Valeriaana - tehooko?

Mites toi valeriaana toimii unihäiriön apuna?

Yleensä nukahdan melko hyvin,mutta uni tuntuu olevan pinnallísta ja lisäksi herään tunti pari ennen herätyskellon soittoa.Harvoin saan nukuttua koko yötä ja yleensä olen väsymyksen johdosta täysin finaalissa.Harrastuksia joutuu myös rajoittamaan väsymyksen johdosta.
3572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo aamuinen heräilysi on ihan normaalia. Valeriaana ei ole suomalaisessa lääkeluettelossa, eikä sillä ole todettu lääkkeelle ominaisia kykyjä. Kokoeleppa syödä ennen nukkumaanmenoa pari kunnon voileipää, niin uni voi tulla herkemmin.

Äänestä

Minä käytän valeriaania aika usein. On olemassa teepusseja ja tippoja. Teepussit ovat voimakkaampia, minun mielestä. Tippoja voi lisätä esim teehen, se on hyvää myöskin. Valeriaana tosiaan auttaa tosi hyvin, kunhan sen juo juuri ennen nukkumaan menoa. Jos valeriaanan ottaa, ja samalla tekee jotn raskasta, ni päinvastoin, se tekee sitten energisemmäksi, joten kannattaa valerianan jälkeen olla rauhallisena, levätä, lukea jotn ja se rupee vaikuttaa. Nukut sikeästi ja aamulla on tosin joskus vaikea herätä, mutta ei aina.

Äänestä

Mulla on ollu valeriaanaa ja vetänu sitä jopa kymmentä putkee ja ei auta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unihäiriö kirjoitti:

Mites toi valeriaana toimii unihäiriön apuna?

Yleensä nukahdan melko hyvin,mutta uni tuntuu olevan pinnallísta ja lisäksi herään tunti pari ennen herätyskellon soittoa.Harvoin saan nukuttua koko yötä ja yleensä olen väsymyksen johdosta täysin finaalissa.Harrastuksia joutuu myös rajoittamaan väsymyksen johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu