Rockin Kuningas

Rockin kuningas ei ole elvis vaan Roy Orbison jopa elvis itse piti Orbisonia maailman parhaana laulajana. Orbisonin ääntä ollaan luonnehdittu monella eri tapaa ja yksi laulajista on tullut siihen tulokseen että Orbisonin ääni oli jumalan. ääni vaikeni 1988 vain 52 vuotiaana musiikki ja muistot elävät. Orbison on yksi rockin suurimmista nimistä ja tulee aina olemaan. Kunnioitus suurta musiikin neroa kohtaan on ollut liian pientä. Orbison oli ensimmäinen laulaja joka lauloi tunteista ja teki siitä muoti ilmiön. Vaimon ja kahden pojan kuolema muutti elämän täysin ja laulaminen sai jäädä vähäksi aikaa mutta siitä alkoi uusi nousu. 1988 You Got It kappaleesta tuli super hitti. Diamond career awardsin katsojat huusivat kun orbison saapui lavalle. 30 vuotta kestänyt ura sai viimein kiitoksensa kun hänet palkittiin useilla palkinnoilla 1980 luvulla. 1988 Roy Orbison Siirtyi ajasta iäsyyteen yksi rock musiikin jumalista oli poissa.
3189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asioista saa olla eri mieltä ja pitääkin olla, mutta nyt olet väärässä.Elvis oli rokin kuningas.

Äänestä
  • Elvis on Kingi, oikeesti

    Äänestä

Olet oikeassa Roy Orbison on rockin ainoa oikea kuningas jopa elvis itse myönsi sen elvis ei ollut muuta kuin resepti lääkkeitä käyttävä pilleristi jolla ei ollut ääntä musiikkikin oli pääasiassa liukuhihna tuotantoa. Elvis käytti enemmän lääkkeitä mitä saa yhdestäkään apteekista Orbison ei juonut saati käyttänyt aineita. Orbisonin musiikilliset lahjat olivat paremmat ääni musiikki ja laulut hän kirjoitti itse hän on ainoa oikea rockin kuningas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


In Dreams kirjoitti:

Rockin kuningas ei ole elvis vaan Roy Orbison jopa elvis itse piti Orbisonia maailman parhaana laulajana. Orbisonin ääntä ollaan luonnehdittu monella eri tapaa ja yksi laulajista on tullut siihen tulokseen että Orbisonin ääni oli jumalan. ääni vaikeni 1988 vain 52 vuotiaana musiikki ja muistot elävät. Orbison on yksi rockin suurimmista nimistä ja tulee aina olemaan. Kunnioitus suurta musiikin neroa kohtaan on ollut liian pientä. Orbison oli ensimmäinen laulaja joka lauloi tunteista ja teki siitä muoti ilmiön. Vaimon ja kahden pojan kuolema muutti elämän täysin ja laulaminen sai jäädä vähäksi aikaa mutta siitä alkoi uusi nousu. 1988 You Got It kappaleesta tuli super hitti. Diamond career awardsin katsojat huusivat kun orbison saapui lavalle. 30 vuotta kestänyt ura sai viimein kiitoksensa kun hänet palkittiin useilla palkinnoilla 1980 luvulla. 1988 Roy Orbison Siirtyi ajasta iäsyyteen yksi rock musiikin jumalista oli poissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu