Nyt kun on kaiken mailman epämääräisiä ammattilaisia liikenteessä pannaan lopullinen niitti väittelylle, saako alumiinista kanavaa käyttää liesituulettimessa.
Kyllä saa, sitä saa käyttää liesituulettimessa ja joustavana kanavan osana aivan kuten tähänkin saakka, sen paloluokitus on A1 s0/d0, liesituulettimesta hormiin väille on sallittu, jos toimitaan saman palovyöhykkeen sisällä saa viedä katolle asti.
Katsomalla liesituulettimen sisälle ja sen päälle perhospeltiä, ne on muovia, eivätkä täytä minkään valtakunnan määräyksiä, eikä sitä tuulettimelta edes vaadita, ce hyväksyntä on mottorille ja sähköosille.
Erillisen paloluokitus ja materiaalin paksuutta koskevat määräykset, eli talohormistoon saa tehdä kanava liitoksen kurttuputkella jos ja kun hormiston liitoksessa on palopelti. Huoneiston keittökaappien sisällä kanava saa olla al, tai muovia.
Vastaavasti samaa kanavaa saa käyttää joustavana osana, kun ollaan palovyöhykkeen sisällä, normi eristys määräysten mukaan. Sillä saa liittää koneet esim, omakotitalot jäykkään kanavistoon.
Sinkitty kanava ei kestä edes alumiinin verran lämpöä, sinkki sulaa jo muutamassa sadassa asteessa, samoin jokainen tiiviste, oli valmiina tai erikseen asennettuna kanavassa, muövikanava kestää jopa enemmän kuin sinkki, mutta yhtä kaikki sekä sinkitty kanava vaikka siinä on teräs runko, ja muovi kanava on ongelma jätettä lämmettyään, al on täysin puhdasta ja kestää lämpöä enemmän, ei toki teräs kanavan verran, joka on ainut oikea.
M1 luokkaa mainostetaan ja siihen on vaikea saada muovi kanavalle perusteluja, kuka haluaa hengittää muovin höyryjä 30 vuotta, veikkaan jotta tästä tulee aikanaan samanlainen pommi kuin asbesti oli.
Al ja teräs kanavat on automaattisesti, koska ovat metallia ja pakattuja M1 luokkaa.
Kurttuputki
6
5473
Vastaukset
- kummajainen ...
Onko joku jossain väittänyt, ettei huonetilassa, jossa liesituuletin on, saisi käyttää kurttuputkea?
Käytännössä paloalue useimmiten vaihtuu kun mennään yläpohjan yläpuolelle, joten siihen loppui kurttu.
Perhospellit sen sijaan ovat laitteita, joita eivät koske mitkään määräykset, koska ne eivät toimi paloa rajoittavina joten ne päin vastoin täyttävät kaikki määräykset.
Ilmanvaihtokojeissa ja -kanavissa on sallittu muovi- ym muiden palavien osien käyttö vähäisissä määrin. Näitä ovat mm suodattimet, puhaltimien siivet, tiivisteet, joustavat liittimet, tärinänvaimentimet jne.
Sinkin merkitys on lujuusmielessä olematon, pintaa on 275 x 2 g/m2, kun terästä on 0,5 mm teräksessä 4 kg/m2 ja 0,75 mm.ssä 6 kg/m2, joten sinkittykin kanava kestää paremmin kuin alumiini.- T.P.Oksala
Hyvä vihdoin asiaa, olen päivittäin kuullut väitteitä että kurttua ei saa käyttää liesituulettimessa.
Jokaisella talotyömaalla tulee aina sota kurttuputken käytöstä. - pientä epävarmuutta
T.P.Oksala kirjoitti:
Hyvä vihdoin asiaa, olen päivittäin kuullut väitteitä että kurttua ei saa käyttää liesituulettimessa.
Jokaisella talotyömaalla tulee aina sota kurttuputken käytöstä.E7 sanoo:
"Palo-osaston sisäiset kanavat voivat olla keittiön
kohdepoistokanavaa lukuun ottamatta vähäiseltä
matkaltaan edellä mainittuja ohuempia. Tällöin
niiden on oltava puhdistettavissa tai helposti vaihdettavissa."
"edellä mainitut" tarkottaa tässä 0,5 mm teräskanavaa. - suomeksi?
pientä epävarmuutta kirjoitti:
E7 sanoo:
"Palo-osaston sisäiset kanavat voivat olla keittiön
kohdepoistokanavaa lukuun ottamatta vähäiseltä
matkaltaan edellä mainittuja ohuempia. Tällöin
niiden on oltava puhdistettavissa tai helposti vaihdettavissa."
"edellä mainitut" tarkottaa tässä 0,5 mm teräskanavaa."Palo-osaston sisäiset kanavat voivat olla , vähäiseltä
matkaltaan edellä mainittuja ohuempia"
Omakotitalon sisällä voi olla vähäiseltä matkalta kurttuputkea.
" keittiön
kohdepoistokanavaa lukuun ottamatta "
Eli ei kuitenkaan liesituulettimessa.
"Tällöin
niiden on oltava puhdistettavissa tai helposti vaihdettavissa."
Kurttuputki pitää olla helposti vaihdettavissa.
Onko tuossa mitään epävarmuutta? Kielletty mikä kielletty.
- puuttuu
tyyppihyväksyntä, jota kautta jokainen rak.val. viranomainen voi puuttua sen käyttöön. Ja sinä sitten poistat putket tai et saa käyttöönottolupaa.
- TPKL
Höpö höpö, al-kanava on A1 s0/d0 paloluokiteltu, ollut suomessa luokiteltu ja valmistettu iv-kanava, noin viimeiset 30 vuotta, ja koko ajan luokiteltuna, se käy liesituulettimeen omakotitaloissa ja pien kiinteistöissä jo senkin takia jotta koko huusholli on yhtä ja samaa palovyöhykettä, tätä soopaa saa aina välillä lukea, ottakaa nyt edes asiasta selkoa. Suomessa saa paloviranomaisilta tietää asioista jos osaa kysyä. 0.5mm paksuus vaatimukseen vetoaminen on puuta heinää, lukekaa ensin mitä se koskee.
Suomessa valmistettu joustava al-kanava täyttää luokitelmat ja on hyväksytty, mutta tänne mm, onnisen jne, viime aikoina maahantuomat kiinan kanavat ja rätti-al putket ei täytä minkään valtakunnan hyväksyntää.
Suomalainen tuote on lisäksi M1 luokkaan kelpuutettua, se kun on metallia, al on yhä toistaiseksi metallia, ja maapallolla yleinen alkuaine joka ei aiheuta minkään valtakunnan päästöjä, allergiaa jne, 100 % kierrätettävää, kotimaan tuottessa on al puhtaus aste 99.98% sen puhtaampaa alumiiniä ei saa mistään päin mailmaa, edes ruokailuväline al ei ole niin puhdasta, kanavat myydään pakattuina M1 luokan edellytysten mukaan, liuotin aine jäämiä ei ole, ainut lisä aine mitä valmistamisessa käytetään on vesi ja puhdas ruoka-pöytä rypsiöljy, tiiveys luokitus on paras mahdollinen, miettikää hetken jos halautte hengittää liuotin höyryjä mm, muovikanavasta, se tehdään öljystä, ei ole kovin egologista, ja pitkäaikaisia kokemuksia ei ole kellään, al kanavaa on tehty jo 40 vuotta.
Jos osaa lukea, lukee sen rakennusmääräyskokoelman kunnolla ja loppuun asti, seuraava mihin yleensä vedotaan on kanavan puhdistus, al ei kerää likaa, se suorastaan hylkii sitä, rasvan ja muun lian jota joskus kuitenkin kertyy vuosien aikana, voi puhdistaa pelkällä fairi - vesi seoksella pyyhkimällä, ja asiansa osaava puhdistus liike tietää tämän. Alkanavasta on jo 30 vuoden ajalta kenttätestit, mm, liesituulettimesta jossa se ei ole mennyt miksikään.
Alumiini kanava on tarkoitettu joustavaksi osaksi kanavistoa, ei koko kanavistoksi, suositus oli jotta runkokanavat tehdään jäykästä, oksat ja tarpeelliset ohitukset yms, voi tehdä joustavasta, se on täyttä puuta heinää jotta nuohouksesta ja puhdistuksesta valitetaan tai siihen vedotaan, totta on jotta al kanava ei kestä metalli harjalla puhdistusta, mutta kanaviston voi suunnitella siten jotta puhdistus luukkuja on siten sijoiteltu ettei teräs kanavien puhdistus ole ongelma, ammattitaitoiselle suunnittelialle ei pitääs olla ylipääsemätöntä, puhditus pisteitä, luukkuja yms, laitetaan muutenkin liian vähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?465801Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki573135- 1832675
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t112442mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132149- 292121
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/151826- 151488
- 1471354
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2621195