tulee asuttua enää vuotta pitempään.