Miisa on 16-vuotias ujo punahiuksinen nätti tyttö.
Hanna on noin kolmekymmentä vuotias tummahiuksinen itsevarma ja isorintainen lääkäri. Sini on myös kolmenkymmenen kieppeillä oleva nainen. Sini on sievä blondi joka on vastaanottohuoneessa apulaisena syöttämässä tietoja tietokoneelle. Miisa on varannut ajan lääkäriin koska hän kärsii ahdistuksesta. Miisa on jonkin verran ahdistunut ja jopa vähän hysteerinenkin nuori neiti. Miisaa jännittää kovasti lääkäriin meno.
Miisa istuu odotushuoneessa ja ovelta Hanna tulee kutsumaan Miisan sisään. "Käy istumaan" sanoo Hanna. Miisa istuu suunnilleen huoneen keskellä olevalle penkille polvet toisiaan vasten ja kädet polvien päällä. Miisa katselee levottomasti ympärilleen. Hanna sanoo; "Noniin Miisa voit kertoa nyt vapaasti että miltä tuntuu". Miisaa ahdistaa tilanne paljon ja Miisa huomaa kuinka hänen tekisi mieli vähän itkeä. Hän tiedostaa että ei voi kertoa pitkiä lauseita koska silloin muut huomaisivat äänestä että Miisaa itkettää. Miisa sanoo Hannalle joka istuu suunnilleen Miisaa vastapäätä; "mm mua ahdistaa ja on paha olla.. ".
Miisalla on tapana puhua nopeatempoisesti ja levottomalla äänella. Miisa näkee kuinka Hanna sekä huoneen kulmassa istuva Sini katsovat nyt Miisaa lempeästi ja säälien. Miisalla on pari kyyneltä silmäkulmassa. Hiljaisuus ahdistaa.
Pienen hiljaisuuden jälkeen Miisa puhkeaa kovaääniseen itkuun. Hanna tulee hänen luokse ja sanoo "mennäänpä tonne sohvalle vähän istumaan". Miisa ja Hanna istuvat huoneen takaosassa olevalle sohvalle vierekkäin. Hanna laittaa kätensä Miisan kaulan ympärille rauhoitellakseen Miisaa. "Noniin .. ei tässä mitään hätää.." virkkoo Hanna. Miisa näkee sivusilmällä että Sini on poistunut huoneesta kahvitauolle. Miisaa kiehtoo istua isotissisen Hannan vieressä niin lähekkäin. Mutta koska Miisa on vähän ujo hän kuitenkin haluaa pitää tietyn etäisyyden. Hanna kehottaa Miisaa kertomaan miltä tuntuu ja mikä aiheuttaa ahdistuksen josta hän tuli kertomaan. He käyvät noin viiden minuutin keskustelun aiheesta. Keskustelun luonne on sellainen että Miisa kertoo itkuisena tuntemuksiaan ja Hanna on hänen läheisyydessään. Pian Hanna pitää Miisaa sylissään kuin lohduttaakseen hädänalaisena olevaa.
Miisa: ja sit mä kävin siellä monta kertaa mut kaikki vaa..(itkua joka haittaa puhumista)
Hanna: (itsevarmalla ja rauhoittavalla äänellä) hyyyvä, kerropas sitte siitä toisesta..
Näin keskustelu on loppusuoralla. Keskustelun yhä edetessä Miisa istuu Hannan sylissä ja Hanna hieroo samalla Miisan jäykkiä niskoja ja silittää hiuksia hidastempoisesti. Puhuttava alkaa pikkuhiljaa loppua. Miisa on jo paremmalla tuulella. Miisa on hieman kiusaantunut Hannan tavasta pitää häntä sylissä ja silittää päätä ja hieroa niskoja. Miisa alkaa vähän punastumaan ja katselee hermostuneesti eri suuntiin. Miisa häpeilee istua isotissisen lääkärin sylissä hyväiltävänä mutta samalla hänellä on turvallinen ja rakastettu olo. Miisa on kiitollinen että Hanna kuunteli häntä asiantuntevasti ja antoi hyviä neuvoja ja ohjeita tulevaisuutta varten. Yhtäkkiä keskustelun aihe muuttui hieman.
Hanna: Onks sulla siellä yhtää poikaa joiden kanssa sä voisit jutella ja pitää joskus hauskaaki?
Miisa:(nolostuneena)Ei, eimul oo ketää.. ei kukaa tai siis kumä..
Hanna: Noonni eiköhän jätetä tää aihe sitten (katsoo hymyilevästi Miisaa silmiin ja uhkuu itsevarmuutta ja vetää Miisan pään lähelle rintojaan)
Hanna suutelee Miisaa hellästi huulille ja sanoo "noni käyn tossa viereisessä huoneessa suihkussa ja vien sut sitten kotiin nii ei tarvii yksin mennä". Samassa Hanna nostaa Miisan sivuun ja nousee itse. Miisa katsoo hannaa suloisella ja anovalla ilmeellä suurin silmin. Hanna hymyilee vastaukseksi ja kävelee suihkuhuoneeseen joka sijaitsee vastaanottohuonetta vastapäätä. Miisa on todella iloinen että Hanna auttoi häntä ja hänellä on hyvä mieli koska Hanna osasi kuunnella häntä hyvin. Miisa tietää että Hanna olisi ehkä halunnut vähän leikkiä mutta Miisa ei ujona tyttönä uskaltanut koskea Hannaa sillä tavalla. Ja Hanna tietysti odotti että Miisa olisi tehnyt aloitteen ikäerosta aiheutuvien normien takia. Miisa kuitenkin haluaa jotenkin kiittää Hannaa. Hän ei halua harrastaa seksiä Hannan kanssa mutta Miisa päättää ilahduttaa Hannaa menemällä suihkutiloihin Hannan seuraksi.
Miisa:(ujosti) Moi.. haluisiksä että pesen sun selän ja. hartiat..?
Hanna: (Lempeästi ja hymyillen) tule vaan tänne ja ota tosta hyllystä toi saippua.
Hanna: No, otahan nyt vaatteet rohkeesti pois ei tänne vaatteet päällä kannata tulla
{Miisa riisuutuu}
Hanna istuu suihkussa noin 30cm korkealla jakkaralla. Miisa astelee hänen taakseen ja alkaa pestä tämän selkää. Miisa pesee epävarmalla otteella ja Hanna hymyilee ja myhäilee tyytyväisyyttään. Miisa näkee Hannan suuret rinnat joita hän välillä uteliaasti kurottaa katsomaan tarkemmin. Miisaa alkaa houkuttaa nyt hieroa Hannan tissejä. Miisa kuljettaa pesusientä Hannan tissivaossa ja hänen rintojen päällä sulavin mutta hitain liikkein. Hannan pää on Miisan mahan korkeudella ja Hanna alkaa hieromaan Miisan mahaa päänsä takaosalla. Miisa kiihottuu. Miisaa nolostuttaa. Kun Miisa on saanut hyväillä tarpeeksi kauan Hannan muhkeita ja ihania rintoja Hanna kääntyy ympäri ja ottaa Miisan kädestä kiinni.
Miisa hihkaisee levottomana ja jopa vähän peloissaan "Mitä nyt." Hanna vetää Miisan lähelleen ja painaa hänet tiukasti kehoaan vasten. Hannan jo istuutuessa jakkaralla hän vetää Miisan istumaan vasemman reitensä päälle. Hanna on pitänyt itseään kunnossa käymällä salilla ja naiseksi hänellä on yllättävän paljon voimaa. Hanna pitää Miisaa toisella kädellä tiukasti kehoaan vasten. Miisa tietää että Hanna ei hellitä otetta vaikka häneltä pyytäisi kuinka kauniisti. Toisella kädellä Hanna alkaa sormeilla Miisan henkilökohtaista seutua. "sano hetikun tuntuu hyvälle.. oot hyvissä käsissä" sanoo Hanna ja hymyilee Miisalle. Miisa on epävarma mutta hän antautuu tilanteelle ja tietää että ei pääse pois Hannan tiukasta otteesta. Hanna hieroo asiantuntevasti Miisan hyvääoloa tuottavia paikkoja ja Miisalta pääsee vähän kimeää hengästynyttä ääntäkin. Miisan alkaessa voihkia yhä äänekkäämmin ja äänekkäämmin Hanna rauhoittelee Miisaa yhä ja sanoo että "vielä hetki tyttökulta kohta tulee valmista". Miisa hieroo Hannan liukasta selkää voihkiessaan. Pienen hetken päästä Miisa saa mahtavan orgasmin.
Hanna ja Miisa kävelevät yhdessä ulos suihkutiloista. He astelevat yhdessä huoneeseen jossa olivat alunperin olleet. Miisa huomaa hädissään että sinikin on palannut jo kahvitauolta. Miisa katsoo Hannaa kysyvästi(kysyy mielessään;haittaako jos hän tietää..)mutta Hanna vain hymyilee. Huoneessa Sini kysyy Miisalta; "No, tulikos Miisalle jo parempi mieli?"
Ujo tyttö
Be quiet
0
8340
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san832002- 561220
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1851012Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122958Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 93948