Avo vs. avio

Mitä etua on perintö- ja eläkeasioissa jos pari on naimisissa, verraten avopariin, jos jompikumpi kuolee yllättäen?

Olemme nyt avopari ja esikoisemme syntyy näinä päivinä. Avioliitto ei ole kummallekaan sellainen asia mikä toisi ns. "henkistä turvaa" koska suhteemme on luja näin. Ehkä minulle naisena sillä olisi enemmän jonkinlaista romanttista merkitystä. Olemme puhuneet monesti siitä että maistraatti voisi olla meidän vaihtoehto, ilman mitään suuria menoja ja yleisöä. Papin edessä kahdestaan lupauksemme olisivat ihan yhtä varmoja kuin kaikkien sukulaisten kuulemana.

Kannattaako juridisista syistä mennä naimisiin jos kumpikaan varsinaisesti ei sitä palavasti halua, eikä toisaalta ole sitä vastaankaan millään tavoin?

En halua nyt mitenkään vähätellä avioliittoa. Sillä ei vain ole ollut merkitystä tähän mennessä meille. Mietin nyt tulevaisuuden kannalta että olisiko järkevää kuitenkin.
81004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Avioleskellä on mm seuraavia oikeuksia, joita avoleskellä ei ole:
-oikeus elinikäisesti jakamattomana hallita puolisoiden yhteisenä kotina olevaa asuntoa ja tavanomaista asuinirtaimistoa, ellei leskellä ole vastaavantasoista, hänen asunnokseen sopivaa asuntoa
( PK 3 1 a), siitä riippumatta kumpi puolisoista asunnon omistaa
-oikeus periä lapsettomana kuollut aviopuolisonsa,
perintövero maksetaan, 1. perintöveroluokan (=halvin) mukaan
-oikeus ( määrätyin ehdoin )saada perhe-eläkettä puolisonsa jälkeen, (voi olla erittäin merkittävä ja pitkävaikutteinen etu)
-oikeus saada tasinkoa varakkaamman puolisonsa kuolinpesältä
-oikeus saada vuutuskorvausta verottomasti puolisonsa jälkeen 35.000 euroon asti ja tämän ylimenvältä osalta puolet saannosta
-oikeus käyttää puolison sukunimeä tai kaksoisnimeä

Äänestä
  • siinä olikin hyvä ja kattava luettelo.

    Äänestä

voi verrata keskenään.Kummassakin ollaan vapaaehtoisesti,vain toisessa asia virallistetaan.Virallistamisen myötä saat sen suhteen asian vaikeudet ( eron lakituvassa ) ja hyvät puolet ( noin rahallisesti )Nekin voidaan sulkea pois avioehdolla.Tämä siis jos asiaa tarkastellaan sarkastisesti.

Äänestä
  • Turvallisempaa, että vanhemmat ovat avioliitossa tai ainakin rekisteröineet parisuhteensa

    Äänestä

Esim. leskeneläke (perhe-eläke) tulee ainoastaan silloin kun on oltu naimisissa.
Leskellä myös oikeus hallita kuolinpesän omaisuutta (asunnon hallintaoik) - vaikka lapsi periikin kuolleen vanhempansa omaisuuden...

Kokemusta on.

Äänestä

avovaimo maksaa kolminkertaisen perintöveron, vaikka aviomies testamenttaisi avovaimolle asuntonsa. Joten jos todella avokille jotain haluaa jättää, niin pikaisesti vaikka maistraatin kautta avioon. Toki esim. henkivakuutuksessa voi edunsaajana olla myös avopuoliso, juuri äkillisen kuolemantapauksen sattuessa!

Äänestä
  • "avovaimo maksaa kolminkertaisen perintöveron, vaikka aviomies testamenttaisi avovaimolle asuntonsa."

    --------------------------------
    Silloin kun avopuolisoilla on yhteinen lapsi, maksaa avoleski avopuolisoltaan testamentin perusteella tulevasta omaisuudesta perintöveroa 1.veroluokan (=halvin) mukaan.

    Äänestä

Ystäväni avomies kuoli vuosia sitten yllättäen auto-onnettomuudessa. En osaa tarkkaan sanoa kuinka paljon ystäväni kärsi rahallisesti, mutta sen muistan, että henkisesti hän kärsi suunnattomasti tilanteesta. Hän joutui koko ajan todistamaan suhteensa vainajaan lasten kautta. Hän kärsi siitä, että häntä ei pidetty leskenä, ja siitä, että hänen siviilisäätynsä oli tämän jälkeen naimaton, ei leski. Hän oli selvästi katkera tilanteesta. Olisin halunnut sanoa, että sitävartenhan naimisiin mennään, että vältyttäisiin tällaisilta tilanteilta, mutta en halunnut enempää haavoittaa häntä.

Jos siis haluat, että sinua kohdellaan kuin aviopuolisoa, mene naimisiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyväinen kirjoitti:

Mitä etua on perintö- ja eläkeasioissa jos pari on naimisissa, verraten avopariin, jos jompikumpi kuolee yllättäen?

Olemme nyt avopari ja esikoisemme syntyy näinä päivinä. Avioliitto ei ole kummallekaan sellainen asia mikä toisi ns. "henkistä turvaa" koska suhteemme on luja näin. Ehkä minulle naisena sillä olisi enemmän jonkinlaista romanttista merkitystä. Olemme puhuneet monesti siitä että maistraatti voisi olla meidän vaihtoehto, ilman mitään suuria menoja ja yleisöä. Papin edessä kahdestaan lupauksemme olisivat ihan yhtä varmoja kuin kaikkien sukulaisten kuulemana.

Kannattaako juridisista syistä mennä naimisiin jos kumpikaan varsinaisesti ei sitä palavasti halua, eikä toisaalta ole sitä vastaankaan millään tavoin?

En halua nyt mitenkään vähätellä avioliittoa. Sillä ei vain ole ollut merkitystä tähän mennessä meille. Mietin nyt tulevaisuuden kannalta että olisiko järkevää kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu