pamppua

Poliisin klassinen kidutusmuoto on (ainakin huhujen mukaan) jalkapohjiin pamputtaminen. Onko kellään kokemuksia tästä käsittelystä? Jos olette saaneet pamppua jalkapohjiin, milloin on tullut ja mistä syystä?
112110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuskin on enää kovin yleistä. Nykyisin homma tapahtuu enemmänkin suutuspäissään rusikoimalla kuin järjestelmällisesti putkassa israelilaisten metodein.

Kuten vaikkapa tämä teini muutama vuosi sitten jota "kuulusteltiin" sellissä paiskomalla häntä seiniin niin että kaularanka murtui ja neliraajahalvaukselta pelasti vain kirurgin taitavuus.

Poliisi ei saanut tuosta minkäänlaista tuomiota, vaikka muiden tapausta "todistaneiden" poliisien lausunnot poikkesivat toisistaan ja viereisessä sellissä ollut toinen teini todisti äänien perusteella kaveriaan paiskotun.

Tietääkö joku muuten syytetyn ja "syyttömäksi todetun" nimen, niin muut tietäisivät häntä varoa?

Aikoinaan käytettiin yleisestikin noita israelilaisten huippuunsa kehittämiä metodeja "kuulustelussa", eli esim. juopumuspidätyksessä takaisin vittuilleelle kostamisessa. Menetelmiä olivat mm. ilman kenkiä jalkapohjilla kylkiin potkiminen, puhelinluettelolla päähän hakkaaminen ja hengittämisen estäminen, sekä ihan tavallinen takaa päin kuristaminen.

Toki myös likaiset wc-pöntöt ja paskapaljujen tyhjentämättömyys sekä juomatta jättäminen kuuluivat repertuaariin. Ja luultavasti vieläkin.

Äänestä
  • noin myöhään niin uni tulee paremmin. Herättyäsi haet tas reseptin.

    Äänestä

  • Takaapäin kuristamisen hallitsee ainakin Espoon monikulttuuri poliisi Ivo Tatarinov ja hänen avustajansa Tapiolan kyläkyttä kokoomuksen kaupungin valtuutettu Nina Pelkonen, myös valehtelu sujui heiltä hyvin.

    Poliisi erämiesten kosto. Kuulemma Tataarinohvi on poistettu kenttä työstä. Onkohan tullut liikaa ruumiita tai kantelluita.

    Äänestä

  • Ilkkailkka kirjoitti:

    Takaapäin kuristamisen hallitsee ainakin Espoon monikulttuuri poliisi Ivo Tatarinov ja hänen avustajansa Tapiolan kyläkyttä kokoomuksen kaupungin valtuutettu Nina Pelkonen, myös valehtelu sujui heiltä hyvin.

    Poliisi erämiesten kosto. Kuulemma Tataarinohvi on poistettu kenttä työstä. Onkohan tullut liikaa ruumiita tai kantelluita.

    taju, kun Espoon kovin poliisi, tataarien tataari käsitteli ?

    Äänestä

  • Ilkkailkka kirjoitti:

    Takaapäin kuristamisen hallitsee ainakin Espoon monikulttuuri poliisi Ivo Tatarinov ja hänen avustajansa Tapiolan kyläkyttä kokoomuksen kaupungin valtuutettu Nina Pelkonen, myös valehtelu sujui heiltä hyvin.

    Poliisi erämiesten kosto. Kuulemma Tataarinohvi on poistettu kenttä työstä. Onkohan tullut liikaa ruumiita tai kantelluita.

    Ilkalla sitä on monipuolista kokemusta poliisista. Liekö vakiasiakkaita ?
    Tavallinen ihminen joutuu yleensä poliisin kanssa tekemisiin poliisin lupahallinnossa, passi- tai ajokorttiasiassa niitä uusiessaan.

    Äänestä

  • enemmän kirjoitti:

    olla, että poliisi joutuu ns. hallintaotetta käyttämään. sitten itketään täällä ja inistään.

    Äänestä

  • Ilkkailkka kirjoitti:

    Takaapäin kuristamisen hallitsee ainakin Espoon monikulttuuri poliisi Ivo Tatarinov ja hänen avustajansa Tapiolan kyläkyttä kokoomuksen kaupungin valtuutettu Nina Pelkonen, myös valehtelu sujui heiltä hyvin.

    Poliisi erämiesten kosto. Kuulemma Tataarinohvi on poistettu kenttä työstä. Onkohan tullut liikaa ruumiita tai kantelluita.

    Huomattu on useammassakin keskustelussa, kun ei muuta keksitä niin lyödään keskustelijan otsaan syyllisen leimaa. Tarkoituksella koetetaan saada keskustelija näyttämään epäluotettavalta?

    Vaikka omaan päähän olisikin vuosien mittaan pinttynyt harhakuvia, niin ei se oikeasti ole niin että kaikki muut paitsi poliisit olisivat mielenvikaisia. Ei edes kaikki toimenpiteiden kritisoijat.

    Kukaan ei kuitenkaan alkanut valehtelemaan, etteikö poliisi käyttäisi myös tarpeetonta väkivalt.. eikun siis "voimakeinoja".

    Äänestä

  • tällä palstalla kirjoitti:

    Kun poliisi joutuu käyttämään voimakeinoja, ovat ne kuin veteen piirretty viiva. Voimakeinoja käyttävän poliisin mukaan ne olivat välttämättömiä, kun taas konnan/inisijän mukaan tarpeettomia.

    Erotuomarina ovat tietysti oikeusistuimet. Sääntönä siellä on, että konna/inisijä lähes poikkeuksetta väittää poliisin käytäneen tarpeettomia voimakeinoja, hänet pidättäessään/kiinni ottaessaan. Kuitenkin, vain aniharvoin oikeus yhtyy tähän konnan/inisijän vaateeseen ja tuomitsee poliisin.

    Äänestä

  • William Conzales kirjoitti:

    ihan varmasti jos aiheutetaan vammoja. Normaaleissa ja hyväksytyissä otteissa niitä ei tule, vaikka pidätettävä laittaisi vastaan.

    Lamautusasettakaan ei pitäisi käyttää turhan takia, saati ampumaasetta.

    Poliiseiksi ja vartijoiksi hakeutuu paljon juuri sellaisia, jotka haluavat päästää käyttämään väkivaltaa ilman, että itse joutuvat vastuuseen, sekä kaahaamaan ja ajamaan takaa välittämättä seuraamuksista.

    Äänestä

ja sitten annettiin pamppua koko keholle.
Joensuussa.
Oli kuulema yx skoude naureskellut että tästä thaihieronnasta pitäs periä maksu.

Äänestä
  • toissailtana, se oli aika hyvä. näkyyks teillä joensuussakin jo kanal ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jalkapohjiin kirjoitti:

Poliisin klassinen kidutusmuoto on (ainakin huhujen mukaan) jalkapohjiin pamputtaminen. Onko kellään kokemuksia tästä käsittelystä? Jos olette saaneet pamppua jalkapohjiin, milloin on tullut ja mistä syystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu