Multimediaa

.J.

ATK-tunnilla.

Olimme multimediaesittämisen kertaustunnilla. Paikalla oli tosin vain osa luokasta, koska kyseessä oli puisevaa kertausta. Itse olin ollut ko. aiheen sairaana, kuten vierustoverini Vippekin. Tai sairaana ja sairaana, korkeintaan lorvikatarissa. Nyt paikalla oli luokkamme priimukset, luonnollisesti luokan etuosan täyttäen. Minä ja Vippe olimme samalla rivillä, parin tyhjän rivin jälkeen priimuksista.
Pimeässä luokassa hohti vain yksi näyttöpääte, joka oli Vipen surffailun jäljiltä vielä auki. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu Vipen kanssa näytönohjaimista. Harvakseltaan kerroimme kokemuksiamme ajureiden päivityksistä ja muista epäonnistuneista kokemuksista. Puhuimme kuiskaten, suumme olivat aina kiinni toistemme korvassa. Esittelijä esitteli multimedian tehostekeinoja, asia joka meitä kahta ei kiinnostanut pätkän vertaa. Olimmehan luokan elävät erikoistehosteet. Meillä oli jo yhteistä ihokosketusta toisistamme. Asia joka ei jäänyt muulta luokalta huomaamatta. Silti elimme ja olimme kuin luokkatoverukset.
Miltei makasimme huonoissa atk-luokan tuoleissa. Aina kun oli asiaa toiselle oli oikein ryhdistäydyttävä ja siirryttävä lähelle toista. Tästä syystä keskustelu ei ollut kovinkaan vilkasta. Makoilimme ja mietimme esitystä ja supistuja juttuja. Sitten satuin katsomaan Vippeä näytön sinisessä valossa. Ei hassumman näköinen nainen, kolmekymppiseksi yksinhuoltajaksi. Se joka sai minun katseeni oikein pysähtymään oli Vipen vasen käsi. Käsi siveli häpyä rauhallisin liikkein farkkujen päältä. Pitkin, rauhallisin liikkein siitä alaspäin mihin vetoketju loppuu. Hellää sivelyä sormenpäillä, kuin tanssia. Välillä yhdellä sormella saumaa pitkin, välillä kahdella sormella sauman molemmilta puolilta. En edes enää kuullut kouluttajan ääntä.
   Katselin tätä leikkiä, joka ei ollut runkkausta vaan hajamielistä sivelyä. Katselin, suorastaan ahmin silmilläni. Ihmisillä on taipumus huomata toisen tuijottaminen, niin nytkin. Vippe katsoi minuun ja jäin pahasti kiinni tuijotuksestani. Kättään nostamatta hän kumartui puoleeni. Minäkin kumarruin kuulemaan hänen sanansa. Kädellään yhä housujaan sivellen hän kuiskasi minulle:” Kuule, minä tiedä miksi sinulla on tuo lempinimesi, Jöö.” Samalla hän siirsi oikean kätensä reidelleni ja aloitti sormenpäillään samanlaisen sivelyn. Se nimi johtuu sinun kalustasi, joka on….no tiedät kyllä, juuri sopiva naiselle.
Kuiskasin takaisin: ”Ettei saa kiusata!”, johon Vippe vain virnisti ja jatkoi sivelyään reidelläni. Sormet sivelivät koko ajan ylempää ja ylempää, saavuttaen jäykistyneen kaluni. Sively ei siihen päättynyt, vaan nousi kohoumalle ja jatkui siinä. Samalla Vipen omat sormet liikkuivat housun saumalla.
Katsoin kelloa ja huusin kouluttajalle: ”Voisinko mennä keittämään kahvitauon vaatimat kahvit?” Saatuani myöntävän vastauksen, huusi Vippekin opettajalle menevänsä samalla oven avauksella vessaan. Nousimme yht´aikaa ja suunnistimme ovelle. Menin suoraan kahvihuoneeseen, jonne Vippe tuli perässäni. Pikaisesti mittasin vedet ja kahvit sekä laitoin pannun tippumaan.
Sen jälkeen lähdin kohti koulun vessoja, Vippe perässäni. Tiesin jo luokasta lähtien, mitä tuleman pitää. Olihan meillä jo kokemusta toisistamme. Koko kahvinkeittosession ajan oli Vippe ollut minussa kiinni, juuri niin kiimaisena kuin vain nainen voi olla.
Vessaan mennessämme oli hyvinkin selvää että menimme molemmat miesten huoneeseen.
Vessaan päästyämme Vippe laski pytyn kannen alas ja istui siihen. Minä menin hänen eteensä seisomaan, jolloin Vippe alkoi avaamaan housujani. Avatessaan hän sanoi että hänelle riittää pelkkä suihinotto vessassa. Siinä on hänelle tarpeeksi kiihottumista, että laukeaa naisten vessassa omiin sormiinsa sekunnissa. Ajattelin että mikäpä sen paremmin minulle sopii. Tiesin Vipen hyväksi suihinottajaksi ja antauduin mielihyvin imettäväksi. Samalla sivelin hänen hiuksiaan ja kumarruin alemmaksikin ottaen rinnan käteeni. Sivelin kumarassa toista rintaa, samalla antaen kaluni upota naisen suuhun. Kaiversin käteni puseron kaula-aukosta sisään ja sain sormiini liiveistä kovettuneen nännin. Pyörittelin nänniä sormissani ja mietin samalla, ettei tämä voi pelkkään suihinottoon jäädä.
Nostin Vipen pystyyn ja aloin aukaisemaan hänen housujaan, samalla kaulaa, leukaa ja korvanlehtiä suudellen. Saatuani housut auki ujutin käteni aivan litimärkiin pikkuhousuihin, josta kaiversin sormelleni väylän klitorikselle. Toisella kädellä hyväilin klitorista ja toisella painoin farkkuja lantiolta alas. Tässä vaiheessa Vippe tuli avukseni ja laski itse housunsa nilkkoihin sekä nosti toisen jalkansa lahkeesta pois. Näin hän pystyi nostamaan toisen jalkansa pytyn kannelle ja minun sormeni sai esteettömämmän pääsyn klitorikselle. Naisen lantio vatkasi edes takaisin sormeani vasten. Liikkeet muuttuivat jatkuvasti rajummiksi, kuten naisen huohotuskin. Hetken kuluttua Vippe oli sitä mieltä, että minun pitää istua siihen pytyn kannelle. Vippe peruutti kaluni yläpuolella ja alkoi laskeutumaan alaspäin, samalla kädellään ohjaten kalua oikeaan osoitteeseen.
Kullini löytäessä oikean kohdan, nostin hiukan lantiotani ja olin terskanpään verran sisällä. Siihen pysähdyimme hetkeksi, mutta pian Vippe laskeutui alemmaksi. Vain noustakseen kullin vartta taas ylös. Lähes raivolla liikkuen liikkui Vippe kaluni vartta ylös ja alas. Hänen ratsastaessa päälläni siirsin hänen kätensä jalkoväliimme, josta hän heti oivalsi ajatukseni ja alkoi itse hieromaan klitoristaan. Pian sen jälkeen alkoi Vipen ääni nousta, lähennellen suoraa huutoa.
Minulla alkoi tuntumaan tuttua kutinaa palleissa ja laukeamassa oli Vippekin. Hänen vauhtinsa kiihtyi kiihtymistään, kunnes hän putosi syliini vaikertaen. Samalla hetkellä alkoi minun seipääni sykkiä hänen sisällään. Laskin koko satsin niin syvälle häneen kuin suinkin kykenin.

Sitten kiireellä siivoamaan itsensä. Vippe pesi pillunsa käsisuihkulla ja minä hanan alla oman kaluni. Saatuani pesuni tehtyä Vippe halusi vielä varmistua puhtaudesta, ettei jäisi mitään pöpöjä itämään. Hän imaisi velton kalun suuhunsa ja totesi sen puhtaaksi.

Kahvihuoneessa oli jo kahviporukka paikalla ja erittäin tietävän näköisenä katselivat meitä kun palasimme sinne.

Koulussahan on mukavaa, tapahtuukohan siellä vielä jotain eroottista??

5

3488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en usko

      käsisuihku miesten vessassa?höpö höpö.

      • ...

        Sinulle "en usko" älä takerru pikkuseikkoihin >:( Musta toi oli tosi hyvä tarina!


      • True

        ..ainakin jossain uudemmissa mestoissa myös miesten puolella on käsisuihku.


      • Jaska jokunen

        miesten vessassa on käsi suihku


    • mies

      Kuka sanoi että tämä on tosi juttu... ja miesten vessoissa on käsisuihku aika yleinen oli meidänkin koulussa käsisuihkut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1279
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1085
    3. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      104
      926
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      35
      848
    5. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      709
    6. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      706
    7. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      46
      665
    8. Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi

      Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks
      Hindulaisuus
      302
      656
    9. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      94
      652
    10. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      625
    Aihe