Olen 7-luokkalainen tyttö. Kun kävelen koulun käytävillä, tunnen että kaikki tölläävät minua, ja jos joku nauraa, minusta tuntuu, että ne nauravat minulle. En ole mielestäni mitenkään erikoisen näköinen; minulla on ruskeat hiukset hieman yli olkapäiden ja vihreät silmät, hieman iso nenä (ei kuitenkaan mikään jätti), en käytä meikkiä, ja jos käytän, laita yleensä huulikiiltoa ja hieman luomiväriä. Pukeudun yleensä farkkuihin ja tummiin paitoihin, joiden kanssa käytän hopeisia koruja.
Se on ärsyttävää, kun kaikki tuntuvat tölläävän.. Minusta myös tuntui, ettei kukaan poika voisi ikinä tykätä minusta. (olen 171 cm pitkä, painan 65 kg ja omistan pömppömahan. Hiukseni ovat melkein valkoiset hilseestä, ja kasvoissani on muutama näppylä) kavereita mulla ei ole kauheasti. KAikki vähän "kovemmat tyypit" yleensä pilkkaa tai
jtn. Olen myös hidas kuin etana. luokkamme hitain juoksia. Toinen jalkani on selvästi toista pitempi, polveni nyrjähtelee ja nilkka myös.
Niin... auttakaa?!
Se on ärsyttävää, kun kaikki tuntuvat tölläävän.. Minusta myös tuntui, ettei kukaan poika voisi ikinä tykätä minusta. (olen 171 cm pitkä, painan 65 kg ja omistan pömppömahan. Hiukseni ovat melkein valkoiset hilseestä, ja kasvoissani on muutama näppylä) kavereita mulla ei ole kauheasti. KAikki vähän "kovemmat tyypit" yleensä pilkkaa tai
jtn. Olen myös hidas kuin etana. luokkamme hitain juoksia. Toinen jalkani on selvästi toista pitempi, polveni nyrjähtelee ja nilkka myös.
Niin... auttakaa?!
Vastaukset 7
Vanhimmat
varsinkin yläasteella tunsin samalla tavalla. jos joku nauroi, ajattelin hänen nauravan minulle, käytävillä ja ruokalassa tuntui että lähes kaikki katsovat juuri minua. nyt lukiossa se ei vaivaa enää niin kauheasti,mutta yleensä vielä jos kävelen käytävällä missä on paljon porukkaa, niin on vähän vaivaantunut olo ja yritän selvitä nopeasti ruuhkasta.
vaikka tuskinpa kaikki oikeasti juuri meitä tuijottaa, meistä vain tuntuu siltä.
itsestäni on myös tuntunut (ja tuntuu välillä vieläkin) että en voisi saada poikaystävää koska en yleensäkään ole tyytyväinen ulkonäkööni. vaikka sisäinenkin kauneus on tärkeää. kaikki eivät tuijota vain sitä ulkokuorta.
joskus yläasteella vaivasi & ärsytti kulkea joidenkin ns. "kovempien" tyyppien ohitse, koska ajattelin heidän nauravan minulle tms. mutta mikä heistä tekee "kovia"? ei sellaisia tyyppejä ole oikeasti olemassakaan, ja me kaikki ihmiset olemme täysin samanarvoisia ulkonäöstä tms. huolimatta.
en ole kovinkaan itsevarma, ja nolostun aika helposti.
tsemppiä sinulle :)
Minustakin tuntui noin kun olin seiskalla. Pelkäsin olevani ruma ja näyttäväni pojalta (olen tyttö). Minulla ei ollut juuri kavereitakaan silloin, mutta nyt kun sain pari hyvää ystävää koulussa, en enää välitä muiden mielipiteistä juurikaan :] Eikä kukaan juuri onneksi enää tuijota minua vihaisesti.
Muaki katotaan käytävällä aina ku mä kuljen ja se on välillä tosi ärsyttävää. Mut tiedän syyn miks mua katotaan, koska yksinkertaisesti olen säkennöivän kaunis ja suosittu.
Itsellenikin tulee tosi vaivautunut olo jos ei ole ystäviä lähellä. Ihan sen takia, koska minä TIEDÄN, että he nauravat ja juoruavat minusta. Ei luuloa, fakta minun kohdallani. Luokkalaiset tyttöni syrjivät minua, paitsi yksi ystäväni, koska häntä syrjitään myös. He nauravat minulle, juoruavat minusta ja keksivät mitä typerimpiä piloja kustannuksellani. Myös pojat yhtyvät tähän. Ei pelkästään oma luokkani, vaan naapuriluokkalaiset juoruavat myös. Sen takia, koska he ovat ex-luokkalaisiani tai luokkalaisteni kavereita.
Onhan se aika hankalaa, kun YLI PUOLET seiskaluokkalaisista tytöistä syrjivät ja juoruavat minusta. :D Enkä liioittele noilla luvuilla, pitää paikkansa. Mikä minusta tekee niin kiusatun, en tiedä... En ole mitenkään ruma tai friikki. Olen vain massasta erottuva. Olen aina joutunut kiusaajien silmätikuksi, joten tuohon olen jo tottunut. En enään välitä siitä ja opin hyväksymään sen. Kiusaaminen on tehnyt minusta erakko luonteisen, mutta vahvan ihmisen.
Olen kuitenkin päättänyt muuttua, en heidän vaan itseni vuoksi. Itsetuntoni oli aluksi ihan maassa, mutta se on noussut hurjaa vauhtia. Muokkaan ulkonäköni minulle mieleiseksi, jottei tarvitse ajatella: "Olenpa ruma ja inhottava ihminen." Pidän ystävsuhteeni lujinaja hyvinä. En ole yksin, minulla on esimerkiksi ihana bestikseni. Olin myös koulumme hitain juoksia, mutta parannan kuntoni ja ensivuonna he kyllä näkevät, että minussa on voimaa!
Älä välitä muista, muista, että olet vahva ja ainutlaatuinen ihminen. Sinun ei tarvitse todistaa muille mitään. Onnea kouluun, kyllä sinä pärjäät jos vain päätät niin!
mulla on kokemusta myöskin samanlaisista tuntemuksista... seiskalla ja kasilla olin muutenkin aika epäsuosittu, että minusta oikeastikin puhuttiin selän takana, mikä kyllä jättää sellaiset jälkensä, että sitä alkaa epäillä kaikkien puhuvan pahaa selän takana.
no, todellisuudessa ihmiset eivät niin kovin paljon kiinnitä huomiota muihin. katseista huolimatta ei siellä mielessä yleensä liiku paljon mitään, vaikka katseella seurataan toisen menoa. tietenkin joskus töllätään myös arvostellen, mutta ethän sinä itsekään varmaan tuijottele muita kiusallasi. eipä sellaista yleensä tee kukaan muukaan. jokainen miettii lähinnä omaa itseään :D eivät ne ympärillä olevat ihmiset ole niin merkityksellisiä.
Älä välitä siitä mitä toiset tekee tai ajattelee, en ajattele mäkään, vaikka mullakin on melko jättimäinen masu, ja naamassa on näppylöitä niin paljon että hyvä kun erottaa mistä alkaa silmät ja mistä nenä :)
Mulla rasvottuu hiukset todella helposti yms. ikävää.
Jos joku käy valittaa jotain, anna samalla mitalla takaisin. Etsi siitä vaikkapa törröttävä hius ja toteat jonkun pistävän vastakommentin ja jatkat matkaa, ja unohdat koko jutun. Nyt sun on parasta kiinnittää huomiota siihen miltä susta tuntuu! Et tanssi toisten pillin mukaan!
Kyllä se siitä.
Mä olin vuosi sitten samanlainen. häpesin itseäni. Minulla on aika pyöreät kasvot, muuten olen hoikka. Pelkäsin hymyillä, koska pelkäsin näyttäväni idiootilta. Pelkäsin myös puhua muiden nähden, koska peläsin että poskeni hyllyvät. Näin ei varmaan ollut, mutta itsetuntoni oli alhaalla. Mielestäni jokainen vaate lökötti taai näytti rumalta, jokaisesta vaatteesta löytyi ryppyjä. Niinkin pienet asiat saivat minut häpeään. Epävarmuus näkyi minussa, ja ihmiset katselivat minua ja tirksuivat, jotkut jopa kiusasivat. Nyt olen saanut vahvuutta, ja luonnetta. Nyt jos joku nauraa, kävelen pokkana ohi. En häpeile ja punastele puhuessani tai hymyillessäni, koska tiedän olevani kaunis omasta mielestäni. Siitä häpeästä pääsin eroon tuijottelemalla kasvojani peilistä ja hymyilemallä itselleni ja puhumalla. Lopulta harjoitelin myös meikkaamaan. Nyt jos joku pottuilee minulle, mä pistän samalla mitalla takaisin. Esimerkiksi jos joku haukkuu huoraksi, kerron myyväni itseäni vaikkapa kotini nurkilla. Kiusaajat menevät hiljaiseksi. Ja jos he jatkavat, jatkan samaan malliin. Lopulta he kyllästyvät ja poistuvat. Nykyään minua ei enää kiusata, koska minusta on tullut vahva ja sanavalmis. Sinullekkin kehotan samoja asioita mitä itse tein, anna samalla mitalla takaisin ja kasvata luonnetta!! Jatkoja sinulle ja koita jaksaa!