Se oli tavallinen keskiviikko jotain puoli vuotta sitten, olin ratikassa matkalla Heidille. Usein tulin seiskan maissa, ja yleensä oltiin myös seksiä, ei kylläkään joka kerta. Nyt ei oltu nähty kolmeen päivään ja sekstailu oli jäänyt tekstiviestiasteelle. Lievä panetus tuntui munissa, toivon että Heidi olisi samalla tuulella.
Kun tulin sen asunnolle se oli vastassa hymyilevänä ja iloisena. Vaihdettiin pusut ja mentiin sohvalle istumaan. Se kysyi haluisinki jotain ekstraa, hetken olin vähän suu aiki, muttta tajusin mistä voisi olla kyse, olin pari viikkoa aiemmin maininnut jostain fantasioistani, mutta sen koommin niistä asioista ei ollut ollut puhetta. Sanoin että totta kai, mitä sulla oli mielessä?
Heidi pyysi mua riisuuntumaan, se toi keittiöstä tuolin ja pyysi istumaan sille. Istuin alasti tuolille, se toi makuuhuoneesta kaksi punaista silkkiliinaa ja sitoi mut tuoliin tiukasti käsistä ja jaloista. Viimeisen liinan se sitoi silmilleni. Istuin siinä kasvot kohti vastapäisen talon ikkunoita ja ajattelin etten ehkä halunnut tulla nähdyksi tässä tilanteessa.
Makuuhuoneesta kuului pukeutumisen ääniä, vaatteita vaihdettiin, hetken pätiä tästä kuulin kun Heidi käveli korkkareilla kylppäriin. Tässä vaiheessa kalukin alkoi heräillä, väistämättä aloin miettiä tulevaa. Kylppäri oli ehkä kolmen metrin päässä siitä missä istuin. Kuulin kun meikkipussia kaivettiin. Kuului aina kaivamista, sitten oli vähän aikaa hiljasempaa, sitten napsahduksia, sitten taas pussin ropaamista. Tätä keski ainakin kymmenen minuuttia, kalu seisoi kovana ja tunsin kuinka pallitkin alkoi koveta. Yritin miettiä oliko hän nyt menossa luomissa vai oltiinko jo huulien viimeistelyssä. En olisi jaksanut enää odottaa.
Lopulta hän käveli lähelleni, ensin tuoksui hajuvesi, sitten hän ilmeisesti työnsi päätään lähelle kasvojani, koska meikit tuoksuivat. Yritin suudella kasvoja mutta hän väisti. Panetti aivan tolkuttomasti. Pyysin että voitais suudella, mutta hän sanoi etten ole ansainnut sitä. Hänellä oli kädessä ilmeisesti jotkin satiinikäsineet, siltä se tuntui kun hän silitteli ylävartaloani, sitten myös vatsaa, sitten kiveksiä ja lopulta myös kalua.
Samalla hän alkoi suukotella reisiäni, palleja, hän nuoli kalun vartta ja terskan päätä. Tuntui että laukean siihen paikkaan. Lopulta hän alkoi ottaa suihin. Kosteat huulet liukuivat tottuneen oloisesti pitkin kyrpää. Hän imi ja lutkutti, välillä hän otti kalun syvälle nieluunsa,välillä taas kiusoittteli terskaa. Tuntui taivaalliselta kun hän puristi satiinihansikkailla kivikovia palleja.
Yhtäkkiä hän lopetti. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään, luulin jo että tähänkö se päättyi. Hän nosti pikkuhousunsa nenäni eteen, imin pillun tuoksua sisääni. Pyysin häntä poistamaan huivin silmiltä. Ihmeekseni hän suostui, näky oli kiihottava; korsetti, piikkikorot, voimakas meikki. Halutsä pillua? Heidi kysyi. No nussi sitten kovaa. Hän tuli päälleni istumaan ja alkoi naida huulipunatahraisen kyrvän päällä niin kuin ei olisi ennen munaa saanut. Hän voihki ja yritin vielä olla laukeematta. Olin niin kiihottunut että aika pian roiskin spermat sisään.
Heidille ei selvästikään riittänyt, hän meni makuuuhuoneeseen ja toi sieltä jonkin laatikon. Olin aika kummissani kun hän nosti laatikosta valkoisen dildon. Haluuksä että mä näytän vähän mallia tällä? Joo, sopersin. Hän kävi vielä kylppärissä ja istui sitten eteeni tuolille. Hän levitti huuliinsa paksusti purppuraa huulikiiltoa ja katsoi koko ajan silmiini. Hän nuolaisi dildon päätä ja mumisi hhmm, ihana kyrpä, hän istui jalat harallaan, näin kuinka sperma alkoi valua pillusta. Hän työnsi dildon terskaa spermaiseen pilluun ja nosti sitten taas dildon huulilleen. Kalu alkoi taas herätä...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Huipputarina! Just tällaisia miehen kiusaamistarinoita kaivataan enemmän ;)