Nyt Forssalaiset, sitten äänestämään ja vaihtakaa puoluetta, niin ei tarvi aina narista.Yhtiönkatu ja kaikki muu mikä voisi nostaa Forssan imagoa ja mainetta paremmaksi ei ainakaan nykyisellä hallituksella parane.
Forssalaiset
vaihtakaa
4718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen jo kolmesti vaihtanut puoluetta,
ollut kolmesti äänestämättä,
ei mikään näytä auttavan.
Taas tuli valtakunnan radiossa,
Forssassa suuri, lisääntynyt nuoriso työttömyys,
tuo on pahintta imagon kannalta.
Ankkalammi ja hieno tori ei imagoa paranna.
Keskusta-Kokoomus-linjalla saataisiin pienten kaupunkien ilme ehostumaan
Tarpeeksi kauan ovat kirkuvanpunaiset sosialistidemokraatit repineet parempiosaisten ja elämässä eteenpäin pyrkivien ihmisten selkänahasta viimeisetkin rippeet vain voidakseen jatkaa valtiolle täysin hyödyttömien loisten hyysäämistä.
näyttää siltä etten äänestä.
Olen kyllä käyttänyt äänioikeuttani monena vuonna,mutta nyt tökkii niin.
Kyllä huomaa että ehdokkaat ovat asettuneet tyrkylle,hah,nyt sitä niin morjestellaan.
Meinasin nimittäin lentää selälleni erään ehdokkaan muuttuneesta käytöksestä minua kohtaa.
No,ei se mitään kun sen tietää.
Juuri niin.Demarit eivät ole saaneet mitään hyvää aikaiseksi, päin vastoin. esim. naapuri kaupungissa Loimaalla on kokoomusta ja keskustaa ja sen kyllä palvelussa ja YRITTÄJYYDESSÄ näkyy.