Hoitomallia

"meillä", tunnen tapauksen HYVIN, eli sivistys levinnyt jo suomeenkin, ei kannata olla hädissään. Kyllä ne tulee, vie ja sitoo kiinni tai pistää häkkiin.

tapahtuikin täällä kirjoitti:

"meillä", tunnen tapauksen HYVIN, eli sivistys levinnyt jo suomeenkin, ei kannata olla hädissään. Kyllä ne tulee, vie ja sitoo kiinni tai pistää häkkiin.

miten tuo höpötys nyt sitten liittyy Suomen oloihin? Toisaalta taas: toiset pitävät sitomisleikeistä, ihmisillä on kaikenlaisia fetissejä.

tapahtuikin täällä kirjoitti:

"meillä", tunnen tapauksen HYVIN, eli sivistys levinnyt jo suomeenkin, ei kannata olla hädissään. Kyllä ne tulee, vie ja sitoo kiinni tai pistää häkkiin.

sairaalapaikkojen puutteen takia ns. hoidollinen huostaanotto lastenkodin hoidolliselle osastolle. Siellä hän ei saa minkäänlaista hoitoa eikä tutkimusta, vaikka laitos niin väittääkin. Henkilökunta antaa lääkäreille ja sosiaalitoimistoon täysin ylimitoitettuja arvioita hoitotuloksistaan, jotka pelkästään he itse ovat määritelleet.

Lapsia säilytetään 'kodinomaisissa oloissa' ilman mitään tutkimusta tai erityishoitoa, vaikka laitos sen antamisesta kaupunkia laskuttaakin. Säilytys tapahtuu lukkojen takana, lapsen ulkoilu kielletään yli 90-prosenttisesti, jos verrataan lapsen normaaliin ulkoilun tarpeeseen. Vanhempien ja lapsen tapaamisia ja yhteydenpitoa rajoitetaan, vaikka lastensuojeluviranomaiset yrittävät laitosta saada 'pehmentämään' asenteitaan kertomalla heille useaan otteeseen, että kotona ei ole huostaanottoperusteita, vaikka laitos huostaanoton vaatikin.

Lasta kohdellaan laitoksessa niin väärin, että jopa laitoksen oma lääkäri myöntää hoitovirheen tapahtuneeksi, mutta silti lapsen kohteluun ei saada mitään muutosta. Esim. poikkeuksellisen ruokavalionsa takia lapsi tarvitsee myös enemmän juotavaa kuin tavallista, ja koulun jälkeen hän saattaa juoda kotona litran nestettä koulusta tultuaan. Kun lapsi tulee koulusta laitokseen (aiheetta huostaanotettuna), eivät lapset saa poistua omista huoneistaan rangaistuksen uhalla, koska juuri siihen aikaan on ns. hiljainen tunti, eikä lapsi uskalla mennä keittiöön vesihanalle. Äiti yrittää useaan otteeseen rauhallisesti pyytää omahoitajalta, että lapsi saisi juoma-astian omaan huoneeseen, mutta lopulta hoitaja raivostuu ja huutaa sekä äidin että lapsen kuullen: "Lapsi saa juoda niin paljon kuin hanasta vettä riittää, mutta huoneisiin täällä ei mitään anneta, se on laitoksen käytäntö. Ja sinä et saa valittaa tämän paikan oloista ulkopuolisille, et edes äidille." Koska lapsi tietää, että janosta puhuminen on valittamista ja hoitaja kostaa kaiken valittamisen hänelle jälkeen päin, hän itkee jo tässä vaiheessa vieressä: "Älä sano, että minun on jano. Äiti, ei minun varmaankaan ole jano."

Lopulta lapsi, joka ei ikinä ennen ole pelannyt aikuista ihmistä, pelkää omahoitajaa niin, että joudun kotilomalta palauttamaan ääneen itkevän ja vastaan tappelevan lapsen takaisin laitokseen. Omahoitaja ei ole paikalla vaikka hänen pitäisi, paikalla olevalta lapsen silmissä 'kiltiltä hoitajalta' lapsi anelee: "Eihän X tule mun huoneeseen, älä anna sen tulla, ole sinä minun hoitaja, pliis!" Tehdään poikkeusjärjestely sille illalle, että eri henkilö ottaa omahoitajavastuun. Lapsi on niin ahdistunut ja tolaltaan, että lääkärin vastaanotto tarvittaisiin, mutta osastonjohtaja on lomalla, eikä hoitaja pidä lääkärin paikalle kutsumista tarpeellisena.

Lapsi pelkää hoitajaa niin, että menee välillä häntä huoneensa vaatekaappiin karkuun. Kun äiti ihmettelee hoitajalle jälkeenpäin, miksi tämä raivoaa lapselle jopa kaappiin menosta, saa äiti raivostuneena annetun vastauksen: "Minulla on oikeus komentaa lapsi kasvokkain kanssani kun puhuttelen häntä!" Vastaukset raivotaan samaan tyyliin kun ihmettelen, miksi ahdistunut ja itkevä lapsi jätetään huoneeseen yksinään, vaikka intensiivihoidon periaatteisiin kuuluu nimenomaan siinä tilanteessa vierihoito.

Myös äidin aivan asiallinen ja lastaan puolustava käytös kostetaan lapselle pahimmalla mahdollisella tavalla. Hoitaja alkaa mollata äitiä lapselle joka käänteessä: "Minä en jaksa kuunnella sun äidin mäkätystä! Sun äiti on väärässä!" Vaikka heidän oman lääkärinsäkin mielestä äiti oli oikeassa, ei hoitajan käytökseen tullut mitään muutosta. Päinvastoin lasta peloteltiin, uhkailtiin, läimäyteltiin, tönittiin.

Lopulta en enää palauttanut lasta lomalta laitokseen silläkin uhalla, että huostaanoton takia poliisit ja lastensuojelupäivystys ilmestyvät kotiovelle. Laitos vaati minut kriisipalaveriksi ristimäänsä huutosessioon, jossa laitoksen henkilökunta yhteen ääneen huutaen perusteli huonoa äitiyttäni naurettavilla väitteillä. Niitä väitteitä alkoi ilmestyä ensimmäisen kerran historiassamme sen jälkeen kun laitos pelästyi heidän kalliin 'hoitonsa' jäävän kesken.

Hoitovirheen kuittasi laitoksen johtaja säteilevästi hymyillen yhdellä ainoalla lauseella: "Näitä hoitovirheitähän aina silloin tällöin sattuu." Lisäksi hän uhkaili minua näin: "Jos te jäätte kotiin ja tilanne kriisiytyy, haetaan lapsi poliisisaatossa vastaanottokotiin odottamaan paikkaa tavalliselle lastenkotiosastolle, koska äiti ei hyväksy intensiivihoitoa."

Paikalla olleet lastensuojelutyöntekijät tiesivät, että siitä ei ollut ollenkaan kyse, vaan laitoksen täysin väärästä lapsen kohtelusta, joustamattomista asenteista, perheen tarpeet huomiotta jättämisestä jne. Täydellisen takinkääntötempun ja pohjanoteerauksen teki paikalla ollut keskussairaalan psykiatri (joka oli kirjoittanut lapselle lähetteen ko. paikkaan), joka yritti kääntää lapsen aiheellisen pelon omahoitajaa kohtaan lapsen psykoottiseksi harhaksi, mikä kuulema johtui siitä, että äiti ei hyväksynyt huostaanottoa! Voi taivas tämän maailman vääryyttä! Sillä lauseella hoitaja pestiin pitkälle puhtaaksi lapsen rikollisesta kohtelustaan.

Kukaan lapsen tunteva normaali aikuinen ei pysty pitämään kyseistä lasta psykoottisena, eivät myöskään lastensuojelutyöntekijät. Samaa käsitystä puoltaa myös lasta nykyisin hoitava lasten neurologian tohtori. Kysyä sopii, mikä ihmeen innostus psykiatreilla on leimata lapsi sairaammaksi kuin hän on? Samalla painetaan villaisella lapsen saama rikollinen kohelu, se on helppo leimata lapsen sairaaksi harhaksi, koska kyseessä oli lasten psykiatrinen hoito-osasto. Muualla maailmassa on äärimmäisen harvinaista, että lapsi diagnosoidaan psykoottiseksi, mutta meidän psykiatrimme jakelevat sellaisia arvioita aina tilanteeseen sopivasti. Kaiken huippu oli se viimeinen väite, että jopa vauvat ovat psykoottisia! Ovatko nuo lähettävät lääkärit omistajina lastensuojelulaitoksissa, joiden oloja ei valvo kukaan? Valvontavelvollisuus olisi lääninhallituksella, mutta se ei todellisuudessa toteudu millään tavalla.

Joka tapauksessa huostaanotto purettiin hyvien lastensuojelutyöntekijöiden ansiosta, mutta tiedän varsinaisia kauhutarinoita siitä, miten läheskään aina ei tuossakaan tilanteessa huostaanottoa pureta, vaan lapsi on ja pysyy huostassa, kohdeltiin häntä sitten miten mielivaltaisesti tahansa.

Kun jäimme kotiin, lapsella oli kuukausia vaikeita painajaisia, jotka kaikki kohdistuivat kyseiseen laitokseen. Hän saattoi myös bussissa painautua äkkiä penkkien väliin ja kuiskutti "Eihän tuo ole X joka tuli bussiin?" Vähänkin kauempaa katsoen omahoitajaa muistuttava mieshenkilö sai lapsen pelästymään. Ja hän kyseli viikkojen ajan "Eihän minua varmasti voida tulla hakemaan sinne enää, eihän varmasti." Muutenkin lapsi oli huomattavasti huonompi kuntoinen kuin ennen huostaanottoa.

Lapsen kauhupaikkaan lähettäneet psykiatrit kieltäytyivät kuitenkin kaikista vastaanottoaikojen antamisesta, koska 'sitä lasta on tutkittu ihan riittävästi'. Siis ne laitoksessa vietetyt kuukaudetkin olivat kuulema tutkimusta, vaikka todellisuudessa lasta ei tutkittu millään tavalla. Loppupalaverissa omahoitajan lukema kuvaus tutkimustuloksista oli melkein sanasta sanaan sitä tekstiä, jolla äiti oli yrittänyt saada hoitajan ymmärtämään lapsen ongelmat. Ainoastaan kuvaus yhdestä mäenlaskumatkasta sisälsi sellaista tietoa, jota äiti ei ollut voinut antaa, koska ei ollut siellä mukana. Vai siksikö mäenlaskureissua korostettiin, koska tuollaiset ulkoilusessiot olivat laitoksessa niin harvinaisia? Yleensä lapsia säilytettiin lukkojen takana, eikä ulos ollut asiaa.

Pelkäsivätkö psykiatrit, että mahdollisessa tutkimuksessa tulisi ilmi, että lapselle on tapahtunut viime kuukausina jotain todella traumaattista? Miksi he eivät voi myöntää olevansa erehtyviä ihmisiä samoin kuin kaikki muutkin? Ja eiväthän he ole suoranaisesti vastuussa laitoksessa tapahtuneesta lapsen huonosta kohtelusta, ei lähettäneitä lääkäriä mistään syystetty. Mutta silti heidän mielestään lapsen olisi pitänyt jäädä sinne ja huostaanoton jatkua. Miksi? He eivät ole antaneet meille vastaanottoaikoja tähän päivään mennessä silti, vaikka olivat itse kirjoittaneet lapselle lääkityksen, joka vaati 3 kk:n välein veri-, maksakoe- ja sydänfilmikontrollin. Jätin lääkkeen pois viime syyskesällä IHAN omatoimisesti siten, että sen määrää vähennettiin asteittain. Lääkkeen pois jääminen ei aiheuttanut lapsen voinnissa mitään vaikutusta, ei huononemista, mutta ei varsinaisesti paranemistakaan.

Kertomusta voisi jatkaa, mutta riittäköön tämä kuvaukseksi siitä, millä tavalla lasta lasten'suojelun' ja terveydenhoidon nimissä kohdellaan tämän päivän Suomessa. Joku edellä kirjoitti, että tuskin maatamme itsenäiseksi taistelleet esi-isämme lapsille tällaista maata puolustivat. Kyllä pieleen on menty ja pahimman kerran.

Uuden Lastensuojelulain toivoisi takaavan lapselle EDES terveydenhoidon ilman tuollaisia kauhukokemuksia. Ja vaikka lapsi huostaanotettaisiin huonoista kotioloista, ei viranomaisilla ole silti oikeutta mihinkään mielivaltaan yhdenkään perheenjäsenen kohtelussa. Koko prosessi olisi pitänyt saada käräjä- tai jonkin uuden perustettavan perheoikeuden käsittelyyn alusta loppuun asti.

Ja kyllä todellista apua tarvitsevat lapset on löydettävä avun piiriin ilman, että perheitä vainotaan ja kytätään minkään Varpu-projektin nimissä. Nimenomaan Asperger-lapset ovat varpuilun unelmakohteita erikoisesta käytöksestään johtuen. Pitääkö perheiden elämää vaikeuttaa ja hankaloittaa vielä varpuilun nimissä, koska erityislapsen hoito on joka tapauksessa raskaampaa ja vaativampaa kuin tavanomaisen lapsen hoito.

Apua ja tukea tarvitsemme tulevaisuudessakin, mutta jotain muuta tästä eteen päin kuin huostaanottoa ja varpu-projektia, kiitos!

Lapselle tehdään kirjoitti:

sairaalapaikkojen puutteen takia ns. hoidollinen huostaanotto lastenkodin hoidolliselle osastolle. Siellä hän ei saa minkäänlaista hoitoa eikä tutkimusta, vaikka laitos niin väittääkin. Henkilökunta antaa lääkäreille ja sosiaalitoimistoon täysin ylimitoitettuja arvioita hoitotuloksistaan, jotka pelkästään he itse ovat määritelleet.

Lapsia säilytetään 'kodinomaisissa oloissa' ilman mitään tutkimusta tai erityishoitoa, vaikka laitos sen antamisesta kaupunkia laskuttaakin. Säilytys tapahtuu lukkojen takana, lapsen ulkoilu kielletään yli 90-prosenttisesti, jos verrataan lapsen normaaliin ulkoilun tarpeeseen. Vanhempien ja lapsen tapaamisia ja yhteydenpitoa rajoitetaan, vaikka lastensuojeluviranomaiset yrittävät laitosta saada 'pehmentämään' asenteitaan kertomalla heille useaan otteeseen, että kotona ei ole huostaanottoperusteita, vaikka laitos huostaanoton vaatikin.

Lasta kohdellaan laitoksessa niin väärin, että jopa laitoksen oma lääkäri myöntää hoitovirheen tapahtuneeksi, mutta silti lapsen kohteluun ei saada mitään muutosta. Esim. poikkeuksellisen ruokavalionsa takia lapsi tarvitsee myös enemmän juotavaa kuin tavallista, ja koulun jälkeen hän saattaa juoda kotona litran nestettä koulusta tultuaan. Kun lapsi tulee koulusta laitokseen (aiheetta huostaanotettuna), eivät lapset saa poistua omista huoneistaan rangaistuksen uhalla, koska juuri siihen aikaan on ns. hiljainen tunti, eikä lapsi uskalla mennä keittiöön vesihanalle. Äiti yrittää useaan otteeseen rauhallisesti pyytää omahoitajalta, että lapsi saisi juoma-astian omaan huoneeseen, mutta lopulta hoitaja raivostuu ja huutaa sekä äidin että lapsen kuullen: "Lapsi saa juoda niin paljon kuin hanasta vettä riittää, mutta huoneisiin täällä ei mitään anneta, se on laitoksen käytäntö. Ja sinä et saa valittaa tämän paikan oloista ulkopuolisille, et edes äidille." Koska lapsi tietää, että janosta puhuminen on valittamista ja hoitaja kostaa kaiken valittamisen hänelle jälkeen päin, hän itkee jo tässä vaiheessa vieressä: "Älä sano, että minun on jano. Äiti, ei minun varmaankaan ole jano."

