Munarakkuloiden

keskusteltiin aiemmin ja minäpä sitten kysyin tänään siitä lääkäriltä. Punktiossa olisi ihanteellisinta että rakkulat olisi 18mm kokoisia, toki 19 tai 17 mm voi hedelmöittyä mutta paras ajankohta siis 18mm, minullakin niitä on monen kokoisia elikkä 7-13mm ja oli siis 2 uä ivf:stä. Suunniteltu punktio ti tai ke ensiviikolla.
84147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

että ihanteellinen punktiossa olisi munarakkulan koko tuo n. 19mm tai ihan pikkasen yli, mutta kun itselläni oli vika ultrassa jo suurin munarakkula 19mm niin siitä päivästä lääkäri ehdotti siitä punktiota 3 päivän päähän, jolloin tuo suurin folli olisi jo ollut 25 mm eli aivan liian suuri. En suostunut, hoito siis jäi kesken. Ensimmäisen kerran minulla oli punktiossa suurin folli 22 ja siitä kahden päivän päästä vasta tehtiin puntio eli silloinkin oltiin myöhässä. Nämä ongelmat tulevat siitä, kun klinikat eivät ole auki viikonloppuisin ja sitten tehdään kompromisseja punktiopäivän suhteen. Pitkällä kaavallahan ei tätä ongelmaa ole. Minusta lääkäreiden pitäsi rehellisesti kertoa tilanne ja seurata ultrissa tiheämmin munarakkuloiden kehitystä, koska esim. itse reagoin yli jo pieniinkin puregon annoksiin. Minulle lääkäri sanoi, että 18mm munasolu voidaan hedelmöittää eli on jo kypsä. Munarakkulan kasvaa vuorokaudessa noin 2mm.

Äänestä
  • ne kasvaa noin 1 tai 2mm päivässä, mutta joskus ne voi yhtäkkiä kasvaa paljon enemmänkin yhdessä vuorokaudessa, itellä kävi niin.. todella vaikea juttu, mutta mulla tehään seurantaa joka toinen päivä, ja tosiaan tuo 18mm on juuri sopiva.. mutta isommatkin toki sopii. mulla itellä tärppäs semmonen 22-23mm muistaakseni aikoinaan.

    Äänestä

  • Moi.
    Mulla oli perjantaina ultrassa suurin n. 18 mm mutta toisella puolella varsinkin oli pienempiä. Mietti lääkäri kovasti olisiko punktio maanantai vai tiistai, jotta ne pienetkin ehtis kypsyä. Punktio tehtiin eilen maanantaina eli 3 päivää ultrasta ja kaikki saadut munasolut oli kypsiä. Huomenna siirto, toivottavasti (jos jakaantuneita).
    Siis minulla 18 mm follikkelilla mietittiin tuota 4 päivän mahdollsuuttakin! Eikä se hirveesti enää kasvanut kun vain perjantaina Gonalia enää pistin.
    Minulle tehty hoitoja sekä pitkällä että lyhyellä kaavalla ja samanlaista tasapainoilua se on ollut ja viikonloput välissä, miksi ei pitkällä kaavalla ongelmaa?

    Äänestä

Eli minulla kahdessa pitkalla kaavalla tehdyssa hoidossa munarakkulat ovat kasvaneet liki 30mm kokoisiksi.

Lahes kaikki munasolut ovat kuitenkin hedelmoittyneet - mutta joukossa on ollut todella paljon ns. monitumaisia alkioita, jotka eivat ole elinkelpoisia. Johtuuko tama siis suurista munarakkuloista? Onko muilla kokemusta tasta?

Olisin kiitollinen kaikista kommenteista.

Äänestä
  • hei, voitko selittää tuon käsitteen ja miksi ne eivät ole elinkelpoisia?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    hei, voitko selittää tuon käsitteen ja miksi ne eivät ole elinkelpoisia?

    Heippa nimim. ???,

    joku selitti sen aikaisemmin tällä samlla palstalla näin: "Kaikki ihmiset solut sisältävät vain yhden tuman. Joten jos alkion soluissa on useampia tumia, kyseessä on juuri vakavia kromosomihäiriöitä ja raskaus menee luonnollisesti kesken."

    Meillä tosin kromosomit tutkittu, eikä niistä ole löytynyt mitään vikaa. Lääkärimmekään ei osaa nimetä selkeää syytä monitumaisuuteen, mutta ehkäpä tuo munarakkuloiden suuri kokokin vaikuttaa. Onko kellään kokemusta monitumaisuudesta/suurien munarakkuloiden laadusta?

    Äänestä

  • n. 30 mm kirjoitti:

    Heippa nimim. ???,

    joku selitti sen aikaisemmin tällä samlla palstalla näin: "Kaikki ihmiset solut sisältävät vain yhden tuman. Joten jos alkion soluissa on useampia tumia, kyseessä on juuri vakavia kromosomihäiriöitä ja raskaus menee luonnollisesti kesken."

    Meillä tosin kromosomit tutkittu, eikä niistä ole löytynyt mitään vikaa. Lääkärimmekään ei osaa nimetä selkeää syytä monitumaisuuteen, mutta ehkäpä tuo munarakkuloiden suuri kokokin vaikuttaa. Onko kellään kokemusta monitumaisuudesta/suurien munarakkuloiden laadusta?

    kiitos mutta mikä on tuma?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    kiitos mutta mikä on tuma?

    kaikissa soluissa ole tuma sisällä, selittäköön joku kemisti paremmin jos osaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koosta kirjoitti:

keskusteltiin aiemmin ja minäpä sitten kysyin tänään siitä lääkäriltä. Punktiossa olisi ihanteellisinta että rakkulat olisi 18mm kokoisia, toki 19 tai 17 mm voi hedelmöittyä mutta paras ajankohta siis 18mm, minullakin niitä on monen kokoisia elikkä 7-13mm ja oli siis 2 uä ivf:stä. Suunniteltu punktio ti tai ke ensiviikolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu