Tätini yllätys

Hepe

Tätini yllätys


Jatkoa novelliini "Tapetoimassa tätini kanssa" (ilm. 18.2.2003 klo 19.21)


En ollut saanut mielestäni uskomatonta "tapetointikeikkaa" tätini kanssa, runkkailin lähes päivittäin ajatellen Annelin ihania tissejä ja mahtavaa persettä. Panetti kaiken aikaa. Jopa nähdessäni äitini vähissä vaatteissa, kyrpä alkoi kovenemaan huolestuttavasti. Eipä silti äitini oli vielä hyvän näköinen, muodokas nainen.

Kiima ei kuitenkaan hellittänyt ja asian teki vaikeaksi se, että en ollut aivan varma siitä, miten tätini itse asiassa suhtautui tapahtuneeseen. Emme olleet varsinaisesti puhuneet asiasta jälkeenpäin. Ehkäpä hän oli halunnut vain antaa seksiopetusta kokemattomalle sukulaispojalle eikä jatkoa seuraisi. Sinnittelin pari viikkoa kunnes en enää voinut himolleni mitään ja lähdin tapaamaan häntä.

Oli elokuu ja tiesin, että hänen kesälomansa jatkui vielä ja että hän oli ilmeisesti kotona. Fillaroin hänen asunnolleen eräänä helteisenä arkipäivänä puolenpäivän jälkeen. Menin ovelle ja soittelin ovikelloa aikani, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Tilanne tuntui hieman omituiselta koska hänen autonsa oli kuitenkin paikallaan. Ajattelin että hän on pihalla talon toisella puolen eikä kuule ovikelloa, joten päätin kiertää oleskelupihan puolelle katsomaan onko hän kotona.

Saavuttuani takapihalle huomasin että olohuoneen ovi oli raollaan. Kävelin lähemmäksi ja ajattelin huudella hänelle oven raosta, kunnes kuulin sisältä ääniä. Astelin hiljaa ovelle ja kurkistin ikkunasta varovasti sisään. En ollut uskoa silmiäni. Tätini makasi selällään olohuoneen matolla alastomana ja hänen kasvojensa päällä istui oma äitini kasvot minuun päin! Hän nytkytti paljasta alapäätään Annelin naamalla joka nuoli ilmeisen innokkaasti hänen vittuaan pitäen kiinni äitini nytkähtelevistä pakaroista. Äitini silmät olivat kiinni, joten hän ei onneksi nähnyt minua. Hänen kasvoillaan oli nautiskeleva ja kiimainen ilme. Äitini oli jättänyt päälleen rintaliivinsä, jotka peittivät hänen tissejään. Äitini rinnat ovat kokonsa puolesta samaa luokkaa kuin Annelilla, joten ne heiluivat liivien tuesta huolimatta ihanan rivosti.

Peräännyin hieman sivummalle osittain ikkunaverhojen suojaan seuraamaan tilannetta, joka tuntui aluksi hieman hämmentävältä mutta samalla kuitenkin kiihottavimmalta, mitä olin koskaan nähnyt. Äidilläni oli periaatteessa työpäivä, mutta muistin että hän oli aamulla puhunut kyllä jostain iltapäivämenosta. Ja nyt hän olikin nussimassa tätini kanssa! Raollaan olevasta ovesta kuului äitini voihkintaa kun Annelin nuoli hänen vittuaan. Äitini oli ilmeisesti täysin keskittynyt omaan nautintoonsa, koska hän ei kiinnittänyt juuri sillä hetkellä mitään huomiota Annelin levitettyjen reisien välissä paistavaan paljaaseen vittuun. Hän oli kuitenkin työntänyt peukalonsa tätini persereikään! Tästä johtuen reidet olivat levällään ja näkymät tätini ihanan karvaiseen vittuun olivat erinomaiset.

Riisuin shortsini ja alushousuni ja aloin runkkailemaan kovana seisovaa kyrpääni. Oli pakko saada vetää käteen. Mieli olisi tehnyt päästä mukaan mutta uskallusta aloitteen tekemiseen ei löytynyt. Saisinpahan ainakin nähdä hillittömän kiihottavan aktin. Kiihkoissani en vain huomannut pihan kiveykselle seinän viereen jätettyä tyhjää kaljapulloa ja potkaisin sen tietenkin kumoon. Kilinä ei ollut kovinkaan suuri, mutta se riitti naisten huomion herättämiseksi.
Äitini nousi säikähtäneen näköisenä ylös peittäen käsillään paljaan alapäänsä. Hän Jähmetyin paikoilleni kiroillen mielessäni. Mitään näin noloa en olisi toivonut kenellekään: seison kyrpä kädessä vakoilemassa omaa äitiäni. Ei ollut helppoa äidillänikään, sen näki hänen naamastaan. Hän kiskoi nopeasti pikkupöksyt jalkaansa. Ainoa, jota tilanne ilmeisesti vain huvitti oli tätini joka ilmestyi hetken kuluttua oviaukkoon rinnat heilahdellen ja sanoi naureskellen: "No moi Harri, olisit tullut vain rohkeasti sisään. Ei sun olisi tarvinnut jäädä ulos runkkaamaan."
Vedin shortsit jalkaani enkä oikein saanut sanotuksi mitään joten Anneli jatkoi:
"Olen oikeastaan odotellut että olisit tullut käymään jo aikaisemmin. Tarvetta olisi ollut. Me on jouduttu keksimään äitisi kanssa jotain hauskaa kun munan puute vaivaa molempia"
Mulkaisin tätiäni vihaisesti, oliko nyt pakko paljastaa äidilleni että olimme nussineet keskenämme. Menimme kuitenkin sisälle ja huomasin, että pöydällä oli puoliksi tyhjennetty Campari-pullo. Äitini yritti selitellä tilannetta, mutta lopetti huomattuaan, että olin enemmänkin kiinnostunut katselemaan alastomana pyörähtelevää Annelia, joka sanoi:
"Harri hei, älä suutu nyt tästä, mutta äitisi kyllä tietää että me on naitu. Oikeastaan minä kysyin häneltä etukäteen luvan siihen, koska mun mielestä nuoren miehen pitää saada opetusta nussimiseen aikuiselta naiselta ja mua itseäni kiihotti ajatus päästä naimaan sun kanssa."
En välittänyt enää äitini läsnäolosta ja vastasin, että tapahtunut oli tietenkin parasta mitä olin saattanut kuvitellakaan enkä voisi tietenkään suuttua siitä. Tajusin nyt äkkiä, että valtit olivat oikeastaan kourassani ja voisin päästä panemaan Annelia vaikka äitini olikin läsnä, koska hän oli alunperinkin ollut tietoinen tapahtuneesta ja vieläpä antanut luvan tädilleni vietellä minut. Sitä paitsi he olivat itse pornoilemassa jotensakin kyseenalaisesti, joten nussimiseni tätini kanssa ei kuulostanut enää ollenkaan ihmeelliseltä. Tätini ilmeisesti arvasi ajatukseni koska hän kysyi:
"Muuten, sinulta taisi jäädä jotain kesken tuolla ulkona, voisikohan sille tehdä jotakin.." samalla hän vei kätensä shortsieni etumustaan ja alkoi sitten hieroa puolijäykkää kyrpääni. Yllätin itsenikin rohkeudellani ja vein käteni Annelin paljaalle tissille.
"No aivan varmasti voitaisiin" sanoin ja punnitsin rintaa kädessäni. Vilkaisin äitiäni nähdäkseni hänen reaktionsa, mutta tilanne ei näyttänyt enää kiusaavan häntä. Ilmeisesti kesken jäänyt akti Annelin kanssa häiritsi häntä enemmän ja huomasin jopa kiinnostuneen ilmeen äitini kasvoilla hänen seistessään lähellämme. Anneli veti shortsit jaloistani ja tarttui kyrpääni. Hän työnsi minut istumaan sohvalle ja alkoi runkkaamaan kaluani.
"Katsos tätä, Tarja. Pojallasi onkin jo aikamiehen kyrpä" tätini sanoi ja heilutteli mulkkuani äidilleni. Huomasin, että äitini tuijotti kaluani selvästikin kiinnostuneena. Anneli vei kyrpäni suuhunsa ja pyöritteli kieltään ihanasti terskan ympärillä katsoen äitiäni nautinnollinen ilme kasvoillaan. Siten hän otti hetkeksi kaluni suustaan ja hankaili sillä kasvojaan sanoen minulle:
"Olet kai huomannut miten ihanat tissit sun äidilläsi on.."
Jostakin syystä Annelin jutut ja se miten ihanan rivolta kiimainen äitini näytti rintaliiveissään ja pikkupöksyissään saivat minut kiihottumaan entisestään. Tämänhän tätini tietysti huomasi kullissani ja sanoi virnistäen:
"Hei Tarja, kun ruvettiin puhumaan sinun tisseistäsi niin poikasi kyrpä koveni entisestään. Taitaa pojan tehdä mieli vähän päästä koittamaan noita lolloja"
"Anneli, älä nyt viitsi" Äitini sanoi ja katsoi minua hämillään, mutta selvästikin kiihottuneena.
"No näytä ne nyt edes!" Tätini komensi.
Alkoholi oli ehkä vähentänyt hänen estojaan, joten hetken epäröityään äitini veikin kätensä selkänsä taakse, ja avasi sitten rintaliiviensä hakaset. Hän otti liivinsä hitaasti pois päältään kasvot hieman punoittaen. Ilmeisesti häntä kiihotti paljastaa itsensä minulle joten hän jatkoi sitten selvästi määrätietoisemmin. Olin tietysti nähnyt äitini tissit ennenkin, mutta se, että hän nimenomaan strippasi ja esitteli niitä minulle, tuntui kiihottavalta. Muhkeat tissit paljastuivat eteeni kaikessa ihanuudessaan. Äitini otti ne käsiinsä ja kohotti niitä alapuolelta. Sitten hän kysyi:
"Haluaisitko sinä oikeasti kokeilla minunkin vartaloani, vaikka olenkin äitisi? Voithan sinä koittaa tissejäni, ei kai se nyt ole vaarallista kuin emme mene pitemmälle"
Ajatus kiihotti minua, mutta en olisi itse varmasti uskaltanut ehdottaa sitä. Kun tilaisuus nyt tarjoutui, nousin ylös ja vastaamatta mitään siirryin äitini taakse. Anneli jäi hymyillen sohvalle seuraamaan tilannetta. Äitini huokaisi ja levitti käsiänsä niin että pääsin esteettä tarttumaan kiinni hänen hikisiin, hieman riippuviin tisseihinsä. Kohotin niitä alapuolelta ja aloin puristelemaan painavia tissejä samalla kun mukamas tahattomasti painoin lantioni ja kovana seisovan kyrpäni hänen persettään vasten! Tuntiessaan sykkivän kaluni perseellään hän värähti ja äännähti kiihotuksesta. Hänen nänninsä paisuvat ja kovenivat sormissani.
"No ovatko ne mielestäsi hyvät" kysyi äitini.
Myönsin ja vedin hänen tissejään sivuille. Äitini tissit olivat niin isot, että ne näkyivät osittain takaapäinkin.
"Kumarru vähän" kehotin, ja hänen kumartuessaan eteenpäin rinnat pääsivät roikkumaan vapaana alaspäin, jolloin pääsin heiluttelemaan ja punnitsemaan noita himottavia utareita kunnolla. Vetelin sormillani äitini kookkaita nännejä, jotka kovettuivat ja kasvoivat sormissani entisestään.
"Onneksi meillä on mistä ottaa kiinni kun poikasi on selvästikin tissimiehiä" Annelin totesi sohvalta äidilleni.
Siirryin vähäksi aikaa hänen etupuolelleen päästäkseni näkemään hänen nänninsä läheltä. Ne olivat vieläpä isommat kuin Annelilla joten kiihkoissani ryhdyin imemään niitä. Äitini äänteli mielihyvästä ja oli selvästikin ylpeä siitä, kuinka innoissani olin hänen tissiensä kimpussa. Hetken kuluttua siirryin takaisin hänen takapuolelleen. Äitini oli ilmeisesti niin kiimainen, että unohti sanomansa "kunhan emme mene pitemmälle" ja levitti hieman jalkojaan jolloin kyrpäni nousi reisien välistä hänen häpykumpuaan vasten. Hän kurotti varovasti kulliini kiinni toisella kädellään ja painoi sen tiukasti alavatsaansa vasten.
"Voi ei, vittu, mikä kyrpä minun pojalla onkaan!" hän vaikersi paksulla äänellä runkatessaan kaluani häpykumpuaan vasten.
Vatkasin vielä hetken hänen tissejään nauttien paineesta kalullani ja laskeuduin sitten kontalleni hänen taakseen äitini päästäessä vastahakoisesti irti kyrvästäni. Painoin kasvoni hänen muhkeaa persettään vasten ja nuoleskelin hänen pakaroitaan. Painoin pikkuhousuja persevakoon niin että pääsin nuolemaan pakaroita melkein karvoitukseen asti.
"Älä, et saa, olen sentään äitisi. Ei noin saa tehdä" äitini yritti ponnettomasti estellä. Tosissaan äitini ei ollut, koska seuraavaksi hän taittoi ylävartaloaan alaspäin pöydän reunasta kiinni pitäen ja levitti reisiään lisää, joten pääsin painamaan kasvoni hänen pakaroittensa väliin. Nyt en enää epäröinyt, tiesin mistä oli kysymys, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Tartuin hänen pikkuhousuihinsa kiinni ja vedin ne hitaasti alas nilkkoihin. Äitini pyllisti persettään vielä lisää ja sopersi "Olisi pitänyt pestä alapää, näyttääkö mun vittu ja perse yhtä hyvältä kuin Annelilla? " Levitin hänen pakaroitaan ja ihastelin hetken kiihottuneena äitini persettä. Ryppyinen persereikä näytti kutsuvalta ja levitellessäni pakaroita voimakkaammin sain sen osittain avautumaan. Erittäin pullean häpykummun keskellä oli rivosti taaksepäin antava karvainen vittu. Äitini työnsi malttamattomana ihanaa persettään kasvojani kohti. Hyväilin hetken sormillani hänen persereikänsä ympäristöä, liu`utin sitten sormeni välilihaa pitkin eteenpäin ja levitin hänen kookkaita, turpeiksi paisuneita pillunhuuliaan. Painoi peukaloni hänen mehevän märkään vittuunsa ja työnsin sitten kieleni hänen pakaroittensa väliin, josta nenääni hulmahti kiimainen eritteiden tuoksu. Onneksi hän ei tosiaankaan ollut pessyt alapäätään. Nuolin pitkin vedoin hänen tuoksuvaa ja hikistä persevakoansa ja keskityin sitten tutkimaan kielelläni hänen karvojen ympäröimää pyllyreikäänsä. Äitini hengitys kiihtyi ja hän ynisi kiimaisena "Ooi , sä nuolet sieltä, ihanaa, ihanaa." Painoin kieltäni tiukasti hänen pullottavaa persereikäänsä vasten ja samalla vatkasin sormillani hänen vittuaan ja klitoristaan. Halusin äitini sekoavan kiimasta ja suurin piirtein niin tapahtuikin. Äitini työnteli persettään naamaani vasten ja puristeli toisella kädellään riippuvia tissejään. Sohvalla istunut Anneli siirtyi nyt taakseni, myöskin polvilleen. Hän tarttui kyrpääni kiinni alkaen runkkaamaan sitä. Toinen käsi puristeli pallejani, hetken kuluttua hän kurotti sormensa hyväilemään myöskin persereikääni. Hänen tissinsä painuivat tiukasti selkääni vasten. Vatkattuaan munaani hetken aikaa tätini kehotti minua nousemaan ylös ja jatkoi: "Alkaa olla valmista. Nyt poika painat kovan kyrpäsi äitisi tiukkaan vittuun ja nussit sitä oikein kunnolla!" Nousin seisomaan Annelin pitäessä yhä tiukasti kiinni kullistani. Äitini koukisti selkäänsä ja huohotti "Pakko saada kyrpää vittuun, nussit mua nyt heti, pane!" Tartuin kiinni äitini lantiosta ja Anneli ohjasi kovan kyrpäni äitini vitulle. Sitten hän painoi sen sisälle astuttajan ottein. Upotin kullini kahvaa myöten äitini limaiseen vittuun ja aloin hitaasti työntelemään kaluani, välillä vedin sen melkein kokonaan ulos. Tuijotin kiihottuneena edessäni olevaa ihanan leveää persettä ja edestakaisin vitussa soutavaa suonikasta kulliani. Nussin äitiäni! Jos joku olisi kysynyt minulta aamulla voisinko naida äitiäni, olisin pitänyt ajatusta varmasti mahdottomana. Osittain ajattelinkin häntä nyt vain naisena enkä äitinäni, mutta myöskin tietoisuus siitä, että panin nimenomaan omaa äitiäni, kiihotti minua kyllä jollakin perverssillä tavalla. Koska äitini tuntui nauttineen pyllyreikänsä koskettelusta asetin limaisenliukkaaksi tulleen peukaloni hänen persereiälleen ja työnsin sen hitaasti sisälle hänen pyllyynsä. Äitini vinkaisi mielihyvästä.
"No niin, nytpä täti antaakin pojalle opetusta nussimisessa" sanoi Anneli ja alkoi työnnellä omaa lantiotaan takapuoltani vasten määräten näin naimisen tahdin. Hän hikinen vartalonsa oli tiukasti kiinni selässäni, toisella kädellään hän kouri etukautta pallejani.
"Kohta tulee, voi vittu, nyt tulee, oioioioi!" ulisi äitini ja paukutti hytkyvää persettään kulliani vasten. Työntelin peukaloani hänen supistelevaan pyllyreikäänsä samaan tahtiin. Hänen riippuvat tissinsä heiluivat läiskähdellen edestakaisin kiihtyvällä vauhdilla panemisen tahdissa. Vitun litinä, eritteiden haju ja kiimainen huohotus täyttivät ilman. Koko rivo tilanne ja äitini tiukka vittu saivat minut laukeamisen partaalle äitini saadessa samantien ulisten orgasmin. Anneli paukutti takaapäin lantiollaan lisää vauhtia ja kehotti "Pane poika, nussi isolla kyrvälläsi ja roiski spermat äitisi kiimavittuun, anna tulla" Lähetin lastin liikkeelle ja huusin minäkin saadessani mahtavan orgasmin. Jäimme huohottaen paikallemme ja sitten Anneli tarttui kyrpääni ja veti sen hitaasti ulos äitini spermaa valuvasta vitusta.
Äitini katsoi hymyillen minua ja sanoi "On tämä kauheaa, mutta hyvin on tätisi sinut opettanut!"

Sitten äitini asettui huohottaen matolle makaamaan ja veti minut viereensä polvilleni niin, että veltostunut mulkkuni riippui hänen kasvojensa edessä. Hän tarttui siihen hellästi ja pyöritteli spermaista munaani rivosti kasvoillaan. Äitini nuoli pallejani alapuolelta, sitten hän avasi suunsa ja otti koko kullin suuhunsa juurta myöten! Tämä tietysti onnistuikin hyvin koska kyrpäni ei seisonut. Äitini näytti kuin parhaimmaltakin pornotähdeltä pitäessään kulliani palleja myöten suussaan. Hän ilmeisesti arvasi, että munani oli vielä hieman hellänä äskeisestä panemisesta joten äitini aloitti hyvin hitaasti pyörittelemään kieltään suussaan. Vähitellen kyrpäni alkoi jälleen paisua eikä enää mahtunut kokonaan hänen suuhunsa. Äitini irrotti otteensa kyrvästäni ja ohjasi minut päällensä kyykkyasentoon niin, että takapuoleni tuli hänen kasvojensa yläpuolelle. Hän käski minun painaa takapuoltani alaspäin ja työnsi sitten kielensä persereiälleni! Nyt vasta tajusin kuinka kiihottavalta peräaukon hyväileminen voi tuntua. Kyykötin äitini kasvojen päällä ja levitin vielä pakaroitani käsilläni, että hän pääsisi nuolemaan takapuoltani kunnolla. Samalla äitini runkkasi kovenevaa kyrpääni toisella kädellään kunnes Anneli puolestaan kumartui etupuolelleni ja otti kaluni suuhunsa. Äitini nuoli voimakkaasti persereikääni ja tätini lutkutti yhä kovenevaa kyrpää! Nautiskelin olostani naisten käsittelyssä aikani kunnes sain ajatuksen ja vetäydyin taaemmaksi äitini kasvoista. Käskin Annelia vuorostaan asettumaan polviasentoon äitini kasvojen päälle. Tätini asettuikin eteeni selkä minuun päin ja painoi perseensä äitini naamalle, joka alkoi innokkaasti nuolla tämän vittua. Painoin Annelia etunojaan niin että hänen karvainen vittunsa tuli esille sen verran, että sain painettua kyrpäni sisälle. Nyt oli Annelin vuoro saada. Aloin nussimaan tätiäni äitini lutkuttaessa alakautta hänen klitoristaan. Anneli huohotti kiimassaan ja vein käteni takakautta hänen riippuville tisseilleen. Puristelin ja vatkasin niitä sydämeni kyllyydestä. Vitun litinä säesti rivoa nussimistamme.
"Vaihda, pane perseeseen, anna kyrpää persereikään" vikisi Anneli hetken kuluttua.
Vedin limaisen kyrpäni ulos ja asettelin sen hänen peräaukolleen. Vähitellen upotin sen sisään Annelin vinkuessa ja huohottaessa kiimaisena. Äidilläni oli kenties hieman tukalaa allamme mutta hän tuntui selvästi nauttivan tilanteesta. Annelin peräukko supisteli ihanasti kyrpäni ympärillä. Tuntui, että jatkoimme kiimaista nussimistamme loputtomiin, mutta lopulta saimme molemmat räjähtävän orgasmin…


Hikinen iltapäivämme ei tietenkään päättynyt tähän, jatkoa seuraa…

11

19310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jee

      tää on paras mitä ikinä täällä on ollu.....lisää ja paljon....kiitos

    • novellistasi

      Kiitos ja kumarrus varsin mukaansatempaavista tarinoistasi. Kirjoitustyylisi on kiihottava ja äidinkielen taitosikin kestää vertailun.

      Lupailit jatkoa tarinallesi. Toiveenani esittäisin kohteliaimmin, että jatkossakin ilahduttaisit lukijoita kuvailemalla tädin (ym.naisten) rintoja mahdollisimman antaumuksellisesti. Toivottavasti ne pysyvät vähintäinkin yhtä runsasmuotoisina kuin tähänkin asti. Ilhaduttavaa on ollut myös todeta, että tädillä on ollut muhkea karvoitus - ehkäpä sitäkin voisit kuvailla hieman enemmän.

      Pienenä lisävinkkinä ja -mausteena toivoisin vielä, että jonkinlainen pissaleikkikuvaus olisi iloinen yllätys. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että asia Sinua itseäsi kiinnostaa niin paljon, että innostut siitä kirjoittamaan.

      Kiitokset vielä kerran. Jään odottamaan mielenkiinnolla jatkoa hienoihin tarinoihisi...

    • 32v

      Tosi kyrpää nostattava kertomus,täti ja äiti naimassa,kuvittelin tuohon itseni ja oli pakko runkata

    • weksi

      Saihan vanhaankin mulkkuun tämä tarina aikaiseksi kunnon seisokin. Lisää tällaista vaikka kaikki eivät pidäkään mutta olen varma että meitä on paljon joita nämä sukulaisjutut kiihoittavat ja kiinnostavat

    • Hepe

      Kiva lukea myönteisiä kommentteja. Lisääkin saisi tulla arviointeja.
      Toiveina esitetyt asiat kuuluvat ehdottomasti kuvioihin, seuraavassa novellissani sitten...
      Hepe

      • Anonyymi

        No joo mutta luvatut jatkot vain puuttuu


    • Anonyymi

      Kiihottavaa ☺️

    • Anonyymi

      Siis niin parasta mitä koskaan täältä lukenu. Jatkuva stondis näille tarinoille ja spermat ruiskineet kyrvästä jo moneen kertaan.. lisää näitä kiitos.

    • Anonyymi

      Hyvä tarina ja hyvin kirjoitettu. Ainoa mikä häiritsi oli, että kuivaan peppureikään...

    • Anonyymi

      Mistähän löytyy tuo ensimmäinen tarina "Tapetoimassa tätini kanssa"?

      • Anonyymi

        Googlaa kirjoittamalla osoiteriville "tapetoimassa tätini kanssa". Niin helppoa se on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe