Pauli

Istumme sohvaan uppoutuneina, Mä,Heta,Anna,Kimi ja Pauli. Anna ja Heta olivat käyneet vuokraamassa muutamia hyviä launtai leffoja katsottavaksi, myös jotain mitä pojatkin suostuisivat katsomaan.
Tunnelma on jo vähän lässähtänyt leffojen väsymyksen aihettamisen takia. Istun Paulin vieressä, Pauli on mun ikäiseni, vaaleahiuksinen ihan söpö poika. Olemme tunteneet noin kaksi vuotta, ja vuosien varrella ruvettu ihan ystäviksi. Pauli pitää kättä rennosti selkänojalla takani, leffa tylsistyttää minua, mutta esitän katsovani sitä todella kiinnostuneesti. Paulia elokuva ei tunnu kiinnostavan. Pauli alkaa hipelöimään hiuksiani, joka saa mut kylmille väreille. Huoneessa on hiljaista, luukuunottamatta televisiosta raikuvaa puheen sorinaa. "Hei tehtäiskö se vika pussi poppareita nyt?" Pauli kysyy. "Joo tee vaan." Anna sanoo ja kaivautuu syvemälle sohvaan.
"No tuuksä vaik Minna tekee niitä mun kanssa?" Pauli kysyy multa. "Uuu" Kimi sanoo väliin ärsyttävän imelällä äänellä. "joo voin tulla" Sanon ja menen Paulin kanssa keittiöön.
Varvistan ylettyäkseni popcorni pussiin ylähyllylle, kunnes minua pidempi Pauli tulee taakseni kiinni muhun ja ottaa pussin.
Pauli tuoksuu hyvälle.
"Täytyyhän sitä lyhyempiä auttaa" Pauli irvailee.
Popcornit paukkuvat mikrossa, kaivan kulhoa kaapista. Tunnen Paulin katseen selässäni.
Kun nousen Pauli tarraa muhun, ja suutelee.
Jähmetyn ihan hiljaiseksi.
"me voitais joskus nähdä, ihan kahdestaan" Pauli sanoo hymyillen. Menen sanattomaksi, ja suostun kun kykenen puhumaan.
Kun popparit olivat paukkuneet menimme takaisin olohuoneeseen.
Muut olivat silmät kiinni tv ruudussa.
Kun taas mun katseeni oli Paulissa ja sen suloisissa kasvoissa.
Mua alkoi haluttamaan käydä kiinni siihen, mutten voinut.
Hillitsin itseni ja keskityin elokuvaan.
Leffan jälkeen kaikki lähdettiin koteihimme, ja Pauli halusi saattaa mut.
Kun tulimme risteykseen josta käännyn kotipihalle, Pauli otti musta taas kiinni.
"Minna, sä oot nätti tyttö" Pauli sanoo.
"Kiitti" vastaan punastellen.
"Saaksmä antaa sulle iltahyvän?" Pauli kysyy.
"Iltahyvän?!" kysyn ihmetellen.
"Tai siis pussailla sua" Pauli sanoo.
"Öö okei?" vastaan ja olen aivan ihmeissäni Paulin käytöstä.
Kun vihdoin Pauli päästää musta irti ja lähtee menen kotiini hämmentyneenä.
Ovella äiti odottaa mua, ja sen katse on aika pelottava.
1712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä alku. Kaipaan jatkoa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uular kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu