Minä ihmettelen sitä, miksi se on niin vaikeata valittaa suoraan metelöivälle naapurille. Täällä te vaan avaudutte, ettekä edes yritä. Pelottaako? Onko toisen kohtaaminen kamalan epämukava ja paha asia? Vai eikö kehtaa sanoa? Vai onko naapurillanne kristallipallo, jonka ansiosta hänen pitäisi tietää teidän ajatuksenne muutenkin?
Kerron pari esimerkkiä omasta elämästä.
1. Vietin joskus kolme viikkoa ystäväni luona äänitellen ja kirjoitellen biisejämme. Koitimme pitää huolta siitä, että hiljaisuussääntöjä ei rikottaisi, mutta käytännössä deadline pukkasi päälle ja kun ei kukaan valittanutkaan, purimme monesti yöllisetkin inspiraatiomme nauhalle. Kun enää yksi äänityspäivä oli jäljellä, huusi känninen ja itkuinen tyttö meille parvekkeelta, että "ne juhlat saa loppua". Tyttö kertoi kärsineensä univaikeuksista noiden viikkojen ajan. Koitimme kysyä, miksei tyttö ollut aikaisemmin tullut asiasta sanomaan. Hän oli niin kännissä ettei tajunnut kysymystämme. Oli kärsinyt vaan.
2. Asuin yksin eräässä kerrostalossa. En koskaan rikkonut hiljaisuussääntöjä. Jos katselin TV:tä, se oli hiljaisella. Eräänä yönä kuuntelin musaa tietokoneella ja äänenvoimakkuus olikin säädettynä liian vahingossa liian lujalle (tietokoneella kuunnellessa biisit voivat olla hyvinkin eri voimakkuuksilla). Tuloksena oli noin 4 sekuntia järkyttävän voimakasta älämölöä. Kukaan ei valittanut. Seuraavalla viikolla minulle tuli isännöitsijältä lappu, että kuulemma soitan musaa joka yö ja pidän taukoa muutaman tunnin aamuyöllä, ja sitten varhain ennen auringon nousua jo alkaa taas soitto ja jatkuu koko päivän (kun olin töissä). Että näin. Miksi oli taas vaikea tulla asiallisesti juttelemaan?
Nyt asun taas yksin uudessa talossa, enkä ollenkaan tiedä, miten hyvin seinien läpi kuuluu. Tosi kiva jos joku kärsii elämäntapojeni takia eikä viitsi valittaa. SItten yhtäkkiä tulee joku hyperavautuminen. Ei ole kivaa. Ihmiset, menkää juttelemaan asioista!
Kerron pari esimerkkiä omasta elämästä.
1. Vietin joskus kolme viikkoa ystäväni luona äänitellen ja kirjoitellen biisejämme. Koitimme pitää huolta siitä, että hiljaisuussääntöjä ei rikottaisi, mutta käytännössä deadline pukkasi päälle ja kun ei kukaan valittanutkaan, purimme monesti yöllisetkin inspiraatiomme nauhalle. Kun enää yksi äänityspäivä oli jäljellä, huusi känninen ja itkuinen tyttö meille parvekkeelta, että "ne juhlat saa loppua". Tyttö kertoi kärsineensä univaikeuksista noiden viikkojen ajan. Koitimme kysyä, miksei tyttö ollut aikaisemmin tullut asiasta sanomaan. Hän oli niin kännissä ettei tajunnut kysymystämme. Oli kärsinyt vaan.
2. Asuin yksin eräässä kerrostalossa. En koskaan rikkonut hiljaisuussääntöjä. Jos katselin TV:tä, se oli hiljaisella. Eräänä yönä kuuntelin musaa tietokoneella ja äänenvoimakkuus olikin säädettynä liian vahingossa liian lujalle (tietokoneella kuunnellessa biisit voivat olla hyvinkin eri voimakkuuksilla). Tuloksena oli noin 4 sekuntia järkyttävän voimakasta älämölöä. Kukaan ei valittanut. Seuraavalla viikolla minulle tuli isännöitsijältä lappu, että kuulemma soitan musaa joka yö ja pidän taukoa muutaman tunnin aamuyöllä, ja sitten varhain ennen auringon nousua jo alkaa taas soitto ja jatkuu koko päivän (kun olin töissä). Että näin. Miksi oli taas vaikea tulla asiallisesti juttelemaan?
Nyt asun taas yksin uudessa talossa, enkä ollenkaan tiedä, miten hyvin seinien läpi kuuluu. Tosi kiva jos joku kärsii elämäntapojeni takia eikä viitsi valittaa. SItten yhtäkkiä tulee joku hyperavautuminen. Ei ole kivaa. Ihmiset, menkää juttelemaan asioista!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nurjaa suhtautumista sekä kostoksi lisää älämölöä naapurista. Se siitä.
Nyt sitten teen sen klassisen: valitan isännöitsijälle.
No yksi valitus saatu, tosin muusta aihhestakuin bileistä. Tuli sitten keskellä siikkoa lomalla olessa pidettyä pienimuitoiset illanistujaiset (4 hlö) ja huudatin musiikkia. Stereoni on niin pienet ja huono ääniset että en kuvitellutkaan että se voisi johonkin kuulua.
Yläkerran mimmi tuli valittamaan, ja kiittelin kännisellä suullani suuresti kun HEI JOKU VITTU TAJUU TULLA SANOO, tuu aina sanoo reippaasti jos meidän elo häiritsee kun ei sitä aina itse tajua että eläämä voi kuulua naapureihin!!!
Asioihin pitää puuttua silloin kun ne ovat ajankohtaisia. Keskustelemalla ja hakemalla ratkaisua ongelmaan päästään pitkälle. Eiköhän se naapuri koputa seinään, kattoon tai lattiaan, jos musiikki on liian lujalla. Milloin talo on rakennettu? Siitä voi päätellä jotain äänieristyksestä.
Sinulla on aina oikeus puolustautua ja isännöitsijä ei saa lähettää sinulle vahventamattomia varoituksia tuosta vaan.
Ärsyttävimpiä ovat "hiljaiset valittajat".
Juttusi oli oikein hyvä ja kannatan ajatustasi, mutta siitä puuttui yksi olennainen miten voit itsekin vaikuttaa asiaan infoamalla lähiasukkaita työstäsi jota teet öisin. Yhtä lailla voit soittaa ovikelloa, selittää tai kirjoittaa viestit postilaatikoista tai liimaamalla lapun rappukäytävän ilmoitustaululle. Siihen voi valmiiksi antaa yhteystietona puh.numeron sekä huoneiston numeron, jolloin naapurit voivat hyvässä hengessä ilmoitella miten äänet kuuluvat.
Minä sain mittarini täyteen muutoin mukavasta naapurista,jota piti höösätä kuin pentua viikoista, kuukausista, vuosista toisiin pyytämällä häntä yhä uudelleen ja uudelleen hiljentämään toosaansa.Tunsin olevani hänen kasvattajansa ennemminkin kuin naapuri.
on se ettei sanomisista piitata. Vastaanotto on ollut aina hyvin töykeää vaikka olen aina esittänyt asiani täysin asiallisesti. Siispä päätin että turhaan sanon itse metelöijälle, mielivaltaisesti remontoivat äijät eiät paljon välitä nuoren naisen sanomisista.
(paitsi että isännöitsijälle sanominen ei auta myöskään, tänään sen sai huomata)