Kävin tänään aamulla yhden kissamme kanssa lääkärissä. Eilen poika vielä leikki ja riehui niinkuin ei mitään, mutta aamulla oli vaisu ja huomasin, että vaikka kissa istuu laatikolla pissausasennossa, mitään ei tule.
Soitin lääkärille ja samantien lähdettiin näytille. Virtsatietukos tai jotain sen suuntaista. Kissa sai antibioottia pistoksena ja kuurin alkaen huomisesta. Lisäksi tuli erikoisruoka.
Mutta huoleni on nyt tämä, kuinka nopeasti kissan tulisi olla jaloillaan nukutuksen jälkeen? Kissa nukutettiin siis aamupäivällä ja se sai myös heräämispiikin. Nyt kello on jo 20.30 ja kissa on edelleen uninen ja hoipertelee. Se on syönyt hieman, mutta ei suostunut juomaan, joten juotin sitä pikkuisen ruiskulla.
Hitsi miten huolestuttaa... :(
herätys nukutuksesta
7
1323
Vastaukset
- reagoi
eri tavalla. meillä yksi tyttö oli vasta seuraavana aamuna normaali, vaikka toinen virkosi jo paljon aiemmin. tosin, ei ihan aamusta oltu vastaanotolla.
voit soittaa päivystävälle eläinlääkärille, jos asia huolestuttaa. - ------
Saiko varmasti heräämispiikin....? Kuulostaa aika hassulta. Meidän kisun käytin lääkärillä 3 kertaa... ekalla kerralla nukutettiin tuossa kahden aikaan iltapäivällä eikä annettu heräämispiikkiä. Illalla tepasteli jo ihan kunnolla. Toisella kerralla sai heräämispiikin ja heräsi jo lääkärissä. Kotona oli siten ihan normaali. Mitattiinko kissalta kuume. Jos vaikka siksi väsyttää. Voihan ne olla ja siis onkin yksilöitä mutta jos heräämispiikin saa niin tuntuu vaan jotenkin hassulta. Meidän koirakin nukutettiin kerran ja sai heräämispiikin koska en olis jaksanut kantaa isoa koiraa autoon. Se oli jo ihan hereillä myös lääkärillä. Toivotaan että paranee ja tokenee tuosta.
- huolestunut.....
Kyllä kissa sai piikin, olin itse siinä vieressä koko ajan ja eläinlääkäri selitti mitä milloinkin tekee. Sen takia asiaa lähdin kyselemäänkin, koska minua hämmästytti ja kummastutti niin kovasti kissan unisuus. Samalla tavalla ei ole käyttäytynyt yksikään kissoistamme nukutuksen jälkeen.
Nyt poju on ihan pystyssä jo. Yöllä oli siirtynyt nukkumaan vessan lavuaariin :) eli pystyy jo hyppimäänkin.
Äsken annoin ruokaa kissoille. Tällä toipilaalla on nyt liuotusruoka ja muut syövät edelleen Acanaa. Meillä on ollut ennen raksut koko ajan esillä ja muuta ruokaa on sitten saanut ruoka-aikana. Keskustelin eläinlääkärin kanssa ja hänen mielestään tämän liuotusruoka-ajan kaikki ruoka pitäisi olla pois näkyvistä paitsi ruoka aikoina. Kuinkahan nopeasti kissat tottuu siihen, ettei baari olekaan aina auki?
Toipilas kävi äsken pissalla :) Olen tosi iloinen, että se pystyi pissimään. Mutta onko kenelläkään tietoa millainen sen kissan pissasuihkun pitäisi olla? Meidän poju nimittäin pissi kuin vanhat sedät. Se ei ollut yhtä suhinaa, vaan sillai lir-lir-lir. Hankalaa kuvata, mutta katkonaista se oli. Auttaakohan tuo liuotusruoka, jos siellä on niitä kiviä tai muuta töhkää?
Kiitollisena taas tiedoista olisin... :) - asiaan
huolestunut..... kirjoitti:

Kiitollisena taas tiedoista olisin... :)ottaisin vähän kantaa...
Eli annoit kissalle ruokaa, kun se oli unenpöppörössä? Kissa voi tukehtua siihen, sen takia leikkauksien jälkeen saa antaa kissalle ruokaa vasta seuraavana päivänä.
Ja jätät unenpöppöröisen kissan tilaan missä se pääsee hyppimään? Kissa on tosiaan sekava, eikä pysty hallitsemaan liikkeitään jollon se voi satuttaa itseään pahastikkin vaikka lavuaariin hypätessään.
Mutta onneksi kaikki on teillä hyvin ja kissa toipuu. Mutta muista ensi kerralla, jos tulee leikkauksia, kiinnittää huomiota näihinkin seikkoihin, ettei käy ikävästi. - ap.
asiaan kirjoitti:
ottaisin vähän kantaa...
Eli annoit kissalle ruokaa, kun se oli unenpöppörössä? Kissa voi tukehtua siihen, sen takia leikkauksien jälkeen saa antaa kissalle ruokaa vasta seuraavana päivänä.
Ja jätät unenpöppöröisen kissan tilaan missä se pääsee hyppimään? Kissa on tosiaan sekava, eikä pysty hallitsemaan liikkeitään jollon se voi satuttaa itseään pahastikkin vaikka lavuaariin hypätessään.
Mutta onneksi kaikki on teillä hyvin ja kissa toipuu. Mutta muista ensi kerralla, jos tulee leikkauksia, kiinnittää huomiota näihinkin seikkoihin, ettei käy ikävästi.Niin, kissa oli uninen koko päivän. Enkä tietenkään antanut ruokaa sille silloin kun se nukkui. Illalla se alkoi hieman liikkumaan, toisin otti hoipertelevia askeleita silloin, kun esim. sen paras riehuntakamu tuli puskemaan.
Ensin kissa nukkui eteisen lattialla, mutta koska se on melkoisen kylmä paikka, nostin sen puuhellan päälle, jossa se normaalistikin lämmittelee. Ja tarkennan nyt vielä, että hella ei ollut kuuma, vaan lämmin. Meillä ei koskaan lämmitetä hellan puolta, ainoastaan leivinuunia, joten levyt eivät kuumene vaan lämpenevät. Siinä kissa nukkui ja välillä silmäili muuta menoa.
Luuletko, että veisin kissan eläinlääkäriin, koska olen huolissani sen terveydestä ja sitten annan sille tapahtua jotain pahaa kotona?? Kyllä se pääsi itse esim. sieltä uunin päältä pois varsin hyvin. Ja sen takia uskalsin myös jättää sen yöksi olemaan vapaana asunnossa, enkä teljennyt esim. makuuhuoneeseen meidän kanssa.
Ja sitten vielä se, että kissaa ei tokikaan leikattu, jonka olisit kyllä huomannut, jos olisit lukenut viestini kunnolla. Täällä toisilla on niin mahdoton tarve päteä asiassa kuin asiassa, että joka kirjoitukseen on pakko päästä ronkkaisemaan, vaikka asiassa ei olisi mitään aihettakaan siihen. Tuskinpa kukaan jaksaa kirjoittaa kissan jokaista liikettä päivän ajalta ylös. Eli tännekin kirjoitetut jutut ovat niitä pääpiirteitä mitä on tapahtunut. Ja enkös nimenomaan kysellyt kokemuksia kissojen heräämisestä nukutuksesta sen jälkeen, kun ne ovat saaneet herätyspiikin? - tai ei
ap. kirjoitti:
Niin, kissa oli uninen koko päivän. Enkä tietenkään antanut ruokaa sille silloin kun se nukkui. Illalla se alkoi hieman liikkumaan, toisin otti hoipertelevia askeleita silloin, kun esim. sen paras riehuntakamu tuli puskemaan.
Ensin kissa nukkui eteisen lattialla, mutta koska se on melkoisen kylmä paikka, nostin sen puuhellan päälle, jossa se normaalistikin lämmittelee. Ja tarkennan nyt vielä, että hella ei ollut kuuma, vaan lämmin. Meillä ei koskaan lämmitetä hellan puolta, ainoastaan leivinuunia, joten levyt eivät kuumene vaan lämpenevät. Siinä kissa nukkui ja välillä silmäili muuta menoa.
Luuletko, että veisin kissan eläinlääkäriin, koska olen huolissani sen terveydestä ja sitten annan sille tapahtua jotain pahaa kotona?? Kyllä se pääsi itse esim. sieltä uunin päältä pois varsin hyvin. Ja sen takia uskalsin myös jättää sen yöksi olemaan vapaana asunnossa, enkä teljennyt esim. makuuhuoneeseen meidän kanssa.
Ja sitten vielä se, että kissaa ei tokikaan leikattu, jonka olisit kyllä huomannut, jos olisit lukenut viestini kunnolla. Täällä toisilla on niin mahdoton tarve päteä asiassa kuin asiassa, että joka kirjoitukseen on pakko päästä ronkkaisemaan, vaikka asiassa ei olisi mitään aihettakaan siihen. Tuskinpa kukaan jaksaa kirjoittaa kissan jokaista liikettä päivän ajalta ylös. Eli tännekin kirjoitetut jutut ovat niitä pääpiirteitä mitä on tapahtunut. Ja enkös nimenomaan kysellyt kokemuksia kissojen heräämisestä nukutuksesta sen jälkeen, kun ne ovat saaneet herätyspiikin?mutta nukutuksesta se kuitenkin heräili. Näin ainakin ymmärsin.
Ja tarkennan muuten yhtä kirjoittamaani asiaa: Kissa ei tukehdu ruokaansa vaan siihen, että jos se syö ja oksentaa. Mutta joo ihan sama, en nyt halunnut alkaa syyttämään sinua miksikään huonoksi kissanomistajaksi tai mitään. Minä en olisi päästänyt kissaa mihinkään korkealle menemään itse tai tulemaan alas, niin kauan kuin on yhtään tokkuraisen oloinen. Ja ruokaakaan en olisi antanut, mutta jokainen tekee tyylillään...
"Luuletko, että veisin kissan eläinlääkäriin, koska olen huolissani sen terveydestä ja sitten annan sille tapahtua jotain pahaa kotona??"
En tarkoittanut, että tahalleen tai ehdoin tahdoin antaisit todellakaan kissallesi tapahtua mitään, vahinkoja ja epähuomiossa voi tapahtua... - ap.
tai ei kirjoitti:
mutta nukutuksesta se kuitenkin heräili. Näin ainakin ymmärsin.
Ja tarkennan muuten yhtä kirjoittamaani asiaa: Kissa ei tukehdu ruokaansa vaan siihen, että jos se syö ja oksentaa. Mutta joo ihan sama, en nyt halunnut alkaa syyttämään sinua miksikään huonoksi kissanomistajaksi tai mitään. Minä en olisi päästänyt kissaa mihinkään korkealle menemään itse tai tulemaan alas, niin kauan kuin on yhtään tokkuraisen oloinen. Ja ruokaakaan en olisi antanut, mutta jokainen tekee tyylillään...
"Luuletko, että veisin kissan eläinlääkäriin, koska olen huolissani sen terveydestä ja sitten annan sille tapahtua jotain pahaa kotona??"
En tarkoittanut, että tahalleen tai ehdoin tahdoin antaisit todellakaan kissallesi tapahtua mitään, vahinkoja ja epähuomiossa voi tapahtua...Asia selvä. Anteeksi, jos kimpaannuin turhasta. Täällä vaan niin usein näkee, että ihan pikkujutusta ihmiset alkavat syyttelemään toisiaan. Ja kyllähän tietysti se vaikutti tässäkin tapauksessa, että se mitä minä pidin ehkä itsestään selvänä enkä kirjoittanut edes, niin se ei sitten välittynyt lukijalle... No, kaikki on kuitenkin kunnossa ja kissa riehuu ihan entisellään :) Eläinlääkäri vielä sanoi siitä riehumisesta, että sen parempi, mitä enemmän juoksee ja riehuu. Toivotaan nyt vaan, että lääkeruoka toimii...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216805Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562323- 1471877
- 851271
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981075- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91971- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon154789