sosiaalitoimi

Olen törmännyt ällistyttävään ongelmaan. Kaupunkimme sos.toimi ei ota lapsia huostaan vaikka pitäisi. Kaikki kriteerit huostaanotolle täyttyisi, mutta sossu tantat ei tee mitään. Tukitoimiakin on käytetty, mutta mitään ei tapahdu.
8643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meidäkin kunnassa lastensuojelunbudjetti tälle vuodelle ylitetty. Tuli Huostaan otto isossa perheessä, kun oli budjetoitu yksi uusi h. o. tälle vuodelle

Äänestä

johtuu yksinkertaisesti lastensuojelun toimimattomuudesta.

Huostaanottoa ei tehdä vaikka pitäisi ja toisaalta tehdään siellä, missä ei pitäisi. Sellaisia huostaanottoja, jotka hallinto-oikeus on määrännyt purettavaksi, ei pureta välttämättä ennen kuin seuraavana vuonna, jos sittenkään jne.

Onneksi muutamista onnistuneista tapauksista kuulee sentään silloin tällöin.

Äänestä
  • niukat lastensuojelun määrärahat ovat syynä outoon vääristymään. Meillä useita perheitä, joista kunta on ottanut puolet lapsista huostaan. 6-lapsisesta perheestä 3 on sijoitettu. 4-lapsisesta 2 asuu sijaisperheessä. Kahdesta lapsesta toinen on lastenkodissa. Miten hitsissä vanhemmat ovat kelvottomia osalle lapsistaan? Miten heillä on todettu riittävän vanhemmuutta lopuille lapsille?

    Äänestä

  • kunnassa kirjoitti:

    niukat lastensuojelun määrärahat ovat syynä outoon vääristymään. Meillä useita perheitä, joista kunta on ottanut puolet lapsista huostaan. 6-lapsisesta perheestä 3 on sijoitettu. 4-lapsisesta 2 asuu sijaisperheessä. Kahdesta lapsesta toinen on lastenkodissa. Miten hitsissä vanhemmat ovat kelvottomia osalle lapsistaan? Miten heillä on todettu riittävän vanhemmuutta lopuille lapsille?

    minäkin ihmetellyt joissakin tuntemissani perheissä? Osa lapsista kotona ja osa sijoitettu.

    Mutta, onpa viisas kunta kun ei tee huostaanottoa edes käsittely-tasolla! Lapsen koti on hänen äitinsä ja isänsä koti. Näin ja amen.

    Äänestä

lääninhallitukseen sosiaalitarkastajalle!!!
Ja heti!!

Äänestä
  • Mikä vaikutus kunnan huostaanottotilastoihin on lastensuojelun tasausrahajärjestelmällä? Vaikuttaako se, onko kunta maksaja vai saaja? Milloin ko. järjestelmä lakkautetaan?

    Äänestä

  • huostaan vai ei? kirjoitti:

    Mikä vaikutus kunnan huostaanottotilastoihin on lastensuojelun tasausrahajärjestelmällä? Vaikuttaako se, onko kunta maksaja vai saaja? Milloin ko. järjestelmä lakkautetaan?

    huostien määrän perusteella.

    Biovanhempien palstalla on maakunnittain ja kunnittain tehtyjen huostien prosentteja. Aikamoisia eroja samankokoisissa kunnissa
    ja jos vertauskohtana prsenttiluvulle
    on Helsinki
    niin vallan omituisiakin todella
    korkeita prosentteja ihan pikkukylissä!

    Äänestä

..koska omat vanhemmat tai suku pilaa omat jälkeläisensä...älykkää jo!

Sellaisista perheistä otetaan lapset jotka haluaa katkaista sosiaaliperimänsä huonot puolet oman lapsensa kohdalla ja sehän on kateelliseille porvareille suuri uhka.

Meillä kävi näin.Nyt lastemme psyykkeen ja ruumiillisen hyvinvoinnin tuhoaa sosku eli yhteiskunnan viranomaiset.Sosku akan lapset jotka on jo aikuisuuteen ehtineet ovat todella raukat kasvatettu todella sairaaksi niin sairaaksi ettei soskun akan mies puolinen lapsi koskaan voi valita elämässään mitään mikä olisi ihmisen psyykkeelle hyväksi.HÄN on "Kylämme hylkiö".Ainuat ihmissuhteet hänelläkin on vain oma vanha äitinsä ja isänsä=Peräkamari poika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ota huostaan vaikka pitäisi kirjoitti:

Olen törmännyt ällistyttävään ongelmaan. Kaupunkimme sos.toimi ei ota lapsia huostaan vaikka pitäisi. Kaikki kriteerit huostaanotolle täyttyisi, mutta sossu tantat ei tee mitään. Tukitoimiakin on käytetty, mutta mitään ei tapahdu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu