onko ihan oikein että tehdään työsopimus ihmiselle joka ei vielä asu suomes koska ei ole asuntoa saanut?yhden kerran vissiin ihminen tavattu.nyt ollaan alkuvuodessa ja tällä ihmisellä alkais työt vasta loppuvuodesta.mielestäni kovin outoa!!vastailkaahan.
Outoa!
Ihmettelen kovasti........
5964
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Työsopimuksen teko on työntekijän ja työnantajan välinen asia. Ei siis kuulu muille. Työsopimuksen osapuolten kotipaikan ei tarvitse olla työntekomaa. Esim ulkomailla pääkonttorinsa pitävä yritys voi toimia Suomessa ja tehdä työsopimuksia Suomen kansalaisten kanssa. Jos näin ei olisi, niin olisi paljon enemmän työttömiä. Samoin jos henkilön kotimaa on muu kuin Suomi, saa hän tehdä työsopimuksen suomessa tai missä tahansa muussa maassa kotipaikkaansa pitävän yrityksen kanssa, jonka toimialue on Suomi. Rajat eivät ole mitenkään suljettuja-luojan kiitos. Muuten ei olisi meille suomalaisillekaan ollut takavuosina mahdollisuutta lähteä Amerikkaan "kultaa vuolemaan".
Tuttavani asuu aasian maassa ja käy Skandinaviassa töissä. Kaikki on mahdollista ja laillista. Voit itsekin tehdä työsopimuksen vaikka Kiinaan ja muuttaa työn alkaessa sinne.
Ei siis ole mitään outoa!
se, että työnhakijalla siis ulkomaalaisella tulee olla työlupa, että edes voi hakea työtä Suomessa.Ei oleskelulupa riitä.
Hakiessa ei tarvita työlupaa, ainoastaan työtä tehdessä. Ulkomailla asuva hakija voi sopia suomalaisen työnantajan kanssa työn aloituspäivämäärän. Sen jälkeen hakija laittaa ulkomaalaisvirastoon tai poliisille ulkomaalaisviraston sivulta löytyvän oleskelulupalomakkeen (UVI 101). Liitteeksi kannattaa laittaa tehty työsopimus jolla voi todistaa työn todellakin olevan olemassa ja alkamassa.
Oleskelulupa tulee ennen työn alkamista jos viranomaiset toteavat hakuperusteet asiallisiksi.
Ei se sen kummempaa ole.
Koska työlupaa oleskelulupaa (jos siis sellaista tarvitsee) ei saa ilman työsopimusta. Myöskin asunnon etsinnässä työsopimus on hyvä olla, että pystyy todistamaan tulonsa (tai siis ansaitsevansa vuokrarahat).
www.mol.fi kertoo totuuden:
Oikeus tehdä ansiotyötä Suomessa määräytyy kansalaisuuden mukaan seuraavasti:
Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaiset saavat työskennellä Suomessa ilman työntekijän oleskelulupaa. Vastaava oikeus on myös Norjan, Islannin, Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaisilla.
Tšekin, Viron, Latvian, Liettuan, Unkarin, Puolan, Slovenian ja Slovakian kansalaisten työnteko Suomessa: näiden maiden kansalaisilla on rajoitukseton oikeus työntekoon Suomessa. Tiedot näiden maiden kansalaisten työnteosta tulee ilmoittaa rekisteröitäviksi työvoimatoimistoon.
Bulgaria ja Romania ovat EU-maita 1.1.2007 alkaen. Bulgarian ja Romanian kansalaisilla on rajoitukseton oikeus työntekoon Suomessa EU:hun liittymisestä alkaen. Tiedot Bulgarian ja Romanian kansalaisten työnteosta voidaan ilmoittaa rekisteröitäviksi työvoimatoimistoon.
Muiden maiden kansalaisilta vaaditaan työntekijän oleskelulupa
Töitä saa siis hakea ja tehdä yllämainittujen maiden kansalaiset ja työsopimuksenkin voi tehdä muualla asuessaan.
Lisäksi esim. mentyään naimisiin tai rekisterötyään parisuhteensa saa ulkomaan kansalainen perhesiteen perusteella oleskeluluvan, jossa on rajoitukseton työnteko-oikeus.