Vanha suola

Täältä "aikuisten" ihmisten palstalta toivoisin saavani paljon kokeneiden tai ainakin paljon nähneiden ihmisten mielipiteen uudelleen lämmitetyn suhteen mahdollisuuksista. Siis liitto kesti 20 vuotta ja se katkesi toisen halusta, toinen jäi kaipaamaan. Liitosta lähtenyt osapuoli eli useita vuosia avoliitossa, jonka loppumisen jälkeen alettiin vanhaa liittoa elvytellä. Karanneella osapuolella oli avioliiton aikana useita ulkopuolisia suhteita. Eron aikana yhteydenpitoa ei ollut ollenkaan.

Juu,suppeat on tiedot jne. mutta ihmettelenkin tässä kuinka yleistä on, että uusi yritys onnistuu. Kertoilkaa kokemuksianne,kiitos.
10657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

hieman varauksella suhtaudun tuohon jos on ollut avioliiton ulkopuolisia suhteita, ja vielä useampia.. tunnen nimittäin tuollaisen ihmisen. Hän jäi nalkkiin ihastumisen tunteeseen, ihmisten viettelemiseen. Eikä hän kasvanut tässä asiassa vasta kun.. eeh, ikä tuli vastaan ja vaimoke oli tarpeeksi tiukka :) Tämä mies on minun isäni :)) Vieläkin hän jaksaa vietellä ihmisiä valloittavalla persoonallaan, mutta ei (kai!) sentään ihan rumbaan asti :/

Muutenkin mietin sinun suhtautumistasi.. oletko sinä valmis unohtamaan kaikki nöyryytykset joiden läpi hän sinut pisti? En usko että uusi alku onnistuu muuten kuin ihan puhtaalta pöydältä..

Äänestä
  • mieltä. MIhin se luonne muuttuisi? Olisit vaan varaventtiili ja vanhuudenturva. Oletko onneton odotellut tätä pettäjää muka, kun et ole löytänyt uutta...?

    Äänestä

Kiitos vastauksista, lisääkin kaipailisin. Sen verran selvennän asiaa, että osallisuuteni tähän jupakkaan on erilainen, kuin on nyt arvailtu. Seurustelin sen jätetyn osapuolen kanssa parin vuoden ajan tiiviisti ja yhteenmuutostakin jo puhuttiin, siis rakastuin syvästi. Kun kumppanini exä otti uudelleen yhteyttä, minut jätettiin kuin nalli kalliolle. No, asioita kokeneet voivat nyt aavistaa miltä tuntuu, maailma kaatui ja palasia tässä keräillään. Rankkaa on tämä elämä ja voimat ovat vähissä.

Äänestä
  • vieläkään oikein.. Edelleen lähden kuitenkin siitä, että suhdetta on aloitettava puhtaalta pöydältä, ilman katkeruutta tehdyistä/tekemättömistä päätöksistä. Joten kysyisin sulta olisitko valmis unohtamaan sen, että hän jätti sut exänsä takia? Jos et voisi unohtaa, on ihan turha haikailla hänen perään. Se söisi teidän suhdetta.

    Voimia sinulle vaikeaan aikaan..

    Äänestä

  • on useimmiten hyvin sekaisia,
    niihin ei löydy muuta vastausta kuin omasta sydämestä, kukaan ei pysty antamaan sulle vastauksia, joita haet muualta kuin niiden oikeasta paikasta: itsestäsi.

    Sinä tiedät, mitä siedät, mitä tunnet, mitä haluat.
    Siinä se vastaus on;
    kuuntele itseäsi, vastaukset selviää kyllä!

    Äänestä

  • ..on liki pitäen sama tilanne kuin sinulla.
    Mies,johon rakastuin ilmoittikin yllättäen suunnittelevansa paluuta exänsä elämään.
    Helvetin rankkaa on,vaikka järki sanoo ettei kannata haikailla tommosen perään..mutta kun nämä tunteet...plääh

    Äänestä

  • tuffe kirjoitti:

    vieläkään oikein.. Edelleen lähden kuitenkin siitä, että suhdetta on aloitettava puhtaalta pöydältä, ilman katkeruutta tehdyistä/tekemättömistä päätöksistä. Joten kysyisin sulta olisitko valmis unohtamaan sen, että hän jätti sut exänsä takia? Jos et voisi unohtaa, on ihan turha haikailla hänen perään. Se söisi teidän suhdetta.

    Voimia sinulle vaikeaan aikaan..

    ..tässä miettimään,että miten entistä parisuhdetta voi ikinä aloittaa ns puhtaalta pöydältä..eihän menneisyyttä voi pyyhkiä minnekään.

    Äänestä

  • tuulahtelija kirjoitti:

    ..tässä miettimään,että miten entistä parisuhdetta voi ikinä aloittaa ns puhtaalta pöydältä..eihän menneisyyttä voi pyyhkiä minnekään.

    ajattelin sillä lähinnä että menneet on annettu anteeksi.

    Äänestä

Kyllähän mieltään saa muuttaa, se on sallittua elämisen tuoksinoissa, vaan kallistun samoille linjoille edellisten kanssa ettei koira karvoistaan pääse. Jos ihminen on noin häilyväinen omien tunteidensa ja tarpeidensa kanssa sekä osoittaa selvästi vastuuntunnottomuutta ihmisyyden nimissä en oikein usko, että hän tulee ikinä elämässään löytämään onneaan vaikka kuinka palaisi vanhansa luokse. Tai sitten hän oppii virheistään, antaa arvoa exälleen (jonka luokse taitaa koko ajan tahtoa teidän muiden kumppaneiden kustannuksella)ja on viisaampi kuin ennen?

Äänestä

Onhan jo tutut polut taiwaltaa ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa tai ainakin arvailua... kirjoitti:

Täältä "aikuisten" ihmisten palstalta toivoisin saavani paljon kokeneiden tai ainakin paljon nähneiden ihmisten mielipiteen uudelleen lämmitetyn suhteen mahdollisuuksista. Siis liitto kesti 20 vuotta ja se katkesi toisen halusta, toinen jäi kaipaamaan. Liitosta lähtenyt osapuoli eli useita vuosia avoliitossa, jonka loppumisen jälkeen alettiin vanhaa liittoa elvytellä. Karanneella osapuolella oli avioliiton aikana useita ulkopuolisia suhteita. Eron aikana yhteydenpitoa ei ollut ollenkaan.

Juu,suppeat on tiedot jne. mutta ihmettelenkin tässä kuinka yleistä on, että uusi yritys onnistuu. Kertoilkaa kokemuksianne,kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu