onkohan hyötyä..

mulla on 4v suomenpystykorva uros joka vetää hihnassa aivan hirveen paljon! nyt aloin kokeilemaan yhden koirakirjan neuvoa ja kävelyttäessä pysähtymään aina kun koira alkaa vetää (eli koko ajan!!!argh!) kirjassa neuvottiin myös että liikkeelle lähdetään vasta kun koira löysää ja katsoo omistajaa.mutta ongelma on ettei koira katso minua! Se tarkkailee vaan ympäröivää elämää(metsää jossa kävellään) tämä oli vasta eka kerta kun kokeilin tätä mutt alkoi vaan tunutua onko tästä hyötyä!!!tosi tympeetä ainakin! onko joku saanut vetämisen loppumaan näin? ja onko tämmöinen itsepäinen pystykorva vaikeampi tapaus?
7481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meilläkin on oikein itsepäisiä pystykorvia, mutta kyllä onnistut, kun harjoittelet. Minä käytin koiransalamin paloja palkintona. Niitä oli pötky pilkottuna taskussa ja sitten kun pysähdyin, niin käytin koiran huomion kinnittämiseksi erilaisia maiskauksia ja vislauksia ja kun koira katsoi minua ja otti sen yhden askeleen kohti minua, että hihna löystyi, niin kehuin ja innostin sitä tulemaan kohti ja samalla kännyin toiseen suuntaan ja pyysin koiraa perään ja kun se seurasi annoin palkinnon. Eli koira sai palkinnon siitä, että alkoi seurata minua. Minkä kirjan luit?

Äänestä

Molemmat koirat pysähtymistaktiikalla olen opettanut kulkemaan sievästi, tosin ihan pennusta pitäen. Mutta pitkäjänteisyyttä se vaatii. Toisaalta toimii sitten koko koiran eliniän, kun remmi vähän kiristyy, ohjaajan ei tarvikaan enää pysähtyä vaan koira palautuu automaattisesti siihen vierelle.

Äänestä
  • toista kertaa äsken kokeiltiin ja koira taas hupsuna veti.pinna vieläkin aika tiukalla itsellä.kun pakkasessa paleltuu. pysähtymään jouduin noin.metrin välein..neuvokaa millä ihmeellä saan koiran huomion itseeni?yritin kutsua nimeltä,vuhellellä,maiskutellaym. mutta koira vaan seuraili ympäristöä ja näytti turhautuneelta kun ei päässy eteenpäin.ja riehu ympäriinsä sen minkä naru periksi antoi...onko mitään toivoa saada sitä oppimaan pelkällä pysähtelyllä vai vaatiiko sen katsekontaktin myös?neuvokaa!!!koira on ollut mulla jo 2v ja oon aika tympääntynyt kun yhteistyö ei pelaa..

    Äänestä

Voisit kokeilla palkata sitä koiraa kontaktista muutenkin. Eli ei niin että palkkaat aina niissä tilanteissa kun se vetää ja löysää hihnan, sillä ilmeisesti ette pääse eteenpäin pelkästään sillä taktiikalla.
Ok, se vaatii kyllä aikaa mutta toisaalta pitää ottaa ehkä koiran rotukin huomioon. Joku ns miellyttämishaluisempi rotu hakee sen kontaktin kysyäkseen että miksi pysähdyit kun taas pystykorva ei helpolla sitä tee.

Eli ahkerasti aina namuja taskuun niin kotona ja sisälläkin ja aina kun koira katsoo niin palkkaa. Ensin suullinen hyvä nopeasti ja sitten se namu. Jos koira syttyy leikistä niin vedäpä välillä selän takaa vaikka narukerä tms ja retuuta vähän aikaa.

Ja sitten mitä voisit myös kokeilla on suunnanvaihdot. Eli heti kun tunnet että nyt se hihna kiristyy niin sellainen napakka suunnan muutos joka herättää koiran. Ja sitten palkkaa kun se luultavasti katsoo sinua.

Pitää vielä lisätä että jos on uroskoira (miksei narttukin) niin muista antaa sen haistella ja nuuskutella rauhassa.
Meillä hihna saa vähän kiristyäkin kun on nenä maassa ja herkkuhajut mutta kun pää on ylhäällä niin mennään kyllä hihna löysällä.
Mainitsen tämän vain siksi että monesti treeneissä ihmiset valittavat kun koira nuuskii eikä lenkistä tule yhtään mitään.

Silloin sanon kyllä että miksi siellä lenkillä ensinnäkin ollaan? No sen koiran takia tietenkin ja koirat haluavat nuuskutella. Jos oma kunto huolettaa niin sitten koira sisään tai sitten opetetaan että esim alku ja loppulenkit haistellaan mutta välillä mennään reippaasti.

Äänestä
  • Meillä kanssa on sekarotuinen suomenpystykorva jolla ei ole hirveän paljoo mielyttämisen halua.Kontaktin hakeminen on hirmu hankalaa ulkona ollessa.Olen kokeillut nakkeja,koiran keksejä ja lempilelua..Joskus onnistuu ja joskus ei.Ei ota kontaktia varsinkaan jos vastaan tulee toinen koira...On kuitenkin lopettanut vetämisen(joskus saattaa lenkin alussa unohta).Olen tehnyt juuri niin että pysähdyn joka kerta kun hihna kiristyy.sitten annan käskyn liikkeelle lähdössä että "vieressä2.Ja joka kerta teen saman jutun jos hihna kiristyy.

    Äänestä

  • seropi suomenpystykorvan om... kirjoitti:

    Meillä kanssa on sekarotuinen suomenpystykorva jolla ei ole hirveän paljoo mielyttämisen halua.Kontaktin hakeminen on hirmu hankalaa ulkona ollessa.Olen kokeillut nakkeja,koiran keksejä ja lempilelua..Joskus onnistuu ja joskus ei.Ei ota kontaktia varsinkaan jos vastaan tulee toinen koira...On kuitenkin lopettanut vetämisen(joskus saattaa lenkin alussa unohta).Olen tehnyt juuri niin että pysähdyn joka kerta kun hihna kiristyy.sitten annan käskyn liikkeelle lähdössä että "vieressä2.Ja joka kerta teen saman jutun jos hihna kiristyy.

    Joo, ruoka harvemmin houkuttaa yhtä paljon kuin ulkoelämän muut ihmeet, varsinkin jos koira syö muutenkin päivittäin...

    Kontaktin luomisen edellytys on, että olet kiinnostavampi koiralle kuin muut asiat, eli olet palkitsevampi. Millään koiralla ei ole miellyttämisen halua; toiset omistajat kuitenkin osaavat olla koiralleen palkitsevia, jolloin koira tekee omistajan tahdon mukaan, koska saa itse siitä sen tyydytyksensä. Joillekin roduille se palkinto on helpompi tarjota kuin toisille, siitä on syntynyt myytti ihmisen miellyttämishaluisesta koirasta...

    Pystykorvan palkitsemiseen itse lähtisin yrittämään linnun siipiä tai sulkia, jotka on teipattu johonkin halkoon esimerkiksi. Koira tekee mitä pyydetään/ottaa kontaktin, annetaan hetkeksi tutkittavaksi ja taas otetaan jemmaan itselle esim. taskuun. jonkun ajan päästä kun koira touhuaa muuta, pyydetään taas huomiota ja kun ottaa kontaktin annetaan siipi taas jne. Pikkuhiljaa koira ehdollistuu, että saa jotain kivaa kun tekee mitä pyydät, silloin voit alkaa vähentämään palkinnon laatua, vaikka ihan hyvä-sanaan asti. Eli pelkkä suullinen hyvä riittää tuomaan sen palkinnon tunteen koiralle.

    Mutta alkuun lähdetään jostain tosi kivasta jutusta koiralle ja aina välillä se kiva juttu otetaan taas esiin, vaikka oltaisi jo edetty sanalliseen kiitokseenkin, että motivaatio pysyy hyvänä (ei koskaan tiedä jos se vetäiseekin tällä kertaa sen siiven taas esiin...).

    Siipi ei välttämättä toimi koirallesi, mutta sinähän sen paremmin tiedät mikä toimii.

    Et varmasti itsekään vaihtaisi pizzasiivua lusikalliseen suolatonta kaurapuuroa, ellet sitten ole saanut sellaista palautetta, että valitsemalla sen mauttoman lusikan kuitenkin saatkin ylläriksi kokonaisen perhepizzan kaupan päälle...

    Äänestä

tarvitaan. Meillä on just kyseinen opettelu käynnissä viisvuotiaan käpsyn kohdalla. Aluksi seistiin hölmön näkösenä ja katteltiin maisemia, mutta vähitellen oppi katsomaan hihnan toiseen päähän että josko liikuttais. Ny osaa jo sen, että kun pysähdytään, niin liikkeelle pääsee kun remmi löystyy. Vieläkin voi olla kertoja, jolloin lenkit on sitä stop,stop,stop- kävelyä, mutta oppimista on tapahtunut huimasti. Meillä on treenattu nyt noin kolmisen viikkoa. Namia en oo muuten antanu lainkaan ja koira on oppinut tuon kun vetäminen alkaa-liike lakkaa jutun.

Meillä käytettiin koiran ollessa nuorempi fleksiä, mutta se sai useamman rikki sinkoilemalla lintujen, jänisten ja oravien perään, joten siirryttiin käyttämään nahkatalutinta. Sillon huomattiin että koira vetää aika lailla, kun oli tottunut kulkemaan omaan tahtiin edellä ja välillä jäämään vähän jälkeen. No oma vikahan tuo vetäminen sitten nyt on, mutta virheistä oppii ja onneksi koiraa voi aina kouluttaa:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäileväinen kirjoitti:

mulla on 4v suomenpystykorva uros joka vetää hihnassa aivan hirveen paljon! nyt aloin kokeilemaan yhden koirakirjan neuvoa ja kävelyttäessä pysähtymään aina kun koira alkaa vetää (eli koko ajan!!!argh!) kirjassa neuvottiin myös että liikkeelle lähdetään vasta kun koira löysää ja katsoo omistajaa.mutta ongelma on ettei koira katso minua! Se tarkkailee vaan ympäröivää elämää(metsää jossa kävellään) tämä oli vasta eka kerta kun kokeilin tätä mutt alkoi vaan tunutua onko tästä hyötyä!!!tosi tympeetä ainakin! onko joku saanut vetämisen loppumaan näin? ja onko tämmöinen itsepäinen pystykorva vaikeampi tapaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu