mitä tehdä?

Tapahtuu raaka pahoinpitely. Ihmistä potkitaan usean ihmisen toimesta. Paikalla runsaasti ihmisiä sekä valvontakameran kuvaa. Tuntematon kaveri kenen kimppuun myös käytiin soitti virkavallan paikalle.

Poliisit olivat olleet jotakuinkin agressiivisiä pahoinpideltyjä kohtaan. Tämä toinen jota ei potkittu niin paljon oli sanonut poliisille, menkää nyt hitto vieköön perään! Poliisit eivät olleet menneet.

Poliisi lopetti tutkinnan. Pahoinpitelijät sisällä ravitsemuslaitoksessa sekä ulkona myös valvontakameroita. Minusta tuntuu että tässä on tapahtunut laiminlyönti tai suorastaan virkavirhe.

Kenelle laaditaan valitus tms.

Juttelin silminnäkijän kanssa ja hän oli samaa mieltä. Kertoi myös että jos olisi hänelle näytetty esim. sisältä vaölvontakemeran kuvaa tekijöistä hän olisi tunnistanut. Miksi näin ei tehty? Mihin valittaa, mitä tehdä koska olisi kaikkien etu saada kiinni pahoinpitelijät, myös poliisin etu. Jotain hämärää tässä jutussa on.

Menen huomenna poliisilaitokselle todistamaan pahoinpitelyä jonka näin ja johon puutuin tai meitä oli useita. Vastustan väkivaltaa ehdottomasti.
16631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Miten se poliisi tutkinnan lopetti, jos menet kerran poliisilaitokselle kuulusteluun ?
Todistaja ei ole jutun asianosainen, joten todistaja ei voi valittaa mistään, hän vaan todistaa mitä on nähnyt.
Jos asianosaiset valittavat, niin se on heidän asiansa. Mistä muuten tiedät, että valvontakamerat ovat nauhoittavia, joita voidaan myöhemmin katselle. Jos kerran nauihoittavat, niin niitähän voi myöhemminkin katsoa. Tuskin tekijöillä oli nimiä otsassaan tai selässä, joten kamerat näyttävät näin teon, eivät nimeä tekijää. Mutta poliisihan on saattanut saada muilta todistajilta tai uhrilta tekijöitten nimiäkin.
Oletkohan katsellut liikaa elokuvia, missä kaikkia tapahtuu vain sormia napsauttamalla, ei todellisessa elämässä.

Äänestä
  • Sattumalta tiedän että valvontakemeran kuvaa oli. Poliisi sen kertoi että sitä on runsaasti.
    Liikaa elokuvia en ole katsonut mutta ollut työssä oikeuslaitoksessa ja nähnyt paljon kaikenlaista.

    Mikään ei tapahdu sormia näpsäyttämällä, mutta jotenkin tässä tapauksessa tuntuu ikäänkuin oltaisiin haluttomia tutkimaan koko asiaa.

    Sen minä tiedän ettei todistaja ole jutun asianosainen vaan todistaja. Mutta tässä tapauksessa hänenkin kimppuunsa käytiin.
    Valitettavsti pahoinpitelijöiden nimiä ei tiedossa koska olivat tuntemattomia.

    Rikosilmoituksen teki pahoinpidelty mutta koskaan häntä ei kuulusteltu paikan päällä kuten luvattiin. Rikosilmoitus on tallessa tietoineen ym.

    Menen huomenna todistamaan todistajan ominaisuudessa pahoinpitelyä jonka kulkuun puutuin minä "heikko" nainen sekä eräs toinen herrahenkilö.

    Suomalaiset ovat tulleet välinpitämättömiksi. Harvemmmin kukaan puuttuu vaikka toista hakataan, pelkona ehkä oma vahingoittuminen tai silkka välinpitämätömyys.

    Ei ehkä ole kovin tavallista että "nainen" ja vieläpä ei niin kovin nuori hyökkää väliin. Oli siellä miehiä paikalla mutta vain yksi puuttui minun lisäkseni.

    Tappelijat olivat venäläisiä. Saattoi olla jo minun väliin meno niin yllättävää koska eihän sellaiseen olla totuttu. Toimin vain kuin automaatti eikä ollut ensimmäinen tapaus jossa menen väliin.

    En tunne pelkoa siinä tilanteessa vaikkakin väkivallan tekijällä saattaa olla vaikka ase. En ajattele sellaista siinä vaiheessa.

    Uhri sairaalaan ja tekijä maijaan, näin päättyi tilanne onnellisesti, sikäli että tekijä jäi nalkkiin ja uhrikin selvisi hengissä pienen paikkauksen jälkeen mutta pahemminkin olisi voinut käydä.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Sattumalta tiedän että valvontakemeran kuvaa oli. Poliisi sen kertoi että sitä on runsaasti.

    tämä:
    "koskaan häntä ei kuulusteltu paikan päällä kuten luvattiin."
    ole mikään poliisin virhe. Eihän asianomistajia (yksinkertaisimpia liikenneasioita ehkä lukuunottamatta) koskaan KUULUSTELLA rikospaikalla. Ehkä alustava puhuttelu voidaan pitää, mutta itsehän kerroit, että uhri on toimitettu sairaalaan. Lienee se tärkeämpää! Kuulustelu hoidetaan sitten myöhemmin poliisilaitoksella.

    Kerroit myös, että tietojesi mukaan epäillyt ovat venäläisiä. Tarkoittaa sitä, että kun heitä kuullaan, paikalle täytyy tilata tulkki.

    Äänestä

  • tuota eihän kirjoitti:

    Uhri tekee ensin rikosilmoituksen mikä on ok. käytäntö. Oli puheena ollut kuulemma mikä myös on käytäntö että uhri pyydetään lisäkuulusteluun paikan päälle elikkä poliisilaitokselle. Tätä ei koskaan tapahtunut. En tarkoittanut rikospaikkaa.

    Tämä toinen asia on aivan ERI JUTTU eikä liity millään tavalla tähän ensiksi mainittuun. Menen todistamaan pahoinpitelyä johonka puutuin ja näin. Eli ilmoitin haluni todistaa tämän kauhean tapahtuman.

    Tapahtuma sattui torstaina ja poliisi soitti minulle jo perjantaina pyytäen kuulusteluun tällä viikolla. Erittäin ripeää ja hyvää toimintaa heiltä. Johtuneeko siitä että ulkopuoliset toimivat aktiivisesti, tarkoittaa minua ja erästä herrahenkilöä.

    Kyllä tässä edellä mainitussa tapauksessa myös silminnäkijä/todistaja oli aktiivinen ja kauhistunut mutta missään vaiheessa hänelle ei ole tehty kirjallista kuulustelua. Soitettu kylläkin. Hänkin ihmetteli tutkinnan lopettamista???

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Sattumalta tiedän että valvontakemeran kuvaa oli. Poliisi sen kertoi että sitä on runsaasti.
    Liikaa elokuvia en ole katsonut mutta ollut työssä oikeuslaitoksessa ja nähnyt paljon kaikenlaista.

    Mikään ei tapahdu sormia näpsäyttämällä, mutta jotenkin tässä tapauksessa tuntuu ikäänkuin oltaisiin haluttomia tutkimaan koko asiaa.

    Sen minä tiedän ettei todistaja ole jutun asianosainen vaan todistaja. Mutta tässä tapauksessa hänenkin kimppuunsa käytiin.
    Valitettavsti pahoinpitelijöiden nimiä ei tiedossa koska olivat tuntemattomia.

    Rikosilmoituksen teki pahoinpidelty mutta koskaan häntä ei kuulusteltu paikan päällä kuten luvattiin. Rikosilmoitus on tallessa tietoineen ym.

    Menen huomenna todistamaan todistajan ominaisuudessa pahoinpitelyä jonka kulkuun puutuin minä "heikko" nainen sekä eräs toinen herrahenkilö.

    Suomalaiset ovat tulleet välinpitämättömiksi. Harvemmmin kukaan puuttuu vaikka toista hakataan, pelkona ehkä oma vahingoittuminen tai silkka välinpitämätömyys.

    Ei ehkä ole kovin tavallista että "nainen" ja vieläpä ei niin kovin nuori hyökkää väliin. Oli siellä miehiä paikalla mutta vain yksi puuttui minun lisäkseni.

    Tappelijat olivat venäläisiä. Saattoi olla jo minun väliin meno niin yllättävää koska eihän sellaiseen olla totuttu. Toimin vain kuin automaatti eikä ollut ensimmäinen tapaus jossa menen väliin.

    En tunne pelkoa siinä tilanteessa vaikkakin väkivallan tekijällä saattaa olla vaikka ase. En ajattele sellaista siinä vaiheessa.

    Uhri sairaalaan ja tekijä maijaan, näin päättyi tilanne onnellisesti, sikäli että tekijä jäi nalkkiin ja uhrikin selvisi hengissä pienen paikkauksen jälkeen mutta pahemminkin olisi voinut käydä.

    Ehkä olet ollut työssä oikeuslaitoksessa, mutta et näköjään tiedä, miten se juttu sinne oikeuteen oikein tulee.
    Vastauksesi vilisee virheitä. En puolustele pahoinpitelijöitä, mutta tällaisen sekaisen jutun pöytäkirjan tekemiseen saattaa mennä hyvin vuosikin, ennen kuin se on siellä oikeudessa.
    Jos ´todistajan´ kimpuun käytiin, niin hän on silloin pahoinpitelyn asianomistaja, ei todistaja.
    Kun poliisi tulee pahoinpitelypaikalle, niin poliisi tekee viran puolesta rikosilmoituksen, ei uhri, ellei kyse ole lievästä pahoinpitelystä, mistä ei ole rangaistusvaatimusta. Silloin se on uhrin oma asia.
    Kuulustelut suoritetaan aina poliisiasemalla, kirjoittamalla kuulusteltavan tapahtumakuvaus tekstinkäsittelykoneella pöytäkirjaksi.

    Varsinkaan helsinkiläiset eivät mene pahoinpitelyyn välin, koska siitä voi seurata riesa lopun elämää, jos yleensä henkiin jää, kun puukkoa voi tulla kylkeen.
    Lisäksi laki suojelee enemmän rikoksentekijää, kuin uhria auttamaan menevää. Auttaja, kun lähes aina on itse syytteessä.

    Äänestä

  • William Conzales kirjoitti:

    sen verran tiedän että jos ei kerran kuulustella ketään eikä selvitetä,tutkinta lopetaan juttu ei ainakaan koska mene oikeslaitokseen! että se siitä...

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    sen verran tiedän että jos ei kerran kuulustella ketään eikä selvitetä,tutkinta lopetaan juttu ei ainakaan koska mene oikeslaitokseen! että se siitä...

    Ai, että poliisi on jo tehnyt asiassa tutkinnanlopttamispäätöksen ja sinä olet menossa asian vuoksi kuulusteluun.
    Oletko täysin juntti, vai etkö tiedä laeista yhtään mitään.
    Jos esitutkinta lopetetaan, niin siitä on tehtävä tämän lain perusteella päätös.

    ETL

    43 § (27.6.2003/645)
    Esitutkinnan valmistuttua asia on toimitettava syyttäjälle syyteharkinnan suorittamista tai rangaistusmääräyksen antamista varten.

    Esitutkinta lopetetaan kuitenkin saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi, jos:

    1) tutkinnassa on käynyt selville, ettei rikosta ole tehty taikka ettei asiassa voida nostaa ketään vastaan syytettä tai esittää muuta rikokseen perustuvaa julkisoikeudellista vaadetta; tai

    2) esitutkintaviranomainen on tutkinnan aloittamisen jälkeen päättänyt 4 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetulla perusteella luopua enemmistä toimenpiteistä.

    Esitutkintaviranomainen voi 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa antaa rikokseen syyllistyneelle suullisen tai kirjallisen huomautuksen.

    Ai, että poliisi on jo tehnyt asiassa tutkinnanlopttamispäätöksen ja sinä olet menossa asian vuoksi kuulusteluun. Kummallista.

    Eihän tässä ketää ole menossa kuulusteluun koska ketään ei kuulustella!

    Minä vaan satun menemään todistajan kuulusteluun toisessa pahoin pitelyssä. Lue tarkemmin niin tiedät enemmän. Sitä paitsi minua ei ole pahoinpidelty missään vaiheessa, seuraan vaan sivullisena tätä oikeusvaltion toimintaa sekä hiukka ihmettelen....

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Uhri tekee ensin rikosilmoituksen mikä on ok. käytäntö. Oli puheena ollut kuulemma mikä myös on käytäntö että uhri pyydetään lisäkuulusteluun paikan päälle elikkä poliisilaitokselle. Tätä ei koskaan tapahtunut. En tarkoittanut rikospaikkaa.

    Tämä toinen asia on aivan ERI JUTTU eikä liity millään tavalla tähän ensiksi mainittuun. Menen todistamaan pahoinpitelyä johonka puutuin ja näin. Eli ilmoitin haluni todistaa tämän kauhean tapahtuman.

    Tapahtuma sattui torstaina ja poliisi soitti minulle jo perjantaina pyytäen kuulusteluun tällä viikolla. Erittäin ripeää ja hyvää toimintaa heiltä. Johtuneeko siitä että ulkopuoliset toimivat aktiivisesti, tarkoittaa minua ja erästä herrahenkilöä.

    Kyllä tässä edellä mainitussa tapauksessa myös silminnäkijä/todistaja oli aktiivinen ja kauhistunut mutta missään vaiheessa hänelle ei ole tehty kirjallista kuulustelua. Soitettu kylläkin. Hänkin ihmetteli tutkinnan lopettamista???

    ei missään mainita (eikä muuten mistään voi edes päätellä) että kerrot kahdesta täysin erillisestä tapauksesta. Kertomastasi voi päätellä vain ja ainoastaan, että tarkoitat yhtä tapahtumaa.

    Oletko varma, että ensimmäisessä tapauksessa tutkinta on todella lopetettu? Kuinka kauan tapahtumasta on? Olisiko mahdollista, että poliisin työruuhkan takia juttu ei vaan vielä ole edennyt (toki normaalimenettely on, että aoja kuullaan ensiksi, mutta tästä järjestyksestä käytännössä joudutaan monestikin poikkeamaan)?

    Äänestä

  • aloituksessasi kirjoitti:

    Anteeksi jos kirjoitin epäselvästi. Kyseessä todellakin kaksi eri tapahtumaa. On lopetettu kyllä!

    Äänestä

poliisin tekemästä virkavirheestä voi kannella eduskunnan oikeusasiamiehealle, tai lääninhallituksen poliisiosastoon.

Äänestä
  • Kantelu poliisin laittomasta toiminnasta eduskunnan oikeusasiamiehelle tai läänihallituksen poliisiosastolle on mahdollista , mutta se ei johda mihinkään. On kun "helmiä sioille"

    Äänestä

  • tuloksetta kirjoitti:

    Kantelu poliisin laittomasta toiminnasta eduskunnan oikeusasiamiehelle tai läänihallituksen poliisiosastolle on mahdollista , mutta se ei johda mihinkään. On kun "helmiä sioille"

    Tämänkin tiedän.

    Mutta sinulle joka olet vastannut pari kertaa totean sen että jotka poliisit tulivat paikalle olivat käyttäytyneet epäammattimaisesti ja sanoneet pahoinpidellylle, viisi minuuttia aikaa häipyä tai viemme putkaan!
    Ehkä heillä oli huono päivä mene ja tiedä?

    Onneksi eivät aivot oleet ulkona uhrilla joten hän katsoi parhaimmaksi mennä sairaalan päivystyspolille ja sen jälkeen meni tekemään rikosilmoituksen poliisilaitokselle.

    Pahonpitelyvammat eivät todellakaan näy heti mustelmina päälle, (paitsi jos henki on mennyt ja silmät sokeina, verilammikko pään alla) päin vaan vasta seuraavana päivänä. Lievää punerrusta oli havaittavissa. Pää on yleensä ihmisellä sellainen paikka että seurauksena voi olla vakavatkin vammat. Pää ei ole potkupallo eikä nyrkkeilysäkki.

    En usko että vuosia menee kuulusteluun. Oikeuslaitoksen ruuhkat tiedän mutta tässä olisikin tärkeintä saada kiinni nämä "pedot" jotka syyllistyvät tälläisiiin tekoihin koska seuraavalla kerralla uhri voi olla vaikka sinä/minä. Ei vain naama miellytä tai on väärän värinen takki. Siitä vaan monoa päähän!

    Ihan tarpeeksi olen nähnyt päähän potkittuja uhreja, värikuvina. Silvottuja, kuristettuja, ammuttuja jne. ja ne kuvat eivät ole kaunista katseltavaa.

    Toista uhria ei potkittu niin paljon ja hän ei tehnyt rikosilmoitusta, oli muuten toispaikkakuntalainen. Jos hän ei kelpaa todistajaksi vaikka näki tapahtuman onhan se kumma juttu?

    Tässä tapauksessa paikalle sattui ilmeisen kyllästyneitä virkamiehiä elikkä poliiseja, koska toimivat näin.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kyllä nyt neuvoja satelee. Eiköhän sovita, että aina kun näet poliisipartion tehtävässään, niin menet heidän luokseen ja neuvot miten se tehdään.
    Ja vielä kerrot, että osaat nämä hommat kyllä paremmin, kuin te.
    Vai sovitaanko, että annat poliisien tehdä poliisien hommat ja sinä teet omat hommasi.

    Lappeenrannan poliisi tutkii, kuka on jättänyt kilpikonnia roska-astioiden läheisyyteen.
    Näin perusteeellisia ollaan eläinten kanssa. Toki asia pitää selvittää olen samaa mieltä, eläinrääkkäystä, mutta mutta...
    Miksi ei lehdissä kuuluteta silminnäkijöitä yllä mainittujen tapausten kohdalla. Ja vaikka oliskin niin hän ei kelpaa, miksi?

    Kaikkiaan neljä eläintä on löytynyt kuolleina pakkasesta.

    Asiaa tutkitaan eläinsuojelurikoksena. Ensimmäinen tapaus paljastui lauantaina, kun kaksi kuollutta kilpikonnaa löytyi koulun pihasta roska-astioiden vierestä. Maanantaina Voisalmen postia vastapäätä tavattiin kaksi eläintä maasta jätepisteen läheisyydestä.

    Poliisi kaipaa yleisöltä vihjeitä asiasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

utelias kirjoitti:

Tapahtuu raaka pahoinpitely. Ihmistä potkitaan usean ihmisen toimesta. Paikalla runsaasti ihmisiä sekä valvontakameran kuvaa. Tuntematon kaveri kenen kimppuun myös käytiin soitti virkavallan paikalle.

Poliisit olivat olleet jotakuinkin agressiivisiä pahoinpideltyjä kohtaan. Tämä toinen jota ei potkittu niin paljon oli sanonut poliisille, menkää nyt hitto vieköön perään! Poliisit eivät olleet menneet.

Poliisi lopetti tutkinnan. Pahoinpitelijät sisällä ravitsemuslaitoksessa sekä ulkona myös valvontakameroita. Minusta tuntuu että tässä on tapahtunut laiminlyönti tai suorastaan virkavirhe.

Kenelle laaditaan valitus tms.

Juttelin silminnäkijän kanssa ja hän oli samaa mieltä. Kertoi myös että jos olisi hänelle näytetty esim. sisältä vaölvontakemeran kuvaa tekijöistä hän olisi tunnistanut. Miksi näin ei tehty? Mihin valittaa, mitä tehdä koska olisi kaikkien etu saada kiinni pahoinpitelijät, myös poliisin etu. Jotain hämärää tässä jutussa on.

Menen huomenna poliisilaitokselle todistamaan pahoinpitelyä jonka näin ja johon puutuin tai meitä oli useita. Vastustan väkivaltaa ehdottomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu