Kuinka vanhan koiran voi vielä astuttaa? Onko 8v jo liian vanha? Ennemmin ei ole pentuja teetetty.
astutus ikä
tollofani
3885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kahdeksan vuotias alkaa olemaan liian vanha saamaan pentuja muutenkin, ja ensimmäiseksi pentueeksi ainakin
Se on aivan liian vanha! Suositus ensimmäisten pentujen saamiseen on 4 vuotta, eli mietippä sitä vielä toisen kerran.
Tuon ikäistä koiraa en enää stressaisi penturumballa, enkä uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että menettäisin rakkaan koiran kasvaneiden komplikaatioiden riskien takia. Vanhemmalla emällä kun helpommin tulee ongelmia raskauden kanssa, ja pahimmillaan menettää sekä emon sekä pennut.