Heippa kaikki marsuihmiset! Kyselisin sellaista asiaa, että kun olen lähdössä poikaystäväni luo hiihtolomalla ja ajattelin viipyä ainakin pidennetyn viikonlopun, ehkä jopa 5 vuorokautta.
Kauan siis marsuja voi pitää pienemmässä häkissä kuin yleensä, jos esimerkiksi taikakuutioilla laskee tuon, eli siis yksi kuutiopalahan on 36cm eikö?marsuja on kaksi ja tietenkään ei noille päiville saa millään sen kokoista mikä kuuluisi kahdella marsulla olla. Kiitos

Vastaukset 2
Vanhimmat
paljon siitä kauanko marsusi saavat olla päivittäin lattialla vipeltämässä..
pitää marsuja ihan huomattavasti pienemmässä häkissä väliaikaisesti. Tärkeintä on että ne pääsee liikkumaan häkissä. Ja jos marsut on rohkeita niin voihan niitä pitää lattialla matkan aikana! Minkä kokoista häkkiä suunnittelit taikakuutioista? Mielestäni esim 2x2 kuutioista tehty riittää tuolle ajalle.