Lopulta lapsi, joka ei ikinä ennen ole pelannyt aikuista ihmistä, pelkää omahoitajaa niin, että joudun kotilomalta palauttamaan ääneen itkevän ja vastaan tappelevan lapsen takaisin laitokseen. Omahoitaja ei ole paikalla vaikka hänen pitäisi, paikalla olevalta lapsen silmissä 'kiltiltä hoitajalta' lapsi anelee: "Eihän X tule mun huoneeseen, älä anna sen tulla, ole sinä minun hoitaja, pliis!" Tehdään poikkeusjärjestely sille illalle, että eri henkilö ottaa omahoitajavastuun. Lapsi on niin ahdistunut ja tolaltaan, että lääkärin vastaanotto tarvittaisiin, mutta osastonjohtaja on lomalla, eikä hoitaja pidä lääkärin paikalle kutsumista tarpeellisena.

Lapsi pelkää hoitajaa niin, että menee välillä häntä huoneensa vaatekaappiin karkuun. Kun äiti ihmettelee hoitajalle jälkeenpäin, miksi tämä raivoaa lapselle jopa kaappiin menosta, saa äiti raivostuneena annetun vastauksen: "Minulla on oikeus komentaa lapsi kasvokkain kanssani kun puhuttelen häntä!" Vastaukset raivotaan samaan tyyliin kun ihmettelen, miksi ahdistunut ja itkevä lapsi jätetään huoneeseen yksinään, vaikka intensiivihoidon periaatteisiin kuuluu nimenomaan siinä tilanteessa vierihoito.

Myös äidin aivan asiallinen ja lastaan puolustava käytös kostetaan lapselle pahimmalla mahdollisella tavalla. Hoitaja alkaa mollata äitiä lapselle joka käänteessä: "Minä en jaksa kuunnella sun äidin mäkätystä! Sun äiti on väärässä!" Vaikka heidän oman lääkärinsäkin mielestä äiti oli oikeassa, ei hoitajan käytökseen tullut mitään muutosta. Päinvastoin lasta peloteltiin, uhkailtiin, läimäyteltiin, tönittiin.

Lopulta en enää palauttanut lasta lomalta laitokseen silläkin uhalla, että huostaanoton takia poliisit ja lastensuojelupäivystys ilmestyvät kotiovelle. Laitos vaati minut kriisipalaveriksi ristimäänsä huutosessioon, jossa laitoksen henkilökunta yhteen ääneen huutaen perusteli huonoa äitiyttäni naurettavilla väitteillä. Niitä väitteitä alkoi ilmestyä ensimmäisen kerran historiassamme sen jälkeen kun laitos pelästyi heidän kalliin 'hoitonsa' jäävän kesken.

Hoitovirheen kuittasi laitoksen johtaja säteilevästi hymyillen yhdellä ainoalla lauseella: "Näitä hoitovirheitähän aina silloin tällöin sattuu." Lisäksi hän uhkaili minua näin: "Jos te jäätte kotiin ja tilanne kriisiytyy, haetaan lapsi poliisisaatossa vastaanottokotiin odottamaan paikkaa tavalliselle lastenkotiosastolle, koska äiti ei hyväksy intensiivihoitoa."

Paikalla olleet lastensuojelutyöntekijät tiesivät, että siitä ei ollut ollenkaan kyse, vaan laitoksen täysin väärästä lapsen kohtelusta, joustamattomista asenteista, perheen tarpeet huomiotta jättämisestä jne. Täydellisen takinkääntötempun ja pohjanoteerauksen teki paikalla ollut keskussairaalan psykiatri (joka oli kirjoittanut lapselle lähetteen ko. paikkaan), joka yritti kääntää lapsen aiheellisen pelon omahoitajaa kohtaan lapsen psykoottiseksi harhaksi, mikä kuulema johtui siitä, että äiti ei hyväksynyt huostaanottoa! Voi taivas tämän maailman vääryyttä! Sillä lauseella hoitaja pestiin pitkälle puhtaaksi lapsen rikollisesta kohtelustaan.

Kukaan lapsen tunteva normaali aikuinen ei pysty pitämään kyseistä lasta psykoottisena, eivät myöskään lastensuojelutyöntekijät. Samaa käsitystä puoltaa myös lasta nykyisin hoitava lasten neurologian tohtori. Kysyä sopii, mikä ihmeen innostus psykiatreilla on leimata lapsi sairaammaksi kuin hän on? Samalla painetaan villaisella lapsen saama rikollinen kohelu, se on helppo leimata lapsen sairaaksi harhaksi, koska kyseessä oli lasten psykiatrinen hoito-osasto. Muualla maailmassa on äärimmäisen harvinaista, että lapsi diagnosoidaan psykoottiseksi, mutta meidän psykiatrimme jakelevat sellaisia arvioita aina tilanteeseen sopivasti. Kaiken huippu oli se viimeinen väite, että jopa vauvat ovat psykoottisia! Ovatko nuo lähettävät lääkärit omistajina lastensuojelulaitoksissa, joiden oloja ei valvo kukaan? Valvontavelvollisuus olisi lääninhallituksella, mutta se ei todellisuudessa toteudu millään tavalla.

Joka tapauksessa huostaanotto purettiin hyvien lastensuojelutyöntekijöiden ansiosta, mutta tiedän varsinaisia kauhutarinoita siitä, miten läheskään aina ei tuossakaan tilanteessa huostaanottoa pureta, vaan lapsi on ja pysyy huostassa, kohdeltiin häntä sitten miten mielivaltaisesti tahansa.

