Mitä voisi antaa lisukkeena normikapuroiden lisäksi hieman liian hoikalle koiralle jotta painoa saisi hieman nostettua?
Laiha koira
millä lihaa luiden päälle?
5520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minkä ikäinen koirasi on ? Jos se on vielä kasvuiässä se saakin olla hoikka mutta ei tietenkään laiha. Jos se on kasvunsa kasvanut, lisää sen ruokaan esim, rasvaista jauhelihaa, vähän öljyä, pakastettu mahalaukku on myös aika tavalla rasvaista.Vaihda myös nappulat energianappuloiksi.Lisää kaikenkaikkiaan ruuan määrää, mutta varo ettei yhtäkkiä pullahda liikaa. Jos se ei ruokinnalla liho, voi laihuuden syynä olla joku sairauskin. Käytä silloin varmuuden vuoksi el lääkärillä. Paljonko koirasi painaa ja minkä korkuinen se on.
Esim, omani on aika pieni n. 58 cm ja painaa 25-26 kg, näyttää hoikalta mutta ei laihalta.
vaan keskikokoinen , kun sakemanninartun maksimi säkäkorkeus on 60.
usein tavannut 25 kiloista täysi-ikäistä sakemanninarttua. Väitän että useimmat nartut painavat useita kiloja enemmän,eli 25 kiloinen on aika pieni. Omat entiset narttuni painoivat n30-32 kg olematta lihavia tai ylisuuria.Toki pienempiäkin löytyy.
ovat ylisuuria ja raskaita , mutta mun sakemannin ihannepaino oli 27kg vaikka usein painoikin 29-30kg , mutta sillon siinä oli liikaa läskiä.
Säkä oli 57,5.Kerran painoi jopa 33kg oli vähä päässyt turpoomaan ;)niin sillon oli tosi lihava .
Minulla on sakemanninarttu, ikää reilut 3 v.
Koira on päivät tarhassa (iso tarha) kun olen työssä. Nappularuoan lisäksi HÄN syö raakaa mahaa, toisinaan lihaa raakana. Koira on maksimikorkuinen ja painaa 35-36 kg joten massaa on, lihaksia ei läskiä.
En tiedä sinun koirastasi, kestääkö rankempaa ruokaa. Jos koirasi on pentu tai nuori koira, älä ota mallia.