Kun jäimme kotiin, lapsella oli kuukausia vaikeita painajaisia, jotka kaikki kohdistuivat kyseiseen laitokseen. Hän saattoi myös bussissa painautua äkkiä penkkien väliin ja kuiskutti "Eihän tuo ole X joka tuli bussiin?" Vähänkin kauempaa katsoen omahoitajaa muistuttava mieshenkilö sai lapsen pelästymään. Ja hän kyseli viikkojen ajan "Eihän minua varmasti voida tulla hakemaan sinne enää, eihän varmasti." Muutenkin lapsi oli huomattavasti huonompi kuntoinen kuin ennen huostaanottoa.

Lapsen kauhupaikkaan lähettäneet psykiatrit kieltäytyivät kuitenkin kaikista vastaanottoaikojen antamisesta, koska 'sitä lasta on tutkittu ihan riittävästi'. Siis ne laitoksessa vietetyt kuukaudetkin olivat kuulema tutkimusta, vaikka todellisuudessa lasta ei tutkittu millään tavalla. Loppupalaverissa omahoitajan lukema kuvaus tutkimustuloksista oli melkein sanasta sanaan sitä tekstiä, jolla äiti oli yrittänyt saada hoitajan ymmärtämään lapsen ongelmat. Ainoastaan kuvaus yhdestä mäenlaskumatkasta sisälsi sellaista tietoa, jota äiti ei ollut voinut antaa, koska ei ollut siellä mukana. Vai siksikö mäenlaskureissua korostettiin, koska tuollaiset ulkoilusessiot olivat laitoksessa niin harvinaisia? Yleensä lapsia säilytettiin lukkojen takana, eikä ulos ollut asiaa.

Pelkäsivätkö psykiatrit, että mahdollisessa tutkimuksessa tulisi ilmi, että lapselle on tapahtunut viime kuukausina jotain todella traumaattista? Miksi he eivät voi myöntää olevansa erehtyviä ihmisiä samoin kuin kaikki muutkin? Ja eiväthän he ole suoranaisesti vastuussa laitoksessa tapahtuneesta lapsen huonosta kohtelusta, ei lähettäneitä lääkäriä mistään syystetty. Mutta silti heidän mielestään lapsen olisi pitänyt jäädä sinne ja huostaanoton jatkua. Miksi? He eivät ole antaneet meille vastaanottoaikoja tähän päivään mennessä silti, vaikka olivat itse kirjoittaneet lapselle lääkityksen, joka vaati 3 kk:n välein veri-, maksakoe- ja sydänfilmikontrollin. Jätin lääkkeen pois viime syyskesällä IHAN omatoimisesti siten, että sen määrää vähennettiin asteittain. Lääkkeen pois jääminen ei aiheuttanut lapsen voinnissa mitään vaikutusta, ei huononemista, mutta ei varsinaisesti paranemistakaan.

Kertomusta voisi jatkaa, mutta riittäköön tämä kuvaukseksi siitä, millä tavalla lasta lasten'suojelun' ja terveydenhoidon nimissä kohdellaan tämän päivän Suomessa. Joku edellä kirjoitti, että tuskin maatamme itsenäiseksi taistelleet esi-isämme lapsille tällaista maata puolustivat. Kyllä pieleen on menty ja pahimman kerran.

Uuden Lastensuojelulain toivoisi takaavan lapselle EDES terveydenhoidon ilman tuollaisia kauhukokemuksia. Ja vaikka lapsi huostaanotettaisiin huonoista kotioloista, ei viranomaisilla ole silti oikeutta mihinkään mielivaltaan yhdenkään perheenjäsenen kohtelussa. Koko prosessi olisi pitänyt saada käräjä- tai jonkin uuden perustettavan perheoikeuden käsittelyyn alusta loppuun asti.

Ja kyllä todellista apua tarvitsevat lapset on löydettävä avun piiriin ilman, että perheitä vainotaan ja kytätään minkään Varpu-projektin nimissä. Nimenomaan Asperger-lapset ovat varpuilun unelmakohteita erikoisesta käytöksestään johtuen. Pitääkö perheiden elämää vaikeuttaa ja hankaloittaa vielä varpuilun nimissä, koska erityislapsen hoito on joka tapauksessa raskaampaa ja vaativampaa kuin tavanomaisen lapsen hoito.

Apua ja tukea tarvitsemme tulevaisuudessakin, mutta jotain muuta tästä eteen päin kuin huostaanottoa ja varpu-projektia, kiitos!

sossulta saa nuoria tyttöjä ja poikia, joita on kiva naiskennella, siitä sossu vielä maksaakin, on tää meinaan, kiva ammatti.

naima aslakki kirjoitti:

sossulta saa nuoria tyttöjä ja poikia, joita on kiva naiskennella, siitä sossu vielä maksaakin, on tää meinaan, kiva ammatti.

vaikka monella on mieleen tullutkin.

Lapselle tehdään kirjoitti:

sairaalapaikkojen puutteen takia ns. hoidollinen huostaanotto lastenkodin hoidolliselle osastolle. Siellä hän ei saa minkäänlaista hoitoa eikä tutkimusta, vaikka laitos niin väittääkin. Henkilökunta antaa lääkäreille ja sosiaalitoimistoon täysin ylimitoitettuja arvioita hoitotuloksistaan, jotka pelkästään he itse ovat määritelleet.

Lapsia säilytetään 'kodinomaisissa oloissa' ilman mitään tutkimusta tai erityishoitoa, vaikka laitos sen antamisesta kaupunkia laskuttaakin. Säilytys tapahtuu lukkojen takana, lapsen ulkoilu kielletään yli 90-prosenttisesti, jos verrataan lapsen normaaliin ulkoilun tarpeeseen. Vanhempien ja lapsen tapaamisia ja yhteydenpitoa rajoitetaan, vaikka lastensuojeluviranomaiset yrittävät laitosta saada 'pehmentämään' asenteitaan kertomalla heille useaan otteeseen, että kotona ei ole huostaanottoperusteita, vaikka laitos huostaanoton vaatikin.

Lasta kohdellaan laitoksessa niin väärin, että jopa laitoksen oma lääkäri myöntää hoitovirheen tapahtuneeksi, mutta silti lapsen kohteluun ei saada mitään muutosta. Esim. poikkeuksellisen ruokavalionsa takia lapsi tarvitsee myös enemmän juotavaa kuin tavallista, ja koulun jälkeen hän saattaa juoda kotona litran nestettä koulusta tultuaan. Kun lapsi tulee koulusta laitokseen (aiheetta huostaanotettuna), eivät lapset saa poistua omista huoneistaan rangaistuksen uhalla, koska juuri siihen aikaan on ns. hiljainen tunti, eikä lapsi uskalla mennä keittiöön vesihanalle. Äiti yrittää useaan otteeseen rauhallisesti pyytää omahoitajalta, että lapsi saisi juoma-astian omaan huoneeseen, mutta lopulta hoitaja raivostuu ja huutaa sekä äidin että lapsen kuullen: "Lapsi saa juoda niin paljon kuin hanasta vettä riittää, mutta huoneisiin täällä ei mitään anneta, se on laitoksen käytäntö. Ja sinä et saa valittaa tämän paikan oloista ulkopuolisille, et edes äidille." Koska lapsi tietää, että janosta puhuminen on valittamista ja hoitaja kostaa kaiken valittamisen hänelle jälkeen päin, hän itkee jo tässä vaiheessa vieressä: "Älä sano, että minun on jano. Äiti, ei minun varmaankaan ole jano."

Lopulta lapsi, joka ei ikinä ennen ole pelannyt aikuista ihmistä, pelkää omahoitajaa niin, että joudun kotilomalta palauttamaan ääneen itkevän ja vastaan tappelevan lapsen takaisin laitokseen. Omahoitaja ei ole paikalla vaikka hänen pitäisi, paikalla olevalta lapsen silmissä 'kiltiltä hoitajalta' lapsi anelee: "Eihän X tule mun huoneeseen, älä anna sen tulla, ole sinä minun hoitaja, pliis!" Tehdään poikkeusjärjestely sille illalle, että eri henkilö ottaa omahoitajavastuun. Lapsi on niin ahdistunut ja tolaltaan, että lääkärin vastaanotto tarvittaisiin, mutta osastonjohtaja on lomalla, eikä hoitaja pidä lääkärin paikalle kutsumista tarpeellisena.

Lapsi pelkää hoitajaa niin, että menee välillä häntä huoneensa vaatekaappiin karkuun. Kun äiti ihmettelee hoitajalle jälkeenpäin, miksi tämä raivoaa lapselle jopa kaappiin menosta, saa äiti raivostuneena annetun vastauksen: "Minulla on oikeus komentaa lapsi kasvokkain kanssani kun puhuttelen häntä!" Vastaukset raivotaan samaan tyyliin kun ihmettelen, miksi ahdistunut ja itkevä lapsi jätetään huoneeseen yksinään, vaikka intensiivihoidon periaatteisiin kuuluu nimenomaan siinä tilanteessa vierihoito.

Myös äidin aivan asiallinen ja lastaan puolustava käytös kostetaan lapselle pahimmalla mahdollisella tavalla. Hoitaja alkaa mollata äitiä lapselle joka käänteessä: "Minä en jaksa kuunnella sun äidin mäkätystä! Sun äiti on väärässä!" Vaikka heidän oman lääkärinsäkin mielestä äiti oli oikeassa, ei hoitajan käytökseen tullut mitään muutosta. Päinvastoin lasta peloteltiin, uhkailtiin, läimäyteltiin, tönittiin.

Lopulta en enää palauttanut lasta lomalta laitokseen silläkin uhalla, että huostaanoton takia poliisit ja lastensuojelupäivystys ilmestyvät kotiovelle. Laitos vaati minut kriisipalaveriksi ristimäänsä huutosessioon, jossa laitoksen henkilökunta yhteen ääneen huutaen perusteli huonoa äitiyttäni naurettavilla väitteillä. Niitä väitteitä alkoi ilmestyä ensimmäisen kerran historiassamme sen jälkeen kun laitos pelästyi heidän kalliin 'hoitonsa' jäävän kesken.

Hoitovirheen kuittasi laitoksen johtaja säteilevästi hymyillen yhdellä ainoalla lauseella: "Näitä hoitovirheitähän aina silloin tällöin sattuu." Lisäksi hän uhkaili minua näin: "Jos te jäätte kotiin ja tilanne kriisiytyy, haetaan lapsi poliisisaatossa vastaanottokotiin odottamaan paikkaa tavalliselle lastenkotiosastolle, koska äiti ei hyväksy intensiivihoitoa."

Paikalla olleet lastensuojelutyöntekijät tiesivät, että siitä ei ollut ollenkaan kyse, vaan laitoksen täysin väärästä lapsen kohtelusta, joustamattomista asenteista, perheen tarpeet huomiotta jättämisestä jne. Täydellisen takinkääntötempun ja pohjanoteerauksen teki paikalla ollut keskussairaalan psykiatri (joka oli kirjoittanut lapselle lähetteen ko. paikkaan), joka yritti kääntää lapsen aiheellisen pelon omahoitajaa kohtaan lapsen psykoottiseksi harhaksi, mikä kuulema johtui siitä, että äiti ei hyväksynyt huostaanottoa! Voi taivas tämän maailman vääryyttä! Sillä lauseella hoitaja pestiin pitkälle puhtaaksi lapsen rikollisesta kohtelustaan.

Kukaan lapsen tunteva normaali aikuinen ei pysty pitämään kyseistä lasta psykoottisena, eivät myöskään lastensuojelutyöntekijät. Samaa käsitystä puoltaa myös lasta nykyisin hoitava lasten neurologian tohtori. Kysyä sopii, mikä ihmeen innostus psykiatreilla on leimata lapsi sairaammaksi kuin hän on? Samalla painetaan villaisella lapsen saama rikollinen kohelu, se on helppo leimata lapsen sairaaksi harhaksi, koska kyseessä oli lasten psykiatrinen hoito-osasto. Muualla maailmassa on äärimmäisen harvinaista, että lapsi diagnosoidaan psykoottiseksi, mutta meidän psykiatrimme jakelevat sellaisia arvioita aina tilanteeseen sopivasti. Kaiken huippu oli se viimeinen väite, että jopa vauvat ovat psykoottisia! Ovatko nuo lähettävät lääkärit omistajina lastensuojelulaitoksissa, joiden oloja ei valvo kukaan? Valvontavelvollisuus olisi lääninhallituksella, mutta se ei todellisuudessa toteudu millään tavalla.

Joka tapauksessa huostaanotto purettiin hyvien lastensuojelutyöntekijöiden ansiosta, mutta tiedän varsinaisia kauhutarinoita siitä, miten läheskään aina ei tuossakaan tilanteessa huostaanottoa pureta, vaan lapsi on ja pysyy huostassa, kohdeltiin häntä sitten miten mielivaltaisesti tahansa.

Kun jäimme kotiin, lapsella oli kuukausia vaikeita painajaisia, jotka kaikki kohdistuivat kyseiseen laitokseen. Hän saattoi myös bussissa painautua äkkiä penkkien väliin ja kuiskutti "Eihän tuo ole X joka tuli bussiin?" Vähänkin kauempaa katsoen omahoitajaa muistuttava mieshenkilö sai lapsen pelästymään. Ja hän kyseli viikkojen ajan "Eihän minua varmasti voida tulla hakemaan sinne enää, eihän varmasti." Muutenkin lapsi oli huomattavasti huonompi kuntoinen kuin ennen huostaanottoa.

Lapsen kauhupaikkaan lähettäneet psykiatrit kieltäytyivät kuitenkin kaikista vastaanottoaikojen antamisesta, koska 'sitä lasta on tutkittu ihan riittävästi'. Siis ne laitoksessa vietetyt kuukaudetkin olivat kuulema tutkimusta, vaikka todellisuudessa lasta ei tutkittu millään tavalla. Loppupalaverissa omahoitajan lukema kuvaus tutkimustuloksista oli melkein sanasta sanaan sitä tekstiä, jolla äiti oli yrittänyt saada hoitajan ymmärtämään lapsen ongelmat. Ainoastaan kuvaus yhdestä mäenlaskumatkasta sisälsi sellaista tietoa, jota äiti ei ollut voinut antaa, koska ei ollut siellä mukana. Vai siksikö mäenlaskureissua korostettiin, koska tuollaiset ulkoilusessiot olivat laitoksessa niin harvinaisia? Yleensä lapsia säilytettiin lukkojen takana, eikä ulos ollut asiaa.

Pelkäsivätkö psykiatrit, että mahdollisessa tutkimuksessa tulisi ilmi, että lapselle on tapahtunut viime kuukausina jotain todella traumaattista? Miksi he eivät voi myöntää olevansa erehtyviä ihmisiä samoin kuin kaikki muutkin? Ja eiväthän he ole suoranaisesti vastuussa laitoksessa tapahtuneesta lapsen huonosta kohtelusta, ei lähettäneitä lääkäriä mistään syystetty. Mutta silti heidän mielestään lapsen olisi pitänyt jäädä sinne ja huostaanoton jatkua. Miksi? He eivät ole antaneet meille vastaanottoaikoja tähän päivään mennessä silti, vaikka olivat itse kirjoittaneet lapselle lääkityksen, joka vaati 3 kk:n välein veri-, maksakoe- ja sydänfilmikontrollin. Jätin lääkkeen pois viime syyskesällä IHAN omatoimisesti siten, että sen määrää vähennettiin asteittain. Lääkkeen pois jääminen ei aiheuttanut lapsen voinnissa mitään vaikutusta, ei huononemista, mutta ei varsinaisesti paranemistakaan.

Kertomusta voisi jatkaa, mutta riittäköön tämä kuvaukseksi siitä, millä tavalla lasta lasten'suojelun' ja terveydenhoidon nimissä kohdellaan tämän päivän Suomessa. Joku edellä kirjoitti, että tuskin maatamme itsenäiseksi taistelleet esi-isämme lapsille tällaista maata puolustivat. Kyllä pieleen on menty ja pahimman kerran.

Uuden Lastensuojelulain toivoisi takaavan lapselle EDES terveydenhoidon ilman tuollaisia kauhukokemuksia. Ja vaikka lapsi huostaanotettaisiin huonoista kotioloista, ei viranomaisilla ole silti oikeutta mihinkään mielivaltaan yhdenkään perheenjäsenen kohtelussa. Koko prosessi olisi pitänyt saada käräjä- tai jonkin uuden perustettavan perheoikeuden käsittelyyn alusta loppuun asti.

Ja kyllä todellista apua tarvitsevat lapset on löydettävä avun piiriin ilman, että perheitä vainotaan ja kytätään minkään Varpu-projektin nimissä. Nimenomaan Asperger-lapset ovat varpuilun unelmakohteita erikoisesta käytöksestään johtuen. Pitääkö perheiden elämää vaikeuttaa ja hankaloittaa vielä varpuilun nimissä, koska erityislapsen hoito on joka tapauksessa raskaampaa ja vaativampaa kuin tavanomaisen lapsen hoito.

Apua ja tukea tarvitsemme tulevaisuudessakin, mutta jotain muuta tästä eteen päin kuin huostaanottoa ja varpu-projektia, kiitos!

pohjalta toimiva lastenSUOJELUlaitos, että johtajalla olisi ollut muutakin sanottavaa lapsen väärästä kohtelusta kuin HYMYILLÄ asialle ja pyyhkäistä pois päiväjärjestyksestä.

Ja millä perusteella he veloittavat kaupungilta suurta korvausta olemattomasta hoidosta?

on kristilliseltä kirjoitti:

pohjalta toimiva lastenSUOJELUlaitos, että johtajalla olisi ollut muutakin sanottavaa lapsen väärästä kohtelusta kuin HYMYILLÄ asialle ja pyyhkäistä pois päiväjärjestyksestä.

Ja millä perusteella he veloittavat kaupungilta suurta korvausta olemattomasta hoidosta?

tiedätte tapahtuvan lastensuojelulaitoksissa.

Vai ollaanko laitoksessa niin vieraskoreita sossuillekin, että lapset istuvat pyhäpuvuissa ja nurkat kiillotetaan kun sossut ovat tulossa. Lastenkoti pyrkii eristämään lapsen vanhemmista mahdollisimman tehokkaasti - vaikka huostaanoton ainoa syy olisi se, että he itse ovat vaatineet huostaanoton, koska se on peruste hoidolliselle osastolle pääsyyn. Heidän vaatimuksensa on laiton, mutta eihän siitä kukaan välitä, eivät viranomaiset varsinkaan. Ja laitoksen johtaja kiemurtelee irti syytteestä niin kaksinaamaisesti kuin kaikesta muustakin vastuusta lapsen huonon kohtelun suhteen.

Vanhemmille he langettavat rangaistuksia samoin yhtä mielivaltaisesti. Sossu näkee kaiken tämän, mutta ei silti tee ilmoitusta valvovalle viranomaiselle. Mitäs sitä nyt suotta. Kaikki laittomuus ja mielivalta on tullut jäädäkseen suomalaisperheiden kohteluun. Niinhän te luulette vielä toistaiseksi!

Kuntapäättäjiäkin pitäisi syyttää lastensuojelurikoksesta, koska lasten terveydenhoidon hoitamatta jättäminen mahdollista kaiken tämän rikollisuuden lapsia kohtaan!

väärään kohteluun, mitä kirjoitti:

tiedätte tapahtuvan lastensuojelulaitoksissa.

Vai ollaanko laitoksessa niin vieraskoreita sossuillekin, että lapset istuvat pyhäpuvuissa ja nurkat kiillotetaan kun sossut ovat tulossa. Lastenkoti pyrkii eristämään lapsen vanhemmista mahdollisimman tehokkaasti - vaikka huostaanoton ainoa syy olisi se, että he itse ovat vaatineet huostaanoton, koska se on peruste hoidolliselle osastolle pääsyyn. Heidän vaatimuksensa on laiton, mutta eihän siitä kukaan välitä, eivät viranomaiset varsinkaan. Ja laitoksen johtaja kiemurtelee irti syytteestä niin kaksinaamaisesti kuin kaikesta muustakin vastuusta lapsen huonon kohtelun suhteen.

Vanhemmille he langettavat rangaistuksia samoin yhtä mielivaltaisesti. Sossu näkee kaiken tämän, mutta ei silti tee ilmoitusta valvovalle viranomaiselle. Mitäs sitä nyt suotta. Kaikki laittomuus ja mielivalta on tullut jäädäkseen suomalaisperheiden kohteluun. Niinhän te luulette vielä toistaiseksi!

Kuntapäättäjiäkin pitäisi syyttää lastensuojelurikoksesta, koska lasten terveydenhoidon hoitamatta jättäminen mahdollista kaiken tämän rikollisuuden lapsia kohtaan!

Sen sisältö kuului suurin piirtein näin:

Eivät pahimpia ole ne pahat,
jotka tekevät pahaa,
vaan ne hyvät, jotka näkevät pahan,
mutta kääntävät sille selkänsä.